Oikeasti epäilen miestäni heikkolahjaiseksi
Huumori ja harrastukset yhdistivät, nykyään tajuan aina vain paremmin että valinta meni metsään...
Kun teimme isyydentunnusta ja virkailija kysyi että merkitäänkö sinut toiseksi huoltajuudeksi, mies katsoi minua että mitä tuohon tulee vastata. Mitä tahansa paperiasioita hänen tulisi täyttää, tekee hänelle hyvin vaikeaa. Takertuu pieniin asioihin. Saattaa jämähtää lapsen peliin, miettiä niin palapelin palasia vaikka lasta ei ole peli aikoihin kiinnostunut.
Aikanaan ei pärjännyt missään aineessa koulussa kunnolla, amiksen suoritti jotenkin. Kirjoittaminen vaikeaa, kyselee multa minne tulee pilkut ja isot kirjaimet.
On fyysisessä työssä ja siellä pärjää ihan hyvin ja tykkää jopa haasteista. Lasten kanssa ei meinaa pysyä perässä, jännitän aina saako mies heitä kunnolla huolehdittua. Vaikka lapsi olisi aivan yliväsynyt, mies keinuttaa kovaa keinussa ja mitä milloinkin, ei itse tajua vetää rajoja.
Mielellään viljelee pieruhuumoria kotona, mulla epämiellyttävä olo hänen takiaa. Seuraa uutisia ja lehtiä, maailman politiikasta tietää enemmän kuin minä ja muistaa kyllä päivämäärätkin hyvin. Ihmisten kasvoissa on aika pikkutarkka myös.
Arki miehen kanssa takkuaa kovasti, vaikka on lapsille tärkeä osallistuva isä.
Asia vaivaa minua, mistä tiedän onko hän jotenkin heikkolahjainen? Ehdotin kerran että olisi tehnyt älykkyystestin netissä, vastasi että minä en sellaisia hapatuksia tee.
Kommentit (42)
Ai vitsi, voi että miehet osaa olla huvittavia ;)
menettänyt kunnioituksesi häntä kohtaan.
Ei varamasti ole penaalin terävin kynä. Mieti kuitenkin sitä mihin ominaisuuksiin hänessä aikanaan rakastuit.
Rakkaus on tunnetusti sokea ja kuuro.
Tunnen yhden insinöörin joka on varsinainen valopää ja käy hitaalla. En jaksaisi häntä omassa arjessani kotosalla. Tekee kuitenkin työnsä moitteetta.
Aika moni liitto jäisi syntymättä jos sitä alkuhuumaa ei olisi.
Heikkolahjainen on älykkyyden määrityksessä käytetty termi. Muistaakseni WAISissa heikkolahjaisuuden raja on 75 pistettä. Heikkolahjainen ei kyllä yleensä selviä peruskoulun vieraista kielistä ja matikasta ilman mukautusta. Ja jos miehesi on ihan tavallisen ammattikoulunkin käynyt ja selviää työssään, niin tuskin on heikkolahjainen. Saattaa hän olla esim. kielelliseltä osaamiseltaan alle keskitason, mutta aika härskiä sinulta on nimitellä häntä heikkolahjaiseksi ja pyytää tekemään älykkyytesti netissä. Älykkyyshän periytyy. Onko teillä lapsia ja heillä oppimisvaikeuksia? Netin älykkyystesteillä ei saa oikeaa tulosta. Ne yleensä mittaavat vain yhtä osaamisaluetta ja onko niissä aikarajojakaan?
ollakseen tumpula joissain asioissa. Onhan miehelläsi selvästi joitain vahvuuksia ja osaamisalueita sentään. En siis menisi heikkolahjaiseksi sanomaan, korkeintaan hitaaksi tai sosiaalisesti kömpelöksi.
