Mikä ottaa erityisesti päähän lapsienne päiväkodeissa?

Itse olen ollut pk:ssa töissä, mutta nyt olen oman lapsen kanssa kotona. Mulle oli tärkeintä työssä juuri tuo lasten ja heidän vanhempien huomioiminen. Tykkäsin työstäni tosi paljon ja halusin tehdä sen kunnolla. Kaikki pk:ssa työskentelevät eivät ikävä kyllä ajattele samalla tavalla =( Mulla on ehkä noissa käytännön asioissa (esim. pukeminen) aika hyvä muisti ja sen avulla onnistuinkin yleensä pukemaan lapsille oikeat vaatteet päälle yms. Mä puin lapsen myös aina sen mukaan, onko hän kuuma- vai kylmäverinen. Monet muut pukivat lapsille aina saman verran päälle. Useat lapset sitten joko palelivat ja hikoilivat. Päiväunien jälkeen musta oli ihanaa laittaa pikkutyttöjen hiuksia kiinni. Meilläkin oli pienten puolen pihalla tilanne usein sellainen, että pienet itkivät maassa, keinussa tai rattaissa, mutta kukaan ei ollut heistä kiinnostunut. Omaa sydäntä kyllä särki! Eihän noita lapsia jaksa koko ulkoilua kantaa tai edes pitää sylissä, mutta mulla oli sitten tapana pitää heitä kädestä kiinni ja jutella.



Olin monesti aika hankalassa tilanteessa, kun yritin puhua asioista työkavereiden kanssa. Tämä mun kirjoitus voi kuulostaa kamalalta " oma kehu haisee" -jutulta, mutta olen oikeasti ylpeä siitä, miten työni hoidin. Ja kun näitä negatiivisia juttuja lukee, tulee hinku päästä takaisin töihin tekemään hommat kunnolla!



Onko ap lapsesi päiväkodilla oma piha? Vai ulkoilevatko he puistossa?

Liian suuria tai liian paksuja rukkasia on täysin mahdoton laitta 1-vuotiaan käteen.

PK:ssa on oma piha, ikävä kyllä se on tosi pieni ja sen takia mun mielestä aika virikkeetön. JOS lapsia olisi vähemmän olisi piha ihan ok. Onneksi pystyn lapseni hakemaan jo n. klo 15.30 ja lähdemme yhdessä läheiseen isoon puistoon ulkoilemaan. On mun mielestä täysin eri tasoista ulkoilua kun pystyy esim. juoksemaan (kunhan sukkahousut on sieltä nilkoista nostettu ensin...).



Kiitos myös hyvistä uusimmista kommenteista. Mekosta haalarin alla en ole (vielä?) edes maininnut koska se on myös mun mielestä pienin ärsyttävyys. Onhan se siellä villapuvun alla täysin turha muttei varmasti pahasti haittaakkaan. Ja myös minä olen huomannut sen että joillain lapsilla on toden totta huonot ja aivan liian isot hanskat/rukkaset yms. ja sen takia niitä on joskus täysin mahdotonta laittaa hyvin pieniin käsiin.



ap

Yksi henkilkuntaan kuuluvista hoitajista on niin mahdottoman negatiivinen. Tapa miten hän puhuu lapsille on kenkku. Hän ei ole puoleen vuoteen sanonut mitään positiivista, jos sattuu kysymään esim.miten pojallani meni päivä? Kaikki muut kertovat myös positiivisista asioista esim. ruoka maistui hyvin, oli energinen päivä jne. Tuo kyseinen nainen on itse masennus.

kahdenkeskisissä kasvatuskeskusteluissa.

Ei ollut se, mitä ajattelin.



Unohdin eilen kirjoittaa, että aina sekään ei auta, vaikka vanhemmat kertoisivat, miten haluaisivat lapsensa puettavan tms. Meidän pk:ssa oli paljon hoitajia/opeja, jotka eivät millään muistaneet kertoa, jos vanhemmilla oli ollut jotain oleellista kerrottavaa. Eli tieto ei kulje. Kannattaa siis varmuuden vuoksi kertoa kaikille lapsen hoitajille esim. pukeutumiseen liittyvistä asioista. Ettei käy niin, kuin usein käy, että kertoo yhdelle, mutta juuri se henkilö ei sitten muista/jaksa/viitsi kertoa asiasta eteenpäin.

lasten asianmukaisesta pukemisesta ja vaatetuksen viimeistelystä! Vetosin työtovereihini juuri sillä, että miettisivät miten haluaisi oman lapsen olevan puettu kun päästetään pihalle.



Toivottavasti meidän talossa meni perille ;)

päivittäiset asiat, jotka vanhemmat haluavan että huomioidaan tai jotka ovat heidän työnsä kannalta tärkeitä. Näin ei aamuvuorolaisen tarvitse muistaa kaikkea kertoa muille vaan kaikki lukee vihkosta. Vihkoon kirjoitetaan myös mitä päivän aikan on tehty ja jos on sattunut jotain erityistä kivaa tai ikävää, jotta iltavuorolainen joka ei välttämättä ole kaikessa ehtinyt oleen mukana, osaa kuitenkin vanhemmille kertoa aamusta asti mitä heidän lapsensa ovat tehneet.

