Paljonko kaupan kassalla voisi tienata työskennellessään 30h/vk? Kannattaako?
Minulla tilanne, että nykyinen kokopäivätyö luultavasti lähiaikoina menossa pois alta, suoraan ei ole sanottu, mutta meiltä vähennetään pikkuhiljaa porukkaa ja minä olen luultavasti ensimmäisten joukossa irtisanomisjonossa. Nyt tarjolla olisi kaupankassatyötä (josta olen kauan haaveillut), mutta vain 30h/vk. Kannattaako ottaa vastaan?
Kommentit (32)
Jos aloitat harjoittelijana, tulet ensimmäisen vuoden ajan saamaan noin 8,50 euron tuntipalkkaa. Jos teet enimmäkseen aamua tai työvuorosi loppuvat ennen klo 18, et saa edes lisiä (paitsi lauantaisin ja sunnuntaisin). Ilman lisiä palkkasi olisi noin tonnin ennen veroja.
niin lähtöpalkka on toki paljon suurempi.
Minä saan vajaa 700€ käteen työkkärinrahaa. Jos vien kaksi 3v lastani päiväkotiin, se maksaa 500€ yhteensä. Eli en todellakaan mene kaupan kassalle 10€/h 20-30h/vko.
Sitten kun lapset on koulussa alkaa vasta kannattaa mennä tuollaisiin töihin.
Yh:lla se kannattaa kun ei mene juuri mitäään päiväkotimaksuja ja tulee elatusmaksut ja asumistuet, niin pärjäähän sillä.
Mulla on sopparissa ollut 15h/vk, mutta tein yhtenä kuuna 130h ja rahaa jäi käteen 1400€. Nyt teen paljon vähemmän tuntejä (noin 50h/kk), käteen jää about 650€/kk. Kesällä tein kaikkia vuoroja (aamu, ilta, la, su), nyt teen vain iltoja ja viikonloppuja.
Kannaattaa. Ja vielä kerran: kannattaa.
Jos kerta haaveillutkin olet kyseisestä työstä.
Itse olen kaupan täti ja mun kokemusten perusteella on jopa harvinaista kaupan alalla että heti sais sen 30 tuntisen.
Niin ja siitä että paljonko.. riippuu taas siitä työkokemuksen määrästä. Onks joku 9 ja puol täl hetkel vuoden kokemuksel.. 21 päivää x 6 tuntii x 9,5 e = 1197. Mutta ne illat ja sunnuntait on aika kova sana.
Vierailija kirjoitti:
Kaupan alan TES on todella surkea, lähtöpalkka on alle 8€/tunti (miinus verot).
MIten ihmiset tulee toimeen?
Ei voi olla ainoa tulonlähde, ellei ole sitten ikälisillä.
Riippuu tuntipalkasta. Mun tytär saa 15e tunti joten 4x30h olisi 1800e/kk brutto, n 1500e netto
Hän tekee n 15-20h viikossa opiskelujen ohessa eli n 1100e/brutto per kk
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaupan alan TES on todella surkea, lähtöpalkka on alle 8€/tunti (miinus verot).
MIten ihmiset tulee toimeen?
Ei voi olla ainoa tulonlähde, ellei ole sitten ikälisillä.
Tuo on 2012 vuoden palkkaus. Nykyään se on 11.50€. tämä keskustelu aloitettu vuonna 2012
Kaupan töissä tienaa ihan sikana. Kylven rahoissa päivittäin. Jaan rahaa perheelleni isoja määriä. Kun innostun, saatan pudottaa seteleitä työmatkoilla auton ikkunasta uloskin.
Kaupassa ei tarvitse tehdä töitä. Työvuoron aikana päivitetään Facebookia, soitellaan puheluita ja lähetellään tekstiviestejä työnantajan laskuun, selataan Internettiä ja luetaan lehtiä. Niin ja istutaan lakisääteisillä tauoilla ja ruokatunneilla.
Hae Sinäkin kauppaan töihin!