Lue keskustelun säännöt.
Mulla menee hermo ujon lapseni kanssa!
15.10.2012 |
En tietenkään sitä lapselle näytä, mutta taitaa hän sen minusta aavistaa, että kyllä ärsyttää! Poikani on 3.5 vuotias ja on aina ollut sellainen hitaasti lämpeävä tyyppi. Hän vain katselee, kun muut leikkii mutta harvoin osallistuu mihinkään, ellemme ole omassa kotona jossa on tutut paikat ja lelut.
Leikkipuistossa hän vain pönöttää vieressäni tai sitten leikkii maassa istuen omilla leluillaan. Ei laita vastaan, jos joku ottaa häneltä lelun kädestä vaan minä saan olla vahtimassa ja selittämässä, ettei pojan tarvitse antaa lelujaan kenellekään jos niilä itse leikkii.
Kerhossa käy kaksi kertaa viikossa, ja sielläkin on sivustakatsojana eikä osallistu laululeikkeihin. Häntä saa myös patistaa tekemään perässä, kuten syömiset ja pukemiset.
Suoraan sanottuna minua on alkanut HÄVETTÄÄ poikani nössöys. Kyllä, olen hirveä äiti :( Mutta en tiedä mitä tehdä, poika ei vain osallistu mihinkään. Hänen puheensa on myös epäselvää, siitä ei kukaan muu ota selvän paitsi minä ja aina saan olla tulkkaamassa häntä. Neuvolasta ei annettu lähetettä minnekään, sillä pojalla on laaja sanavarasto jne.
Onko teillä muilla ujoja lapsia, miten te jaksatte??
Kommentit (52)
sosiaalisissa tilanteissa, jos hänen puhettaan ei ymmärretä. Osa ujoudesta ja vetäytymisestä todennäköisesti johtuu kielen kehityksen vaikeuksista. Lapsi kehittyy kokonaisvaltaisesti, ja eri kehityksen osa-alueet tukevat toinen toisiaan. Vaikeudet yhdellä osa-alueella myös vaikuttavat toisiin osa-alueisiin, kuten vaikka puheen epäselvyys sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja itseluottamukseen.
Ujo lapsi tuntuu joskus rasittavalta, tiedän kokemuksesta. Poika on kuitenkin vielä pieni, eikä tuon ikäiseltä vielä tarvitse odottaa yhteisleikin taitoja.
Onko poika päiväkodissa? Siellä olisi mahdollisuus tukea lapsen sosiaalista kehitystä ja ryhmässä toimimisen taitoja. Pojan kehitystä tukee muutenkin se, että hänellä on lapsikontakteja ja joku aikuinen aina ohjaamassa vuorovaikutustilannetta, esim, leikkiä, ja lasten välistä kommunikaatiota.
Motorinen toiminta ja musiikki sekä loruttelu tukee lapsen kielen kehitystä, kannattaa panostaa niihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei todellakaan ole mikään ratkaisu tuossa!
Ylisuuressa ryhmässä se ujo voi ajautua totaalisesti laitamille ja itsetunto saa väärässä ympäristössä pahoja kolhuja!
kuin ap:llä. En ole missään törmännyt siihen, että muut ihmiset kiinnittäisivät pojan ujouteen tai epäselvään puheeseen huomiota. Tuollainen, että muut äidit vaihtaisivat katseita ja pyörittelisivät silmiään kun oma lapseni ei osallistu laululeikkiin, on kuvitelmanakin ihan älytön. Joko ap sulla on erittäin huono tuuri ja olet tavannut todella törttöjä ihmisiä kerhoissa, tai sitten olet asian suhteen yliherkkä ja ylitulkitset muiden reaktioita.
Pojat ovat paljon reilumpia kuin noin ylipäänsä oletetaan. Ei heitä niin hirveästi haittaa jos joku on vähän erilaisempi. Kerhossa on tosi tärkeää, että ohjaajat ohjaavat leikkiin. Eivät lapset muuten osaa ottaa sitä omaa paikkaansa leikissä. Kaikilla on oma tapansa leikkiä, ja siihen ohjaajien pitää kannustaa.
mun piti tähän liittyen vielä sanoa ap:lle, että on tosi tärkeää, että annat pojan ymmärtää, että hän on sinusta ihana juuri sellaisena kuin on. Ja myös ettet välitä hänelle sellaista asennetta, että pitää koko ajan varoa, mitä muut "ehkä" ajattelevat. Se voi olla ujolle lapselle aika taakka. Olen huomannut, että omalle pojalle on tosi paha paikka, jos hänen arkaa käytöstään jotenkin paheksutaan (esim. mummon toimesta), menee ihan lukkoon. Onneksi tätä tapahtuu harvoin.
