Mulla menee hermo ujon lapseni kanssa!

Jos sitä et hyväksy, aiheutat hänelle huonon itsetunnon. Hänen pitää saada kehittyä omassa rauhassaan tarpeeksi sopivia virikkeitä antaen.



Omaa tyttöäni en pannut edes kerhoon 3vuotiaana. Ei ollut minusta valmis. Oli niin arka ja minun perään. 4-vuotiaana sitten meni ja se vuosi meni jännittäessä ja ei niin innokkaasti, vaikka sinänsä kerhosta tykkäsi. Nyt 5-vuotiaana on innokas kerhoilija.



Pojat muuten saattaa pukemisten suhteen olla paljon laiskempia kuin tytöt (oma poikani ainakin). On kovin pieni vielä, älä häpeä. Tiedän lapsia, jotka eivät esim. ole puhuneet puoleen vuoteen, kun ovat aloittaneet kerhon tai päiävkodin, silti mennyt ok. Sinä olet nyt lapsesi paras tukija

Minulla on kolme ujoa tyttöä. Minä myönnän että minua hävettää, kun yhdeksänvuotiaallekin saa vielä sanoa että kaupungilla täytyy tervehtiä kun luokkakaveri tulee vastaan. Ja juhlissa pitää sanallisesti ohjata tervehtimään ihmisiä. Tämänikäisestä vieraammat ihmiset luulevat, että lapsi ei huonojen käytöstapojen vuoksi katso silmiin ja tervehdi, kun toinen ei meinaa ujoutensa takia saada sanaa suustaan.



Olen paljon lukenut aiheesta ja ymmärrän että lapseni ovat hitaastilämpiäviä, ja että se on temperamenttipiirre eikä huonoa käytöstä. Mutta silti, olen ihminen, ja ottaa se päähänkin kun omat lapseni eivät ole seurassa iloisia ja reippaita.

Tiedän lapsia, jotka eivät esim. ole puhuneet puoleen vuoteen, kun ovat aloittaneet kerhon tai päiävkodin, silti mennyt ok. Sinä olet nyt lapsesi paras tukija

Meni 3-vuotiaana kerhoon. Ja kuopukseni, joka on reippain kolmesta ja näihin kahteen verrattuna jopa sosiaalinen ja avoin, sai 5-vuotisneuvolaan päiväkodista palautteen etteivät ole varmoja tytön sanavarastosta kun hän ei juuri aikuisille puhu :D Nauroin ja sanoin ettei minulla ainakaan ole minkäänlaista huolta tästä lapsesta, kahden muun kanssa kun on oikeasti saanut miettiä pärjäämistä. Ja kotona puhuu kuin papupata, samoin kavereilleen. Kavereiden vanhemmille ei niin kovasti.

t. 45

joka on myös hyvin ujo. Tuen kyllä ja olen mielestäni empaattinen äiti, mutta välillä tulee se ärsyyntyminen. Ja se on ihan kamalaa kun tajuaa ärsyyntyvänsä, koska tietysti lapsikin sen sitten vaistoaa... Itse huomaan, että ärsyntyminen liittyy jollain tavalla huoleen, kun iskee se tunne, että apua, saako tuo lapsi koskaan ketään kaveria jne. Tai jos ei vastaa puhuttaessa tms.



Ja tunnistan kyllä myös nuo muiden katseet. Meillä esim. muskarissa yksi ns. reippaan lapsen isä suhtautui poikaani kuin kehitysvammaiseen ja se tuntui kyllä tosi kurjalta.

kerhossa talven, kun oli 3 - 4 -vuotias. Puhui muille ekan kerran maaliskuussa...



Aloitti sitten päiväkodin ja puhui muille marraskuussa.



Nyt meni kouluun ja on osallistunut alusta asti reippaasti - vaikka ope sanookin, että äänensä on hentoinen. Ope hyväksyy ujon lapsen ja antaa tämän olla sellainen kuin on, kehuu ja kiittää kaikesta, mikä menee hienosti.



