Minkälainen kokemus sinulla oli synnytys?

Mutta älä etukäteen huolehdi, yhdellä kaverillani synnytys (eka synnytys vieläpä) ei sattunut ollenkaan. Ilman kipulääkkeitä siis. Joten kaikki variaatiot ovat mahdollisia.

Mutta hieno kokemus, olen onnellinen ja ylpeä että selvisin



Kipua oli, mutta lopulta lääkitys natsasi

sattui ihan kauheasti. Avautumisvaihe ei ollut kivuton, mutta se kipu oli kestettävissä.

Avautumisvaiheessa en tajunnut synnytyksen olevan käynnissä, kun ei se kipu nyt niin kipeältä tuntunut. Ponnistamista en sitten kokenutkaan, kun lähdettiin hippulat vinkuen leikkaussaliin siinä vaiheessa kun lääkäri hoksas että vauva meinas syntyä...

Sattui, eikä epiduraalikaan vienyt kaikkea kipua pois, mutta sitten vauva syntyi ja kipu loppui ja olin taivaallisen onnellinen. Toka meni tosi nopeasti. Kun oli pahin kipu, vauva jo sitten syntyikin. Kolmannen kohdalla ymmärsin jo valmistautua. Syvään hengittäminen supistuksen alkaessa auttaa, pystyssä olo tavalla tai toisella.

en ollut osannut varautua sellaiseen. Tokassa taas yllätti synnytyksen kivuttomuus; kivut olivat oikein hyvin siedettävissä, olo oli supistusten välillä suorastaan euforinen, eikä ponnistusvaihekaan ollut mitenkään kamala.

Kun eka synnytys oli musta ihan kivuton, supistukset alkoi kahta päivää aikaisemmin synnytystä, seuraavana päivänä mentiin illalla sairaalaan ja ehti päivä vaihtua kuin muksu tuli maailmaan. Mä viihdyin kotona niin pitkään kuin pystyin, mutta paras ystävä tuli passittaa muo sairaalaan kun limatulppa alkoi irtoamaan :)



Nyt murehdin vaan sen verta, kun odotan kaksosia ja kauhistuttaa sana "käynnistys" sekä "sektio". Hirvittää oikeastaan, kun tuntuu että kaikki ketkä on käynnistetty kestää ihan tolkuttoman kauan enkä sairaaloista tykkää yhtään. Sektio kuulemma tekee kamalan kipeätä vielä kauan syntymän jälkeen.

1) sattui, mutta kestettävissä. Ei kivunlievitystä. Tikkaaminen sattui ihan hirveästi. Hyvä mieli jäi.



2) koin ponnistusvaiheessa kirkkaan hetken, jolloin varmasti olisin ampunut itseni jos olisi ase ollut käden ulottuvilla. Ei kivunlievitystä.



3) sattui ensin kovasti, mutta juuri ja juuri ehdin saamaan spinaalin, joka vaikutti loppuun asti. Heti vauvan syntymän jälkeen, koin elämäni onnellisimman, seesteisimmän ja rauhallisimman hetken. Luulen, etten koskaan enää koe sellaista onnentunnetta.

1. kiireellinen sektio, avautumisvaihe kestettävissä ilokaasun ja epiduraalin avulla, oikeasti kipeä olin vasta synnytyksen jälkeen kun leikkaushaava kipuili noin 2 viikkoa



2. koko synnytys epiduraalissa, käytännössä kivuton avautumis- ja ponnistusvaihe, ihana synnytys



3. luomuna, vaikka olisin halunnut epiduraalin, ei kuulemma enää ehtinyt antaa, sattui ihan järjettömästi, en pystynyt ollenkaan hallitsemaan kipua koska olin niin järkyttynyt etten saanut kivunlievitystä, traumaattinen kokemus

mutta selvisin.



Mä en ajattele synnytystä minään elämyksenä tai mahtavana voimaannuttavana kokemuksena, vaan ennemminkin pakollisena ja hirveänä, mutta kestettävänä toimituksena, jonka tarkoitus on saada lapsi ulos.



Synnytyksen jälkeen alkavat ne elämykselliset ja voimaannuttavat kokemukset :).

Alkuun synnytys oli helppo. Supistukset olivat siedettäviä. Mentiin sairaalaan, kun alkoivat olla jo aika kipeitä. Olin silloin 5 cm auki. Ensin pärjäilin ilokaasulla, mutta kun olin n. 7 cm auki oli jo niin mielettömän tuskaista, että sain epiduraalin, ja taivas aukeni.



Lepäilin tunnin-pari, kunnes olin jo avautunut, ja sain luvan ponnistaa. Alkuun koitin ponnistaa kontillani, mutta ei toiminut. Sitten koitin kylkiasentoa, eikä sekään toiminut. Lopulta menin puoli-istuvaan asentoon. Ponnistukset alkoivat toimia, mutta vauva tuli aina ponnistuksen jälkeen takaisin ylös. Minua tuettiin mahan päältä, ja lopulta episiotomia piti leikata, ja vauva syntyi heti. Ponnistusvaihe kesti yli tunnin, mutta onneksi epiduraali vaikutti koko sen ajan, joten pysyin tolkuissani.



Synnytys oli todella rankka kokemus. Jälkikäteen olin ihan hikeä tippuva ja tärisevä, mutta myös itsestäni erittäin ylpeä nainen ja äiti.