Näytä mieluummin sellaista esimerkkiä, että kaikki ovat yhtä hyviä ja saavat olla millaisia ovat, tietenkin tiettyjen perussääntöjen puitteissa. Kun minustakaan muut äidit/isät eivät oikeasti paheksu tai ihmettele lasten käytöstä. Mun äiti oli vähän tuollainen yliherkkä "mitä muutkin nyt meistä ajattelee" ja se on kyllä ollut minulle haitallista.
Mieluummin paljon huomiota positiivisiin asioihin pojassa. Kyllä meidän pojista ihmisiä tulee, kunhan heitä ei pakoteta johonkin muottiin jo alle kouluikäisinä :)
t. se jonka lapsi sähisi joskus muille (ei nyt onneksi enää 4v:nä)
kuin ap:llä. En ole missään törmännyt siihen, että muut ihmiset kiinnittäisivät pojan ujouteen tai epäselvään puheeseen huomiota. Tuollainen, että muut äidit vaihtaisivat katseita ja pyörittelisivät silmiään kun oma lapseni ei osallistu laululeikkiin, on kuvitelmanakin ihan älytön. Joko ap sulla on erittäin huono tuuri ja olet tavannut todella törttöjä ihmisiä kerhoissa, tai sitten olet asian suhteen yliherkkä ja ylitulkitset muiden reaktioita.
Pojat ovat paljon reilumpia kuin noin ylipäänsä oletetaan. Ei heitä niin hirveästi haittaa jos joku on vähän erilaisempi. Kerhossa on tosi tärkeää, että ohjaajat ohjaavat leikkiin. Eivät lapset muuten osaa ottaa sitä omaa paikkaansa leikissä. Kaikilla on oma tapansa leikkiä, ja siihen ohjaajien pitää kannustaa.
Lämmin kiitos kaikille teille, jotka vastasitte asiallisesti mutta tiukasti minulle!
On helpottavaa jo sekin, että lukee, että on muitakin ujoja lapsia maan päällä. Siis kyllähän minä sen olen jo tiennyt, mutta kun siitä lukee, se helpottaa omaa oloa. Miten se tuntuukin siltä, että oma lapsi on se ainoa ujo?
Olen ollut ajatuksissani aika tyhmä, tiedostan sen, ja olen asian suhteen hyvin herkillä, joten ehkä ajattelen kaikkea liikaa. Toivotaan, että poika aistii minusta sen, että rakastan häntä ja olen hänestä ylpeä kuitenkin? Hänellä on vuoden ikäinen pikkusisko ja vuosi on ollut rankka meille kaikille, nyt olen ottanut viime aikoina asiakseni tehdä pojan kanssa pieniä juttuja kahdestaan.
Pelkään, että omat ajatukseni ovat jotenkin tekoina välittyneet hänelle :(
Ja anteeksi sekavat sepustukset, tulen välillä tähän koneelle lukemaan vastauksia ja välillä huolehdin kodinhoidosta ja lapsista tässä samalla :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kehittyy tästä nössöstä vielä hurmaava ja sosiaalinen koululainen.
Oppii pitämään puoliaankin, kunhan saa rauhassa kasvaa ja kehittyä hyväksyvässä ympäristössä.
Jos kuitenkin päätät hävetä häntä ja opettaa lapselle, että hän on jotenkin viallinen, käpertyy lapsesi siihen ujouteensa pahimmassa tapauksessa koko elämäkseen.
Tiedän kyllä kuinka turhauttavaa se vanhemmalle voi olla kun lapsi osallistuu kerhotoimintaan tai jumppaan pelkästään vanhemman sylissä. Jos lapsi siitä huolimatta nauttii sosiaalisesta toiminnasta, kannattaa sitä jatkaa.
Meidän ujo poikamme teki kaikki näkemansä jumppajutut sitten kotona ja oli niistä hyvin innoissaan.
Nyt koululaisena hän on iloinen, reipas ja hyvin pidetty kaveri.