Eskariope oli hornamainen. Hänestä lapsi oli syvästi kehitysvammainen, outo ja kummallinen friikki ja hän pällisteli lapsen kuullen ja muiden lasten kuullen muille vanhemmille tätä omituista lastani. Lapseni ei puhunut hänelle sanaakaan, alkoi itkeä kun tämä ope tuli kadulla vastaan!

Kerro, että olet pettynyt häneen, vertaile reippaampaan sukulaiseen tai johonkin muuhun tuttuun lapseen ja hauku onnettomaksi uiveloksi.

Pakota vaikeilta tuntuviin sosiaalisiin tilanteisiin, mutta älä itse mene niihin avuksi tai rohkaise, jankuta vain, että nyt on pakko mennä.

Vaikka lapsi viihtyisi yksin ja ei välttämättä itse osaisi kaivata kavereita, pidä yksi kaunis päivä aivan yllättäen hirveä itku-potku-raivarikohtaus aiheesta, että miksi et ole osannut omatoimisesti hankkia kavereita. Pakota hankkimaan niitä opastamatta ja kertomatta, miten niitä hankitaan. Tee sosiaalisista tilanteista joku pelottava mörkö ja pakko.

Älä ole käytöksessäsi ollenkaan johdonmukainen, vaan äkkipikainen ja arvaamaton, jolloin lapsi ei oikein tiedä, mikä on hyväksyttyä käytöstä ja mikä ei. Hän myös alkaa olettaa muidenkin ihmisten toimivan yhtä äkkipikaisesti ja arvaamattomasti, mikä on pelottava piirre varsinkin vieraammissa ihmisissä.

Tärkeintä on tehdä selväksi, ettei lapsi kelpaa sellaisena kuin on, vaan toivoisit hänestä aivan toisenlaista. Painota, että hänessä on jotakin pahasti vialla.

Näillä pitäisi saada ujo ja arka yksilö lukkoon parhaimmillaan koko elämänsä ajaksi. :)

Toimi ainakin minuun oikein mahtavasti.

"Miks sää oot tommonen?"

"Sua aina saa hävetä."

"Mee nyt tonne muitten kans leikkiin. Mitä nää siinä nyhyjäät?"

"Minä ainaki oon tämmönen rempseä ja puhelias. En yhtään ymmärrä tommosia nyhveröitä"

"Kyllä sitä kuule pittää ollaa reippaampi."

"Ei susta ikinä mittää tuu."

ap että jos sinua ärsyttää lapsen käytös niin hän itsekin varmasti tuntee että on "erilainen" tai ei "kelpaa". Koita päästä tunteestasi eroon. Puheenkehitys voi olla vielä tuossa lisärasitteena, ehkä lapsi on itse jo havainnut että silloin harvoin kun hän uskaltaa jotain sanoa niin kukaan ei saa selvää. Lannistaahan se!



3,5 vuotias on vielä oikeasti pieni. Itse jouduin reissaamaan lapsen mukana kaverisynttäreillä vielä kun hän oli eskarissa. Kyllä sitten eskarista ehdoteltiinkin että onkohan lapsi "normaali" - minulla itselläni oli sellainen tunne että on normaali, ja sen myös tein tiettäväksi. Koulussa oli alussa tosi tosi ujo ja hiljainen. Tykkäsi kuitenkin mennä. Nykyään on jo reippaampi eikä tosiaankaan ottaisi minua mukaan synttäreille :) Tuskin hänestä koskaan mitään yltiöreipasta tulee, en ole minäkään.



Kerro lapsellesi että hän on hyvä sellaisenaan. Keskustele siitä kuinka on erilaisia lapsia ja aikuisia. Kaikki saavat ottaa oman tilansa kunhan eivät loukkaa toisia. Esim. tervehtimään on opeteltava mutta ei ole pakko olla mikään papupata. Opeta lapselle malleja joiden avulla pärjää jännittävissä tilanteissa, esimerkiksi tuo vilkuttaminen jonka joku mainitsi on hyvä alku.



Pyydä lapsen kerhosta jotain toista rauhallisemmanpuoleista lasta teille leikkimään.



