Tutkijat: rangaistukset eivät auta pikkulapsia

jäähy on hyvä keino. Perusturvallisuuteen kasvanut lapsi ei todellakaan saa mitään traumoja sellaisesta, antaa pienen hetken kaikille osapuolille miettiä ja etsiä uutta suuntaa käytökselle. Ja pääasia, että syyn- ja seurauksen logiikka toimii. Kun käyttäytyy huonosti, seuraa jotain kurjaa.



Traumatisoituneiden, rikkinäisten ja muutoin erityisten lasten kasvatuksesta en osaa sanoa mitään. Kuitenkin rajojen puute on aina kamalaa lapselle.

Luin tuon kirjoituksen nyt. Epämääräinenhän se oli kuten pelkäsinkin. Haluaisin tietää mitä pitäisi tehdä esimerkiksi tilanteessa jossa lapsi sotkee tahallaan ruokapöydässä ja vaikka kerron hitaasti silmiin katsoen että käytös on rumaa ja toivon lapsen lopettavan, lapsi kuitenkin jatkaa. Enkö siis saisi poistaa lasta ruokapöydästä?

Se tarjoaa turvallisen paikan, jossa opetella itsehillintää silloin, kun kontrolli on päässyt pettämään. Jäähypenkki ei ratkaise itse tilannetta, joka on johtanut siihen että penkillä istutaan.

Luin tuon kirjoituksen nyt. Epämääräinenhän se oli kuten pelkäsinkin. Haluaisin tietää mitä pitäisi tehdä esimerkiksi tilanteessa jossa lapsi sotkee tahallaan ruokapöydässä ja vaikka kerron hitaasti silmiin katsoen että käytös on rumaa ja toivon lapsen lopettavan, lapsi kuitenkin jatkaa. Enkö siis saisi poistaa lasta ruokapöydästä?

Meillä ainakin lasta on poistettu kaikenlaisista tilanteista perseilemästä, mutta vanhempi menee aina mukana. Mennään siis yhdessä rauhoittumaan. Meillä oli keittiön, eteisen ja olkkarin välissä sellainen rauhoittumispaikka, mihin sai mennä yksin itse halutessaan tai mihin mentiin yhdessä, jos ei homma toiminut.

Ei siis eristetä vaan autetaan rauhoittumaan, koitetaan selvittää, mikä mättää ja miltä tuntuu, mikä voisi auttaa. Ajatus on ollut, että kaikkea ei tosiaan voi tehdä, mutta vanhempi auttaa aina keksimään paremman vaihtoehdot ja toteuttamaan sen.

Ei rangaistuksettomuus tarkoita rajattomuutta. Meillä on kaksi kovapäistä lasta saatu kasvatettua ystävällisiksi ja kohteliaiksi koululaisiksi ilman erillisiä rangaistuksia. Totta kai toiminta on pysäytetty, mutta aikuinen on aina pysynyt lapsen kanssa "samalla puolella".

Minulla on erityislapsi, jonka suhteen kaikenlainen ennakointi on edellytys sille, että mikään asia onnistuu edes suurinpiirtein. Juuri oli palaveri päiväkodin kanssa, jossa opettaja totesi että vaikka luulee ennakoivansa kaiken mahdollisen, se ei riitä: hetkessä lapsi tulistuu ja sitten on hampaat kiinni opettajan kädessä/kaverissa. Että joo...ihan kaikkea ei voi eikä pidäkään ennakoida. Lapselle sen sijaan pitää opettaa keino rauhoittumiseen.

Luin tuon kirjoituksen nyt. Epämääräinenhän se oli kuten pelkäsinkin. Haluaisin tietää mitä pitäisi tehdä esimerkiksi tilanteessa jossa lapsi sotkee tahallaan ruokapöydässä ja vaikka kerron hitaasti silmiin katsoen että käytös on rumaa ja toivon lapsen lopettavan, lapsi kuitenkin jatkaa. Enkö siis saisi poistaa lasta ruokapöydästä?

