SUUNNISTUS harrastuksena?

[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 13:01"]

Varusteisiin kyllä menee monta kymppiä, koska suunnistuskompassi ei ole ihan halpa. Mutte se kyllä kestää koko loppuelämän. Lenkkareilla pärjää, jos kiertää kosteat paikat ja ei hirveästi juokse ryteiköissä ja liukkailla kallioilla.

[/quote]

Kyllä ne suunnistuskengät ovat ihan turvallisuustekijä, joten suosittelen, vauhdista ja reitinvalinnasta riippumatta. Toinen vaihtoehto ovat tietty hyvät vaelluskengät. Niillä ei juosta kovin lujaa ja liukkaalla saa varoa myös, mutta ei ainakaan nilkat muljahtele, eikä oksat mene pohjasta läpi. Itse vaihdoin nastareihin sen jälkeen kun yksi reissu jäi kesken oksan tehtyä reiän sekä tennarin, että jalan pohjaan.

Minä en ole niin sosiaalinen että liittyisin mihinkään suunnistusseuraan, vaikka se lempilajini olikin kouluiässä. Niinpä aloitin geokätköilyn, jossa myös liikutaan luonnossa ja voi haastaa itse itsensä miten tykkää. Usein kaikki ihanat luontopolut on kätevästi kätkötetty joten tulee aina käytyä uusilla pitkospuilla, erikoisista paikoista puhumattakaan. Eikä sadesäälläkään tarvitse vääntäytyä rastille vaan voi perehtyä johonkin kiperään mysteeriin :)

Minä "suunnistan" aikuisena huvikseni. En kuulu seuraan, mutta paikkakunnallani on iltarastit kahdesti viikossa ka joku muu rastitapahtuma kolmantena päivänä. Näissä on yleensä aina joku 3-5 km rata, joka on sen verran helppo, että kompassia ei tarvita, vaan suunnistus sujuu pelkän kartan perusteella. Emitiäkään minulla ei ole, enkä köytä, kun en halua tulsiani mihinkään listalle. Alkuun suunnistin pelkillä kävelylengillä tai lenkkareilla, sittemmin perin pojaltani pieniksi jääneet nastarit.

lasten suunnistus on mukavaa eikä ole pKko siinäkään kilpailla. Yläkouluikäön mennessä tilanne muuttuu tässäkin ja teinit ovat melkoinen väliinputoajaryhmä. Voisivathan hekin itsekseen iltarasteilla, mutta seurat eivät tarjoa enää mitään ohjattua ei-kilpailullista.

Suunnistus on mainio koko perheen harrastus. Tosin harrastus yleensä vaatii auton, jotta pääsisi suunnituspaikoille (ellei sitten riitä se, että suunnistaa kerrasta toiseen itsekseen lähimetsässä). Alkuun pääsemiseksi tarvitset vain kompassin. Iltarasteilta on helppo aloittaa. Ne on tarkoitettu myös seurojen ulkopuolisille harrastajille. Valitse vain aluksi vaihtoehdoista lyhyin ja helpoin rata. Lasten on helpointa aloittaa suunnistuskoulussa, mutta ne alkavat yleensä keväisin.

Kilpailuissa on sarjoja kaikenikäisille ja -tasoisille, joten kilpailuissa voi halutessaan käydä, vaikka ei harjoittelisikaan tosissaan.

Voi oppia, 45v duunikaveri aloitti harrastus- ja hauskanpitopohjalta pari vuotta sitten 13v poikansa kanssa ja molemmat on kovasti tykännyt. Itsekin olen suunnitellut täältä sohvan pohjalta...

Suunnistus on kyllä mielestäni oikein hyvä harrastus. Kilpasuunnistuksen haittapuolena on kyllä mainittava loukkaantumisriski, ja se tietysti pätee nopeasti juokseviin harrastelijoihinkin. Jos kuitenkin etenee vaikeassa maastossa rauhaksiin ja helpomassa sitten reippaammin, niin sanoisin, että riski on minimaalinen. Lisäksi piikkarit/nastarit saattavat tuntua kuntosuunnistajasta hieman liioittelulta, mutta ne voi vetää ihan rauhassa jalkaan, vaikka kävelisikin koko matkan.

Suunnistusta kannattaa tosiaan kokeilla vanhemmallakin iällä. Se täytyy kyllä tunnustaa, että jos ei osaa lukea kaupungissa karttaa, voi olla todella vaikea (ellei mahdotonta) oppia kartanlukua metsässä. Mukaan kannattaa kuitenkin mennä, paras varmaan olisi, jos joku jaksaisi ohjata kädestä pitäen muutaman helpon radan läpi ja sitten voi yrittää yksin.

Monilla suunnistusseuroilla on nykyään aikuisten suunnistusopetusta lasten suunnistuskoulujen lisäksi. Kannattaa googlailla oman lähialueen seuroja ja niiden tarjontaa. Seurat järjestävät iltarasteja, joille voi osallistua kuka vaan karttamaksulla (yleensä n. 5 euron kieppeillä).