Ja luota myös lapseen. Ei välttämättä juuri nyt ekasta kerhosta löydykään mitään sydänystäviä, jotkut ovat valikoivampia ja varovaisempia, siihen voi olla myös hyvä syy. Jos muut ovat tosi reippaita ja ulospäinsuuntautuvia lapsesi voi olla vaikea löytää hengenheimolaistaan siitä joukosta.

Minun esikoiseni on todella ujo, 6-vuotias tyttö. Nyt on vähän reipastunut eskarissa. Itse olen ollut ujo lapsi ja vielä ujo aikuinen, mutta nykyään sen osaa peittää.



Oman ujouteni vuoksi olen toisaalta ymmärtänyt lasta ja hänen käyttäytymistään, mutta kyllä minuakin on ärsyttänyt ja hävettänytkin. Lisäksi on hiipinyt hiljaa mieleen pelkoja, onko tuo enää normaalia. Varsinkin kun pk:sta tuli vuosi sitten palautetta siihen suuntaan. Silloin käytiinkin näyttäytymässä muutamalla asiantuntijalla, mutta totesivat tytön olevan täysin normaali, fiksu lapsi, joka vain on hitaasti lämpeävä ja ujo.



4-5 v. tyttö ei koskaan pk:ssa itse mennyt leikkeihin mukaan, eikä juurikaan puhunut siellä, hiljaa saattoi vastata, kun kysyttiin jotakin. Jännitti tosi paljon. Nykyään leikkii ja juttelee jo kovasti (tai normaalisti), mutta vielä on selvästi arka sanomaan vastaan tai kieltämään toista lasta vaikka repimästä lelua kädestään.



Olen yrittänyt opettaa lapselle valmiita helppoja repliikkejä eri tilanteisiin ja rohkaista sanomaan ja tekemään asioita. Esim. jos joku yrittää väkisin ottaa sinulta lelun, niin sanot vaan vihaisella äänellä, että "ei saa ottaa", etkä anna sitä lelua. Jos et uskalla sanoa "huomenta" pk:n tädeille, sano edes vain "hei". Tai jos haluat leikkiin mukaan, niin menet vaan sinne toisten tyttöjen lähelle ja alat leikkiä sitä samaa leikkiä (alkuun pyysin kysymään, saako tulla mukaan leikkiin, mutta huomasin että tyttöni ei oikein uskaltanut kysyä, ja toisaalta lapset vastaavat helposti tuollaiseen kysymykseen "ei").



Paljon olen myös jutellut tytön kanssa siitä, että äitikin on ollut tosi ujo. Olen sanonut, että olin jopa ujompi kuin hän ja silti olen nykyään näin rohkea. Välillä olen kehunut, että hän teki tai sanoi jonkun asian hienosti ja paljon reippaammin ja rohkeammin kuin äiti pienenä tyttönä. Nämä kehut ovat rohkaisseet tyttöäni ihan silminnähden :)

Jos 3,5 vuotiaan puhe on niin epäselvää, että äidin pitää tulkata niin pitäisi päästä puhterapeutin vastaanotolle. Meillä lapsi vaikutti ujolta kun vetäytyi omiin oloihinsa eikä leikkinyt muiden kanssa. Muskarista ei tullut mitään kun tahtoi aina tehdä jotain muuta kuin mitä pyydettiin. Lopulta selvisi, että lapsi ei ymmärrä puhetta yhtä hyvin kuin muut ja saatiin apua.

Hermo meinasi mennä moneen kertaan. Ehkä lapsesi on vaan ujo ja sinun pitää se hyväksyä. Jokaisella lapsella on omat ongelmansa ja niiden kanssa pitää elää.

Se on ihmisen ominaisuus, EI ongelma.

Se on ihmisen ominaisuus, EI ongelma.

