Kumpi vanhemmistasi oli parempi, äiti vai isä?

isä laiska paska, ei känyt töissä mutta kaikki rahat mitä sai tuhlasi viinaan ja peleihin (varmana on joku peliriippuvuus) niin että saatiin sitten kitkutella köyhyydessä koko lapsuus. Myös alisti koko perheen, vähän vihanhallintaongelmia, ei varsinaisesti koskaan lyönyt (ainakaan meitä lapsia, äitiä saattoi joskus läpsäistä) mutta raivostuestaan (pienestäkin asiasta) saattoi hyökätä päälle. Ja aina joko minä tai äitini vihan kohteena, pikkuveljeni (vuoden nuorempi) ei koskaan tehnyt mitään väärää. Sovinisti siis myös.

Äitiäni en hirveästi arvosta kun ei edes lasten takia lähtenyt suhteesta, niin tossun alla kuin olla voi, ei mitään omaa tahtoa tai omia mielipiteitä. Minä olin ainut joka uskalsi pistää isälle vastaan, ja sain siitä sitten myös kärsiä.

Isä ei ollut läsnä. Faijalla työt oli aina tärkeämpiä kuin perhe. Veljeni tästä enemmän kärsivät ja kaipasivat isää.

Ei ole mitään syytä laittaa heitä järjestykseen. Kumpikin on tehnyt parhaansa ja enemmänkin perheen eteen. Parempia vanhempia ei voi olla.

Isä on aina ollut läheisempi, mutta äiti oli myös superihana ja hyvä äiti. Rakastan molempia vaikka äiti onkin jo haudassa :(

Mutta jos pitää valita, niin isä. Äidillä oli vuosikausia pinna kireänä, kun oli monta pientä lasta. Olen esikoinen ja muistan monia äidin raivokohtauksia, kun hän huusi, heitteli tavaroita ja löi isää. Äiti ei myöskään jaksanut valvoa öisin, joten isä hoiti meidän lasten yöheräilyt, vaikka kävi töissä. Minulla on aina ollut isään läheiset välit. Toisaalta, isä teki pitkiä päiviä ja uraa, oli paljon iltoja poissa tai teki töitä kotona. Jos hän olisi vähän tinkinyt urastaan, kotona ollut äitini olisi varmaan jaksanut paremmin lastenhoidon. Kyllähän äitikin teki parhaansa. Mitään lastenhoitoapuja heillä ei ollut.

jos on ihan pakko valita sanon isä- ei lyönyt kuin kerran...

Isä oli vittumainen semijuopppo lastenhyväksikäyttäjä.

Tosin isä olisi voinut olla enemmän kotona ja läsnä ja toisaalta äiti olisi voinut myös antaa isälle enemmän tilaa kotona ja lasten kanssa. Hän dominoi sillä kentällä aika vahvasti johtuen ehkä siitä, että oli aina kotiäitinä ja se oli se hänen elämäntehtävänsä. Isän "poissaolosta" oli erityisesti haittaa veljelleni. Olen sitä mieltä, että erityisesti pojille isän läsnäolo olisi äärimmäisen tärkeää.



Mutta hyvää työtä tekivät noin kaiken kaikkiaan. Rakastava ja hyvä koti :)

En kyllä oikeasti tiedä..

Olen yh-äidin kasvattama. Äidin, joka oli ja on mieleltään sairas. Lapsuuteni kuului alistamista, nöyryyttämistä, välinpitämättömyyttä, henkistä ja seksuaalista väkivaltaa.

Vanhempani erosivat olessani 5-v ja alkoholisti-isäni ei ole osoittanut mitään kiinnostusta mua kohtaan yli 30 vuoteen.

Eli olisiko mustakin tullut "vaan" alkoholisti isäni kanssa? Äitini rikkoi psyykeni palasiksi.

En voi laittaa heitä paremmuusjärjestykseen. Kumpikin omalla tavallaan tekivät parhaansa ja antoivat minulle hyvän lapsuuden, niissä rajoissa kuin se mahdollista oli ja heidän hallinnassaan. Kotona oli aina turvallista, sai mm. hoivaa ja rakkautta, läsnäoloa ja opastusta elämään.



Vanhempani olivat ja ovat täysin erilaisia, isä usein näytti tunteensa sillä, että kuskasi harrastuksiin ja osti jotain kivaa ja hänen kanssaan olen käynyt teininä monet kiinnostavat filosofiset keskustelut.



Äiti taas oli tunteellisempi ja antoi hellyyttä paljon, mutta vaatikin sitten enemmän kuin isä. Pienenä äiti oli enemmän myös kotona, mutta isä teki töitä, ettei missään rilluttelemassa ollut.



Ei kukaan vanhempi täydellinen ole, en ole minäkään omille lapsilleni. Mutta parhaani teen ja aion jatkossakin tehdä niin kuin omat vanhempanikin ovat tehneet.