Suunnistus on siitä hyvä harrastus, että se sopii kaikentasoisille ja -kuntoisille. Metsässä voi liikkua juuri itselleen sopivaa vauhtia ja voi valita aluksi helpoimman radan. Ennen maastoon menoa kannattaa opetella tavallisimmat karttamerkit ja kompassin käyttöä. Tosin helpoimmilla radoilla ei mielestäni kannata edes käyttää kompassia vaan keskittyä aluksi kartanlukuun ja maaston mukaan etenemiseen. Helpoimmat radat kun kulkevat usein enimmäkseen polkuja, sähkölinjoja yms. selkeitä reittejä pitkin. Suunnassakulku kompassin avulla tulee tarpeelliseksi vasta umpimetsässä. Toki kompassilla voi varmistua aina siitä, että kartta on oikein päin.

Ei kun suunnistamaan vaan! Se on kivaa. :)

Minäkin kyllästyin näihin "vain 20 €/kerta ja Klubi-pyyhe kaupan päälle" -juttuihin sekä ylikaupalliseen materiaalihössötykseen ja rahastukseen neljän seinän sisällä. Viimeinen niitti olivat nämä superfood-pelleilyt yms. muotioikut, joita oli noudatettava tai salilla joutui ihmettelyn kohteeksi.

Siirryin suunnistukseen muutama vuosi sitten suunnistuskoulun kautta. Tuloksena kunto on noussut (nyt olen oikeassa kunnossa enkä salikunnossa) ja rahaa jäänyt muuhun elämiseen enemmän. Miettikääs tätä: parilla kuntosalimaksulla maksaa koko vuoden iltarastiosallistumiset! :O Tuohon vielä yksi salimaksu päälle niin saa muutaman kuukauden pituisen suunnistuskoulun millä pääsee hyvin lajiin kiinni.

Jaksoin salilla juosta juoksumatolla vaikka kuinka, mutta metsäjuoksu palautti minut sammaleen pinnalle: olin oikeasti aika juoksukunnoton. Mutta siitä se sitten nousi. Siirryin takaisin oikeaan kotiruokaan ja oloni parani heti. Painoni on tippunut lajivaihdoksen jälkeen melkein 10 kg.

Varusteisiin kyllä menee monta kymppiä, koska suunnistuskompassi ei ole ihan halpa. Mutte se kyllä kestää koko loppuelämän. Lenkkareilla pärjää, jos kiertää kosteat paikat ja ei hirveästi juokse ryteiköissä ja liukkailla kallioilla.

Kunto nousee varmasti, koska metsäjuoksu on juoksun yksi raskaimmista muodoista, mutta aika pitkään pitää edetä ihan kävellen ennen kuin suunnistus sujuu nopeammin.

Suunnistusporukka on ihan erilaista kuin saleilla kulisseja (sorry vaan, että haukun) kannattelevat roolinvetäjät. Ovat sellaisia omia itsejään ja vaatimattomia eivätkä tee itsestään numeroa. Nuoretkaan eivät valita, vaikka suunnistuvarusteita puetaan välillä vesisateessa savipellolla. Metsässä neuvotaan, jos pyytää apua. Hienoa!

Lapsi kun kasvaa, otetaan hänetkin mukaan.

Selvitä paikkakuntasi suunnistusseura ja järjestääkö se iltarasteja. Sinne vain yhteys ja ilmoita, että haluat mukaan niin 100%:n varmuudella neuvovat alkuun ja siitä eteenpäinkin vielä.

Fantastinen laji! Kymmenettuhannet suomalaiset eivät voi olla väärässä!

Vanha ketju mut voin kertoa et ainai pk-seudua ja surinmissa kaupungeissa ihan julkisilla eli ei tarvi omaa autoa

Nyt on taas se aika vuodesta, että kannattaa selvittää paikallisen suunnistusseuran suunnistuskoulun alkamisajankohta ja ilmoittautua. Voin luvata, että syksyllä olet ihan eri kunnossa! 🙂Mulla jo ihan polttelee, kun pitäisi jo päästä metsään.

Metsässä kyllä lepää sekä mieli että ruumis! Suunnistus on aivan ykköshommaa! Jukolassa nähdään!

Ihana ketju. Tulipas hyvä mieli. Ja Jukola on paras.

Näin tärkeä aihe pitää nostaa taas ylös... Lisäisin lasten kilpasuunnistuksen osalta vielä sen kommentin, että vaikka kisoissa käydäänkin, niin se on rentoa harrastamista ja yhdessä tekemistä. Voittajan aika voi olla lyhyellä radalla 9 minuuttia, siinä missä hitaimmat nautiskelevat metsässä 40+ minuuttia.

