Lue keskustelun säännöt.
Vi**u oikeesti, mä syön varmaan itseni hengiltä tätä menoa.. :/
15.10.2012 |
Oon taistellut painoni kanssa teini-ikäisestä saakka. Nykyään olen jo aikuinen nainen, yli kolmekymmentä jo.
Ruoka ja syöminen on mulle kuin huumetta. Oikeesti. Normaali syöminen ei onnistu multa, tai no, vielä muutama vuosi sitten se onnistui hetkellisesti, muutamasta viikosta parhaimmillaan muutamiin vuosiin asti kausittain, (jolloin aina laihduinkin, parhaimmillani laihduin 20 kg, normaalipainoiseksi, ihan vaan terveellisesti syöden).
Mutta nyt viimeset 4 vuotta, mä en oo saanut itseäni kuriin enää kuin hetkellisesti (max. pariksi viikoksi) ja sehän näkyy jo. Olen lihonut-laihtunut muutaman kilon-lihonut.. näiden vuosien aikana saanut painoa lisää nyt jo 20 kg, joista viimeisen kuukauden aikana 4 kg!! Nyt on joku tosi paha vaihe menossa, vaikka kuinka päätän ja haluan ja yritän motivoida itseäni, että nyt loppuu järkyttävä mässytys ja palaan ruotuun, niin vielä mitä. Äskenkin huomasin mässääväni sohvalla koko ajan jotakin, hain jogurttia, leipää, keksejä, ruokaa, jogurttia, leipää, ruokaa.. olen syönyt koko ajan kolmesta eteenpäin. Nälkä ei ole ollut ollenkaan, päinvastoin, vatsa on pinkeenä ja tosi ähky ja huono olo, silti tekee mieli syödä lisää.
Mä en tajua mistä kiikastaa. Mä oon tehnyt kaikkeni, että saisin syömisen normaaliksi. Mainitkaa mitä tahansa elämäntaparemontista syömis- ja tunnepäiväkirjaan, karppaamisesta kasvisruokavalioon, mä oon kokeillut kaikkea.
Kai on vaan hyväksyttävä, että mä tulen lihomaan ihan järkyttäväksi mössöksi. En haluaisi niin, mutta mulla on nyt keinot vähissä. Lopussa.
Musta tuntuu, että mulla ei pelaa enää minkäänlainen kontrolli syömisen kanssa. Ei siis mitään järkeä tässä hommassa enää. Mä vaan syön, syön ja syön, ja sitten syön vähän lisää. Välillä inhoan itseäni ja päätän muuttua, ja "tällä kertaa onnistua oikeasti", ja sitten mä kuitenkin ennenpitkää (tai nykyään surkuhupaisan nopeasti) löydän itseni yhä uudelleen syömästä, mässäämästä, ahtamassa lisää ruokaa sisuksiini, vaikka nälkä ei ole, ja vatsaa kivistää.
Siinäpä tämä juttu. Tiedän, ettei kukaan teistä voi auttaa mua, enkä edes odota sitä. Tarvitsi vaan kirjoittaa, on niin paska olo taas, henkisesti ja fyysisesti.
Kommentit (32)
onko sinulle mahdollista hankkia enemmän tekemistä päiviisi että yksinkertaisesti et ole kotona syömässä? Ja kun lähdet jonnekin niin et ota lompakkoa mukaan ettet voi pyörähtää kioskille hakemaan karkkia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei!
Minulle itselleni ja monille ystävilleni ensimmäinen asia, minkä kautta oma ylipaino lähtee hallintaan, on myöntää olevansa ruokaan ja syömiseen (tai sitten juomiseen, mutta tässä ei liene siitä kyse) koukussa.
Eli siis ylipainoisuuden suurin syy on "makuaddiktio". Rasvaisen, suolaisen ja makean maut ja näiden yhdistelmät koukuttavat ihmisiä lähes poikkeuksetta. Koet herkullisen ruuan syömisestä sellaisia makuelämyksiä, jotka koukuttavat sinut. Aivosi eivät voi taistella tätä tosiasiaa vastaan: sinä pommitat aivoreseptorejasi ylenpalttisilla mielihyvähormoneilla niin paljon, että jäät koukkuun tähän tuntemukseen.
