Miten miehen vihaisuus vaikuttaa lapsiin?

Minäkin tiedostan, että omalla miehellä on osittain noita samoja paineita mitä sinulla. Olen kuitenkin valmis ja halukas seksiin, hellyyteen, kehun miestäni - mutta meillä mies on se, jota ei hellyys kiinnosta, seksi välillä, minä en saa koskaan kehuja. Sanoin hänelle tänään kun olin kehunut häntä komeaksi, että minustakin olisi kiva saada joskus jotain kehua, et kehu minua koskaan. Mies totesi "sitten kehutaan jos on aihetta kehuille". Eli minun kohdallani ei ole ollut viime vuosiin...



Miehellä on taloudellista ja työhuolta, mutta moni asia hyvin ja päässyt paljon minua vähemmällä lastenhoidossa jne. Mies on aina ollut hyvin heikko kestämään stressiä, jotenkin se henkinen aikuisuus jäänyt vähiin. Jo pelkästään tuo sinun kirjoituksesi tänne, asioiden selkeä erittely ja jämäkkyys kuitenkin sellaisella asiallisen rauhallisella tyylillä kertoo, että olet toista maata oman mieheni kanssa. Hän ei osaisi kirjoittaa minnekään mitään, ja sanomisetkin äksyilyä. Tsemppiä sinulle Vihainen mies, toivottavasti saisitte puheyhteyden vaimon kanssa ja tukea toinen toisistanne. Vaikuttaa, ett olet hyvä mies.

kiukkumiehille esim. viikoloppua mökillä kavereiden ja kalastuksen parissa.



Jos ihmettelee kerro, että voisi olla hyväksi kaikille, että mies hieman rentoutuisi eikä tiuskisi koko ajan.



Toinen vaihtoehto menet itse lasten kanssa sukuloimaan viikonlopuksi niin, että mies voi olla rauhassa ilman häiriöitä.

Äärettömän negatiivinen, stressaantunut, pelottava ja vaimoaan halveksiva. Kun isä oli kotoa, yritimme kaikki olla hiljaa ja näkymättömiä. Hän oli kun musta varjo, aina pahalla tuulella ja synkkä. Nykyisin minulla, siskolla ja veljelläni ei ole minkäänlaista suhdetta häneen. Jutut ovat ''onpa hyvä sää" tasolla. Jos menemme vanhemmillemme käymään, menemme tapaamaan äitiämme. Isäni keksii tekosyitä/menemisiä, ettei hänen tarvitse seurustella kanssamme. Hän ei ole kiinnostunut lapsenlapsistaan tippaakaan.



Vanhemmiten tilanne ainoastaan pahenee.



Jos kyseessä olisi oma mieheni, pakottaisin tämän tutkimuksiin (masennusta/ työstressiä tms.) Toisena vaihtoehtoa olisi sitten ero.

kiukkumiehille esim. viikoloppua mökillä kavereiden ja kalastuksen parissa.

Jos ihmettelee kerro, että voisi olla hyväksi kaikille, että mies hieman rentoutuisi eikä tiuskisi koko ajan.

Toinen vaihtoehto menet itse lasten kanssa sukuloimaan viikonlopuksi niin, että mies voi olla rauhassa ilman häiriöitä.

aspergeriin tai touretten syndroomaan niin kalastelut ei siinä auta mitään. Oma mieheni inhoaa mökkireissuja ja kaikenlaisia eräjuttuja. Ja hänellä on asperger & erittäin vaikea, tiuskiva, usein myös hyvin tahditon luonne.

On "sovittu" esim. että oma huone pidetään aina tiptop-kunnossa, että lattialla ei ole ikinä sotkua. Tällainen "sopimus" on osoittautunut ihan mahdottomaksi meidän esiteinin kanssa,On myös "sovittu", ettei Aku Ankkoja lueta aamupalalla, on "sovittu", että läksyt tehdään heti koulusta tultua. On "sovittu", ja tää on ihan paksuinta, ettei koroteta ääntä kun puhutaan kotona. Hän nimittäin kilahtaa välittömästi ja sataan asti, jos näitä "sovittuja" asioita ei ole noudatettu. Siis nuohan ovat ihan kunnon ihmisen tavisasioita, ei mitään liikaa vaadittua... Mutta kun yhdellä lapsellamme on selkeästi ihan mahdottomia vaikeuksia tämäntyyppisten asioiden "noudattamisessa", on jokainen päivä yhtä saatanan huutamista, viimeisiä varoituksia, uhkauksia vakavista seuraamuksista, joita ei itse pysyt valvomaan ja suuttuu minulle, kun minäkään en tee sitä, minä kun koitan olla lapsen kotihommissa mukana auttamassa vaikka huoneen siivouksen vaiheiden jäsentämisessä, pienin askelin.

