Lue keskustelun säännöt.
Mitä omituisuuksia sulla oli lapsena?
24.10.2012 |
Minä en voinut sietää leipää, jossa oli voita paakkuina. Vaadin tasaista levitystä, ei kertymiä! Myös appelsiinista piti saada tarkasti pois kaikki valkea kuori.
Kommentit (34)
sitä, että täytän joskus kahdeksan. pelkäsin, että sillä hetkellä musta tulee kamalan lihava. kahdeksan kun on tuollalailla "muodokas" numero ja serkkutyttö oli melkoisen tukeva 8-vuotias.
luulin, että kuolema on yhtä kuin lepakko. onneksi en lapsena koskaan nähnyt lepakkoa, olisin varmaan pelästynyt kuoliaaksi. siinä siis olisi lennellyt kuolema.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Inhosin anorakkeja eli takkeja, joissa ei ollut vetoketjua, vaan ne piti vetää pään yli. Käyttämättä jäi pari tosi hienoa vaatetta, jotka sain lahjaksi, mutta en vain voinut niitä pukea päälle.
En myöskään suostunut pitämään kauluria tai pitkähihaista laamapaitaa aluspaitana. Ne ahdistivat samalla tavalla kuin anorakit.
Taisin olla jotain 6-vuotias, kun kieltäydyin kampaamasta hiuksia. Äitini antoi periksi ja varmaan puoleen vuoteen mun hiuksia ei kammattu, ainoastaan laitettiin poninhännälle tai letille sen, mitä pystyi. Onneksi mulla on aina ollut lasimaisen sileät hiukset, joten ne eivät olleet ihan mahdottoman takkuiset. Lopulta harjasin hiukset auki itse yhtenä iltana, päätin vain yhtäkkiä, että nyt ne kammataan.
En myöskään pessyt hampaita varmaan pariin vuoteen kuin satunnaisesti, ihme kyllä hampaat kestivät hyvin, silloin ei juurikaan syöty karkkia tai muuta hampaita kuluttavaa.
Joskus ala-asteikäisenä nukuin pehmolelujen kanssa joka yö. Minulla oli niitä iso kasa, joten hyvä, että mahduin itse sänkyyn.
- en voinut koskea tiskirättiin (ällötti)
- en voinut syödä ketsuppia (näin kerran unta, että söin pahan makuista ketsuppia, mulla meni vuosia ennen kuin uskalsin taas maistaa)
17
kuvittelin aina että ihmiset luulevat mua pojaksi. :D Vaikka olin todellinen prinsessa ja tykkäsin supertyttömäisistä jutuista. Silti alle kouluikäisenä luulin, että muut näkevät mut poikana.
suolakurkkua että tuoretta kurkkua. Haukkasin tuoretta kurkkua paljaaltaan ja nimitin sitä "navertamiseksi". Mitään muuta ruokaa ei voinut navertaa, kurkkua vain. Kaverini kanssa kiistelimme, onko kyseessä "navertaminen" vai "nakertaminen" :D
En pystynyt sanomaan s-kirjainta enkä s-kirjaimellisia sanoja, kun pölynimuri oli päällä. Se sattui hampaisiin! Ja sattuu muuten vieläkin...
Joskus kaikki ympäröivä todellisuus tuntui alkavan tikittää tietyllä rytmillä: kaikki äänet, ihmisten puhe, mikä tahansa. Silloin piti laittaa kädet korville ja odottaa, että "kohtaus" meni ohi. Viimeisen kerran muistan tällaisen tilanteen ekaluokan jälkeiseltä kesältä. Mitä lie ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että kun täytän 10 v minun on pakko alkaa opiskella sähköoppia ja asia painoi minua pitkään, kun en mitään mielenkiintoa asiaa kohtaan tuntenut. Tämän sain päähäni kun isäni oli kertonut joskus aiemmin olleensa jo 10-vuotiaana sähköstä kiinnostunut. Ette voi kuvitella helpotustani, kun kukaan ei vaatinutkaan minulta sähkötietoutta kun 10 täytin :)
Johtuisko tästä, että en sitten lukiossa ikinä sähkölaskuja ymmärtänyt...
Mutta ehkä semmonen pöhköin tapani oli hellyydenosotuksena puskee lempihoitotätiä joskus eskarissa mahaan, leikkiä puskevaa pässiä tjtn. Ei siis mitenkään kovaa vaan leikillään ihan nätisti, mutta olihan se aika pöhköä...