Haluaisit varmaankin maistaa "hyvän ruoan maun" tai tyydyttää makeanhimoasi jollakin tavoin - ja samalla laihtua. Esimerkiksi korvaamalla kaloririkkaat välipalat "kevytversioilla".
Valitettavasti kalorien laskeminen ei auta, jos haluat ylipainosi kuriin.
Sinun täytyisi taistella makuaistiasi vastaan, sillä se tuottaa addiktion, jonka oire ylipaino on. Jotta pääsisit eroon oireesta, sinun täytyy taistella tautia vastaan.
Suosittelen, että ruuanlaitossa "totutat" itsesi vähitellen mauttomiin ja mietoihin makuihin "runsaiden", "täyteläisten" makujen sijaan.
Luovu kokonaan voin ja maistuvien rasvojen käytöstä myös ruuanlaitossa. Pienikin määrä voita pannulla on liikaa. Totuta itsesi mahdollisimman vähään suolan käyttöön. Unohda nuudelit, pastat, maustetut lihat, kalat ja paistetut vihannekset.
Siirry vaikkapa keittodieetille.
Keittele itsellesi ja perheellesikin miedon makuisia keittoja, ja suosi etupäässä kotimaisia vihanneksia ja juureksia. Valmista karjalanpaistia, laatikkoruokia yms. Älä paista lihaa pannulla, vaan uunissa. Käytä etupäässä naudanlihaa, ja joukossa sianlihaa. Broilerinlihaa vain keitossa.
Lupaudu siihen, että totutat makuaistisi 1970-lukuun. Mauttomiin makuihin, jotka eivät tarjoa mitään elämyksiä, sillä olet niihin koukussa. Muutama kuukausi saattaa olla rankkaa aikaa, mutta tähänkin tottuu: alat maistamaan miedotkin maut paremmin, ja mielihalusi esim. makeisiin tai suolaisiin herkkuihin vähenee pitkässä juoksussa.
Äläkä kuuntele karppaajien neuvoja (esim. voit käyttää voita, kunhan vältät hiilareita). Nämä neuvot eivät auta ongelmasi, "tautisi" perimmäiseen syyhyn, joka tosiaan on ruoka/maku-addiktio.
Olen jokatunteensyöppö ja tapasyöppö. Kun syö joka tunteeseen, on todella vaikea hillitä syömistään, koska kaikkia tunteitaan ei voi hävittää. Lisäksi minä todella pidän syömisestä, se on mulle suuri ilon lähde ja harrastuskin.
Edellinen jatkaa:
tällä kirjoittajalla on myöskin voimakas riippuvuus ruokaan (ruuan makuihin). Tämä addiktio on kehittynyt hyvin pitkälle ja muistuttaa siinä mielessä vaikkapa heroinistin kokemuksia.
Tunteet pitäisi ehdottomasti sulkeistaa pois syömisestä. Vain nälän tyydyttämisestä tullut tuntemus hyväksyttäköön, ei mitään, mikä vivahtaa varsinaiseen aistinautintoon.
Mielihyvän ja ruuan välinen yhteys täytyisi katkaista - jos ei sitten muuten, niin vaikkapa ottamalla lomaa ja eristäytymällä erämaamökille syömään pussikeittoa ja itse ongittuja ahvenia. Tai menemällä retriittiin.
Itämaisissa uskonnoissa toteutetaan monenlaisia "puhdistusrituaaleja", joihin käsittääkseni kuuluu hyvin yksipuolinen ja mauton, jopa vastenmielisen makuinen ruokavalio. Juuri tällainen puhdistumisriitti auttaisi katkaisemaan ruuan ja mielihyvän yhteyden, joka on tuhoisa.
Jos yrittää tasapainoilla niin, että pyrkii säilyttämään makunautintonsa, mutta laihduttaa samalla, on vaikeassa tilanteessa. Jotkut onnistuvat tässä, mutta yleensä epäonnistumiset johtuvat juuri siitä, että makuriippuvuudesta ei päästä eroon.
ja päästä sitä kautta jatkohoitoon psykologille, ravitsemusterapeutille, sisätautilääkärille, laihdutusryhmään jne.
Kun omahoito ja kaikki maailman kirjallisuus ei ole tuottanut apua, kannattaa ainakin ammattilaisen apua.