Oma mieheni on tekniikan tohtori ja en voi kuin ihmetellä toisinaan, miten hän voi olla jossakin asiassa huippuosaaja. Minä kun näen hänestä sen toisenkin puolen ja heikkoudet. Ihan yksinkertaiset suulliset ohjeet eivät mene perille. On ihan uskomattoman hajamielinen. Kaikki tärkeät asiat on minun hoidettava perheessä kun mies aina jotenkin sössii ne. Mutta meillä on vaan eri vahvuudet kyvyissämme. Kieltämättä, jos hän ei olisi urallaan noin hyvin edennyt, epäilisin kyllä häntä heikkolahjaiseksi... :D
kuin suoraan mun ex-miehestä :D Tosin sillä erotuksella että ex-ukkoni luki lehdestä ainoastaan sarjakuvat ja mahdolliset vitsipalstat =/
Yleistietoa tai -sivistystä ei ollut pätkän vertaa, ei tajunnut yhtään mitä maailmalla tapahtuu, eikä mistään ajankohtaisista asioista voinut hänen kanssaan keskustella, kun vastaus oli suu auki "täh??". Ei osaa lukea/kirjoittaa, ei ymmärrä yhdyssanoista tai lauserakenteista mitään, tekstit täynnä kirjoitusvirheitä ja ihan käsittämättömiä lauseita. Sanomattakin selvää että juuri lomakkeiden täytöt eivät hältä onnistu.
Virastoissa asiointi on yhtä tuskaa, koen mieletöntä myötähäpeää kun idiootti esim. sosiaalitoimessa laukoo kirjakielellä mitä oudoimpia asioita suustaan :O Ei esimerkiksi vastaa kysymykseen vaan alkaa puhua ihan jotain puuta heinää virkailijalle.
Lapsen kans on empatiakyvytön paska, esim. tytön itkiessä saattoi huutaa vieressä "itke, itke, opitpahan" tai muuta yhtä lohduttavaa :( Voisin kuvitella että tekisi juurikin jotain 3v palapeliä monta tuntia. Lisäksi tykkää katsoa piirrettyjä, siis oikein keskittyy niihin ja innolla seuraa. Hyh, onneksi on ex!!
(Oikeasti mietin monesti että hällä on älykkyys varmaan jotain lievän kehitysvammaisuuden tasoa, koska ihan arkipäiväisetkin asiat tuottaa hälle niin suunnattomia vaikeuksia.)
Olen ihan samaa miettinyt, et täytyy olla jotenkin heikkolahjainen. Ei ymmärrä minun puhetta aina, vaikka muuten ei minulla ole vaikeuksia saada asioita ymmärretyksi. Monesti huomaa, että nyt meni yli hilseen eikä rautalangasta vääntäminenkään auta. Hermostun siihen hitauteen ja saamattomuuteen ja just siihen, että menee "lapsen tasolle", ei ole mielestäni samanvertainen kasvattaja. Laukoo typeriä puujalkavitsejään asiattomasti ja väärässä paikassa väärään aikaan. Kyselee ihan tyhmiä kysymyksiä eikä osaa lomakkeita täyttää tms.
Keskiarvo koululla, hyvä jos 6 ollut. Tekee fyysistä työtä mutta ei ole siis ruudinkeksijä, jos lienen itsekään :)
Tulee vain mieleen että millaisia te oikein olettekaan :D
Pata nimittäin valitsee vaasinsa ja kattila kantensa.
*Ei lue kirjoja eikä lehtiä.
*Ei seuraa uutisia.
*Ei osaa kirjoittaa, siis ei mitään käsitystä yhdyssanoista, välimerkeistä, mistään.
*Ei juurikaan tilannetajua esim. lasten kanssa toimiessaan.
*Ei osaa "soveltaa", vaan on omaksunut tietyt tavat toimia, ja jos ne ei onnistu, niin ärsyyntyy/ahdistuu.
*Keskittyy vain yhteen asiaan kerrallaan. Esim. jos meillä käy vieraita ja mies juttelee heidän kanssaan, niin vieressä saa lapset vaikka tappaa toisiaan, kun mies ei sitä huomaa kun on keskittynyt juttelemaan. Ja tämä oli siis vain yksi esimerkki.
