Lue keskustelun säännöt.
Mua vituttaa kun lapseni ei osaa mitään!
26.10.2012 |
Kaiken tämän pidän sisälläni mutta nyt alkaa kiehua yli, kun en vaan jaksa enää.
Lapsi on 3v8kk eikä osaa piirtää mitään muuta kuin pientä syheröä, on kuulemma auto mutta ei sitä hyvällä tahdollakaan voi sellaiseksi sanoa. Ei ala jäljentää mitään jos kehotan piirtämään ympyrän mallin mukaan. Hän ei tajua, miten pyörällä poljetaan ja luovuttaa heti, kun huomaa ettei osaa. Palloa ei tykkää potkia.
Puhe on kamalan kuuloista. L, s ja r puuttuu ja esim. avain on atain, vaikka kuinka osaa sanoa v:n niin aina se vaan on atain. Lässyttää siskolleen ja muille aikuisille eikä tottele, kun sanotaan että puhu kunnolla. Leikit muiden kanssa ei suju koska ei joko puhu muille tai sitten puhuu niin epäselvästi että kukaan ei tajua.
Muutenkin on jäljessä kaikessa ikäisiään, mutta neuvolan mielestä ongelmaa ei ole ja mitään lähetteitä minnekään ei saada. Päiväkotipaikkoja ei ole, ja olen vielä kotiäitinä joten olen jonon hännillä muutenkin.
Kerhoon vien lasta kaksi kertaa viikossa kolmeksi tunniksi kerrallaan. Siellä lapsi ei osallistu mihinkään (!!) leikkiin vaan seistä pönöttää paikoillaan. Ei leiki muiden kanssa, ottaa kontaktia vain aikuisiin ja pyrkii syliin yms. Myös leikkipuistossa olisi menossa muutaman aikuisen syliin jatkuvasti.
Minua nolottaa! Häpeän omaa lastani ja häpeän sitä, että häpeän häntä :( :( :( En mitään muuta haluaisi kuin että lapsi olisi reipas ja tykkäisi leikkiä ja laulaa ja osaisi puhua ja piirtää ja olisi NORMAALI. Mutta ei.
Haukkukaa vaan, kunhan purin jonnekin kun en lapsellekaan voi, tietenkään.
Kommentit (73)
Ja minun pojallani on SI-häiriö. Joten minäkin suosittelen tuota kirjaa "Tahatonta tohellusta". Lue se. Eikä sun tarvi pelolla sitä lukea, vaan tuollainen häiriö jos olisi, niin toimintaterapialla ja omalla panostuksella lapsi saa kirittyä muut kehityksessä kiinni. Meillä oma panostus on ollut sitä, että käydään usein uimahallissa, kävellään metsässä, on ostettu potkulautaa ja potkupyörää ja ties mitä. Nuo on sellaista kotiterapiaa, mistä jokainen lapsi tykkäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuon ikäinen lapsi ei yleensä osaa ajaa polkupyörällä eikä kovin kummoisesti esittäviä teoksia piirrä. Viivan piirtäminen voi tarkoittaa esim. auton reitin piirtämistä. Puhe usein selkeytyy ilman ihmeempiä hössötyksiä. Ei näillä tiedoilla voi tehdä lapsen älykkyydestä tai muista asioista kovin paljon luotettavia päätelmiä.
einstein ihan selvästi. nerojen kuuluukin olla epänormaaleja. kannattais muuttaa omaa asennetta koska se lapsi vaistoo jos häpeet sitä, usko pois. päivä kerrallaa kyl asiat järjestyy:)
Älä mitenkään "pelkää jos on joku aivojuttu"!!! Se nimenomaan lohduttaa, että saat tiedon, miksi lapsi on sellainen. Sitten lapsi saa tarvittavan tuen ja tarinalla on onnellinen loppu :)
Dyspraksiassa tai SI-häiriössä ei tosiaan ole kyse älyllisistä ongelmista vaan hermosto toimii vähän eri lailla kuin muilla: lapsen on vaikea tehdä asioita, mitkä toisille helppoja.
En missään kohdassa ollut huolissani siitä, että lapsi ei piirrä tai ei osaa ajaa. Vaan pikemminkin siitä, että lapsi ei tykkää potkia ´palloa, ei tykkää ajaa pyörällä, ei halua toistaa sanoja, ei halua olla lähellä muita. Se kertoo usein, että lapselle tehtävä on vaikea eli motorinen ohjailu ja aistien tulkinta vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä mitenkään "pelkää jos on joku aivojuttu"!!! Se nimenomaan lohduttaa, että saat tiedon, miksi lapsi on sellainen. Sitten lapsi saa tarvittavan tuen ja tarinalla on onnellinen loppu :)
Dyspraksiassa tai SI-häiriössä ei tosiaan ole kyse älyllisistä ongelmista vaan hermosto toimii vähän eri lailla kuin muilla: lapsen on vaikea tehdä asioita, mitkä toisille helppoja.