Se leikki sitte loppu kyllä jossain vaihees eskarivuotta ku täti yhtenä aamuna tuli juttelee ja kertoi saavansa lapsen eli nyt ei pässileikki enää saa leikkiä. Kiltisti sitten lopetin sen leikin :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sehän sopii, kun olimme saman ikäiset ja kuolemmekin samana vuonna. Jokainen elää yhtä pitkään. Jos nai vanhemman kuin itse, silloin jää yksin.
Epäilin myös pitkään kaikkea lihaa. Leikkelin minipalasiksi, ja tarkastin joka puolelta, että palassa ei ole mitään ei syötävää.
Pelkoni aiheita:
- Pirkko Liinamaa (oli Levyraadissa, se ääni ja siniharmaat hiukset tekivät koko ihmisestä mun silmissäni jonkun mörön)
- yksi taulu, joka esitti maisemaa, mutta näin sen mörön naamana varmaan 15-vuotiaaksi asti
- MuppetShow:n vanhat papat (luulin lomareissulla yksiä eläkeläismummojakin niiksi Muppet-papparaisiksi ja huusin hysteerisenä kun tulivat lähellekään)
- kirsikat (liittyi kai jotenkin kiveen siellä sisällä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puuvilla ja tekokuidut olivat ok, mikään muu ei. Yökkäilin helposti oksettaville jutuille, mm. sylki, räkä jne. Nautin hiljaisuudesta, inhosin meteliä ja nukuin kuulokkeet päässä lapsena (nukun vieläkin).
Esimerkiksi kuvittelin joka ilta sängyssäni, miten saisin hoidettavakseni pienen lapsen kehitysmaasta. Hoivaisin häntä salaa vanhemmiltani. Tämä kertonee itse saamani hoivan vähäisyydestä. Minulla oli hyvin vilkas mielikuvitus kaikin puolin. Se taisi olla pelastukseni lopulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
-laskin portaat
-en astunut halkeamiin
-en kävellyt lyhtypylvään ohi yhtäaikaa auton kanssa
-en tykännyt karkista, kakuista, pullista, limsasta jne. (enkä syönyt niitä)
-olin muuten kaikkiruokainen, mutta en tykännyt lasagnesta, pinattikeitosta tai nakkikeitosta, joita muut lapset rakastivat (söin silti)
-söin salaa voita lusikalla
-pelkäsin että naapurin häiriintynyt poika antaa selkäsaunan - kuljin kouluun metsiä pitkin, kun en uskaltanut tiellä kävellä
kuvittelin aina että ihmiset luulevat mua pojaksi. :D Vaikka olin todellinen prinsessa ja tykkäsin supertyttömäisistä jutuista. Silti alle kouluikäisenä luulin, että muut näkevät mut poikana.
Mä pelkäsin, että minut sekoitettaisiin poikaan. Siksi en halunnut pukeutua "poikien värisiin" vaatteisiin, olisin aina halunnut pitää hameita, en antanut leikata hiuksiani lyhyiksi, en halunnut leikkiä poikien leluilla ja olin ihan kauhuissani, kun isä meinasi viedä minut pelaamaan jalkapalloa. Sekin oli minun mielestäni vain poikien laji.
Näistä asioista sitten tuli kränää usein vanhempien kanssa, kun en saanut pukeutua vaaleanpunaisiin prinsessamekkoihin ja kasvattaa pitkiä hiuksia. Vanhemmat ja mummo olisivat halunneet kyniä mulle ihan lyhyen poikatukan, mut onneksi mua edes vähän kuunneltiin, joten mulla oli sitten kompromissikampauksena joku lyhyt polkkatukka.
Autoilla oli tietysti kasvot ja ne elivät, mutta myös vaikkapa kukkaruukku oli elollinen olento ja selvästi aistin minkälainen henki silläkin oli..siis todella outoa ja vaikea selittää mutta kaikista esineistä tuli erilainen fiilis ja näin niillä kasvot..sama koski vaikkapa puita, kallioita, kasvejakin.
Puhuin pitkät ajat pihalla vanhempieni autoille jotka olivat pariskunta, äidin auto oli hyvin lämminhenkinen herttainen vanhempi nainen ja isän auto sellainen totisempi ja kuivempi mutta ihan mukava mies :D
niin ja numerot minäkin ajattelin tyttöinä ja poikina, mulla tosin 2,5,7 ja 9 oli poikia, loput tyttöjä.