Hitauskin on helpottanut, ainakin silloin kun motivaatiot on kohdallaan.
kutsu vieraita, jotka huomioivat lastasi. Tekee eetvarttia ujolle lapselle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sosiaalinen on kiinnostunut toisten seurasta, ja ujokin voi olla sosiaalinen. Ujo voi olla myös sosiaalisesti taitava (kukaan 3,5, vuotias ei vielä sellainen ole, sillä sosiaalista toimintaa vasta harjoitellaan - kuten tehdään itse asiassa koko elinikä:)
Epäselväää puhetta kannattaa seurata - jatkuuko se ja minkä asteista se on. Ja onko lapsella muita kielellisiä vaikeuksia. Kielen kehitys ja se nvaikeudet ovat tuossa iässä ja myöhemminkin keskeinen tekijä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja vaikuttaa lapsen sosiaalisiin suhteisiin ja kykyyn leikkiä toisten lasten kanssa ja sitä kautta riskiin jäädä ulkopuoliseksi. Mitä mieltä kerhossa ollaan lapsen puheesta - ja onko siellä koulutettuja lastentarhanopettajia tms. havainnoimassa lapsen puhetta ja kommunikaatiota?
ainakaan tarkoittanut, että olisit jotenkin osoittanut lapselle, että hän on vääränlainen. Kuulostat tosi hyvältä äidiltä, kun jaksat kahden pienen kanssa pohtia tämmöisiäkin ja jaksat huolehtia että esikoinen saa äiti-aikaa :) Osui vaan niin omalle kohdalle tuo muiden mielipiteistä välittäminen, kun olen joutunut opettelemaan siitä pois.
t. edellinen
Lämmin kiitos kaikille teille, jotka vastasitte asiallisesti mutta tiukasti minulle!
On helpottavaa jo sekin, että lukee, että on muitakin ujoja lapsia maan päällä. Siis kyllähän minä sen olen jo tiennyt, mutta kun siitä lukee, se helpottaa omaa oloa. Miten se tuntuukin siltä, että oma lapsi on se ainoa ujo?
Olen ollut ajatuksissani aika tyhmä, tiedostan sen, ja olen asian suhteen hyvin herkillä, joten ehkä ajattelen kaikkea liikaa. Toivotaan, että poika aistii minusta sen, että rakastan häntä ja olen hänestä ylpeä kuitenkin? Hänellä on vuoden ikäinen pikkusisko ja vuosi on ollut rankka meille kaikille, nyt olen ottanut viime aikoina asiakseni tehdä pojan kanssa pieniä juttuja kahdestaan.
Pelkään, että omat ajatukseni ovat jotenkin tekoina välittyneet hänelle :(
Ja anteeksi sekavat sepustukset, tulen välillä tähän koneelle lukemaan vastauksia ja välillä huolehdin kodinhoidosta ja lapsista tässä samalla :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro, että olet pettynyt häneen, vertaile reippaampaan sukulaiseen tai johonkin muuhun tuttuun lapseen ja hauku onnettomaksi uiveloksi.
Pakota vaikeilta tuntuviin sosiaalisiin tilanteisiin, mutta älä itse mene niihin avuksi tai rohkaise, jankuta vain, että nyt on pakko mennä.
Vaikka lapsi viihtyisi yksin ja ei välttämättä itse osaisi kaivata kavereita, pidä yksi kaunis päivä aivan yllättäen hirveä itku-potku-raivarikohtaus aiheesta, että miksi et ole osannut omatoimisesti hankkia kavereita. Pakota hankkimaan niitä opastamatta ja kertomatta, miten niitä hankitaan. Tee sosiaalisista tilanteista joku pelottava mörkö ja pakko.
Älä ole käytöksessäsi ollenkaan johdonmukainen, vaan äkkipikainen ja arvaamaton, jolloin lapsi ei oikein tiedä, mikä on hyväksyttyä käytöstä ja mikä ei. Hän myös alkaa olettaa muidenkin ihmisten toimivan yhtä äkkipikaisesti ja arvaamattomasti, mikä on pelottava piirre varsinkin vieraammissa ihmisissä.
Tärkeintä on tehdä selväksi, ettei lapsi kelpaa sellaisena kuin on, vaan toivoisit hänestä aivan toisenlaista. Painota, että hänessä on jotakin pahasti vialla.
Näillä pitäisi saada ujo ja arka yksilö lukkoon parhaimmillaan koko elämänsä ajaksi. :)
No jos 3,5-vuotiaan puhesta ei saa selvää kuin oma äiti, niin onhan se selvää että se vaikuttaa kaverisuhteisiin. vaikea siinä on leikeistä sopia jos toiset ei mitään ymmärrä.
Mä en kyllä noin outoon terkkaan luottaisi, vaan veisin lapsen tutkittavaksi. Kyllä pitäisi päästä puheterapiaan, mitä aiemmin aloitetaan sitä paremmat tulokset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on pääni sisällä tämä harmitus ja pelko siitä, miten lapsi pärjää tulevaisuudessa.