Ongelma on korvien välissä, mutta käytännön neuvona tuo on hyvä: älä osta kotiin mitään syötävää. Vains en verran kuin sille päivälle tarvitaan ja vain terveellistä ruokaa.
Ahmija -25kg
Ei väliä mitä, mutta jotain josta pidät tai et ainakaan koe epämiellyttäväksi (kävelylenkit, pyärily, tanssi, uinti, jumppa kotona tms.). Siis niin, että päätät, että joka päivä liikut vaikka tunnin (se ei oikeasti ole pitkä aika ja jos haluat, ehdit kyllä liikkumaan).
Älä siis edes alkuun suunnittele syömisen vähentämistä, vaan liikunnan lisäämistä. Liikkuessa poltat syötyjä kaloreita, olet ainakin sen hetken poissa jääkaapin luota, ja hyvinkin voi käydä niin, että saat siitä niin paljon hyvää oloa ja mieltä, että pikku hiljaa motivoidut vähentämään myös ahmisista. Älä edes suunnittele mitään n'lkäkuuria, vaan "hyväolokuuria" :o)
Tsemppiä ja iso hali sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei väliä mitä, mutta jotain josta pidät tai et ainakaan koe epämiellyttäväksi (kävelylenkit, pyärily, tanssi, uinti, jumppa kotona tms.). Siis niin, että päätät, että joka päivä liikut vaikka tunnin (se ei oikeasti ole pitkä aika ja jos haluat, ehdit kyllä liikkumaan). Älä siis edes alkuun suunnittele syömisen vähentämistä, vaan liikunnan lisäämistä. Liikkuessa poltat syötyjä kaloreita, olet ainakin sen hetken poissa jääkaapin luota, ja hyvinkin voi käydä niin, että saat siitä niin paljon hyvää oloa ja mieltä, että pikku hiljaa motivoidut vähentämään myös ahmisista. Älä edes suunnittele mitään n'lkäkuuria, vaan "hyväolokuuria" :o) Tsemppiä ja iso hali sinulle!
Hei teille molemmille!
Tämä lainaamani neuvo on hyvä varmastikin monille meistä, mutta AP, neuvoisin sinua ennemminkin käymään asiantuntijan pakeilla ennemminkin, jos haluat aloittaa liikuntaa. Anna ammattilaisen valita sinulle sopiva liikkumismuoto.
Sen sijaan kyllä jääkaappimielikuvaharjoittelu kannattaa aloittaa kotikonstein. Tyhjennä jääkaappisi, ja pyri tekemään henkistä pesäeroa hyvänmakuisiin ruokiin.
Syö riittävästi, mutta älä valmista herkkuruokiasi, vaan syö esimerkiksi aamiaiseksi kaurapuuroa ilman sokeria ja voita, lounaaksi vaikkapa hernekeittoa, illalliseksi miedosti maustettua karjalanpaistia ja keitettyjä perunoita.
Älä anna elämässäsi tilaa herkuille, vaan pyri koulimaan makuaistiasi mauttomaan, tasaisen tylsään ruokaan. Sellaiseen, josta et pidä. Sellaiseen, jota esimerkiksi lapsesi eivät söisi.
Just oli Tiede -lehdessä artikkeli, että suhteemme ruokaan on vääristynyt ja siitä haetaan elämyksiä.
Artikkelin mukaan myös olisi hyvä tottua "tylsään" ruokaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli yllättävän hyviäkin neuvoja ja ideoita, sellaisia joita en ollutkaan ennen kuullut. ja se on jo ihme, taustallani ja runsailla teoreettisilla tiedoillani sekä käytännön kokemuksillani :) (en siis kehu, heh, mutta kuten aiemmin sanoin, kaikenlaista olen jo kokeillut).
Ehkä joo pitäisi katkaista addiktio makumieltymyksiin, tai miten tämä olikaan sanottu. Ja kokeilla niitä tylsiä ruokia. sitä en ainakaan vielä oo kokeillut.. ehkä saan kasattua sen verran toivoa, että jaksan vielä kokeilla?
Niin ja liikunnasta on sanottu mulle täällä myös, mutta se puoli on kyllä suht hyvin kondiksessa. Harrastan kyllä liikuntaa, tykkään liikunnasta. Teen pari-kolme kertaa viikossa tunnin reippaan lenkin ja lisäksi käyn spinningissä kerran viikossa.