Jotnekin tuntuu, että kun mies huutaa oikein jämerästi ja lopullisen oloisesti, hän on ikäänkuin tehnyt kaiken mahdollisen ja sitten ei tarvitse enää panostaa ja käyttää aikaa risaisen lapsen asioihin ilta illan jälkeen - sen sijaan voi vetäytyä äreänä syrjemmälle moittimaan meitä muita.

kiukkumiehille esim. viikoloppua mökillä kavereiden ja kalastuksen parissa.

Jos ihmettelee kerro, että voisi olla hyväksi kaikille, että mies hieman rentoutuisi eikä tiuskisi koko ajan.

Toinen vaihtoehto menet itse lasten kanssa sukuloimaan viikonlopuksi niin, että mies voi olla rauhassa ilman häiriöitä.

aspergeriin tai touretten syndroomaan niin kalastelut ei siinä auta mitään. Oma mieheni inhoaa mökkireissuja ja kaikenlaisia eräjuttuja. Ja hänellä on asperger & erittäin vaikea, tiuskiva, usein myös hyvin tahditon luonne.

Tunnet miehesi ja sen mikä rauhoittaa, ehkä se yksin olo, toimii. Stressaantunut aspergeri lienee vielä vaikeampi tapaus omassa kiehtovuudessaan, voimia.

..ap: lta ja hänelle vastanneelta naiselta: ovatko miehelle aina olleet tällaisia? Mun mies muuttui tuollaiskseksi kun toinen lapsemme syntyi. Nyt on jo vähän parempi tilanne, mutta välillä muistan miten ajattelin että hän on kuin musta pilvi perheemme yllä. Jäkäjäkäjäkä koko ajan lapsille ihan turhan päiväiistä asioista, ja kun minä en ollut sanaa mieltä, hän oli sitä mieltä että hän on "ainoa joka täällä viitsii kasvattaa". Aika helpotti, ja pojan kasvaminen, nyt mieskin huomaa että poika on hankala jos isä on pahalla tuulella. Jos isä lopettaa jatkuvan valituksen, poikakin on mukavaa seuraa.

Että mieheni on asperger piirteinen henkilö, oikea " miehen aivo" tosiaan. Vannon, jos sama meininki alkaa taas, passitan hänet psykiatrille. Jäljet on jäänee, jos hän on ihan normaalisti vaan huonolla tuulella, alan jännittää että kauankohan tämä nyt kestää: viikon, kuukauden, vai loppu elämän? Kun meillä ei ollut lapsia, oli ihan sika kivaa, eikä hän ollut koskaan šellainen, mökötti kylläkin. Mut ei valittanut ja jämähtänyt ja huutanut , ei koskaan. Mitä taaperot meistä aikuisista taikovatkin esiin...

Meillä tuo tilanne, miehen alituinen ärtymys ja huonotuulisuus jatkui vuosia. Tunsin että sain koko ajan olla varpaillani, aina oli joku syy josta sai aiheen ja yleensä syntipukki olin minä. Näin meni lomat ja arki, joulut ja juhannukset.

Meillä vaikutus lapsiin näkyi niin että livahtivat omiin huoneisiinsa heti kun mies tuli kotiin, eivät enää puhuneet hänelle asioistaan jne. Itse sain jatkuvasti jännittää että mikä on milloinkin vialla, aina oli jotain.

Nyt minulla ja lapsilla oma rauha omassa kodissamme enkä ole katunut, niin paljon helpommaksi muuttui elämä.

Vaimo on kotona pienten kanssa, mina teen it-hommia. Joustan toista aamulla ja iltapaivalla, jotta saadaan lapset sujuvasti ja kivasti tarhaan, kouluun ja harrastuksiin.

Toissa yt:t ja hommissa ei ole mitaan tolkkua.

Kotiin kun paasen niin ilmoitetaan mita jaakaapista puuttuu. Kayn kaupassa ja ehdin juuri laittamaan iltapalaa kaikille. Tyhjennan ja taytan tiskikoneen, keraan leluja lattioilta ja nukutan lapset. Katson hiukan telkkaria ja menen nukkumaan. Yolla menen nukkumaan lastenhuoneen lattialle kun pienin nukkuu huonosti.

Viikonloppuisin on aamusta asti lasten harrastuksia. Jos ei ole, niin on siivousta tai vaimo on sopinut jotain menoja. Laitan viikonloppuisin kaikki ruuat.

Vaimo haaveilee omakotitalosta, uudesta keittiosta ja isosta pihasta, mutta itse olisi kaikkein mieluiten kotiaiti. Ei haluaisi palata virkaansa.

Vaimoa ei kiinnosta seksi, sita on ollut kerran tana vuonna. Hieroa ei halua, vaikka selka on niin jumissa etta pyorryttaa. Kehottaa menemaan laakariin, jos on kerran niin paha. Ei halua koskea eika halua laheisyytta. Ei suostu tulemaan edes sohvalle viereen istumaan, on kuulemma niin huono sohva.