Ponnistukset sietämättömät. Mut ne onkin se nopein osuu. Se onnentunne kaiken jälkeen, on mieletön. On niin ylpee olo omasta suorituksesta ja lumoutunut pienestä ihmeestä, että ei sellasta koe muulloin! :)



Kyllä siinä synnytyspöhnässä on jotenki eri fiiliksissä, silloin taistelee niin täysillä ja on ihan hormonipöllyssä ja mahdollisesti lääkkeissäkin, et ei se ole sama ku lähtee kylmiltään synnyttämään. Jokainen tarina omanlaisensa..

eka ja toka epiduraalin voimalla ja kolmas luomuna. Kolmannella kerralla ei kerenny kunnolla ees sattua, ku oli 30 minuutissa ohi.

Olen erittäin ylpeä synnytyksistäni kaiken lisäksi, vaikka sitähän ei ole tapana sanoa. Enkä siis tarkoita, että olisin kärvistellyt luomutuskissa tai muuten ollut jotenkin aivan erikoinen synnyttäjä. Mutta mun kroppa toimi niin kuin piti ja maailmaan saatiin monta ihanaa lasta. Enää en tule synnyttämään. Synnytykseni olivat upeita, vaikka kaikki kätilöt tai mieheni sitä tuskin tajusivat. Voimaannuttavia suorastaan.

Eka oli rankka, makasin vaan, pelkäsin ihan hitosti ja pyysin kaikki lääkkeet ja sattui silti, ponnistusvaihekin kesti yli 2 tuntia ja ponnistin tietty makuullani, niinkun olin maannut koko 20-tuntisen synnytyksen... Ja imukuppia tarvittiin ja repeämiä tuli jne... Pyörätuolissa seuraava päivä, en pystynyt istumaan viikkoon.



Toka oli ihana, olin pääasiassa seisaaltani ja kivut lievitin ammeessa, koitin antautua siihen synnytykseen (ei sitä siinä vaiheessa kannata enää pelätäkään, pelko hidastaa ja vaikeuttaa synnytystä) ja onnistuin! Siis annoin vaan kehoni mennä mukaan siihen. Kokemus oli mahtava ja nyt ymmärrän miksi jotkut hehkuttaa synnytystään :D Ilman (lääkkeellistä) kivunlievitystä kymmenessä minuutissa (siis ponnistusvaihe) syntyi yli nelikiloinen vauva. Ei repeämiä, yksi nirhauma mihin ei tarvittu tikkejä. Kävelin salista pois.



Eli mulla ainakin vaikutti se kun luin luin ja luin synnytyksestä enkä enää pelännyt sitä niin paljoa, annoin kehoni hoitaa homman kotiin. :) Tsemppiä! Parhaimmillaan se on ihan mahtava kokemus!

Eli mulla ainakin vaikutti se kun luin luin ja luin synnytyksestä enkä enää pelännyt sitä niin paljoa, annoin kehoni hoitaa homman kotiin. :) Tsemppiä! Parhaimmillaan se on ihan mahtava kokemus!

Ja varmasti sinulla myös se auttoi, että oli jo yksi lapsi syntynyt. Hienoa kyllä, että sait kokea myös upean synnytyksen!

1 oli ihan kamala ja sattui ihan älyttömästi

2 oli vaan epävarma ja vaan sattui

3 tuntui että jotenkin hanskasi homman ja vaan sattui

Synnytykseni kesti 79,5h. Kamalia supistuksia. En nukkunut kuin max 30min pätkiä. Lopussa olin niin väsynyt, etten pystynyt tekemään mitään, enkä saanut syödäkään. Sain epiduraalin vasta, kun jalat pettivät jokaisen supistuksen kohdalla, eikä henki kulkenut (kolmantena päivänä). Lopulta lapsi jouduttiin leikkaamaan ulos.



Enkä liiottele yhtään! Tämä tarina on tosi. Sairaalaan on lähtenyt erittäin perusteellinen valituskirjelmä.

3 synnytystä, hyvällä tiedolla ja harjoittelulla ( kyllä, synnytykseen voi valmistautua!) jo 3 hyvää synnytystä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä takana.



Itseni tuntien en todellakaan olisi selvinnyt näin hyvin " mennään vaan avoimin mielin"-meiningillä, en yksinkertaisesti olisi voinut tietää miten toimia niin, ettäkivut minimoituvat.

Oon erittäin iloinen että valmistauduin! Kävin perhekahvilan synnytysvalmennuksessa ja sairaalan järjestämässä synnytysvalmennuksessa. Ekaa lasta synnytin. Osasin valmistautua siihen, tiesin ottaa voimia esim. siitä että supistusten välit on täysin kivuttomat. Ei satu yhtään. Ja leuka piti pitää rentona, heti kun puristin hampaita yhteen niin sattu sikana enemmän. Valmistautumista kannatan minäkin! Meidän sairaalan synnytysvalmennus oli painottunut lääkkeettömään synnytykseen, siä sanottiin että normaaliin synnytykseen ei ees lääkkeet kuulu, ei ainakaan niin radikaalit toimenpiteet kun selkäydinpuudutus.



Missään ei vaan puhuta niistä riskeistä mitä voi tapahtua vauvalle jos synnytyksessä vetää kaikki mahdolliset lääkkeet, kuulin ekaa kertaa tua sairaalassa siitä ja päätin että yritän mahdollisimman pitkälle ilman lääkkeitä. En halua kertoa käytinkö lääkkeitä vai en kun se ei oo pointti vaan se että sitä pitää vähän miettiä että onko synnytykseen valmistautuminen sitä että listaa mitkä kaikki puudutteet haluaa vai jotain muuta.