Ulkosuomalainen ihmettelee: Suomessa lammasmaisia äänestäjiä
Ok, kyseessä oli kuntavaalit, mutta väki ei näytä oppivan mitään.
Jos haluatte vaikka mm.
- koulutettujen palkat ja kaikkien työsuhdeturva paranee mm. Saksan ja Ruotsin tasolle
- autovero on 0% kuten mm. Ruotsissa
- alkoholi-pelottelu-rajoituspolitiikka poistuu kuten mm. kaikissa maissa Pohjoimaiden ulkopuolella.
- kauppakartellit ja muut poistuvat ja oikea kilpailu saa valtaa.
ym. monia asioita, joista kannattaa ihan ottaa oppia niinkin läheltä kuin Euroopan alueelta.
Mutta ei, itseään ruoskivat suomalaiset äänestävät samoja härskejä kusettajia ja toivovat sitä lottovoittoa, jolloin pääsisi muuttamaan Suomesta pois. Heh heh, muutosrohkeus ei ole lammas-suomalaisten parasta puolta.
Kommentit (134)
Missäpä se Suomi kuikuilee tässä tutkimuksessa ?.
Siinäpä se näyttää olevan samalla sijalla Ruotsin kanssa.
Aika asiantunteva lista. Jos Suomi olisi saanut taloudenpidosta edes saman kuin Kreikka, voisi sijoitus olla parempi? Tai kulttuuritarjonnasta edes saman kuin Bulgaria saati sitten Viro.
Saksassa terveyspalvelut on sitä, että ajan lääkärillä saat seuraavaksi päiväksi viimeistään ja lääkeiden hinnat ovat murto-osan Suomesta. Mm. maailmalla liikkuvien expat:tien keskuudessa tehtiin tutkimus eri maista ja Saksa ja Ranska saivat parhaan arvosanan terveydenhoidossa.Ruokaskandaaleista; en ole kenenkään kuullut kuolleen ruokabakteereihin; sitäkin varmaan 82 milj. maassa tapahtuu vähäisessä määrin.
Metsistä; oletko koskaan käynyt mm. Schwarzwaldissa tai Thüringenissä; näyttääkö ne jättimetsät kuolleilta ?.
Miksi saksalaisten keskim. elinikä on hiukan korkeampi kuin suomalaisilla jos Saksassa niin surkeaa on ?.
Tiedän, tämä oli provo, koska perseaukifinneä ketuttaa arvauskeskuksen jonossa tai autokaupassa haaveilemassa uudesta Toyota Avensiksesta.
Mitä lääkkeitä te siellä Saksasssa syötte. Itse en syö mitään lääkkeitä. Pääsen kyllä täälläkin hoitoon ihan heti jos haluan enkä vasta seuraavaksi päiväksi. Tuohan on vaarallista jos vasta seuraavana päivänä saa hoitoa.
Menisitkö muuten Saksassa vaikkapa leikaukseen tms?
Tässä vähän muistin virkistystä saksalaisen luomuruuan turvallisuudesta
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Pavunidut+todenn%C3%A4k%C3%B6inen+s…
Onko sulla lukutaidossa vikaa kun sanoin Saksan metsien kuolleen mutta toipuneen. Ja ne paskat on siellä maassa edelleen. Vai onko sulla tietoa että olisi kerätty pois?
[Mitä lääkkeitä te siellä Saksasssa syötte. Itse en syö mitään lääkkeitä. Pääsen kyllä täälläkin hoitoon ihan heti jos haluan enkä vasta seuraavaksi päiväksi. Tuohan on vaarallista jos vasta seuraavana päivänä saa hoitoa. Menisitkö muuten Saksassa vaikkapa leikaukseen tms? Tässä vähän muistin virkistystä saksalaisen luomuruuan turvallisuudesta <a href="http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Pavunidut+todenn%C3%A4k%C3%B6inen+s…" alt="http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Pavunidut+todenn%C3%A4k%C3%B6inen+s…">http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Pavunidut+todenn%C3%A4k%C3%B6inen+s…; Onko sulla lukutaidossa vikaa kun sanoin Saksan metsien kuolleen mutta toipuneen. Ja ne paskat on siellä maassa edelleen. Vai onko sulla tietoa että olisi kerätty pois?