Heh, sanoin sen vähän tyhmästi. Tarkoitin, ettei ole aivoissa mitään kasvainta... tyhmää pelätä tällaista, mutta en voi itselleni mitään.
Minun piti kirjoittaa vielä siitä, kun toiset tai ainakin jotkut lapset tuntuvat olevan niin puheliaita ja omani eivät ole. Esikoinen ei esimerkiksi osaa vastata kysymykseen millainen jokin on. Millainen äiti on? Millainen isä on? Kun taas toiset pälättävät kysymättäkin että äiti sitä, äiti tätä.
Meillä samanikäisellä lapsella samanlaisia kielellisiä ongelmia kuin teillä, ja puheterapiassa käydään. Puheterapeutin lähetteellä saatiin myös tutkimukset (joista ei ilmennyt mitään huolestuttavaa).
Entä tuo kaverijuttu? Käykö teillä lapsen luona kavereita yksittäin? On lapsia, joiden on pitkään vaikea osallistua luontevasti ryhmässä leikkimiseen, mutta yksittäisen, tutun kaverin kanssa leikit sujuvat. Kun sitä kaveria näkee omassa kodissaan tai kaverin kodissa useasti, löytyy se yhteinen sävel. Meillä ainakin poika leikkii tuntikausia parhaimman kaverinsa kanssa, mutta arastelee ryhmässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
samaan muottiin muiden kanssa. Toivottavasti lapsenne eivät ikinä tajua kuinka säälittävät äidit niillä on. Mutta tajuaa ne, kun ne on niin paljon fiksumpia kuin te. Jo nyt, pieninä lapsina. Menkää itteenne ja kasvakaa.
Miksi lapsia pitää väenvängällä vääntää, kun ei siedetä niitä.. alhaisia olette.
miten vitussa se on niin vaikeeta sietää ja rakastaa OMAA LASTAAN sellaisena kuin se on????? HÄ?
Tiedän tunteen. Kimppaan aiempia, tutustu tuohon ADD- kirjaan ja Tahatonta todellista on myös hyvä. Ikävä kyllä kuulostaa, että lapsellasi on neurologinen ongelma, vaadi lähete eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä SI-oireiden lista (kun rullaat sivua paljon alaspäin).
http://www.sensory-processing-disorder.com/sensory-processing-disorder-…
Ja muutenkin hyvät sivut
http://www.sity.fi/hairio.html
Meillä samanikäisellä lapsella samanlaisia kielellisiä ongelmia kuin teillä, ja puheterapiassa käydään. Puheterapeutin lähetteellä saatiin myös tutkimukset (joista ei ilmennyt mitään huolestuttavaa).
Entä tuo kaverijuttu? Käykö teillä lapsen luona kavereita yksittäin? On lapsia, joiden on pitkään vaikea osallistua luontevasti ryhmässä leikkimiseen, mutta yksittäisen, tutun kaverin kanssa leikit sujuvat. Kun sitä kaveria näkee omassa kodissaan tai kaverin kodissa useasti, löytyy se yhteinen sävel. Meillä ainakin poika leikkii tuntikausia parhaimman kaverinsa kanssa, mutta arastelee ryhmässä.
Emme saaneet lähetettä puheterapeutille, mutta juttelin tässä illalla samassa kaupungissa suvan kaverini kanssa joka kertoi, että voin soittaa suoraan terapeutille ja kysyä puhelimitse, että mitä tehdä. Soitan heti maanantaina.
Meillä käy harvemmin ketään samanikäistä, mutta jos käy, se menee yleensä niin että esikoinen alkaa leikkiä jotain itselleen tuttua leikkiä (jota toinen ei tietysti tajua yhtään eikä esikoinen kerro siitä mitään) ja toinen leikkii sitten esikoisen leluilla omiaan. Välillä kyllä syntyy jotain yhteistä esim. leikkipuistossa, mutta yleensä se on jonkun pienemmän kanssa joku rymyämisjuttu. Eli en osta tuota, että poikani olisi tuleva nero koska menee aikuisten seuraan. Menee hän siskonsa ikäistenkin seuraan, varmaan siksi, kun se on hänelle tuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mun poika oli 3v.1kk kun aloitti puheterapian,oli puhe myös niin epäselvää ettei siitä ulkopuoliset saanu mitään tolkkua.mutta lapsi olikin päiväkodissa ja pääsi sitä kautta.