*Peruskoulun suoritti aikoinaan rimaa hipoen, amiksen samoin.
*Miehen äiti (ainakin) on _todella_ yksinkertainen. Täytyy toivoa että omat lapset perisivät meikäläisen ilmiömäiset geenit tuon älykkyyden suhteen ;).
Onko muittenkin miehet tumpeloita lasten kanssa? Ei tajua kun toinen jo tyrkkää toisen menemään vaikka selvät merkit olivat nähtävissä ja vanhemman olisi pitänyt puuttua. Tuskailee milloin minkäkin asian kanssa, pukeminen, syöttäminen, nukuttaminen..
Jämähätää joka helvetin asiaan. Vaikka sitten lasten palapeliin. Tekee ja miettii sitä tunnin, jotain 3v:n palapeliä. Lapset jo tappelevat muualla eikä isä älyä mennä perään.
Joka asian saa niin vaikeaksi!
Edes ottaa palapeliä jos ei tee sitä loppuun? Lapssille pitää opettaa että jokainen asia tehdään kunnolla tai sitä ei tehdä ollenkaan.
*Ei lue kirjoja eikä lehtiä.
*Ei seuraa uutisia.
*Ei osaa kirjoittaa, siis ei mitään käsitystä yhdyssanoista, välimerkeistä, mistään.
*Ei juurikaan tilannetajua esim. lasten kanssa toimiessaan.
*Ei osaa "soveltaa", vaan on omaksunut tietyt tavat toimia, ja jos ne ei onnistu, niin ärsyyntyy/ahdistuu.
*Keskittyy vain yhteen asiaan kerrallaan. Esim. jos meillä käy vieraita ja mies juttelee heidän kanssaan, niin vieressä saa lapset vaikka tappaa toisiaan, kun mies ei sitä huomaa kun on keskittynyt juttelemaan. Ja tämä oli siis vain yksi esimerkki.
*Peruskoulun suoritti aikoinaan rimaa hipoen, amiksen samoin.
*Miehen äiti (ainakin) on _todella_ yksinkertainen. Täytyy toivoa että omat lapset perisivät meikäläisen ilmiömäiset geenit tuon älykkyyden suhteen ;).
ne ovat vielä surkeammat kuin lasten isällä
kuin suoraan mun ex-miehestä :D Tosin sillä erotuksella että ex-ukkoni luki lehdestä ainoastaan sarjakuvat ja mahdolliset vitsipalstat =/
Yleistietoa tai -sivistystä ei ollut pätkän vertaa, ei tajunnut yhtään mitä maailmalla tapahtuu, eikä mistään ajankohtaisista asioista voinut hänen kanssaan keskustella, kun vastaus oli suu auki "täh??". Ei osaa lukea/kirjoittaa, ei ymmärrä yhdyssanoista tai lauserakenteista mitään, tekstit täynnä kirjoitusvirheitä ja ihan käsittämättömiä lauseita. Sanomattakin selvää että juuri lomakkeiden täytöt eivät hältä onnistu.
Virastoissa asiointi on yhtä tuskaa, koen mieletöntä myötähäpeää kun idiootti esim. sosiaalitoimessa laukoo kirjakielellä mitä oudoimpia asioita suustaan :O Ei esimerkiksi vastaa kysymykseen vaan alkaa puhua ihan jotain puuta heinää virkailijalle.
Lapsen kans on empatiakyvytön paska, esim. tytön itkiessä saattoi huutaa vieressä "itke, itke, opitpahan" tai muuta yhtä lohduttavaa :( Voisin kuvitella että tekisi juurikin jotain 3v palapeliä monta tuntia. Lisäksi tykkää katsoa piirrettyjä, siis oikein keskittyy niihin ja innolla seuraa. Hyh, onneksi on ex!!
(Oikeasti mietin monesti että hällä on älykkyys varmaan jotain lievän kehitysvammaisuuden tasoa, koska ihan arkipäiväisetkin asiat tuottaa hälle niin suunnattomia vaikeuksia.)