Moni suomalainen syö koko ajan lääkkeitä ja sinäkin jossain vaiheessa elämääsi. Lisäksi alle 12v. lapsille reseptilääkkeet on ilmaiset; kuinkapa Suomessa ?
Mene arvauskeksukseen kyselemään lääkäriaikaa; saatko sen edes seuraavaksi päiväksi ?. No, et todellakaan.
Ruokaskandaaleja on silloin tällöin myös Suomessa ja kannattaa suhteuttaa kaikki nämä "skandaalit" mietien Suomen propaganda-mediaa ja asukaslukujen suhdetta 13/1.
Miten kuollut metsä toipuu; silloinhan se ei ole kuollut.
Toistokysymys; miksi saksalaisten elinikä on hiukan korkeampi kuin kuin Suomessa jos Saksassa niin paska elämä on ?.
Ok, kyseessä oli kuntavaalit, mutta väki ei näytä oppivan mitään.
Jos haluatte vaikka mm.
- koulutettujen palkat ja kaikkien työsuhdeturva paranee mm. Saksan ja Ruotsin tasolle
- autovero on 0% kuten mm. Ruotsissa
- alkoholi-pelottelu-rajoituspolitiikka poistuu kuten mm. kaikissa maissa Pohjoimaiden ulkopuolella.
- kauppakartellit ja muut poistuvat ja oikea kilpailu saa valtaa.ym. monia asioita, joista kannattaa ihan ottaa oppia niinkin läheltä kuin Euroopan alueelta.
Mutta ei, itseään ruoskivat suomalaiset äänestävät samoja härskejä kusettajia ja toivovat sitä lottovoittoa, jolloin pääsisi muuttamaan Suomesta pois. Heh heh, muutosrohkeus ei ole lammas-suomalaisten parasta puolta.
Niin ihmettelen minäkin. Ja lisään vielä, että lammasmainen suomalaisäänestäjä USKOO aivan kaiken mitä valtakonsensusta ylläpitävien puolueiden edustajat heille ennen vaaleja syöttävät, ja samat urpot istuvat jälleen vallassa seuraavan vaalikauden - kiitos äänestäjien. Ja kerrassaan mikään EI MUUTU.
muuttamalla äänestyskäyttäytymistä nuo pointit ehkä voidaan saada muuttumaan, mutta ei nykyisillä last-season kusettajakokkareilla ja heidän kavereillaan
=,D
Juuri näin! Jes! Kerrankin joku puhuu av:llakin asiaa ;)
Odotan innolla ap:n neuvoja asiaan.
Ei Kok., SDP eikä Kepu. Siinä nyt alkuun neuvoa.
50 vuotta betonoidussa vallassa olleilla ei ole kiirettä muuttaa mitään.
Kuten tässä ketjussa aiemmin siteerasin Hesaria, kiireettömään hoitoon (siis kaikki muu paitsi "pää kainalossa" -tapaukset) pääsy voi kestää kaksikin kuukautta, tästä oli juttu Hesarissa eilen.
Kiireisissäkin tapauksissa luvattoman usein tarjolla on vain "ei-oota" ja kehotus mennä jonottamaan useaksi tunniksi päivystykseen illalla. Näin on ollut monta kertaa mm. meidän pohjois-helsinkiläisessä terveyskeskuksessamme.
Juurikin siitä - ja päivähoidon, koulutuksen ja vanhustenhoidon surkeasta tilasta ap:n PITÄISI olla huolissaan sen sijaan, että vouhottaa autoverotuksesta, saati että haluaisi vapauttaa alkoholin saantia vielä entisestään ja vaikeuttaa jo nykyisin karmealla tasolla olevia alkoholihaittoja.
