Onko ratsastuksenopetuksen kulttuuri vielä tylyttävää?

Onkohan tuo nyt ihan asiallista kuitenkaan ihmisistä täällä puhua heidän nimillään...



ap

ratsastelemassa maastossa, joten en varsinaisesti ole perillä kovin syvällisesti nykyajan ratsastustuntikulttuurista (vaikka tunneille haluaisinkin, tässä elämäntilanteessa ei vaan onnistu), mutta olen kysellyt tästä asiasta siltä ihmiseltä, jonka hevosilla ratsastan. Hän sanoi, että kulttuuri on muuttunut tosi paljon, nykyään ratsastuksenopettajat ovat pääsääntöisesti opettajia, eivät mitään kurkku suorana huutavia vääpeleitä.



Olen käynyt valmennuksissa katsomassa, kun tämä hevosten omistaja ja hänen tyttärensä ratsastavat, ja siellä on varsin asiallinen ja mukava henki. Kyse ei ole siis mistään huippuvalmennuksesa, vaan ihan tavallisille hevosenomistajille tarkoitetuista tunneista.

ja ihmettelen aina naita kummallisia uussanoja. Miksei voi sanoa "tyly"?

Ja sille joka ihmetteli sanaa "tylyttävä". "Tylyttää" ei varmaan ole oikea sana mutta suurin osa ymmärsi mitä tarkoitin. Ihan normaalissa puhekielessä sitä käytetään, ei siis ole mikään ratsastustermi. Tarkoitan sillä siis komentelevaa, tylyä, sättivää käytöstä. (Sikäli kun oikeasti olit tietämätön mitä tuo tarkoittaa etkä vain soittanut suutasi muuten vaan.)

ap

Niin tyly on sellainen jotenkin "passiivinen" tai stabiili adjektiivi vain. Tylyttäminen taas on dynaamisempi sana johon jo sisältyy selkeämmin ajatus jostakin toiminnasta (koska tylyttää on verbi). Minusta näillä kahdella ilmauksella on vähän erilainen kaiku:

"Mun kaveri oli mulle tyly eilen."

"Mun kaveri tylytti mua eilen."

Siinä missä "oli tyly" voi tarkoittaa lievimmillään vaan nyrpeää asennetta, tylyttäminen kertoo aktiivisesta "kyykyttämisestä".

Ja tosiaan kieli muuttuu. Kyllä muakin ärsyttää jotkut sanat, kuten "parhautta" ihan hirveästi. Mutta tuo tylyttää ei ärsytä, koska sen miellän "vain sanaksi". Tuon parhautta-sanan taas miellän jotenkin sellaiseksi oman identiteetin pönkittämiseksi. Siis että se on sellainen muotisana jota on niin kovin nohevaa (toinen inhokki) käyttää. Tämä on tietenkin subjektiivinen näkemykseni, voi olla että joku toinen kokisi nuo sanat juuri toisin päin.

ap

ole minäkään tiennyt, että se on ihan kulttuuriin kuuluva juttu ollut. Toivottavasti ei enää kun vanhin tyttöni haaveilee ratsastuksen aloittamisesta.

Itse alaluokilla ollessani halusin palavasti oppia ratsastamaan ja ensimmäisellä kerralla kohdalle sattui juuri tämmönen simputtaja, nuori tyttö. Karjui minulla naama punaisena päkiöistä ja niiden asennosta, jossain vaiheessa sain hädissäni kakistettua että mikä on päkiä, niin tää alkaa kirkumaan että "etkö sä tiedä mikä on päkiät! Nyt laitat ne päkiät alas!" Ei suostunut kertomaan eikä ohjaamaan minua eri sanoilla.

Jossain vaiheessa hevonen sitten päätti pysähtyä syömään enkä saanut sitä liikkeelle. Tyttö taas karjui aivan raivoissaan miten minun pitää näyttää sille kuka siellä määrää, mutta enhän mä sitä liikkeelle saanut kun ei kerrottu miten se tapahtuu. Tyttö sitten paineli sisälle, että "olkaa sitten siinä!", hetken aikaa siellä ihmeissään hevosen kanssa oltiin kahdestaan. Jonkun ajan päästä tyttö tuli takaisin ja alkoi heti raivoamaan että "sielläkö te vieläkin seisotte!!!".

Voi herranjumala mitä touhua. Siitä minäkin sitten kiltisti maksoin. Enkä kertonut kenellekään, häpeä oli niin hirveä. Enkä mennyt enää toista kertaa ratsastamaan.