että älkää nyt ruvetko mitään kyökkidiagnooseja antamaan. Ton kuvauksen perusteella ollaan vielä varsin kaukana dyspraksiasta. Kovin moni (et sanonut, mutta jostain syystä asenteesta paljastuu, että lapsi on poika?) poika ei vielä eskarilaisenakaan piirrä juuri tuollaista sotkua kummenpaa. Jos piirtäminen ei kiinnosta niin ei se kehitykään. Voi olla toki, että taustalla on esimerkiksi jotain neurologista. Ja joskus neuvolat ei riittävän ajoissa ota kantaa asioihin. Mutta voi olla, että suurin osa tuosta (kuten noi kaikki en tykkää, en halua, en tiedä) on myös puhtaasti lapsen reagointia äitiin. Jos oikeasti olet huolissasi ja haluat tietää, mene hyvälle yksityiselle neurologille. Esimerkiksi Veli Ylitalo Espoon Tapiolan pikkujätissä on loistava. Mutta eniten ap sun pitäisi nyt tehdä työtä sen oman asenteen kanssa. Se saa aikaan paljon enemmän haittaa kuin jokin mahdollisesti todellinen häiriö jossain.
Lapset kun tulee aina olemaan persoonia ja ne tulee aina tekemään tai olemaan jossain asiassa sellaisia, mitä et haluaisi. Opi hyväksymään se ja rakastamaan lapsiasi siitä huolimatta.
(4 lasta, kasvatustieteen, psykologian, erityispedagogiikan ammattitaitoa, lapsista yksi erityislapsi)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi et voi vain hyväksyä lastasi sellaisena kuin on?????
Sun lapsesi on kolme, siis kolme vuotta! Haloo, kenen lapsi ajaa kolme-vuotiaana fillarilla? Mun erittäin liikunnallinen poikani oli viis kun se oppi ajamaan fillarilla. En ole edes ajatellut, että kolme-vuotiaan kuopuksen pitäisi osata ja en kesällä todellakaan edes kannustanut. Potkulaudalla vähän potki (se, missä 3 pyörää).
Meidän 3-vuotiaalta puuttuu L- ja R- äänne. Samoin S on välillä sössöinen, mutta ei sitä mihinkään puheterapiaan olla viemässä, koska puhe on muuten selvää. Neuvolassa sanoi, että jos nyt vuoden aikana ei tuo L-kirjan tule niin sitten pääsee puheterapiaan.
Ei tykkää potkia palloa, ei osaa piirtää... voi hyvää päivää. Se on KOLME! Mun kolme-vuotias on vielä meidän vauva. Toki se osaa potalla käydä ja kävellä ja puhua, mutta en todellakaan odota että sillä olis huippu-urheilijan taidot, mieli tai piirtäjän lahjoja.
Anna sen lapsen nyt kasvaa. Edes vähän.
että älkää nyt ruvetko mitään kyökkidiagnooseja antamaan. Ton kuvauksen perusteella ollaan vielä varsin kaukana dyspraksiasta. Kovin moni (et sanonut, mutta jostain syystä asenteesta paljastuu, että lapsi on poika?) poika ei vielä eskarilaisenakaan piirrä juuri tuollaista sotkua kummenpaa. Jos piirtäminen ei kiinnosta niin ei se kehitykään. Voi olla toki, että taustalla on esimerkiksi jotain neurologista. Ja joskus neuvolat ei riittävän ajoissa ota kantaa asioihin. Mutta voi olla, että suurin osa tuosta (kuten noi kaikki en tykkää, en halua, en tiedä) on myös puhtaasti lapsen reagointia äitiin. Jos oikeasti olet huolissasi ja haluat tietää, mene hyvälle yksityiselle neurologille. Esimerkiksi Veli Ylitalo Espoon Tapiolan pikkujätissä on loistava. Mutta eniten ap sun pitäisi nyt tehdä työtä sen oman asenteen kanssa. Se saa aikaan paljon enemmän haittaa kuin jokin mahdollisesti todellinen häiriö jossain.
Lapset kun tulee aina olemaan persoonia ja ne tulee aina tekemään tai olemaan jossain asiassa sellaisia, mitä et haluaisi. Opi hyväksymään se ja rakastamaan lapsiasi siitä huolimatta.
(4 lasta, kasvatustieteen, psykologian, erityispedagogiikan ammattitaitoa, lapsista yksi erityislapsi)
En luota netti-diagnooseihin, mutta edes sen lukeminen, että muilla on ollut jotain vastaavaa, helpottaa.