Eli kilpailuissa voi käydä nauttimassa ja testaamassa omaa osaamistaan (niin lapsena kuin aikuisenakin esim. rastiviikoilla), vaikkei palkintopalli olisikaan tavoitteena. Kukin etenee omaan tahtiinsa ja kaikilla on kivaa.

Maksujen osalta kommenttina  - missä muussa lajissa pääsee harrastamaan ohjatusti yhtä paljon näin vähällä rahalla: http://tampereenpyrinto.fi/suunnistus/oravapolku/ilmoittautuminen/

Vuosimaksu luokkaa 100 euroa - ja tähän sisältyy nelisenkymmentä ohjattua harjoitusta kesällä, 12 kilpailun osallistumaksut (50% tuettuna lisää) ja talvikaudella viikottaiset saliharjoitukset sekä sählyvuorot.

Esim. jalkapallossa Ilves pyytää 650 euroa vuodessa nuorimmiltakin junioreilta.

Iltarastikäynnit tulevat edullisemmaksi, kun maksaa seuran jäsenmaksun. Se on aikuisilta yleensä luokkaa muutama kymppi vuodessa ja sitten ei iltarastipaikoilla tarvitse maksaa mitään. Seuratoimintaan ei tarvitse kuitenkaan mitenkään osallistua, sen kun käy vain rasteilla kiertämässä radan.

Lapsilla jäsenmaksu on yleensä pari kymppiä vuosi ja siihen sisältyy oikeus osallistua myös kilpailuihin ilman maksua eli seura hoitaa ne lapsen puolesta. :) Suunnistuspiireissä pidetään tärkeänä, että lapsetkin oppivat majoittumaan teltoissa. Tulee aika huima säästö verrattuna siihen, että joukkue huoltajineen pitäisi majoittaa hotellissa.

Meidän paikkakunnan suunnistusseura ei peri eläkeikäisiltä ollenkaan jäsenmaksua. Ihan reilu peli.

Suunnistus on ihan törkeän halpa harrastus verrattuna siihen mitä monesta muusta lajista nykyään nyhdetään. Toivottavasti suunnistus pysyy tulevaisuudessakin "markka-ajan" hintatasolla. :) Toki vaatii myös oikeasti wanhan ajan kuntoa, koska tässä lajissa ei nojailla mailoihin tai istuta vaihtoaitiossa.

Sekin on hienoa, että suunnistuksessa on tarjolla ratoja aloittelijoille kuin kilpasuunnistajille ja kaikille siltä väliltä. Suunnistusta harrastetaan metsässä, kaupungissa tai taajamassa, talvella, pyöräillen, yksin, joukkueena jne. Maastot muuttuvat vuosien saatossa eikä kahta samanlaista rataa ole. :)

Nyt onkin se aika vuodesta, kun suunnistuskoulut taas alkavat. Rohkeasti mukaan!

Suunnistaja-lehdessä oli juttu siitä kuinka suunnistuksen suosio on räjähtämässä käsiin. No Jukolan 20 000 osallistujaa on vain pieni osa kaikista suomalaisista harrastajista. Suomalaisista aika iso harrastaa ainakin kuntorasteja. Olikohan jotain satoja tuhansia.

Edullinen laji ja tutkimusten mukaan verenpaine ja stressi helpottaa metsässä.

Helpoiten lajin pariin pääsee ilmoittautumalla oman paikkakunnan suunnistusseuran järjestämään suunnistuskouluun. Niitä on lapsille ja aikuisille.

Suunnistajat ovat muuten keskimääräistä fiksumpaa porukkaa. Siirryin opettajaksi kouluun, jonka alueella on aktiivinen suunnistusseura, ja kun sain jouluna seuran kalenterin, huomasin että kaikki ne kympin oppilaat ja ihanien perheiden lapset löytyivät junioreiden ryhmäkuvasta.

Lajin pariin toki hakeutuu tietynlaisia ihmisiä, mutta metsässä liikkuminen kehittää myös aivoja.

Vierailija kirjoitti:

Suunnistajat ovat muuten keskimääräistä fiksumpaa porukkaa. Siirryin opettajaksi kouluun, jonka alueella on aktiivinen suunnistusseura, ja kun sain jouluna seuran kalenterin, huomasin että kaikki ne kympin oppilaat ja ihanien perheiden lapset löytyivät junioreiden ryhmäkuvasta.

Lajin pariin toki hakeutuu tietynlaisia ihmisiä, mutta metsässä liikkuminen kehittää myös aivoja.

Hyvä keskittymiskyky on tärkeä ja järjen pitää luistaa. Hermojen pitää kestää. Ehkä näillä ominaisuuksilla pärjätään koulussakin.

Suunnistus saa varmasti lähivuosina paljon lisää harrastajia, koska monia muita lajeja ei voi harrastaa epidemia-aikoina.

Iltarastit on Helsingin Suunnistajien brändi. Kuntosuunnistus on oikea nimitys näille ei-kilpa suunnistustapahtumille.