Meillä ainakin lasta on poistettu kaikenlaisista tilanteista perseilemästä, mutta vanhempi menee aina mukana. Mennään siis yhdessä rauhoittumaan. Meillä oli keittiön, eteisen ja olkkarin välissä sellainen rauhoittumispaikka, mihin sai mennä yksin itse halutessaan tai mihin mentiin yhdessä, jos ei homma toiminut.

Ei siis eristetä vaan autetaan rauhoittumaan, koitetaan selvittää, mikä mättää ja miltä tuntuu, mikä voisi auttaa. Ajatus on ollut, että kaikkea ei tosiaan voi tehdä, mutta vanhempi auttaa aina keksimään paremman vaihtoehdot ja toteuttamaan sen.

Ei rangaistuksettomuus tarkoita rajattomuutta. Meillä on kaksi kovapäistä lasta saatu kasvatettua ystävällisiksi ja kohteliaiksi koululaisiksi ilman erillisiä rangaistuksia. Totta kai toiminta on pysäytetty, mutta aikuinen on aina pysynyt lapsen kanssa "samalla puolella".

Kuulostaa periaatteessa ihan järkevältä, mutta sitten kun mietin tuota käytännössä oman lapsen kohdalla niin esimerkiksi tilanteessa että sottaa ruoalla ja siitä seurauksena lähden hänen kanssaan istumaan johonkin penkille, eli käytännössä huomioin vain enemmän. Epäilen että lapsestani tuo olisi ihan mukavaa ja saattaisi jopa pyrkiä tuohon.

Meillä jäähypenkki ei ole missään yksinäisessä loukossa muutenkaan vaan keskeisellä paikalla, yksin ei tarvitse olla, mutta niiden muutaman minuutin aikana kun siinä istuu ei saa huomiota. Mielestäni se on siinä se pointti.

ja sen ohjaukseen liittyvät tyypit sais vetää itsensä pytystä alas. Mitä pidemmälle on menty tuossa lässytyskulttuurissa, keskuteluissa yms. lasten kanssa, sitä kauheampia lapsista on tullut.

Miksihän mahtaa olla nykyään tilanne se, etteivät opettajat pärjää lasten kanssa, nuoret suorastaan kiduttavat ikäisiään yms. Ei mitään rajaa...

Kunnon vitsa oven pieleen kulttuuri takaisin ja lakkaa mummojen ja toisten potkiminen!!

On järkyttävää, että tutkijat tarjoavat koko ajan tuollaisia konsteja lasten kasvatukseen, kun on ihan selvää, että yli puolilla suomalaisista vanhemmista ei oikeasti ole henkisiä kykyjä moiseen kasvatukseen.

Sitten neuvotellaan, paapotaan, lahjotaan, lellitään, ja kasvatetaan aivan uskomaton narsistien sukupolvi tulevaisuuden riesaksi.

Lapsilla on joo oikeuksia, mutta lapsilla pitää olla myös vastuita. Huonosta käytöksestä pitää kantaa vastuunsa, kuten isompanakin joutuu tekemään.

Tutkija on vertaillut eri käytänteitä ja miten ne vaikuttavat lasten käytökseen. Lopuutulemana oli se, että vanhanaikaisten rangaistusten käyttäminen lisäsi lapsissa ei-toivottua käytöstä.

Jos sinä kaipaat apua arkeenne niin sitä voi hakea jostain muualta. Mielestäni jokaisen kasvattajan on hyvä tehdä jatkuvaa pohdintaa omista kasvatustavoistaan ja kehittää niitä, ei ole kenellekään hyväksi jos jämähtää noudattamaan tiettyä kaavaa vuodesta toiseen pohtimatta lainkaan mitä tekee ja miksi.

Luin tuon kirjoituksen nyt. Epämääräinenhän se oli kuten pelkäsinkin. Haluaisin tietää mitä pitäisi tehdä esimerkiksi tilanteessa jossa lapsi sotkee tahallaan ruokapöydässä ja vaikka kerron hitaasti silmiin katsoen että käytös on rumaa ja toivon lapsen lopettavan, lapsi kuitenkin jatkaa. Enkö siis saisi poistaa lasta ruokapöydästä?

Ei se minusta rangaistus ole ensinkään, vaan keino rauhoittua. Ja vanhanaikaisena en sitä osaa pitää, näen vitsat ym. sellaisina.