Joo ja pahinta tosiaan on, että tuo vähän niin kuin kuului kulttuuriin eikä siinä nähty mitään ihmeellistä. Juuri nämä raivohullut pääsivät etenemään opettajiksi, koska olivat niin "tomeria", sellaisia millaisia ratsastuksenopettajien pitää olla.

Voisin kuvitella että enää ei tilanne olisi noin paha, ainakin toivon. Ehkä ihmiset on sen verran valveutuneempia kun kuitenkin maksavat tunneista.

ap

ja siellä opettaja solvaisi lastani. Asiallinen opastus ja vaatiminen kuuluu asiaan, ja voi lapsille suuttuakin, jos tekevät jotain vaarallista. Mutta ilman aikuinen simputus siitä, että ei osaa jotain, on käsittämätöntä.



Itse ratsastin aikanaan tuollaisessa simputuspaikassa. Tunnit oli todella halpoja, muistaakseni 10 markkaa tunti, kun muualla oli 70-80 markkaa. Siitä vastapainona opetus oli kamalaa ja huutaminen, kiroilu arkipäivää.

Mutta mun nykyiset kokemukset on vaan pienten poniratsastajien opetuksesta. Opetus on äärimmäisen kannustavaa, positiivista, mutta kuitenkin virheisiin puututaan ja oikeasti opetetaan. Muutaman eri tallin ja opettajan opetusta olen nähnyt.



Jotenkin mulla on sellainen kuva, että tuo tylytyskulttuuri olisi taakse jäänyttä aikaa. Ainakaan aikuisratsastajat eivät sellaiseen enää alistuisi, kun nykyään asiakkaat joka paikassa osaavat vaatia.

Onko se jokin ratsastustermi?

mä vedän töissä kandiseminaaria yhden toiselta ammatiltaan ratsatuksenopettajan kanssa, ja voi herranen aika! Ohjaa siinä sitten nuoria opiskelijoita pitäisi kannustavasti ja lempeästi ja positiivisesti kun toinen on vieressä kuin ruoskan kanssa keskellä maneesia. Se huutaakin koko ajan - siis sen äänen sävy ja volyymi on jotain ihan käsittämätöntä, vaikka se hymyillisi ja joskus jopa sanoisi jotain positiivista. Kuuluu varmaan toiselle puolen kampusta...

jos kohderyhmänä ovat kouluikäiset lapset tai teinit. Meidän pomo on ollut junnujen jalkapallovalmentaja ja hän on aina oikesssa. Siis aina. ja jos ei tee tulosta niin vaihtopenkille.

Heh, mä jotenkin luulin että tämä olisi todennäköisesti vaan mun kokemus, sattumalta tuosta paikasta jossa kävin. Mutta se olikin sitten ihan laajemmin ratsastuksenopetuksen kulttuurissa.



Ja sille joka ihmetteli sanaa "tylyttävä". "Tylyttää" ei varmaan ole oikea sana mutta suurin osa ymmärsi mitä tarkoitin. Ihan normaalissa puhekielessä sitä käytetään, ei siis ole mikään ratsastustermi. Tarkoitan sillä siis komentelevaa, tylyä, sättivää käytöstä. (Sikäli kun oikeasti olit tietämätön mitä tuo tarkoittaa etkä vain soittanut suutasi muuten vaan.)



Se opetus oli silloin sellaista vihaista karjumista ja negatiivisten asioiden ylikorostamista. "Kantapäät alas!" ei ole tylyttämistä, mutta vihainen "SÄ OOT SIELLÄ NIINKU PERUNASÄKKI, HIRVEETÄ KATOTTAVAA, YRITÄ NYT EDES!!" -huuto jatkuvana sättimisenä on. Eihän sitä silloin lapsena edes osannut pitää pahana, se vähän niin kuin kuului asiaan vaikka se vähän pahalta tuntuikin. Jotenkin se kuului asiaan, että harjoittelijoilta kuului ottaa "luulot pois" ettei ne vaan vahingossakaan kuvitelleet olevansa hyviä missään.



Tietysti jossakin vaiheessa pääsi nokkimisjärjestyksessä ylemmäs ja opettajan kanssa "samalle levelille". Tietysti pikkutytöt pelonsekaisin tuntein haaveilivat tästä samalle levelille pääsemisestä, koska silloin sitä olisi jotakin. Mä en onneksi koskaan harrastanut ratsastusta mitenkään "vakavasti" tai kovin tavoitteellisesti, lähinnä satunnaisesti kävin ja omalla hepalla ratsastelin. Kävin mä sitten myöhemmin toisessa paikassa tunneilla, ja tämä opettaja oli poikkeus omana aikanaan. Hyvin reteä ja suorasanainen tyyppi hänkin, mutta hirveän paljon kannustavampi ja ennen kaikkea se simputusmentaliteetti puuttui.