Kukaan älykäs ei edes joudu käymään missään sosiaatoimessa. Ettekö itse osaa elättää itseänne? Ei kerro paljon sinunkaan älykkyydestä.
Mitä sen pitäisi sille kakaralle sanoa? Pitää lapsen oppia että itkeminen on hyödytöntä ja lapsellista. Siihen ei pidä reagoida mitenkään. Itkevä ihminen on vain ilmaa.
Ei tuo mies kyllä ihan täysillä käy. En ihmettele yhtään, ettet arvosta tomppelia.
Mutta haluatko oikeasti olla naimisissa miehen kanssa, joka ei ole arvoisesi? Onko siinä tarpeeksi parisuhdetta, että hän tekee osuutensa lasten kanssa? Kyllä hän sen tekee eron jälkeenkin, mutta sinun ei tarvitse jakaa elämääsi ääliön kanssa.
Mitä sen pitäisi sille kakaralle sanoa? Pitää lapsen oppia että itkeminen on hyödytöntä ja lapsellista. Siihen ei pidä reagoida mitenkään. Itkevä ihminen on vain ilmaa.
Lapsi kun ehdottomasti tarvii sitä että hänen tunteensa kohdataan ja hyväksytään ja häntä autetaan selviämään niistä yli. Lapsen psyykkiselle kehitykselle voi olla erittäin vakavaa haittaa jos varhaisessa vaiheessa jo jätetään itkut huomiotta ja kohdellaan itkevää kuin ilmaa.
Aikuinenkin vielä usein tarvii tukea kun itkettää, hän nyt selviää toki ilmankin mutta mukavaa tuki on, ja miksi sen omalta lapseltaan ainakaan eväisi? Ei ne lapset vittumaisuuttaan itke.
*Ei lue kirjoja eikä lehtiä.
*Ei seuraa uutisia.
*Ei osaa kirjoittaa, siis ei mitään käsitystä yhdyssanoista, välimerkeistä, mistään.
*Ei juurikaan tilannetajua esim. lasten kanssa toimiessaan.
*Ei osaa "soveltaa", vaan on omaksunut tietyt tavat toimia, ja jos ne ei onnistu, niin ärsyyntyy/ahdistuu.
*Keskittyy vain yhteen asiaan kerrallaan. Esim. jos meillä käy vieraita ja mies juttelee heidän kanssaan, niin vieressä saa lapset vaikka tappaa toisiaan, kun mies ei sitä huomaa kun on keskittynyt juttelemaan. Ja tämä oli siis vain yksi esimerkki.
*Peruskoulun suoritti aikoinaan rimaa hipoen, amiksen samoin.
*Miehen äiti (ainakin) on _todella_ yksinkertainen. Täytyy toivoa että omat lapset perisivät meikäläisen ilmiömäiset geenit tuon älykkyyden suhteen ;).
ne ovat vielä surkeammat kuin lasten isällä
Mistä sinä minun älykkyyteni näet tuosta viestistäni?
En kirjoittanut mitenkään ilkeästi miehestäni, vaan ihan tosiasioita. Hän on tuollainen! Mutta hänessä on paljon hyvääkin (mutta niitä ei tässä ketjussa kysytty, siksi en niitä tähän listannut), niin paljon että nuo "puutteet" ovat toisarvoisia. Rakastan miestäni. Mutta siltikin hän on tuollainen mitä kirjoitin.
Ja hän sitten arvioi toisen mahdollista heikkolahjaisuutta?
"Kun teimme isyydentunnusta ja virkailija kysyi että merkitäänkö sinut toiseksi huoltajuudeksi, mies katsoi minua että mitä tuohon tulee vastata."
Isyydentunnus? Onko ap:lle hämärä huoltajan ja huoltajuuden välinen ero? Onko hän niin huolimaton tai lyhytjännitteinen, ettei lue läpi kirjoittamaansa ennenkuin lähettää sen ventovieraiden luettavaksi nettiin? Mitä "lahjaisuutta" se on?