Kuulostaa periaatteessa ihan järkevältä, mutta sitten kun mietin tuota käytännössä oman lapsen kohdalla niin esimerkiksi tilanteessa että sottaa ruoalla ja siitä seurauksena lähden hänen kanssaan istumaan johonkin penkille, eli käytännössä huomioin vain enemmän. Epäilen että lapsestani tuo olisi ihan mukavaa ja saattaisi jopa pyrkiä tuohon.

Jos arvelet, että lapsesi sotkemisen takana on se, että hän ei muuten saa tarpeeksi huomiota, noin voikin käydä. Silloin toki voit miettiä, miten voisit huomioida lasta muualla kuin ruokapöydässä enemmän, jolloin lapsen ei tarvitse siellä hakea huomiota.

Toisaalta itse en usko, että meillä monikaan lapsen käyttäytyminen on huomion hakemista. Yleensä on vaikea siirtyä touhusta toiseen, on liian väsynyt tai pahalla mielellä tehdäkseen jotain, voi olla, että sotkeminen on hänen ajatuksissaan vain leikki.

Jos lasta ärsyttää leikkien keskeyttäminen ruokailun vuoksi, voidaan ruokapöytään siirtymisestä tehdä vähän pidempi prosessi. Kun ruoka on melkein valmista, mennään lapsen luo ja liitytään hänen tekemiseensä niin, että teillä on kontakti. "Mitä toi ukkeli tekee? Ai? Pääseekö sillä kovaa?" Sitten kun olette yhdessä, sanotaan sopivassa hetkessä, että meillä on nyt ruoka. Siirtyminen voi olla helpompaa, kun olette yhdessä siirtymässä.

Meillä tarvittiin jossain vaiheessa ruokalaulu, jotta leikistä saatiin rauhoituttua syömään. Ensin kontakti, lapset syliin sohvalle ja laulettiin ruokalaulu, minkä jälkeen siirrytään pöytään. Kuulostaa monimutkaiselta, mutta meni maksimissaan muutama minuutti. Ja sama aika menee helposti sen vastustelevan äkäpussin käsittelyyn ruokailun aikana.

Tai jos kyseessä on leikillinen tutkimus, innostutaan siitä. "Hei, noi leikit kuuluu kylppäriin. Maitoa ei saa kaataa. Mäpä laitan ruuan jälkeen sulle kylppäriin vatiin vettä ja kippoja, niin saat kokeilla. Mulla on yks suppilokin. Tiedätkö, millainen on suppilo? No, syödään nyt nopeasti, niin pääset näkemään. Se on sellainen, mistä vesi tulee yhtä putkea pitkin. Tässä on rätti. Kuivaa se maito, niin päästään."

Minä uskon, että lapsella on touhuissaan jokin hänen mielestään järkevä motiivi. Se jää tunnistamatta, jos lapsi laitetaan jäähylle. Lapselle jää epäselväksi, millaisia ratkaisuja hän voisi käyttää tilanteissa, joissa hänellä on tarve, joka on ristiriidassa vanhemman suunnitelmien kanssa.

Meneehän tässä aikaa, kun lapsen käytöksen syitä tutkii ja auttaa löytämään soveliaat tavat toteuttaa niitä asioita syiden taustalla. Toisaalta sillä oppii tuntemaan lastaan ja sai ainakin meillä rauhallisempaa arkea. Hiljalleen lapsi oppii itse kertomaan ajatuksistaan ja keksimään aikuiselle sopivia tapoja toteuttaa ne.

Tutkija on vertaillut eri käytänteitä ja miten ne vaikuttavat lasten käytökseen. Lopuutulemana oli se, että vanhanaikaisten rangaistusten käyttäminen lisäsi lapsissa ei-toivottua käytöstä.

Jos sinä kaipaat apua arkeenne niin sitä voi hakea jostain muualta. Mielestäni jokaisen kasvattajan on hyvä tehdä jatkuvaa pohdintaa omista kasvatustavoistaan ja kehittää niitä, ei ole kenellekään hyväksi jos jämähtää noudattamaan tiettyä kaavaa vuodesta toiseen pohtimatta lainkaan mitä tekee ja miksi.