Itse olin tuollainen hiljainen ja arka lapsi. Mutta sitten kun pääsin (siis tämähän on äitini kertomaa) enemmän muiden lapsien sielunmaisemaan mukaan, siis kun ymmärsin paremmin leikkien rytmit ja käyttäytymissäännöt jne niin aloin ottamaan enemmän kontaktia. Sitä ennen vain istuin omissa oloissani ja tutkailin muita.
Olen toki vieläkin hitaasti lämpenevä, mutta siitä on ollut hyötyä. Olen saanut paljon kestävämpiä ihmissuhteita kuin moni muu.
Siitäkin on muuten hyötyä että osaa olla rauhallinen vaikka muut riehuisivat, etenkin koulussa. Olin aika riehakkaalla luokalla yläasteella, mutta koska osasin sulkea muiden melut pois, sain paljon parempia numeroita kuin muut. =)
Ja lapsesi on vielä niin pieni että hän harjoittelee kaikkea. Se tutkailu on vain sitä että hän opettelee ensin vähän kauempaa. Kyllä se siitä, usko pois.
No jos 3,5-vuotiaan puhesta ei saa selvää kuin oma äiti, niin onhan se selvää että se vaikuttaa kaverisuhteisiin. vaikea siinä on leikeistä sopia jos toiset ei mitään ymmärrä.
Mä en kyllä noin outoon terkkaan luottaisi, vaan veisin lapsen tutkittavaksi. Kyllä pitäisi päästä puheterapiaan, mitä aiemmin aloitetaan sitä paremmat tulokset.
Se hidastaa lapsen sosiaalista kehitystä jos ei voi kommunikoida normaalisti muiden kanssa. Ota asia puheeksi viimeistää 4 v neuvolassa, eikös silloin ole lääkärin neuvola. Pyydä lääkäriltä lähete joko puheterapeutin arvioon tai foniatrille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai läsnäolossasi? Minulle on nimittäin nyt 7 vuotias tyttö, joka myös on/oli arka, varautunut ja hitaasti lämpenevä. Kun hän oli noin 4 vuotias huomasimme, että hän on isänsä kanssa reippampi kuin minun kanssani. Olen itsekin melko varautunut, joten todennäköisesti lapsi vaistosi minun "mielentilani" ja sen että vaistomaisesti jännitin hänen puolestaan. Tyttö on nyt koulussa ja kysyin vanhempien vartissa, että näkyykö tytön varautuneisuus ja uusien tilanteiden "kammo" koulussa. Opettaja oli aivan ihmeissään, eikä uskonut, että puhumme samasta lapsesta. Tyttö on käynyt parin vuoden ajan viulutunneilla, mutta ei ole kertaakaan suostunut soittamaan muille kuin soitonopettajalle ja meille vanhemmille (ei esim isovanhemmille). Koulussa oli kysynyt, että koska voi ottaa viulun mukaan ja soittaa luokassa! Viime perjantaina sitten tehtiin näin :) Eli tunnistan lapsen käytöksessä paljon omia asenteitani ja tuntemuksiani. Aikuisena vain osaan ne peittää ja toimia niin kuin minulta odotetaan. Lapsi ehkä kuitenkin on vaistonnut todelliset tunteeni ja toimii sen mukaisesti.
Meni nyt kouluun.
Soveltuvuuskokeella painotettuun kieliopetukseen, ei tuntenut ketään.
On solahtanut suit sait sinne kouluun, saanut jo paljon kavereita, juoksee synttäreillä ja on muutenkin kotonaan.
Meillä oli tärkeää se, että eskarissa oli fiksut opet, jotka näkivät arvon muissakin kuin niissä vilkkaissa kultajyvissä.
Ja nyt on ope, joka aina jaksaa kiittää kaikkea, mitä tämä lapsi tekee oikein.
monet tuon ikäiset hitaasti lämpenevät lapset, etenkin jos heillä ei ole isompia sisaruksia, katselevat mieluusti toisten leikkejä ja sitä kautta hankkivat itselleen leikkitaitoja. Vaikka touhu näyttääkin passiiviselta, se on lapselle hyödyllistä ja aktiivista toimintaa. Ehkä lasta voisi ohjata mukaan leikkiin ottamalla itse jonkin roolin leikissä ja siten houkutella mukaan - aikuisen läsnäolo leikissä tuo lapselle turvallisen olon mitä tarvitaan leikkiin osallistumisssa. Muutenkin sanoita ja "tulkkaa" leikkitilanteita lapselle yhteisleikeissä, jotta lapsen on helpompi jäsentää leikkitilanteita ja toisten lasten intentioita ja aloitteita. Silloin leikkiin osallistuminen helpottuu.
