Onnellisesti (?) naimisissa oleva, oletko koskaan

He ovat kyllä täysin väärässä. Ihmiset ovat erilaisia ja toisille ihastuminen on helpompaa. Toki vakava ihastuminen on avioliitolle kriisi, mutta se ei välttämättä johdu avioliitosta.

Olen ollut yli 10v naimisissa tänä aikana "normaaleita" muutaman kuukauden pikkuihastuksia ollut 4kpl. Ja nyt sitten tuollainn järjetön "rakkaus" kuten ap kuvaili, mieletön vetovoima, eikä vain seksuaalinen vaan henkinenkin. En saa öisin nukuttua, kaihoan ja haaveilen miehestä, ruoka ei maistu, olen sairas ikävästä. Tunnelmat samat kuin ap:lla, olen ihan satavarma että tuo mies on tåydellinen vastaparini. Pahemmaksi asian tekee että tunne on molemminpuolinen. Mies aivan selvästi ihastunut myös, hymyilee, flirttaa, koskettaa "vahingossa". Mulla kolme lasta enkä halua perhettä rikkoa. Jos ei olisi lapsia niin oikeasti "hyppäisin" uuteen tilanteeseen, mutta lapset ovat tärkeämpiä, joten en voi edetä asiassa vaikka aivoni huutavat että etene, etene. Tämä on raskasta, raastavaa, olen ihan uupunut. Pahinta on se että toinenkin on ihastunut, enkä voi vastata tunteiiin vaikka haluan. On kai pakko kärsiä, mutta nyt kyllä on niin että joudun luopumaan elämäni miehestä, ja pitämään puolisoni (joka ei ehkä sellainen suuri rakkaus ollutkaan). Eniten mulla on paha mieli ihastukseni takia. Jos hän tuntee samoin kuin minä, niin en haluaii hänelle tätä kärsimystä.

Voisithan sä pelkästään panna sen kanssa? Haluaisit ilmeisesti? TIedätkö haluaisiko se sua?

Jos se sitten syystä tai toisesta ei saakaan sua tyydytettyä niin onhan sulla oma mies vielä jäljellä. Tietty jos sekään ei saa sua syttymään niin. Olisitko valmis paneskelemaan tuon ihastuksesi kanssa jos kukaan ei saisi tietää?

Ilmeisesti tuo ihastuksesi on sinkku eikö vain?

Mitä väliä sen miehen tunteilla on?

Vaikka elänkin "onnellisessa avioliitossa" ulkopuolisten silmin, ongelmavyyhti on sen verran sankka minusta johtumattomista syistä sekä niiden myötä seurannesta minusta johtuvasta syystä, että kyllä saattaisin singahtaa tuollaisesta ärsykkeestä välittömästi tällaisen soul maten kaulaan, sänkyyn ja sen kautta maistraattiin.

Eli AP:n kannattaa määritellä se "onnellinen avioliitto". Jotakin sieltä saattaa puuttua. Jos sieltä puuttuu vaihtelua, ehkä normaalit ihmiset sitäkin keksivät arkeensa kun asia on kuitenkin tärkeä?

Olemme olleet miehen kanssa naimisissa 14v. Meillä on useampi lapsi. Tämän kesän aikana olen saanut tutustua sielunkumppaniin työpaikalla.

Mies on myös naimisissa ja hänellä lapsia.

Molemmat tunnemme mieletöntä vetovoimaa toisia kohtaan. Niin fyysisesti kuin henkisestikin. Vähän on kosketeltukkin.

Ollaan kuitenkin molemmat sitä mieltä että perheitä ei aiota rikkoa. Puhelinnumeroita ei olla vaihdettu eikä aiotakkaan.

Pidetään sellasta pientä flirttiä yllä töissä. Ihanaa piristystä elämään. Aivan mieletön tunne, välillä tuntuu et jalat lähtee alta.

Tuo mies on ollut vähän pidempään naimisissa.

Ollaan keskusteltu tosi avoimesti kaikesta.

Ihastukseni ei myöskään ole koskaan ennen kokenut näin voimakkaita tunteita ketään kohtaan. Tää on meille molemmille ihan käsittämätön juttu ja aivan ihana. Nyt siirryn töissä vähän eri hommiin joten en nää joka päivä. Väliin kotona kun mietin häntä niin alkaa paikat kostumaan...

Ihastukseni on kertonut samoja ajatuksia.

Olen ollut yli 10v naimisissa tänä aikana "normaaleita" muutaman kuukauden pikkuihastuksia ollut 4kpl. Ja nyt sitten tuollainn järjetön "rakkaus" kuten ap kuvaili, mieletön vetovoima, eikä vain seksuaalinen vaan henkinenkin. En saa öisin nukuttua, kaihoan ja haaveilen miehestä, ruoka ei maistu, olen sairas ikävästä. Tunnelmat samat kuin ap:lla, olen ihan satavarma että tuo mies on tåydellinen vastaparini.

Pahemmaksi asian tekee että tunne on molemminpuolinen. Mies aivan selvästi ihastunut myös, hymyilee, flirttaa, koskettaa "vahingossa".