Näin jälkikäteen vaan kun miettii tuota sen ajan "tallimaailmaa" niin se kulttuuri tuntuu ihan epätodelliselta. Siis se, miten räikeä se nokkimisjärjestys ja simputuskulttuuri oli (myös uusien ja "kokeneiden tallityttöjen" välillä) ja silti siitä ei puhuttu kiusaamisena tai muutenkaan ongelmallisena asiana.



Mistä ihmeestä tuollainen johtuu? Mä tykkäsin aina hepoista mutta tallimaailma oli niin vastenmielinen etten koskaan täysin "hurahtanut" hevosihmiseksi.



ap

Yleensä näillä talleilla, missä "kovat otteet" myös hevosia kohdeltiin aika kovaotteisesti, vaikka muuten hoidettiin hyvin.



Luulen tämän "tylytys"kulttuurin periytyvän armeijasta. Tallin henkilökunta on alun perin ollut miesvaltaista ja tästä se kulttuuri on siirtynyt näille harrastustalleille.



Nykyään ymmärretään, että ratsastajakin on maksava asiakas, ja hevonen herkkä eläin, joten onneksi suuremmalti osalta tuo tylytyskulttuuri on poistumassa.



Ainakin 80-luvulla pääkaupunkiseudun talleilla oli niin kova kilpailu hoitohevosista, että vain ne kovimmat pimatsut talleilla saivat revittyä hoitohevosen itselleen, ja tietenkin sitten kavereilleen, eli ainakin tallilla XX sai 80-luvulla vain suhteilla tallityttöihin hoitohevosen/-ponin.



Onneksi tilanne on muuttunut. Asiakkaat itse moni haluaa oppia satuloimaan ja suitsimaan ja vähän toimimaan hevosen kanssa muutoinkin kuin ratsastamaan maksullisen tunnin. Tallien asiakaspalvelussa ollaan ymmärretty tämä. Ennenhän se hoitsu vahti omaa hoidokkiaan kuin arretta, eikä edes saanut taluttaa tallista hevosta joissakin paikoissa.

Oma isäni rakasti hevosia, ja tykkäsi ohi aina ajaessaan piipahtamaan tallilla katselemassa kauniita hevosia.



Kerran hän sitten kesken työpäivän, ohiajaessaan poikkesi kauniina kesäpäivänä Tuomarinkylän ratsastustalleille.



Ulkokentällä treenasi erittäin komea musta ratsukko, pitkällle menevää kouluratsastusta. Tunti oli yksityistunti, jossa ratsastuksenopettaja/valmentaja treenasi vain tätä yhtä ratsukkoa.



Isäni jäi katselemaan ainoana (pukupäällä) katselijana tätä ratsukon hienoa yhteistyötä ratsastusopettajan valmennuksessa.



Tunti sitten päättyi, ja ratsastuksenopettaja poistui kentältä, jossa oli ollut seisomassa keskellä, tuli isäni eteen ja kumarsi hänelle kunnioittavasti, ja poistui paikalta.



Isäni tajusi vasta myöhemmin, että ratsastuksen opettaja luuli hänen olevan kyseisen ratsastajan isä.

on monenlaista tyyppiä kouluttajana, mutta sieltä erottuvat ihan omana ryhmänään nämä ikänsä talleilla pyörineet entiset tallitytöt. Heillä näyttää olevan tietynlainen pomottaminen ja suoranainen kettumaisuus ihan luontaisena lahjakkuutena. Se on joskus jotain niin ihmeellistä, ettei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, varsinkin koska 99% kurssilla kävijöistä ei halua tähdätä huipulle, vaan haluaa vaan että oma sessu sosiaalistuu ja osaa istua käskystä. Mut siellä sitten meuhkataan kuin ois sotatila käynnissä, annetaan kaikki negatiivinen palaute isoon ääneen kaikkien kuullen ja positiivista palautetta edustaa yhteen puristettujen huulten välistä puhahdettu "hmph".



Kerran harjoitus oli päättynyt (olin koirani kanssa esimerkkinä) ja kutsuin koiran vierelle istumaan. Mun oma ihana hevostyttöni huutaa mulle; mitä sä otat sen koiran siihen vierelle! Annoinko luvan, mitä?! Harjoitus on päättynyt vasta kun minä annan luvan! Tää nyt meni ihan pilalle!

k-pää tyttöjä, jotka haluavat alistaa muita, ja saavat tyydytystä kun pikkutytöt pelkäävät heitä, ja heillä on tallilla kaikki valta.