Aika irvokasta, että hän nyt sitten suomiikin Suomea nimenomaan esim. terveydenhoidon ongelmista (oletan että ketjun loppupään Saksaa kehuvat kirjoitukset ovat ap:n?)
TOISAALTA. Ei Suomi kovin huono paikka ole, monessa suhteessa parempi kuin Saksa. Esim. ruuan turvallisuus on parempi, salmonella ei täällä ole ongelma, eivät myöskään ympäristömyrkyt edes tehotuotetussa ruuassa.
Samaten terrorismiuhka on liki olematon. Ilmastonsaasteet vähäisemmät. Tilaa on olla ja elää, suku on lähellä ja päiväkotipaikat taataan (vaikkakin liian täysissä ryhmissä) kaikille, Saksassahan pienten lasten äitien työssäkäynti on erittäin vaikeaa järjestää, koska päivähoito on pahasti riittämätöntä.
-41-
Esim. ruuan turvallisuus on parempi, salmonella ei täällä ole ongelma, eivät myöskään ympäristömyrkyt edes tehotuotetussa ruuassa. Samaten terrorismiuhka on liki olematon. Ilmastonsaasteet vähäisemmät. Tilaa on olla ja elää, suku on lähellä ja päiväkotipaikat taataan (vaikkakin liian täysissä ryhmissä) kaikille, Saksassahan pienten lasten äitien työssäkäynti on erittäin vaikeaa järjestää, koska päivähoito on pahasti riittämätöntä. -41-
Suomessa LUULLAAN ruuan olevan turvallista, mutta mautonta se ainakin on.
Saksassa saa kyllä päivähoitopaikkoja, mutta äitienhän ei tarvitse mennä töihin jos ei halua eikä ravata työvoimatoimistossa. Siitä pitää huolen perheverotus ja koulutettujen hyvät palkat.
Moni suomalainen syö koko ajan lääkkeitä ja sinäkin jossain vaiheessa elämääsi. Lisäksi alle 12v. lapsille reseptilääkkeet on ilmaiset; kuinkapa Suomessa ?
Mene arvauskeksukseen kyselemään lääkäriaikaa; saatko sen edes seuraavaksi päiväksi ?. No, et todellakaan.
Ruokaskandaaleja on silloin tällöin myös Suomessa ja kannattaa suhteuttaa kaikki nämä "skandaalit" mietien Suomen propaganda-mediaa ja asukaslukujen suhdetta 13/1.
Miten kuollut metsä toipuu; silloinhan se ei ole kuollut.
Toistokysymys; miksi saksalaisten elinikä on hiukan korkeampi kuin kuin Suomessa jos Saksassa niin paska elämä on ?.
Ei ne lääkkeet ihmeitä maksa. Vähemmän jokatapauksessa kuin Saksassa.
Miksi muuten arvauskekuksesta pitäisi saada aika heti? Jos on heti tarvetta mennään päivystykseen heti, eikä odoteta huomiseen kuten Saksassa.
Ruokaskandaaleja on takuulla enemmän Saksassa oli väkisuhtee miten tahansa. Lidilissä jokaviikkoisia tuotteiden poisvetoja.
Otetaanpa hieman faktaa "puhtaasta" saksalaisruoasta:
"Saksassa Nordrhein-Westfalenin (NRW) kuluttajaministeriön teettämän tutkimuksen mukaan yli 96 % tämän liittovaltion alueen tuotantopolven broilereista oli saanut tutkimusaikana jotakin antibioottia. Osalla tiloista käytössä oli ollut useita eri antibiootteja yhden kasvatuserän (30-35 vrk) aikana, ja jotkut linnut olivat saaneet jopa kahdeksaa erilaista antibioottia lyhyen elämänsä (30-35 vrk) aikana."
Suomessa:
"Tuotantobroilereiden kaikki kasvatuserät kasvoivat Suomessa viime vuonna täysin ilman antibioottien tarvetta."