Mulla kolme lasta enkä halua perhettä rikkoa. Jos ei olisi lapsia niin oikeasti "hyppäisin" uuteen tilanteeseen, mutta lapset ovat tärkeämpiä, joten en voi edetä asiassa vaikka aivoni huutavat että etene, etene.

Tämä on raskasta, raastavaa, olen ihan uupunut. Pahinta on se että toinenkin on ihastunut, enkä voi vastata tunteiiin vaikka haluan. On kai pakko kärsiä, mutta nyt kyllä on niin että joudun luopumaan elämäni miehestä, ja pitämään puolisoni (joka ei ehkä sellainen suuri rakkaus ollutkaan).

Eniten mulla on paha mieli ihastukseni takia. Jos hän tuntee samoin kuin minä, niin en haluaii hänelle tätä kärsimystä.

ollut ihastunut, ja varmaan se toinenkin oli, mutta olen järjen kanssa tunkenut sen tunteen hanuriin ja sanonut iselleni ei. Mulla on niin paljon hyvää ja kaunista elämässä, että ei ole sen väärti ottaa riskiä jostain tuntemattomasta. Mies voi tuntua ihanalta, mutta ajatteleppas lastesi itkua, kun niiden perhe hajoaa - ja sitten se ihana mies osoittautuukin täydeksi paskaksi. Oma täydellinen mies on jättänyt, samoin se ihana pyörittikin kolmea naista ja vetäisi turpaan, tappelette ex:n kanssa elareista, kaappi on tyhjä ja lapsilisät viikon päästä...Sellaisia riskejä ei kannata ottaa, jos elämä on hyvin. Älä ole tyhmä ja himojesi vietävissä.



Eli ojasta ei kannata hypätä allikkoon. Älä rupea selvittämään mitä se toinen tuntee, ihan selvästi nyt haet sitä että pääsisit sen alle. Jos vastaus on joo, olet kusessa, jos ei niin pääset muka pälkähästä. Kärsi itseksesi, älä hankkiudu tekemisiin ihastuksesi kanssa. Ihan liian monta aikuisen itsekkyyden ja himon aikaansaamaa avioerolasta tässä maailmassa...

Olemme olleet miehen kanssa naimisissa 14v. Meillä on useampi lapsi. Tämän kesän aikana olen saanut tutustua sielunkumppaniin työpaikalla.

Mies on myös naimisissa ja hänellä lapsia.

Molemmat tunnemme mieletöntä vetovoimaa toisia kohtaan. Niin fyysisesti kuin henkisestikin. Vähän on kosketeltukkin.

Ollaan kuitenkin molemmat sitä mieltä että perheitä ei aiota rikkoa. Puhelinnumeroita ei olla vaihdettu eikä aiotakkaan.

Pidetään sellasta pientä flirttiä yllä töissä. Ihanaa piristystä elämään. Aivan mieletön tunne, välillä tuntuu et jalat lähtee alta.

Tuo mies on ollut vähän pidempään naimisissa.

Ollaan keskusteltu tosi avoimesti kaikesta.

Ihastukseni ei myöskään ole koskaan ennen kokenut näin voimakkaita tunteita ketään kohtaan. Tää on meille molemmille ihan käsittämätön juttu ja aivan ihana. Nyt siirryn töissä vähän eri hommiin joten en nää joka päivä. Väliin kotona kun mietin häntä niin alkaa paikat kostumaan...

Ihastukseni on kertonut samoja ajatuksia.

Ihminen on käsittämätön eläin kun järki voittaa kiiman. Itselläni ei ole toimivaa parisuhdetta, ei ole viiteen vuoteen ollut seksiä, en ole koskaan pettänyt tai käynyt edes mielessä, ja silti olen jaksanut etsiä ja lopulta löytää syyn mistä vaimolla kiikastaa eli mikä sairaus on kyseessä, lääkärit eivät siihen ole kyenneet. Ei olekaan masentunut vaan muu aivoperäinen ongelma, ehkä lääkittävissä aikanaan kun hoito saadaan käyntiin.

Silti itse ihmettelen vieläkin suu auki, että miten pystytte vastustamaan kiusausta. Mutta samalla toki itse olen luultavasti vielä käsitämättömämpi tapaus kun yksityiskohdat laitettaisiin tiskiin.

Evoluution tuottama tarve pitää parisuhde yllä lasten kasvamisen ajan on merkillinen. Vai olisikohan se yhteiskunnan normien sanelema paine kuitenkin, luolamiesaikana et olisi miettinyt hetkeäkään vaan samassa luolassa olisit nainut tuota toista miestä vaikka oman miehesi nähden.

Mutta en ollut onnellisesti naimisissa.



Nyt olen onnellisesti naimisissa tuon ihastumisen kohteen kanssa ja lapsikin on. En ole katunut.

mutta silti noita tulee aina joskus. :) Kyllä ne ohi menee, antavatpa vaan vähän "suolaa" elämään. Niin, ja on mulla yksi kestorakkauskin, hyvä naispuolinen ystävä. :) Mutta sille nyt ei voi mitään. :) Nautin vaan ajatuksistani. :)

Ja syy on yksiselitteisesti se että lapseni ovat tärkrimmät, en riskeeraa heidän onneaan. Olen mieluummin itse onneton.

toisekseen, paneminen voisi saada vastapuolen ihastumaan vielä syvemmin, enkä halua että vastapuoli rakastuu ja riutuu sitten sen takia, ettei voi minua saada.