Liikunnasta olen tykännyt aina, ja harrastan sitä nyt niin paljon kuin pystyn, neljän lapsen äitinä ei oo kovin helppoa aina löytää aikaa edes näille lenkeille.
Liikuntamääräni eivät silti ole sellaisia, että ne laihduttaisivat. Ehkä kuitenkin olisin jo vielä valtavampi mössö, jos en olisi liikkunut koskaan.
Ja voi vitsi, kun voisikin vaan ostaa ite tarvittavat päivän ruoat kotiin. Valitettavasti se ei onnistu. Mies ei luota kauppaostoksia mun harteille, haluaa itse hakea yleensä kaikkea mahd. epäterveellistä kaappiin. Mikäs siinä, helppo hänen on syödä, on pitkä ja laiha kuin mikäkin, vaikka syö miten sattuu!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen jokatunteensyöppö ja tapasyöppö. Kun syö joka tunteeseen, on todella vaikea hillitä syömistään, koska kaikkia tunteitaan ei voi hävittää. Lisäksi minä todella pidän syömisestä, se on mulle suuri ilon lähde ja harrastuskin.
Edellinen jatkaa:
tällä kirjoittajalla on myöskin voimakas riippuvuus ruokaan (ruuan makuihin). Tämä addiktio on kehittynyt hyvin pitkälle ja muistuttaa siinä mielessä vaikkapa heroinistin kokemuksia.Tunteet pitäisi ehdottomasti sulkeistaa pois syömisestä. Vain nälän tyydyttämisestä tullut tuntemus hyväksyttäköön, ei mitään, mikä vivahtaa varsinaiseen aistinautintoon.
Mielihyvän ja ruuan välinen yhteys täytyisi katkaista - jos ei sitten muuten, niin vaikkapa ottamalla lomaa ja eristäytymällä erämaamökille syömään pussikeittoa ja itse ongittuja ahvenia. Tai menemällä retriittiin.
Itämaisissa uskonnoissa toteutetaan monenlaisia "puhdistusrituaaleja", joihin käsittääkseni kuuluu hyvin yksipuolinen ja mauton, jopa vastenmielisen makuinen ruokavalio. Juuri tällainen puhdistumisriitti auttaisi katkaisemaan ruuan ja mielihyvän yhteyden, joka on tuhoisa.
Jos yrittää tasapainoilla niin, että pyrkii säilyttämään makunautintonsa, mutta laihduttaa samalla, on vaikeassa tilanteessa. Jotkut onnistuvat tässä, mutta yleensä epäonnistumiset johtuvat juuri siitä, että makuriippuvuudesta ei päästä eroon.
eli kun opettelin oikeasti, täysin tietoisesti keskittyen nauttimaan joka suupalan mausta, katosi halu ahmia isoja määriä ruokaa. Ei tehnyt enää mieli yhtään pakettia tylsänmakuisia nakkeja suoraan paketista kylmänä tai kahtakymmentä kaurakeksiä kuten ennen himoissani puputin, vaan valmistin ajatuksella jotain oikeasti herkullista ja söin sitä kohtuumäärän, nautiskellen.
Syömishäiriö on mielenterveyden häiriö. Ihminen voi syödä vaikkapa ahdistukseen. Ja varmasti jää toideksi. Kun siitä tokenee, niin syöminen normalisoituu. Niin yksinkertaista se on.
mutta sanon pari ajatusta. Lähestyn tätä käytännön kautta syvyyspsykologian sijaan.
Kuka hankkii ruoat? Minulla yksi parannus on ollut, että hoidan itse ruokaostokset. Mies ostaa liian paljon hyvää "varastoon", kun minulla varastot eivät säily.
Kun on vain tietyt, aterioihin tarvittavat ruoka-aineet kaapissa, säästän ne aterian valmistukseen. Herkkuvarastoja en hamstraa, vaan mietin etukäteen aamiais- ja iltapalatarvikkeiden määrän ja ostan vain ne.
Kun mitään ahmittavaa ei ole kotona, ei voi ahmia.
Henkiseen puoleen tämä ei tietenkään auta: nykyään ahmimisesta aiheutunut ahdistus on siirtynyt siihen, että ahdistun ruokaostoksista ja ruokien suunnittelusta. Huoh.