Eli 96% vs. 0%
Saksassa joudut myöskin aamiaismunasi nauttimaan kivikovina jos et halua Salmonella. Itse tykkään syödä 6-7 min kohdalla.
Suomessa LUULLAAN ruuan olevan turvallista, mutta mautonta se ainakin on..
Ruuan maku tulee siitä miten se valmistetaan. Kyllä raaka-aineet on täysin mauttomia Saksassa. Joskus tulee ostettua Belgialaisia mansikoita kaupasta eikä ne maistu millekään.
Ehkä teillä Saksan raukoilla on käynyt niin että mauttomiin raaka-aineisiin olette joutuneet lisäämään hirveät määrät mausteita eikä maustamaton ruoka maistu enää millekään. Tästä seuraa sitten loogisesti ettei teollisuuden tarvitse tarjota hyvää raakaä-ainetta, koska sen vähätkin maut häivytetään mausteilla.
Esim. ruuan turvallisuus on parempi, salmonella ei täällä ole ongelma, eivät myöskään ympäristömyrkyt edes tehotuotetussa ruuassa. Samaten terrorismiuhka on liki olematon. Ilmastonsaasteet vähäisemmät. Tilaa on olla ja elää, suku on lähellä ja päiväkotipaikat taataan (vaikkakin liian täysissä ryhmissä) kaikille, Saksassahan pienten lasten äitien työssäkäynti on erittäin vaikeaa järjestää, koska päivähoito on pahasti riittämätöntä. -41-
Suomessa LUULLAAN ruuan olevan turvallista, mutta mautonta se ainakin on. Saksassa saa kyllä päivähoitopaikkoja, mutta äitienhän ei tarvitse mennä töihin jos ei halua eikä ravata työvoimatoimistossa. Siitä pitää huolen perheverotus ja koulutettujen hyvät palkat.
Suomessa on ihan tutkitusti todella puhdasta ruokaa.
http://www.radionova.fi/ajankohtaista/uutiset/MT--Suomalainen-ruoka-on-…
http://www.iltalehti.fi/ruoka/2011012713084326_ru.shtml
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/suomalaiset-elintarvikkeet-puh…
Saksassa puolestaan alle kolmivuotiaille pienille lapsille ei ole hoitopaikkoja kuin murto-osalle, osavaltioittain tilanne vaihtelee. Kotihoidontukeakaan ei makseta!
"Kiistelyn ytimessä on kotihoidontuki, jonka Saksan porvarihallitus haluaa toteuttaa. Sellaista ei, kumma kyllä, kotiäideistään tunnetussa Saksassa ole tähän saakka ollut.
Mutta eipä ole kattavaa päivähoitojärjestelmääkään. Vuoden ikäisten saksalaislasten vanhemmilla on vasta ensi vuodesta lähtien lakisääteinen oikeus päivähoitopaikkaan lapselleen. Nykyisin hoitopaikkoja riittää kattavasti vain kolme vuotta täyttäneille." (Helsingin sanomat 25.4.2012)
Yhteisverotus on tosiaan käytössä Saksassa, mutta senkin autuus on vähän kyseenalainen, se kun kannustaa pienempituloista (yleensä naista) jäämään kotiin lapsen kanssa. Uralle voi vilkuttaa hyvästit, jos monta lasta hoitaa kotona kouluikäiseksi asti.
Palkkatason hyvyys on ihan totta, tosin ei kaikilla aloilla. Työllistyminen suomenkielisenä Saksassa ei välttämättä ole yhtä helppoa kuin Suomessa, joten mikään automaattinen onnela ei Saksa suomalaiselle työntekijälle ole.
http://de.statista.com/statistik/daten/studie/1789/umfrage/durchschnitt…
(keskipalkka siis Saksassa 4507 euroa, Suomessa se oli v. 2011 3111 euroa)
http://www.stat.fi/til/pra/2011/pra_2011_2012-10-19_tie_001_fi.html
-41-
Ei ne lääkkeet ihmeitä maksa. Vähemmän jokatapauksessa kuin Saksassa.