Mitä väliä onko mies heikkolahjainen vai ei, jos ap ja mies ovat valinneet toisensa elämänkumppaneiksi ja päättäneet tehdä yhdessä useampia lapsia?
Veikkaan, että ap etsii veruketta kriisiyttääkseen liittonsa.
Huumori ja harrastukset yhdistivät, nykyään tajuan aina vain paremmin että valinta meni metsään...
Kun teimme isyydentunnusta ja virkailija kysyi että merkitäänkö sinut toiseksi huoltajuudeksi, mies katsoi minua että mitä tuohon tulee vastata. Mitä tahansa paperiasioita hänen tulisi täyttää, tekee hänelle hyvin vaikeaa. Takertuu pieniin asioihin. Saattaa jämähtää lapsen peliin, miettiä niin palapelin palasia vaikka lasta ei ole peli aikoihin kiinnostunut.
Aikanaan ei pärjännyt missään aineessa koulussa kunnolla, amiksen suoritti jotenkin. Kirjoittaminen vaikeaa, kyselee multa minne tulee pilkut ja isot kirjaimet.
On fyysisessä työssä ja siellä pärjää ihan hyvin ja tykkää jopa haasteista. Lasten kanssa ei meinaa pysyä perässä, jännitän aina saako mies heitä kunnolla huolehdittua. Vaikka lapsi olisi aivan yliväsynyt, mies keinuttaa kovaa keinussa ja mitä milloinkin, ei itse tajua vetää rajoja.
Mielellään viljelee pieruhuumoria kotona, mulla epämiellyttävä olo hänen takiaa. Seuraa uutisia ja lehtiä, maailman politiikasta tietää enemmän kuin minä ja muistaa kyllä päivämäärätkin hyvin. Ihmisten kasvoissa on aika pikkutarkka myös.
Arki miehen kanssa takkuaa kovasti, vaikka on lapsille tärkeä osallistuva isä.
Asia vaivaa minua, mistä tiedän onko hän jotenkin heikkolahjainen? Ehdotin kerran että olisi tehnyt älykkyystestin netissä, vastasi että minä en sellaisia hapatuksia tee.
...mutta mitä sitten? Itsepä olet valintasi tehnyt. Kyllähän toi vähän erikoiselta kuulostaa.
Aika outoa, miten täällä joillakin on tarve puolustaa ehkä hiukan hitaammanpuoleisia miehiä sillä, että "he ovat tavallisia miehiä". Newsflash: eivät ole. Jos eivät lue, eivät ymmärrä "paperiasioista" ja ovat muutenkin omanlaisiaan, on todennäköisempää se, että ei siellä yläpäässä ihan kaikki rattaat liiku niinkuin pitäisi.
Mut itsepä valitsette ne fyysistä työtä tekevät amisduunarit ja jätätte fiksut nörtit yksin. Sitä saa mitä tilaa.
T: mies
Mut itsepä valitsette ne fyysistä työtä tekevät amisduunarit ja jätätte fiksut nörtit yksin. Sitä saa mitä tilaa.
T: mies
Jos en ole erehtynyt, aika moni vajukin puoliso ylempänä mainitsee miehensä olevan tohtori, virkamies, erityisasiantuntija. Ei niitä amiksesta valmistu, ja silti ovat täystumpeloita asioissa, jotka ovat useimmille naisille itsestäänselviä ja helppoja.
Varmaan ne amispölömiehet miettivät hiljaa mielessään, että vaimo on vajakki kun ei saa itse u-putkea putsattua tai töpseliä vaihdettua kodinkoneeseen...
koska mies ei maksa elatusmaksuja, emme suinkaan sen takia ettemme osaisi elättää itseämme. Lastenvalvojahan minun olisi pitänyt kirjoittaa eikä sosiaalitoimi, pienellä paikkakunnalla vaan sama virkailija hoitaa nämä molemmat tehtävät.
t. se ex-ukostaan avautunut
Mun mielestä on vähän turha näitä miehiä haukkua, kun ihan ITSE on tällaisen vajakin valinnut. Että katsokaa vaa peiliin.