Ujous voidaan hyvinkin katsoa ongelmaksi, koska se aiheuttaa paljon ongelmallisia tilanteita. Ongelmallisia niin lapsen näkökulmasta (ei saa sanaa suustaan vaikka haluaisi) kuin vanhemmankin (lapsi ei suostu leikkimään/jäämään kerhoon/tervehtimään/hakemaan kaveria leikkimään jne). On hyvin harvoja tilanteita, joissa ujous itsessään olisi vahvuus. Juu, onhan se kivaa että lapsi istuu juhlissa rauhallisesti paikallaan eikä ainakaan aiheuta häiriötä, mutta äitinä tuntisin oloni paremmaksi jos lapsi uskaltaisi mennä toiseen huoneeseen leikkimään toisten lasten kanssa (hänen mielensä tekee kuitenkin) ja olisi iloinen.

t. 45

olen jaksanut jo 15 vuotta ongelmitta, mutta minä en häpeäkään tätä lastani.

Jotkut lapset ovat luonnostaan ujoja. Yhdysvaltalaisen asiantuntijan Marilyn Greenen mukaan on olemassa jopa ujoutta aiheuttava geeni. Kaikista ei koskaan tarvitse tulla seuraelämän keskipisteitä, mutta on kuitenkin keinoja, joilla vanhemmat voivat rohkaista ujoa lasta ulos kuorestaan ja ottamaan kontaktia muihin.



1. Sano lapselle, että uusia ihmisiä tavatessa riittää kun vilkuttaa heille. Välttämättä ei tarvitse sanoa mitään. Vilkutuskin on jo kontaktin ottamista ja usein helpompaa kuin ääneen tervehtiminen.



2. Kun esittelet lapselle uuden ihmisen, ota lapsi välittömästi mukaan keskusteluun. Ujous saattaa vähetä, kun lapsi pääsee heti mukaan kanssakäymiseen.



3. Ennen uusien ihmisten tapaamista kerro lapselle jotain ihmisistä ja heidän ulkonäöstään. Näin he eivät tunnu täysin tuntemattomilta.



4. Esimerkiksi kahvipöydässä tai ravintolassa anna lapsen seurata, kun muut kertovat, mitä he ottavat. Lapsi saattaa rohkaistua kertomaan vuorollaan, mitä itse haluaa, kun näkee sen olevan helppoa. Muista kuitenkin antaa lapselle suunvuoro, äläkä puhu välittömästi lapsen puolesta. Hän saattaa tarvita pari sekuntia saadakseen sanottua, mitä haluaa.



5. Mikäli lapsi ei kaikesta huolimatta suostu kommunikoimaan, älä pakota. Se saattaa vain lukita lapsen entistä pahemmin.



6. Jos lapsi leikkii paljon yksin, lääkäri William Sears suosittelee seuraamaan viihtyykö lapsi omissa oloissaan vai tylsistyykö hän. Jos lapsi näyttää nauttivan omista leikeistään ja ne ovat luovia, ei kannata huolestua. Erityisesti luovat ja lahjakkaat lapset leikkivät usein yksin.



7. Lapselle voi järjestää tapaamisia muiden lasten kanssa, mutta kannattaa kutsua kylään aluksi vain yksi kaveri kerrallaan. Vähitellen, kun lapsi tottuu leikkimään yhden lapsen kanssa, voi kutsua kylään useampiakin, kuitenkin niin, ettei lapsi ahdistu ihmispaljoudesta.



8. Myös äidin ja isän kanssa leikkiminen opettaa sosiaalista kanssakäymistä. Tällöin kannattaa heittäytyä itse täysillä mukaan, sillä lapselle on hyväksi nähdä vanhemman käyttäytyvän kuin lapsi.



Temperamentiltaan ”hitaasti lämpiävät” lapset tarvitsevat lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan enemmän aikaa kuin muut. Ujoa lasta ei kannata patistaa väkisin tutustumaan muihin lapsiin tai osallistumaan leikkeihin ja harrastuksiin. Lapsi voi myös vaatia itseltään liikaa eikä halua osallistua ennen kuin on varma, että osaa.



Lapselle on hyvä antaa aikaa tottua tilanteeseen ja uusiin ihmisiin, jolloin hän vähän ajan kuluttua todennäköisesti uskaltautuu itse menemään mukaan. Lapsen pitää kuitenkin saada tehdä tämä päätös itse.

jos olisi samanlainen tyttö?



