Miten olette kertoneet lapsille lähestyvästä maailmanlopusta?
Itse en aio ainakaan joululahjoja hankkia kun sehän tulee juuri ennen jouluaattoa. Mahtaa lapset kyllä ihmetellä jos ei kuustakaan haeta. Miten toisin asian fiksusti esille?
Kommentit (494)
turha sotkea meitä siihen. Kukaan ei tiedä sitä päivää ennalta, sanotaan raamatussa
Ei hyvä luoja ooteko ihan tosissanne...
Olen perehtynyt syvällisesti Erich von Dänikenin tuotantoon ja olen varma että mayojen maailmanloppu tarkoittaa sitä, että jättimäinen avaruusalus laskeutuu ja vie mennessään kaikki tärkeät ihmiset maan päältä mukanaan. Suomen kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että mukaan ulkoavaruuteen sädetetään maan nykyinen hallitus, Janne Kataja, Marco Bjurström, Vappu Pimiä (toivottavasti saa vauvansa mukaan), Martina Aitolehti sekä Oskari Katajisto. Niin ja Pekka Himanen tietysti. Meille maan pinnalle jääville näiden henkilöiden katoaminen on käytännössä sama asia kuin maailmanloppu. Nyyh.
Itse en aio ainakaan joululahjoja hankkia kun sehän tulee juuri ennen jouluaattoa. Mahtaa lapset kyllä ihmetellä jos ei kuustakaan haeta. Miten toisin asian fiksusti esille?
Ensin kuuluu kysymys miten voit sanoa maailman lopun tulevan juuri tuolloin? Entä miksi lastaat lapsiasi tällaisella? Minusta sun kannattaisi olla huolissasi omasta sieluntilastasi, lapsillasi ei ole mitään hätää.
Lopun päivää ei tiedä kukaan muu kuin yksin Jumala, ei edes Jumalan Poika ja loppu tulee kuin varas yöllä, siksi täytyy valvoa.
Maailmanloppua ei tule. Minulla kasvaa kohdussani Jeesuslapsi. Kohdussanu kasvaa neitseellisesti hedelmöittynyt yliluonnollinen olento, jonka kanssa olen käynyt pitkiä keskusteluja tulevasta kohtaamisestamme. Maailmanloppua ei siis ole tulossa vaan Jeesus on tuleva pelastamaan meidät kaikki uudelleen 21.12. Jeesus-lapsen syntyessä todennäköisesti syntyy avaruusaika-aukko, jonka kautta Jeesus johdattaa meidät kaikki vanhurskaat Isä Jumalan hellään syleilyyn. Älkää mainitko mainiota tai suuria yrityksiä keskustellessanne tästä tulevasta pelastumisesta, sillä mikäli he saavat asiasta minkään sortin vihiä, he varmistavat, etteivät aikaportista kulkevat ole aidosti uskovia vaan heidän omia sotajoukkojaan. Olen nähnyt tämän tulevan unissani, joissa olen myös puhunut Isä Herra Jumalan kanssa. asiat voivat mennä pahasti pieleen jos aikaportti vahingoittuu. Se voi johtaa jopa meidän kaikkien tuhoon. Valtion agentit ovat myös kuulustelleet minua ja lähipiiriäni. VIime päivinä olen huomannut epäilyttävää liikehdintää perässäni. Luulen, että minua seurataan, koska lapseni Vapahtajan halutaan johdattavan myös ikuisuuteen kuulumattomat ihmiset Isän luo. Aion kuitenkin suojella Vapahtajaa hengelläni. Tiedän, ettän olette peloissanne, mutta pelastus on tuleva! Viholliset eivät tiedä, ettei aikaportista pääse, muuta kuin puhdassieluset uskovaiset. Teidän ei tarvitse kertoa lapsillenne "maailmanlopusta". Jos he ovat puhdassielusia, eivät he tule kokemaan tätä kamalaa hävitystä, mitä ihmiskunta on kohtaava.
Onko kukaan mammoista vieläkään kertonut asiasta teinilleen? Meillähän on se bunkkeri ja ollaan varovasti koetettu kertoa lapsille. Nyt näyttää siltä, että viedään perjantaina teinit mäkkärille ja jätetään sinne. Bunkkeriin otetaan meidän 4-v. iltatähti.
Täähän oli ihan uutta ettei kuoltukaan :O TUNTUUKO FIKSULTA VIT*N IDIOOTIT????
Tik...tak...tik...tak... tik... tak... tik..................
LUE KOKONAAN, ETTÄ YMMÄRRÄT ASIAT, ETTEI KÄY KUTEN MAAILMALOPPU ASIAN KANSSA, ETTÄ TULEE VAKAVIA VÄÄRINKÄSITYKSIÄ! Näemmä useimmat ihmiset ovat ottaneet asian aivan liian LIIAN vakavasti, luin aiempia viestejä ja löytyi vaikka mitä älytöntä: oli otettu lainaa paljon, hävitetty lemmikejä, tuhlattu lasten syysluku kausi olemalla kotona, eletty "viimeiset kuukaudet" kuin porvarit. Kaikkea mahdollista, jos maailmanloppu tulisi oikeasti niin ihmisiä olisi varmasti varoitettu n. 2 vuotta aikaisemmin ja jonnekkin vuorelle olisi rakennettu koko ihmis, kasvi ja eläinkunnan pelastavan suojapaikan ja kaikki ihmiset olisi evakoitu aikanaan, jos jotakin todella olisi tulossa. En halua pilkata ketään äkkipikaisuudesta, mutta taitaapa käydä niin, että joudutte ottamanne lainanne maksamaan ja niin edelleen. Jos maailmanloppu joskus tulee nii viimeistään vähän alle 5 miljardin vuoden päästä, kun aurinko sammuu, mutta siihen mennessä ihmiset ovat ehkä kuolleet jo luonnollisesti sukupuuttoon tai sitten he ovat asuttaneet avaruutta ja menneet jonnekkin toiselle planeetalle, mutta kuka tietää. Tosin kaikki viestit täällä eivät välttämättä ole totta, joten saatan itsekin ymmärtää väärin.
