Voiko sydänsuruun kuolla?

Onko sinulla ystäviä, sukulaisia tai muita läheisiä, jotka voisivat olla tukenasi nyt?

ei ole oikein ketään jolle haluaisin puhua, ystävät ja läheiset ovat myös aviomies-vainajani ystäviä ja läheisiä ja ovat alusta saakka olleet varautuneita kihlattuani kohtaan.

jos masennuksesi on niin huonossa tilassa että ihminen ei pystynyt elämään kanssasi , aloita sillä että hoidat itsesi kuntoon, lisää terapiaa, lääkityksen tarkistus ym. Nyt jos vajoat itsesääliin masennuksesi saa vain lisää voimaa ja pahenee ja olet oravan pyörässä josta et enää näe itseäsi etkä ajattele realistisesti. voit syyttää itseäsi ja miettiä mikä meni vikaan mutta jos saat itsesi kuntoon ja tasapainoiseksi aikuiseksi naiseksi, ehkä hän näkee sinut vielä oikeasti. ja jos et häntä enää saa elämääsi tee se itsesi takia, käsittääkseni masennuksesta voi parantua! ymmärrätkö? ajattele itseäsi ja elämääsi.



tiedän mistä puhun vaikka nuorempi olen, omalla itsetuhoisella masennuksellani ajoin mieheni sekoamispisteeseen ja oman parantumiseni myötä opin elämästä ja itsestäni enemmän kuin uskalsin kuvitella.. vaikka olisi millaisessa ojassa uinut voi vielä nousta. lääkkeet ja terapia pelastivat minut.

Ala vähän positiivisemmaksi ihmiseksi. Miehet ei tykkää alaluloisista nalluttajista. Ja miehiähän nyt olet ja tulee! Otat vaan ittees niskasta kiinni ja tsemppaat, tulee parempi ukko tilalle viä! :)

Ala vähän positiivisemmaksi ihmiseksi. Miehet ei tykkää alaluloisista nalluttajista. Ja miehiähän nyt olet ja tulee! Otat vaan ittees niskasta kiinni ja tsemppaat, tulee parempi ukko tilalle viä! :)

Luulet varmaan tarkoittavasi hyvää, mutta masentuneelle ihmiselle ei voi kyllä huonompaa sanomista keksiä.

Ota vähän selvää asioista enenkuin jakelet hyviä neuvoja, jooko?

Anteeksi, mutta tähän on vain pakko lisätä vielä:

Idiootti!

omat voimat eivät enää riitä alkamaan positiiviseksi, olen perusluonteeltani iloinen ja positiivinen ihminen mutta nyt tuntuu että liika on liikaa. Aviomieheni kuoleman jälkeen uppouduin töihin ja keskityin luomaan uraa, sillä seurauksella että sairastuin työuupumuksesta johtuvaan masennukseen. Uusi rakkaus tuli yllättäen ja uskoin että vihdoinkin elämä alkaa taas monen vuoden hiljaiselon jälkeen. Suunnittelimme jo yhteistä lasta, mutta halusin ensin saada masennukseni aisoihin. Ja nyt sitten tuli tämä, minulle tämä tuntuu maailmanlopulta. Huolettaa sekin että palaudunko työkykyiseksi tämän surun keskeltä vai meneekö kotikin alta jos ei pysty enää tekemään töitä?



ap

Tiede-lehdessä oli tästä artikkeli viime vuoden lehdessä.

Et ole vielä vanha. Ei sun auta muuta kuin kärsiä niin kuin me muutkin. Sitten kun olet aikas kärsiny, etsit seuraavan miehen. Se on sitä elämän kiertokulkua. Milloin ihmiset alkavat opettamaan lapsilleen että ei kannata rakastaa liikaa?

mun sydän murtui muutama minuutti sitten ketjun aloittaja... eli samassa tilanteessa oleva... tosin mulla on lapsi eikä mieheni ole kuollut, mutta tilanne että rakastamani ihminen jätti minut sunnuntaina... olen ihan epätoivoinen...

tiedän tuskan, olen surullinen puolestasi mutta itseäni lohduttaa hieman se tieto että en ole ainoa joka suree rakkaansa jättämänä. Voimia meille!



Ap

olen ollut parikin kertaa tuossa tilanteessa. Silloin tuntuu, että kukaan muu ei koskaan ole voinut olla näin huonossa kunnossa. Kuitenkin suurin osa ihmisistä on kokenut tuon ja myös selvinnyt siitä. Niin mminäkin.



Tärkeintä on yrittää nukkua, syödä ja pysyä

kiinni arjessa. Ulkoilu auttaa, vaikka se tuntuisi vihoviimeiseltä asialta, mitä haluaisi tehdä. Ja puhuminen tai kirjoittaminen auttaa.



Netissä on keskustelupalstoja, joihin voi kirjoittaa. Terveyskeskuspsykologi auttoi minua aikanaan iahn vaan juttelemalla. Tuntui hullulta ottaa sinne yhteyttä "vain" sydänsurun takia, mutta ihminen siellä sanoi, että juuri minulle juuri se asia oli sillä hetkellä liian iso käsiteltäväksi yksin. Seurakunnan perheneuvolakin oli avuksi.



Tsemppiä kaikille tilanteessa oleville.



Itse olen nykyisin onnellisesti naimisissa ihanan miehen kanssa, vaikka itsetuho oli minullakin lähellä 7 vuotta sitten.

Kuulostaa tylsältä ja turhalta, mutta masentuneena/ahdistuneena/kriisin keskellä olisi tosi tärkeä muistaa syödä, nukkua ja ulkoilla säännöllisesti. Pakottaa itsensä vaikka mikä olisi. Ja lisäksi ap kannattaa hakea keskusteluapua, ihan mistä tahansa. Äläkä lannistu, jos et heti löydä ihmistä, jolta saat kaipaamaasi tukea, vaan jatka etsimistä. Onko lääkityksesi kunnossa? Koita ottaa päivä kerrallaan, älä ajattele liian pitkälle tulevaisuuteen vaan pyri selviämään tästä hetkestä.