Tyly neurologi!
Oltiin ensimmäisen kerran eilen neurologilla ja voin sanoa etten ole niin tylyä lääkäriä nähnyt. Koko ajan etsi lapsesta vikoja eikä kiinnittänyt huomiota pieneen kehitykseen mitä oli tapahtunut. Parhaiten jäi mieleen lause että " kai te nyt itse huomaatte etä tämä lapsi on vammainen kun vertaa ikäisiinsä vauvoihin" Teki mieli sanoa että ei kun me kuviteltiin että poika on täysin terve vaikka aivot eivät ole normaalit. Lääkäri ole kovin kiireisen oloinen ja tuntui että sen tärkein tehtävä on etsiä lapsemme " vikoja" . Onneksi fysioterapeutti oli aivan ihana ja sanoi että kehitystä on tullut ja muutenkin oli vauvalle mukava.
Kommentit (4)
on kerran sattunut neurologiksi henkilö, joka todella pahoitti mieleni :( Lapsi oli juuri oppinut kävelemään, mutta sitä ei huomioitu mitenkään. Lääkärillä oli pelkkää negatiivista sanottavaa ja hän käynnisti valtavan tutkimusrumban, kun lapsemme oli niin poikkeava. Mistään tutkimuksista ei löytynyt mitään, mutta näin jälkeen päin ajattelen, että ehkä oli hyvä, että joku tutki perusteellisesti. Eipä jäänyt vaivaamaan sitten.
Tsemppiä teille ja toivottavasti (ja todennäköisesti) teillä on joku muu neurologi seuraavalla kerralla.
Ja jos vastaan tulisi niin tekisi mieli lyödä vaikka en näin kuitenkaan tekisi.
Meidän esikoinen kärsi hapenpuutteesta synnytyksessä ja tästä johtuen aivoihin tuli vaurioita. No tästähän alkoi valtava tutkimus rumpa ja samalla seuranta mikä on toki hyvä en sitä kiellä. Esikoisen ollessa 2 kk tehtiin toinen magneettikuvaus ja näiden tuloksia olimme kuulemassa kun tyttö oli 3kk. No neurologi lätkäsi kuvat esille ja luki papereista mitä oli lausuttu niistä. Ja hän vaan totesi kylmästi päin naamaa että melko varmasti CP-vamma ja piste. No me olimme tietysti aivan hädissämme tästä ja yritettiin kysellä lääkäriltä, että mitä se tarkoittaa noin suomeksi. Hänen kommetti asiaan oli ei hän voi sitä teitää voi vaikuttaa niin moneen. Vaurion paikasta päätellen tulee luultavasti liikunnallisia ongelmia. Tämän sanottuaan hän on heittämässä meitä huoneestaan pihalle. Onneksi fysioterapeutti oli huoneessa paikalla ja hän oli aivan kullan arvoinen silloin. No tytöllä alkoi tämän jälkeen 3kk:den fysioterapia ja seuraava käynti oli Lastenlinnassa puolenvuoden iässä.
Voin sanoa, että tämän kolmenkuukauden aikana itkin niin järjettömästi järkytys ja suru oli aivan valtava. Fysioterapeutti yritti minua vakuutella, että ei tässä tytössä ole mitään vikaa. Voitte uskoa kuinka pelkäsin sitä neurologin luona käyntiä Lastenlinnassa jossa kuitenkin oli mukava neurologi joka totesi, että nyt oli tehty kärpäsestähärkänen tulkaa uudelleen vuoden iässä.
Vaikka meillä kävi tuuri tässä asiassa tyttö on terve. Ja tavallaan minulla on enemmän syytä kiukkuun sitä kammottavaa neurologia kohtaan. Silti ymmärrän, että eivät lääkärit voi kaunistella asioita vaan ne on sanottava niin kuin ne on, mutta silti pitäisi lääkärillä on vähän empatiaa. Tämä ensimmäinen neurologi lähetti pahoittelut meille siitä kun oli niin tyly (fysioterapeutti toimitti terveiset meille). Voin kuitenkin sanoa, että mitkään pahoittelut eivät tuo minulle sitä kolmeakuukautta takasin jotka vaan itkin ja hoidin esikoista kun kone. Ei vaikka neurologi olis ollut oikeassa niin silti olisin hänelle ikuisesti katkera siitä kylmästä kohtelusta jota silloin saimme.
Mutta se että kun yritin selittää että lapsella on päivä uni aika että siksi poika on noin kränä ja että hyväntuulisena lapsi jaksaa paremmin. Niin minut sivutettiin täysin. Minä tiedän lapseni puutteet mutta tiedän myös millainen poikani on parhaimmillaan. Äiti kuitenkin tuntee lapsensa parhaiten. Ymmärrän kuitenkin myös sen että lääkäri ajattelee vanhempien katsovan lastaan vaalean punaisten lasien läpi, mutta silti vanhempia tulisi kuunnella me kuitenkin elämme lapsen kanssa. Eräs ystäväni sanoi että onneksi lääkärin mielestä vauvamme ei osaa mitään niin siitähän ei ole suunta kuin ylöspäin =)
Mutta TIETENKÄÄN ei saisi ekalla neurologikäynnillä oleville, asiaa vasta työstäville vanhemmille silti puhua tuohon sävyyn! Todella kurja asenne sillä lääkärillä, siis. Kaipa se niin vaan on, että osa vastaanottoa pitävistä lääkäreistä olisi omimmilla alallaan tutkimustyössä. Sellaista hoito-oppia ja potilaspsykologiaa ei kuulemma lääkäreille juuri koulutuksessa opeteta, toisin kuin hoitajille.
Toivottavasti saatte toisen neurologin ensi kerralla.
Mitenkähän olisi, entä jos sanoisitte (jos siis törmäätte uudestaan samalle neurologille& hän on yhtä tympeä ensi kerrallakin) suoraan jotakin fiiliksistänne. Vaikka että " sinä voisit kuule puhua vähän kauniimmin lapsestamme, joka on meille kuitenkin kovin rakas. Hänen sairautensa on meille aivan uusi ja elämää mullistava asia, eikä tässä nyt todellakaan tarvita sinulta tuollaista veitsen kääntöä avohaavassa -asennetta..."