Onko anoppi vastustanut seurusteluanne/avioliittoanne? Kertokaa lohduttavia tapauksia...

ja sanoi sen kyllä pojalleenkin mutta häät pidettiin kuitenkin eikä appi tykkää minusta vieläkään 20 vuoden päästä. Ei juuri olla tekemisissä. = )

kyllä miehesi valitsee rakkauden ja sinut ennen kuin äitinsä. Ei kukaan hylkää vaimoaan ja lastaan siksi, että äiti ei satu tykkäämään.



Anoppisi onnistuu vain pilaamaan välit poikaansa ja jää yksin arvostellessaan sitä mikä on lapselleen kaikkein rakkainta.



Meille kävi näin. Aluksi anoppi piti minusta, sitten rupesi ilkeilemään. Mies katkaisi välit kokonaan ja olemme yhä yhdessä. Kohta 10 vuotta ja yhä kestää.

mutta mitä sitten? Minä en vaan käy siellä kylässä vaan mies käy lasten kanssa vaan. Ja mies on kyllä jo vuosia sitten tehnyt selväksi että hänkin häipyy jos hänen vaimoaan aletaan panetella päin hänen naamaansa. Eipä siis meidän elämäämme juuri haittaa että anopin mielestä olen hänen kultapoikansa elämän pilaaja, leipäsusi, huora ja vamppi, kelvoton äiti ja ties mitä kaikkea mahdollista.

Myrkyttää kyllä omat välinsä mieheesi ja sinuun. Minun anoppini märisee kun ei ole kunnon suhdetta lapsenlapsiin. Olisi miettinyt sitä silloin kun aloin seurustella ja kihlauduin mieheni kanssa. Miksi haluaisimme tavata tiiviisti ihmistä joka on ollut todella ilkeä. Mieheni onneksi tajuaa että äitinsä halusi omistaa poikansa ja jätti naikkosen jutut omaan arvoonsa. Niin makaa kuin petaa, pahuus kostautuu.

Olen nolla, koska kaikki heidän suvussaan ovat lääkäreitä; joko lääketieteen lisensiaatteja tai lääketieteen tohtoreita. Olen siis appivanhempien mielestä täysin sivitymätön ja kouluttamaton vamppi, johon mieheni lankesi.



Mainittakoon lopuksi, että olen diplomi-insinööri.

kyllä miehesi valitsee rakkauden ja sinut ennen kuin äitinsä. Ei kukaan hylkää vaimoaan ja lastaan siksi, että äiti ei satu tykkäämään.

Anoppisi onnistuu vain pilaamaan välit poikaansa ja jää yksin arvostellessaan sitä mikä on lapselleen kaikkein rakkainta.

Meille kävi näin. Aluksi anoppi piti minusta, sitten rupesi ilkeilemään. Mies katkaisi välit kokonaan ja olemme yhä yhdessä. Kohta 10 vuotta ja yhä kestää.

Sitten alkoi avoimesti vihaamaan.ei hätää tunne oli siinä vaiheessa molemminpuolinen.

niin anoppi oli kysynyt mieheltä visiitin jälkeen, että osaako tuon näköinen muka edes tehdä mitään? :) Ja ihan tavallisen näköinen mielestäni olen.



Muuten ihan hyvät välit, mutta anoppi piikittelee ja vittuilee aina sopivan tilanteen tullen. Minä sitten omalta osaltani esimerkiski pidän aina kotini siistinä (anoppi ei onnistu omassa kodissaan) ja saan orkideani loistamaan (anoppi ei saa omiaan kukkimaan kunnolla)ja muutenkin näytän aina sopivan tilanteen tullen miten hyvä olen hänen pojalleen :)

Anoppi sanoi suoraan päin naamaa, että "ei näistä nuorten seurusteluista koskaan tiedä, milloin ne loppuu", eikä millään kivalla äänen sävyllä



Mulla on outo, itsekeskeinen anoppi. Miehen kanssa päädyttiin naimisiin ja kaksi lastakin on. Mieheni on "onneksi" ainut lapsi,eli ei tartte "kilpailla" miniänä anopin suosiosta.



Pitkään tätä mielessäni vatvoin ja sitten vaan päätin, että en välitä hänestä, ihmisenä hän on aivan yhden tekevä mulle. Elämä helpottui kummasti

mieheni vanhin lapsi, saas nähdä kun miehen kaksi nuorempaa veljeä rahtaavat tytöt kotiin nähtäväksi, mitä mieltä anoppi on heistä.



Ainoan tyttärensä avomieheen anoppi taas on ihan rakastunut :)Tosin, tytät ei ole koskaan voinut tehdä mitään väärin anopin mielestä...

Siis silleen hyvin että anoppi muuttuisia, tuskin muuttuu. Mutta jos miehesi on puolellasi niin ei se liittoa rikottua saa.



Mutta...mulla anoppi ei ole koskaan tykännyt musta, olen liian herraskainen. Tämä tarkoittaa sitä että akateeminen jatkotutkintoni ja urani isossa pörssifirmassa on vaan liikaa...anoppi ei ole käynyt kuin kansakoulun, tyttärensä peruskoulun, ja heillä on herraviha kaikkia koulutettuja kohtaan.