Lapset vinkuu uusia peleja, polkupyoria, vaatteita, kannykoita jne, vaikka vanhatkin ovat viela hyvia ja kunnossa.

Auto on ollut pesematta puoli vuotta, rautakaupasta pitaisi hakea ruuveja. Mutta koskaan ei kutenkaan ole hyva hetki lahtea omille asioille, kun muuten menee vaimolla herne nenaan kun otan noin vain "omaa aikaa".

Tunnen Jo burnoutin hiipivan kohti. Omaa aikaa ei ole eika sita saa edes pyytamalla. Parisuhde on vitsi. Miten tassa voi olla hyvalla tuulella?!

Huonosti menee, ei voi mitään. Kun minun miehelläni oli liikaa hommia omasta mielestään (tosin paljon vähemmän kuin minulla), yllytin häntä hankkimaan työpaikan eri paikkakunnalta. Kaikilla on paljon mukavampaa kun mies saa olla viikolla pois kotoa koko ajan. Saa nukkua rauhassa ja kotona minulla ja lapsilla on mukavan rentoa ja rauhallista. Viikonloppuisin mies on paremmalla tuulella kuin aiemmin.

Olen niin onnelinen että syysloma alkaa olla ohi ja päästään takaisin arkeen. Mies oli viime viikolla yhden päivän lasten kanssa keskenään ja lisäksi kävimme yhden yön risteilyreissulla. Mies ollut koko ajan uskomattoman kireä, tiuskii ilkeästi minulle ja lapsille. Kamala murjotus jos asiat ei mene juuri niin kuin hän tahtoo. Katastrofiksi riittää, jos parkkipaikka ei meinaa löytyä heti. Sanoo tämän johtuvan työstressistä.



Oli mistä oli, alan itse olla aivan loppu. Eniten vihaan sitä, että huomaan itse olevani varpaillani, etten ärsyttäisi miestä. Kotona ei voi olla rentona. Itse pärjäilen lasten kanssa oikein hyvin keskenäni ja nautin olosta heidän kanssaan. Ero on alkanut pyöriä mielessä. En voi hengittää kotona. Ja mietin kyllä paljon sitä, miten miehen käytös vaikuttaa lapsiin. Omaksuuko poikani tällaisen miehen mallin?

Ja sinun vastauksesi oli kuin minun ajatukset ja tunteet.



Kotona ei ole rentoa olla, olen varpaillani ja väsynyt. Kun tiedän että mies töissä vaikka illan, olen aivan toisellalailla iloinen ja vapautunut. Tuntuu, että olisi voimia olla lasten kanssa mutta ei miehen. Toisaalta hän on lasten kanssa, mutta minkä mallin antaa että äksyää herkästi milloin mistäkin? Minkä kuvan suhtautumisesta asioihin, vaikeuksiin? Vaikkapa kauppareissulla liikenteessä haukkuu muita autoilijoita. Tai lehteä lukiessa poliitikkoja, milloin mitäkin. Kireä kuin viulun kieli.



Minäkin mietin, että saisinpa "lomaa" eli vaikka kuukausi lasten kanssa ilman miestä. Miten tämä vaikuttaa meidän perheeseen, lasten itsetuntoon, kukaan isästä, minun voimiini ja naiseuteeni.. Kyllästyttää olla aina se vahva.

Tuo loma miehestä on niin tuttu ajatus. Vaikka lasten kanssa yksin on omalla tavallaan raskasta, toivon silti että mies lähtisi edes hetkeksi jonnekin. On nurkkaan ajettu olo. Ja minä olen oikeasti vahva nainen. Kukaan töissä ei varmasti uskoisi, että kotona mulla on tömmöistä. Ei jaksaisi olla aina se rauhoitteleva osapuoli. Olen yrittänyt miehelle puhua, mies tiedostaa käytöksensä, mutta jatkaa sitä silti. Aika vahva alkaa olla ajatus, että tämän miehen kanssa en loppuelämääni tule viettämään. En tiedä kumpi olisi lapsille huonompi vaihtoehto, tällaisena jatkuva perhe-elämä vai vanhempien ero.

No taas kuin minun kirjoitukseni. Minäkin olen ulkopuolisille iloinen, reipas, olen pärjäävä ja koulutettu.. ja kotona väsynyt ja jotenkin itsetunto heikkenee.



Miehen kanssa tietysti helppoa kun siivoilee osuuttaan ja leikittää lapsia, voin irrottautua tästä itsekin välillä, mutta kaiken kaikkiaan kuitenkin raskaampaa kuin yksin lasten kanssa. Koska se henkinen paine on pahempi kuin lasten vaativuus.



Minäkin mietin, että näin en loppuelämääni jatka. Mutta missä menee raja, ja mikä on lapsille parasta? Millaista olisi eroperheessä, huolensa siinäkin, lapsia ajatellen. Sitten en tietäisi millainen isä on keskenään lasten kanssa, olisiko lapsilla hyvä.