Luin tuon kirjoituksen nyt. Epämääräinenhän se oli kuten pelkäsinkin. Haluaisin tietää mitä pitäisi tehdä esimerkiksi tilanteessa jossa lapsi sotkee tahallaan ruokapöydässä ja vaikka kerron hitaasti silmiin katsoen että käytös on rumaa ja toivon lapsen lopettavan, lapsi kuitenkin jatkaa. Enkö siis saisi poistaa lasta ruokapöydästä?

Tuo kirjoitus hesarissa on kuitenkin aseteltu sillä lailla että väkisinkin herää kysymys että mitä sitten pitäisi tehdä. En minä henkilökohtaisesti kaipaa apua lastenkasvatuksessa, mutta ihan teoriassa yritän miettiä mitä keinoja jää enää jäljelle kun nuo poistetaan.

Kuulostaa periaatteessa ihan järkevältä, mutta sitten kun mietin tuota käytännössä oman lapsen kohdalla niin esimerkiksi tilanteessa että sottaa ruoalla ja siitä seurauksena lähden hänen kanssaan istumaan johonkin penkille, eli käytännössä huomioin vain enemmän. Epäilen että lapsestani tuo olisi ihan mukavaa ja saattaisi jopa pyrkiä tuohon.

Jos arvelet, että lapsesi sotkemisen takana on se, että hän ei muuten saa tarpeeksi huomiota, noin voikin käydä. Silloin toki voit miettiä, miten voisit huomioida lasta muualla kuin ruokapöydässä enemmän, jolloin lapsen ei tarvitse siellä hakea huomiota.

Toisaalta itse en usko, että meillä monikaan lapsen käyttäytyminen on huomion hakemista. Yleensä on vaikea siirtyä touhusta toiseen, on liian väsynyt tai pahalla mielellä tehdäkseen jotain, voi olla, että sotkeminen on hänen ajatuksissaan vain leikki.

Jos lasta ärsyttää leikkien keskeyttäminen ruokailun vuoksi, voidaan ruokapöytään siirtymisestä tehdä vähän pidempi prosessi. Kun ruoka on melkein valmista, mennään lapsen luo ja liitytään hänen tekemiseensä niin, että teillä on kontakti. "Mitä toi ukkeli tekee? Ai? Pääseekö sillä kovaa?" Sitten kun olette yhdessä, sanotaan sopivassa hetkessä, että meillä on nyt ruoka. Siirtyminen voi olla helpompaa, kun olette yhdessä siirtymässä.

Meillä tarvittiin jossain vaiheessa ruokalaulu, jotta leikistä saatiin rauhoituttua syömään. Ensin kontakti, lapset syliin sohvalle ja laulettiin ruokalaulu, minkä jälkeen siirrytään pöytään. Kuulostaa monimutkaiselta, mutta meni maksimissaan muutama minuutti. Ja sama aika menee helposti sen vastustelevan äkäpussin käsittelyyn ruokailun aikana.

Tai jos kyseessä on leikillinen tutkimus, innostutaan siitä. "Hei, noi leikit kuuluu kylppäriin. Maitoa ei saa kaataa. Mäpä laitan ruuan jälkeen sulle kylppäriin vatiin vettä ja kippoja, niin saat kokeilla. Mulla on yks suppilokin. Tiedätkö, millainen on suppilo? No, syödään nyt nopeasti, niin pääset näkemään. Se on sellainen, mistä vesi tulee yhtä putkea pitkin. Tässä on rätti. Kuivaa se maito, niin päästään."

Minä uskon, että lapsella on touhuissaan jokin hänen mielestään järkevä motiivi. Se jää tunnistamatta, jos lapsi laitetaan jäähylle. Lapselle jää epäselväksi, millaisia ratkaisuja hän voisi käyttää tilanteissa, joissa hänellä on tarve, joka on ristiriidassa vanhemman suunnitelmien kanssa.

Meneehän tässä aikaa, kun lapsen käytöksen syitä tutkii ja auttaa löytämään soveliaat tavat toteuttaa niitä asioita syiden taustalla. Toisaalta sillä oppii tuntemaan lastaan ja sai ainakin meillä rauhallisempaa arkea. Hiljalleen lapsi oppii itse kertomaan ajatuksistaan ja keksimään aikuiselle sopivia tapoja toteuttaa ne.