Todella väärin. Luulet vain näin, koska et ole Saksassa asunut.
Miksi muuten arvauskekuksesta pitäisi saada aika heti? Jos on heti tarvetta mennään päivystykseen heti, eikä odoteta huomiseen kuten Saksassa.
Kyllä Saksassa saa hetikin ajan ja ei todella odoteta päivystyksessä.
Ruokaskandaaleja on takuulla enemmän Saksassa oli väkisuhtee miten tahansa. Lidilissä jokaviikkoisia tuotteiden poisvetoja. Otetaanpa hieman faktaa "puhtaasta" saksalaisruoasta: "Saksassa Nordrhein-Westfalenin (NRW) kuluttajaministeriön teettämän tutkimuksen mukaan yli 96 % tämän liittovaltion alueen tuotantopolven broilereista oli saanut tutkimusaikana jotakin antibioottia. Osalla tiloista käytössä oli ollut useita eri antibiootteja yhden kasvatuserän (30-35 vrk) aikana, ja jotkut linnut olivat saaneet jopa kahdeksaa erilaista antibioottia lyhyen elämänsä (30-35 vrk) aikana." Suomessa: "Tuotantobroilereiden kaikki kasvatuserät kasvoivat Suomessa viime vuonna täysin ilman antibioottien tarvetta." Eli 96% vs. 0% Saksassa joudut myöskin aamiaismunasi nauttimaan kivikovina jos et halua Salmonella. Itse tykkään syödä 6-7 min kohdalla.
itsellä ei ole ollut 7 vuoden aikana yhtään ainoaa ongelmaa ruuasta, joten eipä näytä kovin vaarallista olevan.
Takuulla vain Suomessa uutisoidaan muiden maiden ruoka"skandaaleista" ja oman maan ruokaskandaalit vaietaan a'la valvirat ja evirat sekä valvotaan muka 10 vuotta jotain ja sitten huomataan, että onkin 10 vuotta kusetettu.
Miksi saksalaisen keskim. elinikä on jopa korkeampi kuin suomalaisen ?.
Mitä tekee terveyskeskuksella, jonne ei pääse lääkäriin halutessaan? Koristaako se maisemaa?
Ainakin täällä stadissa on ihan turha kuvitella saavansa ns. ei-akuuttiaikaa alle kuukauden päähän. Ei-akuuttia on oman kokemukseni mukaan muun muassa kaksivuotiaan jatkuvat päänsäryt ja se, kun viisivuotiaalle nousee viikon flunssailun jälkeen 40 asteen kuume ja veto katoaa tyystin...
Joten kyllä ainakin itse koen aika isoksi ongelmaksi sen, että vaihtoehtona on joko jonottaa tuollaisen lapsen kanssa kaksi tuntia Lastenklinikan päivystykseen (ja kerätä täydestä odotushuoneesta kattava otanta stadin tämänhetkisestä viruskannasta kotiinviemisiksi) tai mennä yksityiselle. Jotain kroonista päänsärkyä ei edes päivystyksessä tutkita, mutta ainakin itse pidin sitä suht akuuttina ongelmana, kun kyse oli kaksivuotiaasta.
SINÄNSÄ omat kokemukseni julkisesta terveydenhoidosta ovat olleet ihan hyviä KUN sinne on vain ensin päässyt. Mutta hoitojonot ovat kyllä jo hemmetin pitkät.
-41-
"äänestettiin muutosta", mutta tuliko muuta kun paskat housuun persuilla? Ei.
Suomessa LUULLAAN ruuan olevan turvallista, mutta mautonta se ainakin on. .
Ruuan maku tulee siitä miten se valmistetaan. Kyllä raaka-aineet on täysin mauttomia Saksassa. Joskus tulee ostettua Belgialaisia mansikoita kaupasta eikä ne maistu millekään. Ehkä teillä Saksan raukoilla on käynyt niin että mauttomiin raaka-aineisiin olette joutuneet lisäämään hirveät määrät mausteita eikä maustamaton ruoka maistu enää millekään. Tästä seuraa sitten loogisesti ettei teollisuuden tarvitse tarjota hyvää raakaä-ainetta, koska sen vähätkin maut häivytetään mausteilla.
