Pitäisikö puolison saada tietää

poikaystävä ei voi sua auttaa, jos ei tiedä, mistä on kyse.

niin minusta poikaystävän tehtävä ei ole auttaa sinua vaan sun pitäs itse hakea itsellesi apua, jos bulimia ei ole täysin historiaa. Tähän liittyen on toki hyvä kertoa poikaystävälle missä mennään, jotta hän ymmärtää olojasi. Hän ei kuitenkaan ole missään tapauksessa terapeuttisi tai se taho, joka ohjaa sinut hoitoon. On varsinkin alkavalle suhteelle tosi raskasta, jos toinen on heti jotenkin "potilas" ja toinen se joka auttaa. Ole rehellinen, mutta itsenäinen ja etsi aktiivisesti apua.

En oletakaan, että poikaystävän kuuluisi mut parantaas, totta kai muutoksen tulisi lähteä minusta itsestäni. Tuntuu vain niin hävettävältä, ettei 22-vuotias ota itsestään sen vertaa vastuuta että pysyisi terveenä.



Häpeä ja syyllisyys ovat suurimpia syitä, joiden vuoksi en ole asiasta poikaystävälle kertonut. Bulimiani helpotti pari vuotta sitten kun aloimme seurustelemaan, mutta nyt kun menee huonommin se on tulossa takaisin. En myöskään haluaisi että poikkikselle tulisi sellainen olo että se olisi jotenkin hänen syynsä. Toisaalta hän varmasti ymmärtäisi joitain tekojani paremmin jos tietäisi missä mennään, niin sanotusti.

Hae nyt ainakin apua ennen kuin uppoat totaalisesti paskaan. Eikä poikaystävä välttämättä jää tukemaan vaikka välttäisikin sinusta. On raskasta olla sairaan ihmisen omainen.

Kuin eron yhteydessä syyttää, ettet tukenut, kun sairastuin. On mahdollista että kumppanisi on jo huomannut jotain. Eivät tuollaiset sairaudet ole kaikille tuntemattomia.

niin minusta poikaystävän tehtävä ei ole auttaa sinua vaan sun pitäs itse hakea itsellesi apua, jos bulimia ei ole täysin historiaa. Tähän liittyen on toki hyvä kertoa poikaystävälle missä mennään, jotta hän ymmärtää olojasi. Hän ei kuitenkaan ole missään tapauksessa terapeuttisi tai se taho, joka ohjaa sinut hoitoon. On varsinkin alkavalle suhteelle tosi raskasta, jos toinen on heti jotenkin "potilas" ja toinen se joka auttaa. Ole rehellinen, mutta itsenäinen ja etsi aktiivisesti apua.

Tämä parihan on seurustellut jo pari vuotta, kuten ap kirjoitti. Kaikki eivät pelkää omia ja toisen tunteita, ihmisen tarvitsevuutta ja haavoittuvuutta, tai "terapeutin rooliin joutumista". Jos läheisellä ihmisellä on jokin sairaus, totta kai normaali seurustelukumppani välittää asiasta ja _haluaa_ olla tukena. Terapiaa tämä ei ole, eikä ap:n kirjoituksessa mikään viittaa siihen että hän haluaisi käyttää poikaystävää terapeuttina.

En ymmärrä tällaisia kevytsuhteilijota, jotka haluavat kuoria toisesta ihmisestä kermat päältä mutta sitten pelkäävät hirveästi _omasta_ puolestaan jos toisella onkin peräti jokin sairaus, hui sentään. Tällaisella ihmisellä ei ole jokainen ruuvi kohdallaan, ja kannattaisi jäädä kalliokoloonsa tarkkailemaan turvallisesti elämää, kun muut elävät sitä.

Hänellä oli itsellään todella huutava tuen tarve, mutta ei mitään sietoa toisen ihmisen tarvitsevuudelle. Loppujen lopuksi kyse oli siitä, että hänen tarvitsi saada olla itse se suhteen "potilas", toki kuitenkin siten että molempien olisi pitänyt esittää hänen olevan vahva ja kyvykäs. Samaan malliin on jatkanutkin myöhemmin. On halveksittavaa vaatia muilta paljon enemmän kuin itseltään.

niin minusta poikaystävän tehtävä ei ole auttaa sinua vaan sun pitäs itse hakea itsellesi apua, jos bulimia ei ole täysin historiaa. Tähän liittyen on toki hyvä kertoa poikaystävälle missä mennään, jotta hän ymmärtää olojasi. Hän ei kuitenkaan ole missään tapauksessa terapeuttisi tai se taho, joka ohjaa sinut hoitoon. On varsinkin alkavalle suhteelle tosi raskasta, jos toinen on heti jotenkin "potilas" ja toinen se joka auttaa. Ole rehellinen, mutta itsenäinen ja etsi aktiivisesti apua.

Tämä parihan on seurustellut jo pari vuotta, kuten ap kirjoitti. Kaikki eivät pelkää omia ja toisen tunteita, ihmisen tarvitsevuutta ja haavoittuvuutta, tai "terapeutin rooliin joutumista". Jos läheisellä ihmisellä on jokin sairaus, totta kai normaali seurustelukumppani välittää asiasta ja _haluaa_ olla tukena. Terapiaa tämä ei ole, eikä ap:n kirjoituksessa mikään viittaa siihen että hän haluaisi käyttää poikaystävää terapeuttina.

En ymmärrä tällaisia kevytsuhteilijota, jotka haluavat kuoria toisesta ihmisestä kermat päältä mutta sitten pelkäävät hirveästi _omasta_ puolestaan jos toisella onkin peräti jokin sairaus, hui sentään. Tällaisella ihmisellä ei ole jokainen ruuvi kohdallaan, ja kannattaisi jäädä kalliokoloonsa tarkkailemaan turvallisesti elämää, kun muut elävät sitä.

Päädyin lopulta kertomaan poikakaverille, hän sanoi vähän epäilleensäkin jonkin olevan vialla. On kuulemma itse googlaillut asiaa ja osannut yhdistää asioita. Tuntui todella hyvältä kun hän lupasi olla tukenani!



Toisaalta pelkään, että nyt hän alkaa vahtia tekemisiäni ja syömisiäni. Nyt motivaatio yrittää pikkuhlijaa hakea apua/parantua on korkealla mutta varoitin poikkista jo etukäteen ettei oksentaminen lopu seinään.



Ap

t. 9

en tiedä