Ei ole lapsi päiväkodissa vaan kerhossa 3h kerrallaan kaksi kertaa viikossa. En usko, että täältä päiväkotipaikkaa edes saisi ilman, että olen töissä (ja en ole) enkä oikeasti voi kuvitella, että laittaisin tuon pienen sinne muiden armoille :(
Ja korostan siis, että en ole patistamassa tai pakottamassa lastani missään tilanteessa. Joskus vähän kevyesti tuupin eteenpäin mutta jos ei mene mukaan, niin ei mene. Itse juttelen muille leikkipuistossa ja perhekerhossa, tervehdin naapureita yms. näytän esimerkkiä.
Tämä on pääni sisällä tämä harmitus ja pelko siitä, miten lapsi pärjää tulevaisuudessa.
kasvattajat päiväkodissa voivat olla haitaksi, mutta siellä voi olla myös sellaista osaamista mistä lapsi hyötyy, mm. kielen kehityksen tukemisessa ja leikkitaitojen tukemisessa. Toki äidin kanssa voi samoja asioita harjoitella, ja moni äiti siihen pystyy erinomaisesti. Joillekin lapsille kuitenkin päiväkoti esim. puolipäiväisesti voi olla hyvä juttu ja se tukee kehitystä hyvin. Esim. vuorovaikutusleikkiryhmät ovat hyvä harjoittelumuoto sosiaaliseen toimintaan, suurempaan itsensä ilmaisun rohkeuteen jne. ovat tehokkaita lapsen kehityksen tukemisessa.
vähän myöhemminkin. Silti hänestä kasvoi aste asteelta "reippaampi" ja rohkeampi lapsi, jolla on hyväs sosiaaliset taidot, rohkeutta ja paljon ystäviä nyt alakouluikäisenä ja kaikki sujuu muutenkin erittäin hyvin. Lapset kehittyvät ja kasvavat hyvinkin joustavasti ja pienetkin muutokset ympäristössä voivat johtaa suuriin muutoksiin ajan kanssa. Vaikka nyt ehkä huolettaa tulevaisuus, niin paljon voi tapahtua tulevien vuosien aikana eikä nykyisestä tilanteesta voi ennustaa tulevaisuutta ja miten lapsen kehitys etenee. Jonkusen vuoden kuluttua pojan tapa suhtautua toisiin lapsiin ja uusiin tilanteisiin voi olla jo paljon erilaisempi kuin nyt.
Tyttö oli noin 4,5-vuotiaaksi todellinen jänöjussi. Jos puistoon tuli vieraita lapsia, saattoi kerätä lelut ja kuiskata haluavansa kotiin. Tutut lapset päivähoidossa kelpasi, mutta pph:nkin mukaan vältteli puistossa toisten hoitajien lapsia. Kuka vaan pystyi riistämään kädestä lelun tai työntämään jonossa sivuun. Tämä vain katsoi silmät pyöreänä puolustautumatta.
Me emme painostaneet. Olen itse sellainen tänttärä, mutta hyväksyin ihan täysin lapseni arkuuden ja ujouden, kiltteydenkin. Yhtäkkiä 4,5-vuotiaana alkoi ottamaan kontaktia vieraisiin lapsiin. Muistan ekan kerran, kun avasi suunsa pallomeressä ja sanoi vieralle lapselle nimensä. Olimme miehen kanssa kumpikin aivan ällistyneitä. Samoihin aikoihin pph kertoi, kuinka ei enää vältellyt puistossa muita lapsia vaan meni leikkii mukaan. Siitä se avautuminen alkoi. Vieläkin on kiltti ja ei aina osaa pitää puoliaan, mutta samalla on hyvin sosiaalinen.
Ikää nyt 9 ja kavereita tosi paljon. On sellainen rauhallisella tavalla sosiaalinen, tutustuu uusiin lapsiin helposti, muttei pyri määräilemään. Rauhallisena lapsena on hyvin sensitiivinen ja huomioi toisten tunteet hienosti, paljon ikäistään kypsemmin.
Ap, anna lapselle aikaa. Hyväksy hänet omana itsenään ja näytä itse positiivista esimerkkiä sosiaalisista suhteista. Juttele ihmisille lapsesi nähden, älä hauku tai varoittele toisista ihmisistä. Älä myöskään jankuta, kuinka pitää olla sosiaalinen. Omalla esimerkillä näytät, että toiset ihmiset on ihan jees ja mukavia. Kyllä se siitä!