Jos itsekkäästi ajattelisin, niin tottakai ottain sivusuhteen. Mutta en halua tehdä sitä, ihastukseni itsensä takia enkä lasteni takia.



Toivon kädet ristissä että joku muu nappaisi (sinkku)ihastukseni pian, ehkä tilanne helpottaisi sitten, vaikka toisaalta surullinen olisinkin: (

jos takana on pitkä liitto.

Eri asia mitä sen ihastumisen kanssa tekee.. kannattaa miettiä mikä on oikeasti tärkeää.

Minä tiedän faktana että olisin mennyttä naista, ihan sama siinä kohtaa (myöhemmistä tunnetiloista en tiedä, en ole koskaan aiemmin ollut siinä tilanteessa omakohtaisesti) mitä on vaakakupissa toisaalla, JOS Hän lähestyisi ja mitä sitten tapahtuisikaan. Mun järkeni ei vaan riitä sitä ylittämään. Eikä tahdonvoimani.

Mulla oli kanssa perheellinen työkaveri johon ihastuin ja kertoi olevansa ihastunut muhunkin. Aikamme siinä kärvisteltiin ja sitten duunin juhlissa muutaman lasin ottaneena soitin hänelle. Tilasi samantien omppuhotellin keskustasta ja nähtiin siellä tunnin päästä puhelusta. Siinä sitten naitiin multa kirjaimellisesti jalat alta ja annoin sen naida takaapäin pyllyynkin (eka kerta, en oo edes miehelleni antanut..) Meillä kuitenkin ainakin toistaiseksi on jäänyt tuohon. Toisinaan kyllä on tehnyt mieli pirauttaa uuteen sessioon mutta ainakin toistaiseksi on jäänyt haaveilun puolelle ja hyvä niin.

jos takana on pitkä liitto. Eri asia mitä sen ihastumisen kanssa tekee.. kannattaa miettiä mikä on oikeasti tärkeää.

Kyse onkin ollut siitä, voiko sen onnellisessa liitossa välttää. Väitän, että voi.

Kokemuksia on sekä että.

Kaverini joutui vastaavassa tilanteessa odottamaan niinkin kauan kuin neljä vuotta, mutta sitten se meni ohi, ja nyt hän ei enää edes tajua mistä se tilapäinen mielenhäiriö johtui.



Itselläni on kokemus sekä ihastuksen ignooraamisesta kunnes se menee ohi että, joitakin vuosia myöhemmin, ihastukselle periksi antamisesta. Kyllä se tunne silti ohi meni.

Tai sitten nautitte toisistanne.. Jää ehkä kertaan ehkä ei. Koituu pahaa tai hyvää tai sitten ei..

Ja syy on yksiselitteisesti se että lapseni ovat tärkrimmät, en riskeeraa heidän onneaan. Olen mieluummin itse onneton.

toisekseen, paneminen voisi saada vastapuolen ihastumaan vielä syvemmin, enkä halua että vastapuoli rakastuu ja riutuu sitten sen takia, ettei voi minua saada.

Jos itsekkäästi ajattelisin, niin tottakai ottain sivusuhteen. Mutta en halua tehdä sitä, ihastukseni itsensä takia enkä lasteni takia.

Toivon kädet ristissä että joku muu nappaisi (sinkku)ihastukseni pian, ehkä tilanne helpottaisi sitten, vaikka toisaalta surullinen olisinkin: (

Jotenkin tuosta paistaa jopa syyllisyys läpi? Eli sä olet suoraan sanottuna vedättänyt sitä miestä ja nyt sua sitten kaduttaa, kun toinen olikin ihan tosissaan mukana, mutta sä et sitten missään kohdin ollutkaan. Testailit viehätysvoimaasi toisen ihmisen tunteiden kustannuksella.

kokenut tällaista tunnetta?

Kohtaat sinulle ennestään tuntemattoman miehen, joka saa sinussa aikaa ihan käsittämättömän voimakkaita tunteita? Itselle on nyt käynyt näin, ja olen ihan hukassa. MIetin tuota miestä koko ajan, tunnen ihan fyysistä kipua tämän miehen ajattelemisesta. Uskoisin, että mies tuntee samalla tavalla. Huomaan miehen katseet, hän hakeutuu sinne missä olen. Ei kuitenkaan ole tehnyt mitään kummempaa aloitetta suuntaani. Sehän voi tietenkin johtua siitä että ei ole oikeasti kiinnostunut, tai sitten tietää että olen naimisissa ja lapsiakin on.

Miten pääsen eroon näistä tunteista?

Jos tunnet vetoa tuntemattomaan mieheen, niin tee rohkeasti aloite. Jos mies on oikea niin koette unohtumattoman rakkauden täyttymyksen eikä sinun ap tarvitse arvailla kaihon ja tunteesi voiman määrää.

Antaudu seikkaululle ap.