Miten viisas ihminen ilmoittaa ystävällisesti naapurilleen, että heidän koiransa häiritsevät?
Ollaan asuttu kaksi vuotta todella ihanassa asunnossa, jossa on vain ja ainoastaan yksi hirveän huono puoli: naapurin koirat.
Ne räksyttävät aamusta iltaan, yöt ovat sisällä. Haukkuvat, kun joku menee ohi, ajaa autolla pihaan, posteljooni tuo postia tai joku naapureista hakee postia, lapset leikkivät pihalla (eivätkä enää leiki, kun eivät jaksa sitä haukkumista). Jatkuvasti, ihan koko ajan. Nyt syysmyrskyssä haukkuvat silloinkin, kun samanaikaisesti lehtiä putoaa puusta todella paljon.
Ainut reitti asunnollemme on noiden koirien ohi. En esimerkiksi pysty menemään vauvan kanssa vaunukävelylle niin, että vauva jatkaisi unia omalla kotipihallamme. Emme pääse koirien ohi ilman että vauva herää. Taloa ei ole mahdollista kiertää vaunujen kanssa, eikä oikein muutenkaan ilman hätätilannetta.
Tuohon haukkumiseen ei totu. Entiset koirahullut lapsemme ei enää kärtä koiraa ollenkaan ja ovat monta kertaa kysyneet, miksi ne koirat haukkuvat koko ajan.
Miten voisin ystävällisesti sanoa tästä todella häiritsevästä haukkumisesta ilman naapurisotaa? Asia häiritsee muitakin, mutta eivät halua sanoa mitään naapurisovun takia.
Rivitaloyhtiössämme asuu kahdeksan perhettä, kaikkia häiritsee nuo koirat.
Kommentit (10)
rike, josta kannattaa kirjelmöidä taloyhtiön hallitukselle.
ENSIN tietysti juttelet suoraan koiranomistajien kanssa. Että ovatko tietoisia siitä, että koirat haukkuvat pitkin päivää silloin, kun he ovat töissä (?). Voisiko koirille hommata haukku-pannat, tai pitää niitä sisällä?
Ja tosiaan, jos heitä ei asia kiinnosta, taloyhtiön on otettava siihen kantaa, jos kirjelmöit sille.
JOS taas kyse on asiasta, joka lähinnä haittaa teitä ulkona oleillessa, en viitsisi kärhämöidä. Ärsyttävää se on, mutta jos siltä on sisällä suojassa, niin antaisin olla.
tuolle asialle oikein mitään voi, jos ette ole niiden naapurien kanssa riittävän hyvissä väleissä, että voisit sanoa suoraan, että heidän koiransa haukkuvat jatkuvasti ulkona ollessaan.
Mitään laitonta tuossa ei ole, yöllähän koirat eivät häiritse, koska ovat sisällä. Huonosti koulutettuja ja tylsistyneitä koiria, käy sääliksi koiriakin.
Meillä on yksi koira, asumme omakotitalossa. Jos koira haukkuisi päivisin, toivoisin että joku naapuri ilmoittaisi meille siitä ystävällismielisellä lapulla postilaatikkoon. Se on sitten eri asia pystyykö haukkumiselle mitään tekemään, mutta sitähän tässä kysyttiin miten ilmoittaa asiasta järkevästi.
Jos saisit vielä kirjeeseen muidenkin asukkaiden nimet teidän lisäksi lähettäjäksi ja jos haluaa keskustella asiasta, niin ottaa sitten sinuun yhteyttä. Nimettömänä älä laita lappua, siitä ei ole mitään hyötyä.
Koirien omistajaakin saattaa harmittaa, että koirat häiritsee, mutta ei tiedä mitä asialle voisi tehdä. Sitä voisitte yhdessä pohtia ilman syyttelyä.
onneksesi koirat alkavat olla jo vanhoja ja kohta kupsahtavat.
Sitten saat olla rauhassa siellä terdelläsi
Minä koiranomistajana toivoisin myös lappua jos koirani haukkuisi. Jos kukaan ei sanoisi mitään, olettaisin ettei koirista ole häiriötäkään. Kirjoita vielä lappuun että voisitko jotenkin auttaa että tilanne rauhoittuisi ja laittaisin puhelinnronkin. Mä todennäköisesti siinä tapauksessa ottaisin siihen ihmiseen yhteyttä ja kertoisin mitä aion koirien kanssa yrittää ja ilolla ottaisin vastaan yhteistyön, että minä kokeilin jotain ja naapurin kanssa sitten viestiteltäisiin miten on päivä mennyt jne.
rivitalossa. En tunne noita naapureita yhtään, näen vain joskus vilaukselta. Lapsia heillä ei ainakaan ole, mutta lähes joka päivä joku on sisällä. Ehkä tekee töitä kotona, en tiedä.
Haukkuminen kuuluu sisälle asti ihan selvästi. Vauva, tai no taaperomme ensimmäinen sana oli hau. Aina, kun koirat alkoivat haukkua, tämä nuorimmainen valpastui, lopetti kaiken tekemisen ja kuunteli koiria. Imetys keskeytyi, syöttäminen.. Sisällä nukuttaessa heräsi, jos oli juuri nukahtamassa ja koirat alkoivat huutaa. Ulkona nukuttaessa on sen verran muutakin hälinää, ettei herää koiriin.
Koirat ovat isoja, joten ääntäkin lähtee. Koirarotua en tiedä, en tunne koiria sen tarkemmin. Ei ainakaan mikään noutaja tai saksanpaimenkoira, ei vinttikoirakaan. Mutta isoja ovat.
Ehkä aloitan allekirjoitetusta kirjeestä ja kerron, kuinka paljon tämä haukkuminen häiritsee elämää.
ap
Sinun miehesikin on varsinainen älynväläys kun alkaa ääntelemään niille koirille sieltä aidan takaa,kuulostaa ihan apinalta ja villitsee koiria tahallaan.
Kerrohan vielä kaupunki niin tiedän olenko oikeassa?
Siskollani on iso koira ja on aina toivonut, että hänelle ilmoitettaisiin jos koira häiritsee muita asukkaita (asuu rivitalossa).
Eli koirien omistajien pitää myös olla tässä asiassa aktiivisia!
Otatte asian puheeksi naapureidenne kanssa, jos ei mene hyvällä perille, niin sitten pahalla? Asiaan pitää puuttua.
Itse olen ihminen joka menisi suoraan ovelle puhumaan, en siis osaa antaa muuta neuvoa.