Anoppi on tyttärensä bestis ja ovat kuin paita ja peppu. Meille tämä tarkoittaa sitä että meillä ei ole lapsilla isovanhempia ollenkaan. Mulla ei vanhempia ole joten appikset on ainoot isovanhemmat, mutta hepä eivät "ylpeän miniän" lapsiita välitä, eivätkä tule käymään, huomioi lapsia tms vaikka kutsutaan ja pyydellään kylään.



Itse olen ollut aina korostetun kohtelias ja ystäällinen, mutta tälle ei voi mitään. Anoppi oli päättänyt jo ENNEN apaamistamme ettei "noin leuhkasta ja koulutetusta ihmisestä tule pitämään".

Jos meille tulisi miniäehdokas, joka haluaisi näyttää sillä, että on siistiä ja orkideat kukki, että on siten parempi pojalleen kuin äiti, niin voi voi:)

Herranjumala sentäs naiset. Eihän se mikään kilpailu oo. Kyllä teidän täytyy olla sille miehellenne ihan muuten ihania, eikä vain kasvattamalla kukkia ja siivoamalla. Tai ainakin itse olisin pettynyt poikiini, jos he arvostaisivat naisessa kukkia ja siivousta. Kumppanuutta ja läheisyyttä ja seksiä ja parisuhdetta sitä pitäisi arvostaa.

Ja kyllä, en tule olemaan mikään ihanneanoppi. Koti on sekaisin ja kukkia en osaa kasvattaa. En osaa leipoa, enkä ommella, enkä muutakaan naistenhommia. Minusta ei miniät saa ihanneanoppia vaihtamaan reseptejä ja pullanleivontaoppeja.

Ja lapsiakaan en varmaan saa koskaan hoitaa, koska en ole niin nöpönnuukaa ollut omienkaan lasten kanssa niiden oppien kanssa, mitä neuvolasta saatiin:)

Ihmettelen kyllä, että oma anoppini oli aivan hurmaantunut kun tutustui minuun. Olin kuulemma aivan ihana nainen hänen pojalleen. No, anoppinikin on kyllä melkoinen boheemi:)

Mutta nauratti vain ajatus, miniästä kilpailemassa kukkien kasvatuksen kanssa, että saa näpäyttää anopilleen, että on siten parempi nainen pojalle:)

niin anoppi oli kysynyt mieheltä visiitin jälkeen, että osaako tuon näköinen muka edes tehdä mitään? :) Ja ihan tavallisen näköinen mielestäni olen.

Muuten ihan hyvät välit, mutta anoppi piikittelee ja vittuilee aina sopivan tilanteen tullen. Minä sitten omalta osaltani esimerkiski pidän aina kotini siistinä (anoppi ei onnistu omassa kodissaan) ja saan orkideani loistamaan (anoppi ei saa omiaan kukkimaan kunnolla)ja muutenkin näytän aina sopivan tilanteen tullen miten hyvä olen hänen pojalleen :)

Sota-ajan elänyt äitini on aina kokenut alemmuudentunnetta, koska oli köyhän perheen kakara, missä oli isovanhemmat myyty huutolaisksi.

Näkyi herrapelkona. Oli aivan omituinen kun tuli korkeastikoulutettuja kylään. Se oli niin syvällä se alemmuudentunne, ettei päässyt siitä elinaikanan ohi.

Ei se ehkä herravihaa ole vaan sitä syvällä olevaa alemmuskompleksia ja sitä, ettei osaa olla luonnollinen sinun kanssasi. Tytön kanssa on helpompaa tietenkin, koska tytön mies ei ole akateeminen ja sitä ei tarvitse arastella.

Siis silleen hyvin että anoppi muuttuisia, tuskin muuttuu. Mutta jos miehesi on puolellasi niin ei se liittoa rikottua saa.

Mutta...mulla anoppi ei ole koskaan tykännyt musta, olen liian herraskainen. Tämä tarkoittaa sitä että akateeminen jatkotutkintoni ja urani isossa pörssifirmassa on vaan liikaa...anoppi ei ole käynyt kuin kansakoulun, tyttärensä peruskoulun, ja heillä on herraviha kaikkia koulutettuja kohtaan.

Anoppi on tyttärensä bestis ja ovat kuin paita ja peppu. Meille tämä tarkoittaa sitä että meillä ei ole lapsilla isovanhempia ollenkaan. Mulla ei vanhempia ole joten appikset on ainoot isovanhemmat, mutta hepä eivät "ylpeän miniän" lapsiita välitä, eivätkä tule käymään, huomioi lapsia tms vaikka kutsutaan ja pyydellään kylään.

Itse olen ollut aina korostetun kohtelias ja ystäällinen, mutta tälle ei voi mitään. Anoppi oli päättänyt jo ENNEN apaamistamme ettei "noin leuhkasta ja koulutetusta ihmisestä tule pitämään".