Tämä oli ihan ajatuksia herättävä kirjoitus. Mukavan konkreettisia neuvoja.

Rangaistus tarkoittaa niitä tekoja, joilla rangaistaan, kun tilanne on ohi: annetaan JÄLKISEURAAMUS. Esim. vankeusrangaistus aikuiselle, lapselle eristäminen tietyksi ajaksi toiseen tilaan. Aikuiselle sakkoja, ajokortin menetys, lapselle karkkipäivä pois, huvipuistomatka tai jälkiruoka.



Kasvatuksessa voidaan antaa seuraamuksia ja asettaa rajoja vaikka millä mitalla, vaikka perustana ei olisi JÄLKISEURAAMUDS. Riehuminen, satuttaminen, sotkeminen ja meluaminen voidaan pysäyttää ja estää. Joskus se vaatii lapsen kiinnipitämistä, joskus viemistä toiseen tilaan. Esim. jos satuttaa toisia, on syytä rajoittaa vapautta. Jos häiritsee toisten nukahtamista, eikä kielloista ja tuesta (lue vaikka tätä kirjaa hiljaa, aikuinen viereen rauhottelemaan tms.) huolimatta hiljene, niin silloin täytyy viedä toiseen tilaan, jotta muut saavat nukahtaa.



Pointti on, että se normeja rikkova lapsi ei opi parhaiten rangaistuksesta sinällään. Usein rangastukset eivät käy lapsen järkeen, asiayhteys on absurdi ja liian pitkä aikajänne. Välittömänä seurauksena tilanteesta poistaminen on minustakin hyvä viesti, että täällä ei voi mökätä. Jos halutaan kuitenkin kasvattaa mökääjää, niin poistamisen jälkeen tulisi olla sitä ohjaavaa kasvatusta: miksi olet levoton, miksi ei voi mökötä, miten voisit malttaa mielesi ja olla hiljaa: autetaan lasta käyttäytymään paremmin.



Kertaus: Rajat ovat hyvästä, teoilla on seuraksia, toisia ei saa häiritä tai satuttaa, ei ympäristöä tuhota. Saa puuttua, kieltää ja rajoittaa. Joissakin seuraamuksissa on väistämättä rangaistuksenELEMENTTI. Joskus on niinkin, että ei aikuinen ei pysty olemaan läsnä häiritsijälle, koska toisia pitää vaikka nukuttaa. Silloin voi olla järkevää, että häiritsijän kasvattaminen jätetään 2. sijalle muiden edun nimissä. Nämä valinnat täytyy tehdä systemaattisesti päiväkodin tai kodin arjessa.



Oleellista on, että lapsi itse alkaa säätelemään tunteitaan ja käytöstään. Murrosiässä on sitten toinen ottelu. Olisi hyvä, jos nuori ei silloin kapinoi enää yhteisössä elämisen kompromisseja vastaan sinällään, vaan kapinoi rajojen ja normien paikkaa sinällään.

Nuo tutkijat ovat niin vieraantuneita todellisuudesta, että huhhuh. Jäähyaika on pieni rangaistus ja lapsen pitää oppia, että huonosta käytöksestä tulee seuraamuksia.

Siinähän puhutaan päiväkodin kuripidosta ja siellä tapahtuvasta kiusaamisesta.



"Var hais kas va tuk ses sa käy te tyt las ten ku rin pi to- ja ojen ta mis kei not ei vät ole vä hen tä­neet kiu saa mis ta.



Ylei nen päi vä ko deis sa käy tet ty ku rin pi to me ne tel mä on "jää hy pen kil lä" is tut ta mi nen. Se tar koit taa lap sen pois ta mis ta ti lan tees ta ja is tut ta mis ta eril li seen paik kaan miet ti mään te­ko jaan.



Toi nen ta val li nen ku rin pi to toi mi on lap sen eris tä mi nen muis ta lap sis ta, esi mer kik si ryh­mä huo neen ul ko puo lel le. Jo pa 76 pro sent tia päi vä ko tien työn te ki jöis tä käyt tää jää hy­penk kiä ja 34 pro sent tia lap sen eris tä mis tä.