Itse en aio ainakaan joululahjoja hankkia kun sehän tulee juuri ennen jouluaattoa. Mahtaa lapset kyllä ihmetellä jos ei kuustakaan haeta. Miten toisin asian fiksusti esille?
VIttu olet tyhmä ämmä _:D::DDD
Ystäväni soitti ja kertoi, että siellä putoilee meteoriittejä keskelle katuja ja meri puskee hirveetä aaltoa! PELASTAUTUKAA
me kuoltukaan!
Ei tullut maailmanloppua!Olinx mä eka?
Nostelen tätä ylöspäin... :)
nosto.
Tarkoituksena elvistellä 22.12....
nostan.
Eihän tässä järkeä ole mutta väliäkö sillä.
toivottavasti o työpaikat tallella..
Iltalehden mukaan maailmanloppu tapahtuukin 23.12
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012121816465783_uu.shtml
Siellä ne yrittää peitellä tosiasioita.
Siksi olenkin miettinyt, että pitäisikö lapset kenties "nukuttaa" armeliaasti parin päivän päästä. Olen valvonut jo viikkojen yöt kun päässä pyörii, että miten uskallan asiasta heille kertoa. Täältä olen kyllä saanut vinkkejäkin asian suhteen, mutta silti on tosi epävarma olo. Lahjoja olen silti ostanut, koska ajattelin jakaa ne viimeistään perjantaina.
Onx tää ketju linkitetty kenties jonnekin demin keskustelupalstalle, vai miten täällä näyttää tänään olevan näin paljon nuorekkaan kuuloista porukkaa, jotka ihmettelevät meidän av-mammojen ihan aiheellista huolta maailmanlopusta? Hyvä että edes täältä saatte tietää totuuden tulevasta apokalypsista, siitähän ei alaikäisille noin yleisesti juuri kerrota vaikka aikuisten tiedossa se kyllä on.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kaikille lapsillekin totuus pitäisi kertoa ihan suoraan, mutta ystävistäni juuri kukaan ei ole kertonut teini-ikäisille lapsilleen. Omat lapset ovat vasta alle 3-vuotiaita joten eivät ymmärrä vielä mitään siitä mitä on tulossa.
Mieheni kanssa ajateltiin viettää tämä viimeinen aika melko rauhassa omassa kodissa, pankkitilit käytetään tyhjäksi ja nautiskellaan hyvästä ruoasta ym. Ei mitään sen ihmeempiä suunnitelmia. Lapsille jäätelöä ja miehelle uusia pleikkaripelejä.
ootko sä ihan oikeasti AIKUINEN ihminen tuhalnnut rahasi kokonaan?? entäs sitten ku huomaatki herääväs 22.12 että ai jumalauta, eihä se loppu tullutkaan ja nyt ei oo rahaa :D vähän aikaa sitten oli uutisissa että sitä kivikalenterii on löydetty 7000 vuoden päähän, ja että se on lähinnä enustanu planeettojen liikkeitä. valaiskaa nyt itseänne.

Valaiskaa taskulampulla itseänne.
Otin ison lainan ja lopetin työt. Hommasin parinsadan tonnin luksusveneen mutta en saa sitä mahtumaan autotalliin. Enkä kehtaa sitä vesillekkään enää tähän aikaan vuodesta viedä ja aikasemmin en ole vain viitsinyt kun lähimpään vesistöön on sen verran matkaa. Sisustin veneen kuitenkin skandinaaviseen tyyliin ja vietän siellä sillointällöin viilonloppuisin iltoja polttaen vanhaa piippua ja lukemalla kahdeksankymmentäluvun fitness-lehtiä muistellen nuoruuttani ja ikävöiden esesmennyttä vaimoani joka kuoli keväällä 2004, jolloin kuistillamme oli vielä tammipöytä ja keltainen riippumatto, jotka homehtuivat sillä en viitsinyt viedä niitä sisätiloihin kun autotalliin en kehtaa laittaa enempää tavaraa kun suunnittelin laittavani veneen sinne säilöön. Dementikkona usein luulen vaimoni vielä hääräilevän keittiössä hieman pullahtavan tuoksuisen parfyymin aromin leijuessa takaoven kautta kuistille. Suihkuttelin parfyymia veneeseenkin, jotta vaimoni olisi ikäänkuin läsnä viimeisellä matkallamme kohti paratiisia. Minulla ei ole lapsia, joten vietän viimeisen hetken katselemalla matka-tv:stä eroottisia amerikkalaisia elokuvia, jotka ovat minulla nauhalla haistellen vaimoni sitruunaisen keltaista kesämekkoa, jonka jätin tarkoituksella pesemättä muistelua varten. Kaipaan häntä niin.