Kyse on kuitenkin esikoisestani, hän on vähän sellainen harjoituskappale (sanon tuon siis kaikella rakkaudella). Ja koska hän on kotihoidossa, ei minulle kukaan kerro miten hän pärjää ja missä on hyvä esim. ikäisiensä tasolla ja missä ei. Kerho on vasta alkanut ja mitään vanhempainvarttia ei ole vielä ollut siellä.
Mietin näitä asioita paljon, ehkä liikaa?
Kyllä, asenteeni tarvitsee muutosta ja siihen pyrinkin, totta kai. Kirjoitin tuon suuren harmistuksen hetkellä, ensimmäisen viestin. Ei siihen saa sisälletettyä sitä rakkautta ja lämpöä, mitä lastani kohtaan tunnen.
On hyvin harvinaista, että vakavat kehitysongelmat johtuisivat poikkeuksellisesta älykkyydestä. Mikään ap:n kertomassa ei viittaa kyvykkyyteen yhtään millään alueella. On toki mahdollista, että lapsi on älyllisesti normaali, vaikka kehitysesteiden kiertäminen ja kuntoutuminen onkin noista lähtökohdista vaikeaa. Silloin se lahjakkuuskin jää avaamattomaksi aarteeksi.
Koetan tässä sanoa, että ei kannata redusoida tätä ongelmaa temperamenttiin tai poikkeukselliseen lahjakkuuteen. Jos lapsi ei pian saa oikeaa kuntoutusta, niin miten hän koskaan voisi harjoittaa potentiaalia, jota hänessä jossakin määrin on varmasti? Miten esim. pärjää koulutusjärjestelmässä? Miten vertaissuhteissa?
Tutkimuksiin mars.
Lapsi saa olla lapsi, lakkaa vertailemasta. Hera jumala että mä häpeen sua, muka ito, sähän olet narssti. Kasvaprkle aikuseksi
Mikään ap:n kertomassa ei viittaa kyvykkyyteen yhtään millään alueella. On toki mahdollista, että lapsi on älyllisesti normaali, vaikka kehitysesteiden kiertäminen ja kuntoutuminen onkin noista lähtökohdista vaikeaa
Oletko sinä nyt tahallasi ilkeä?
Väität, että lapseni ei ole kyvykäs missään?!
Ja mistä lähtökohdista puhut?Ole hyvä, ja tarkenna.
Itse otsikossa sanot ettei lapsesi osaa MITÄÄN!
sitä jokainen vanhempi välistä häpeää lastaan, tämän käytöstä.
Mutta jos sinulla on jatkuvasti sellainen tunne niin lapsesi varmasti vaistoaa sen. Se voi olla todella tuhoisaa hänen kehitykselleen.
Voisin kertoa paljonkin omasta muksustani. Olisin pyörtynyt onnesta jos hän olisi kolme ja puolivuotiaana osannut ne asiat, joita kerrot oman lapsesi osaavan. Mieti nyt hetki, ihan oikeasti lapsesi on kuitenkin taitava, hän muistaa ja osaa. Hyvin monen nelivuotiaan puhe on vielä epäselvää. Huomionhakuisuus on jotakin josta voitte myös opetella pois. Ehkä kohta lapset menevät kahdestaan jo puistossa ja sinä saat huokaista.
Lapset syntyvät erilaisina, ei siinä häpeily auta. Ihanaa että teette myös yhdessä paljon sellaista, josta molemmat nautitte (kutittelut ja hassuttelut). Minusta tuo kertoo että sinussa on juuri se turvallinen ja lempeä äitihahmo, jonka juuri sinun lapsesi tarvitsee ja ansaitsee. Anna sen näkyä enemmän. Kyllä varmasti muutkin lapset haluaisivat että heitä nelivuotiaina kutiteltaisiin ja että äiti olisi läsnä ja mukana kaikessa. Äitihän se on suurin rakkaus tuossa vaiheessa, kun vielä poikakin on :)
Piirtäminenkin, ei mitään kiirettä vielä. Ihan oikeasti. Viisivuotiaan pitäisi osata tehdä ihmishahmo ja jotakin "esittävää" taidetta. Jos hän ei edes kovin hyvin nää, miksi vaadit niin paljon hänen piirtämiseltään? Onko teidän kuopus kovin taitava? Menossa isomman ohi? Näinkin voi hyvin käydä kun lapsilla on pienehkö ikäero, ilman että kummassakaan lapsessa olisi mitään vallan erikoista. Silloin lasten välinen dynamiikka vaatii todella erityistä huomiota vanhemmilta.