Myös lap sel le mie lui sen asian kiel tä mi nen kuu luu ylei siin ku rin pi to me ne tel miin. Huo non käy tök sen seu rauk se na lap sia uh kail laan myös siir tä mi sel lä pie nem pien las ten ryh mään har joit te le maan "kun nol la ole mis ta". Jos kus uh kaus myös to teu te taan.



Yk si ta pa ojen taa las ta huo nos ta käy tök ses tä on ot taa lap si pois lei kis tä ja is tut taa hä net pöy dän ää reen "pöy tä puu hiin": pe laa maan, piir tä mään tai te ke mään teh tä viä.



Kiu saa mis ta esiin tyy sel väs ti vä hem män niis sä päi vä ko ti ryh mis sä, jois sa edel lä ku va tut ku rin pi to toi met ei vät ole käy tös sä. Näis sä ryh mis sä lap sia oh ja taan kes kus te lun ja yh­des sä te ke mi sen avul la, il man suo ria ran gais tuk sia."

jo 1994 samasta asiasta kirjassa Hyvä itsetunto.



Mutta en yhdy taas kerran täysin hänen näkemykseensä ja käytän kyllä esim. jäähypenkkiä edelleen töissäkin päiväkodissa, kuten myös tuota toisiin puuhiin siirtämistä.



Koitin oman lapseni kanssa lähinnä tuota ohjaavaa kasvatusta ja keskustelua. Puihin meni.

Ja että esim. ylikiihtyneen lapsen kanssa on mahdoton keskustella..?



Minulla on kaksi lasta, esikoispoika ja kuopustyttö. Esikoinen on impulsiivinen, villi ja luova. Kuopus on varovainen, tarkka ja rauhallinen. Molempiin EI TOIMI sama lähestymistapa! Jos alat esikoisen kanssa keskustelemaan, hän ärsyyntyy siitä vain lisää ja menee ns. jumiin, sulkee korvansa. Kuopuksen kanssa taas nimenomaan keskustelu on se juttu, jolla tilanne avautuu hänelle. Aika ahdistavaa on, kun päiväkodissa kuvitellaan että keskustelu on avain kaikkeen...toisaalta, sielläpä sitten sattuu ja tapahtuu esikoisen toimesta. Kotona ei, koska häntä estetään tarvittaessa fyysisesti ja komento on tiukka. Päiväkodissa pyörittää aikuisia 6-0, kun eivät uskalla/osaa pitää kuria.

tuloksia kuuluu tulkita?

Kukaan ei kiellä etteikö kaikki lapset olisi yksilöitä!

se että lapsi istuu penkillä miettimässä tekojaan yksin ei auta lasta sisäistämään ytehisön sääntöjä, vaan vain osoittaa lapselle, että aikuinen ei hyväksy hänen tunteitaan (mikä on eri asia kuin se että miten niitä näyttää). Aikuisen pitäisi itse näyttää miten hankalat tunteet käsitellään ja olla siinä lapsen vieressä auttamassa.



Ehkä sitä jäähypenkkiä voi käyttää fiksustikin, jos se penkki on siinä missä äiti tai isäkin, mutta jos se on etäämpänä niin silloin siitä ei ole kuin huonoja seurauksia.



Tutkimusten mukaan niissä päiväkodeissa, missä on jäähypenkit käytössä, lapset ovat aggressiivisempia kuin siellä missä käytetään ohjaavia tapoja lasten tunteiden säätelyyn. Ei ole varmaan sattuma.

Kouluissa ja päiväkodeissa on just semmosta, että voi kalle löitkö ja puritko pekkaa leikissä, voi sentään kalle, sinulla on varmaan jotenkin paha mieli tänään, no niin, mennäänpä tuonne toiseen huoneeseen vähän askartelemaan/tekemään tehtäviä. NO niin Pekka, älä itke, ne on vaan hampaan jäljet, kyllä se siitä.



Ihme touhua, kiusaajilla on pelkkiä oikeuksia.

Nykyään on unohtunut että kasvattaminen on suurinta rakkautta