Typerää on, että ratsastuksenopettaja on näiden pimatsujen paras kaveri...





Ja sitten ihmetellään, kun niin moni aloittelija ei jatka kauaa tallilla, vaan vain tietyt tallit menestyy vuodesta toiseen (tallit joissa ymmärretty yhteihengen tärkeys, ja asiakkaiden tyytyväisyys ja huomioiminen)

mut ei ole enää. Ainakin yksi vaihtoi toisen open tunnille. Ei kyllä ihan simputtanut, mutta kova suustaan. Nykyisista opeista ei siis kukaan ole tuollainen

Jotenkin tuossa ympäristössä on kai sitten (ollut?) jotkut viidakon lait ja sivistys aika matala mitä ilmeisimmin. Juuri tuo "annoinko mä luvan häh!?" -asenne kuulostaa niin tutulta. Eli siis jotenkin pikkusieluiset ja vallanhaluiset ihmiset pääsee "toteuttamaan itseään" kun jostain syystä kukaan ei pistä niitä kuriin.



Kai siinä on myös joku kierre. Kun on joskus itse ollut se aloittelija, jota simputetaan niin täytyyhän sitä nyt perinnettä jatkaa kun pääsee "huipulle". Kun aloittelijana tottui siihen että tämä on normaalia, niin kai sitäkin sitten pitää normaalina että saa itse tylyttää kun on aloittelijoita paikalla. Mutta oikeasti se sivistymättömyys kyllä paistaa niin kauas, kun nokkimisjärjestys ja käytös on kuin eläinlaumalla vailla mitään rationaalista hallintaa tilanteeseen.



Tuo armeijateoria oli mielenkiintoinen, enpä ole tullut ajatelleeksi että se voisikin juontaa juurensa sieltä... Jotenkin tuota nokkimisjärjestysjuttua on pitänyt aika naismaisena piirteenä.



ap

oli ainakin ja en viitsi kaikkea kertoa, mutta en luota talon väkeen vieläkään pätkääkään. Oli sen verran kovia kokemuksia.



Toisaalta se on hyvä, että tallissa ei olla kuin ellun kanat, mutta moni asia on kuin ennenkin ja ihme hierarkioita.

Mä en ole ollut koirapiireissä ollenkaan, mutta olen kyllä saanut juuri sellaisen käsityksen että niissä piireissä on vähän samanlaista meininkiä kuin heppapiireissä.



Sitäkin olen miettinyt, että kun hevoset ja koirat on juuri vähän sellaisia "komennettavia" ja koulutettavia eläimiä, niin hakeutuuko niiden pariin keskimääräistä enemmän näitä "eläinrakkaita" ihmisiä joilla on tarve pomottaa ja hallita. lli niistä eläimistä tavallaan tykätään niin paljon juuri siksi että koko harrastuksen idea on tietyllä tapaa "alistaa" se eläin toimimaan kuten käsketään. Vrt esim. kissat jotka ei hirveästi ketään kumartele :D Ja en toki sano että jokainen hevos- ja koiraihminen olisi jotenkin vallanhaluinen mutta osa näistä aktiiveista epäilemättä on...



ap

armeijan talleille ennen sai ottaa ratsastustunteja, kun ei mitään harrastustalleja tunnettu (mitä nyt Ruskeasuo).



Olen siinä luulossa, että 1900-luvun alussa aina tuonne 60-luvulle saakka armeijan hevosilla pääsi sitten ratsastamaan tunneille maksuva vastaan.



Ja sieltä se tallikulttuuri periytynyt.



Samoin kuin että herrasväellä joilla ollut ihan pelkkiä ratsuhevosia omana harrastehevosena on tallihenkilökunta ollut miehiä.

Nykyään ratsastuskoulujen oppilaat ovat Aasiakkaita, joita kuuluu palvella ja mielistellä. Harva haluaa oppia mitään, joten yleensä kaikki ovat tyytyväisiä kun opettaja vain kehuu. Jos joku erehtyy huomauttamaan virheistä saati jos ääni vähän kiristyy siinä vaiheessa kun on huomauttanut samasta asiasta sadannen kerran ja täti vain vikisee "mutku ei tää mee" niin johan on reaaliaikainen haukkumaketju nimineen päivineen ht-netissä.



Itse olen opetellut ratsastamaan 70-luvulla jolloin vielä haluttiin oppiakin, ja onneksi yhä on olemassa myös valmentajia jotka haluavat korjata virheitä, vaikka se sitten tarkoittaisi että pitää sanoa, että oppilas tekee virheen.