Suomessa mm. lihaeinekset tehdään jänteistä ja makkarajauhosta. Ei ihme ettei miltään maistukaan.
miksi ihmiset, jotka eivät koskaan ole muuta kuin korkeintaan esim. Saksassa käyneet, esittävät täällä huuhaata muka-totuutena?
En minäkään ole asunut enkä edes käynyt USA:ssa, eikä mieleeni tulisi ottaa kantaa sen maan tai osavaltioiden terveydenhoito- tms. järjestelmiin -kun en niitä tunne.
t. Sveitsistä
[Yhteisverotus on tosiaan käytössä Saksassa, mutta senkin autuus on vähän kyseenalainen, se kun kannustaa pienempituloista (yleensä naista) jäämään kotiin lapsen kanssa. Uralle voi vilkuttaa hyvästit, jos monta lasta hoitaa kotona kouluikäiseksi asti. Palkkatason hyvyys on ihan totta, tosin ei kaikilla aloilla. Työllistyminen suomenkielisenä Saksassa ei välttämättä ole yhtä helppoa kuin Suomessa, joten mikään automaattinen onnela ei Saksa suomalaiselle työntekijälle ole. <a href="http://de.statista.com/statistik/daten/studie/1789/umfrage/durchschnitt…" alt="http://de.statista.com/statistik/daten/studie/1789/umfrage/durchschnitt…">http://de.statista.com/statistik/daten/studie/1789/umfrage/durchschnitt…; (keskipalkka siis Saksassa 4507 euroa, Suomessa se oli v. 2011 3111 euroa) <a href="http://www.stat.fi/til/pra/2011/pra_2011_2012-10-19_tie_001_fi.html" alt="http://www.stat.fi/til/pra/2011/pra_2011_2012-10-19_tie_001_fi.html">http://www.stat.fi/til/pra/2011/pra_2011_2012-10-19_tie_001_fi.html</a&…; -41-
Päivähoitopaikoista ainakaan meillä ei ole koskaan ollut ongelmaa ja ei ole edes ajateltu alle 3v. laittaakaan mihinkään lastentarhaan. Sen jälkeen paikan on saanut aina.
Suomessa kannustetaan vain työttömäksi, koska töitä ei ole. Mm. Saksan eteläisissä osavaltioissa kaikki löytää töitä jos haluaa ja perheillä on oikeasti valinnan mahdollisuus työn ja perheen välillä.
Kuka kuvittelee suomen kielellä pärjäävänsä ulkomailla töissä ??
miksi ihmiset, jotka eivät koskaan ole muuta kuin korkeintaan esim. Saksassa käyneet, esittävät täällä huuhaata muka-totuutena? En minäkään ole asunut enkä edes käynyt USA:ssa, eikä mieleeni tulisi ottaa kantaa sen maan tai osavaltioiden terveydenhoito- tms. järjestelmiin -kun en niitä tunne. t. Sveitsistä
Sen takia sitä esitetään, koska herkkänahka-suomalainen on opetettu kuvittelemaan, että Suomessa kaikki on maailman parasta ja kun niin ei olekaan niin puolustusreaktio on suunnaton ja paatosta täynnä.
Sehän on 79,4 vuotta ja alimmissa tuloluokissa se jopa on laskenut!
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/2701811/koyhien-elinika-ka…
Suomessa elinajanodote on keskimäärin ihan sama. Pojilla 76,3 vuotta ja tytöillä 83 vuotta, keskimäärin siis vajaat 80 vuotta.
http://www.stat.fi/org/historia/elinajanodote.html
Missäpä se Suomi kuikuilee tässä tutkimuksessa ?. http://www1.internationalliving.com/qofl2011/?field=final