Mietipä sitä.



Puhetta voi harjoittaa kotonakin.

ja sun täytyy käsitellä se että sinun temperamenttiasi ärsyttää pojan erilainen temperamentti.



Mulla ollut samaa, meillä tytär on nopea, vilkas ja tulinen kuten minä, mutta poika hidas ja ujo, ja voi taivas kun minua välillä ärsytti nuorempana, olisi tehnyt mieli ottaa ja ravistella sitä poikaa että saisi siihen jotain eloa eikä vain olla möllöttäisi! Onneksi tajusin kuitenkin että tämä on minulta epäkypsää reagointia, ja että pojassa ei ole mitään vikaa, hän on vain erilainen luonne. Asian tajuamista helpotti että isänsä on aikuisenakin aika verkkainen ja ujo, että poika on vaan isäänsä tullut.



Ei se muuta tarvinnut kuin tiukkaa itsehillintää lopulta, sitä ettei mene omien kuohahdustensa ja impulssiensa mukaan vaan antaa ujolle aikaa ja tilaa rauhassa, vaikka se ärsyttäisikin. Meillä nyt ujo poika on jo 10-vuotias ja koulussa menee oikein hyvin, vaikka semmoinen nörttipoika onkin joka pääosin viihtyy yksikseen ja kirjojen parissa, eikä halua mitään joukkoharrastuksia tms.

lapsesta tulee noin yleensäottaen rohkeampi, jos sitä huomioi tosi paljon. Jos äiti on stressaantunut ja etäinen lapsi luulee että maailma on paha paikka ja siellä pitää varoa. Tuntuuko et voisit olla jotenkin lämpimämpi ja hoivaavampi lasta kohtaan?



Toki toiset on sitten varovaisia ihan muuten vaan. Semmoinen karaiseminen ja kylmyys lasta ja sen pelkoja kohtaa ei kyllä ilmeisesti ole ainakaan avuksi.

Siis en halua tehdä lapsestani mitään ryhmän äänekkäintä päällepäsmäriä, mutta toivoisin hänen edes osallistuvan leikkiin. Pelkään hänen jäävän paitsi jostain, pelkään että hän tulee kiusatuksi muiden toimesta.



Ja ihan oikeasti, teidän muiden aikuisten kommentointi ja silmien pyörittely vaikkapa perhekerhossa, jossa poikani ei osallistu muiden kanssa pomppulaululeikkiin, satuttavat minua!



Minä olen itsekin omissa oloissani viihtyvä, nenä kirjassa kiinni viihtyvä mutta silti sosiaalinen yksilö. Tiedän, että ongelma on minun omani ja minua nolottaa omat tunteeni kyllä.

Älä nyt vielä määrittele lastasi ujoksi tai nössöksi. Sinulla taitaa olla vain tämä yksi lapsi? Nuo luonteenpiirteetkin vaihtelevat ajan kuluessa, nyt voi olla ujous päällimmäisenä, mutta ei välttämättä enää vuoden parin päästä. Ja jos onkin, niin mitäpä siitä sitten.

Minä olen opettanut meidän lapsillemme ihan sanasta sanaan sellaisia lauseita, joilla muihin voi ottaa kontaktia. Olen myös heiluttanut lapsen kättä, jos ei muuten suostu tervehtimään. Tällaisia perustaitoja, joista on hyötyä niin ujoille kuin reippaillekin. Ei tarvitse joka leikkiin mennä mukaan, mutta on kohteliasta tervehtiä kuitenkin. Ja lapsilla on nykyään paljon kavereita, vaikka vieläkin ujous välillä näkyy uusien ihmisten kanssa.

Vaihda mamma asennetta. Sinä olet vaaraksi lapsellesi. Anna kasvaa rauhassa.

Sinulla on vain huono itsetunto itselläsi, kun välität muiden mielipiteistä.



Laps kasvaa juuri oikein, kunhan sinä hyväksyt hänet ja pidät kivenkovasti hänen puoliaan.