-eilinen 28

etta minka ihmeen takia suomalaisessa paivakodissa tuo ulkoilu on niin pyha asia? Kaikki te tunnutte olevan siihen enemman tai vahemman tyytymattomia: ei ole tarpeeksi hoitajia leikittamassa ja vahtimassa, lasten pukemisessa on hurja urakka ja usein viela puetaan vaarin. Tuntuu kirjoitustenne perusteella silta, etta ainakaan pienimmat lapset eivat siita ulkoilusta saa mitaan irti, kun on joko kylma, marka tai lapset itkevat yksin.



Oma lapseni on paivakodissa ulkomailla, ja siella kylla ulkoillaan kerran paivassa aamupaivisin, saan niin salliessa. Iltapaivisin lapsilla on aina seka ohjelmoitua toimintaa etta vapaata leikkia, eika tuo lapsi ole todellakaan karsinyt siita, etta iltapaivisin saalla kuin saalla ei raahata ulos. Ja me sentaan asumme suhteellisen lampimassa, joten ihmetyttaa, miksi Suomessa, jossa on talvella kylmaa, pimeaa ja markaa, pitaa lapset aina pakottaa ulos?!

Meillä homma menee mun mielestä näin:



Mitä enemmän tyttöni ulkoilee sitä tyytyväisempi hän on. Syö paremmin, nukahtaa helpommin ja on yleisesti erittäin hyvällä tuulella. Sellaisen PK päivän jälkeen kun siellä ei ole ulkoiltu niin hänen 14 lapsen ryhmässä on AIVAN KARMEE MEININKI!!! Koska haen (onnekseni) lapseni jo klo 15-15.30 tienoilla, näen menon omin silmin. Lapset on yksinkertaisesti täysin turhautuneita, villiintyneitä ja menevät ylikierroksilla. Se pieni huone missä joutuvat päivänsä viettämään ei yksinkertasesti neliöiltään riitä tolle porukalle koko päiväksi, seinät kaatuu päälle.



Itse siis pidän todella tärkeänä päivittäistä ulkoilua monista syistä johtuen mutta toivoisin ulkoilun olevan " laadukasta" .



ap

ainakaan mun tyttöä ei todellakaan tartte " pakottaa" ulkoilla... Riemusta kiljuen lähtee ulos ja asianmukaisesti puettuna pakkanen, sade tms. ei ole este ulkoilulla. Oon mielestäni huomannu että jopa muutkin lapset pitävät ulkoilusta sateella?! Onhan ne lätäköt ja sateenvarjot ihania...



ap

kuin meilla, silla en ole ikina meidan paivakodissa nahnyt lasten riehuvan paattomasti, ehka se sitten johtuu montessoripedagogiikasta. Ohjattua toimintaa (askartelua, lukemista, laulamista, leikkimista) on paljon, lapset osallistuvat ruokailuvalmisteluihin ja paikkojen & lelujen siivoukseen, ja omatoiminen leikki tapahtuu opettajien valvonnassa niin, etta mitaan ylilyonteja ei tapahdu. Nain kaikilla lapsilla on (pedagogiikan mukaan) rauha keskittya siihen, mika heita eniten kiinnostaa.

etta lapset ovat kylla ihan reippaita ja rauhallisia paivan jalkeen, enka ole huomannut heidan tarvitsevan iltapaivaulkoilua. Tosin usein ulkoillemme itse viela iltaisin.

Yleistää en voi, mutta meidän päiväkodissa on mielestäni huono ilmapiiri. Hoitajat ovat kovin happaman, huonotuulisen oloisia. Aivan kuin kukaan ei viihtyisi siellä töissä. Eihän tämä voi olla vaikuttamatta lapsiin.

mutta voisivat syöttää vähemmän nakkeja, kalapuikkoja yms. Ja tärkeät tiedotteet häviävät seinällä muiden ei niin tärkeiden lappusten alle. Sitten kun on jotain ohjelmaa johon pitäisi varautua ei ole hajuakaan mistä on kyse.

Kun päiväkodeissa mennään ulos SÄÄLLÄ KUIN SÄÄLLÄ. En mä itse ainakaan haluaisi mennä ulos jos taivaalta tulee akkoja ja ukkoja... Mutta lasten pitää? Näin olen huomannut kun olen seurannut erään päiväkodin päivärytmiä. Eivätkä kaikki lapset todellakaan nauti ulkonaolemisesta! Tai syö paremmin jne.



Toki pidän itsekin ulkoilua erittäin tärkeänä, mutta siinäkin kohtuus kaikessa. Tämän takia olen iloinen, että lapseni ovat pph:lla. Hän käy lasten kanssa ulkona joka päivä, mutta ei mene ulos jos sataa tai on kylmä. Minusta ihan ok. Pph voi joustaa enemmän kuin päiväkoti. Ymmärrän, että hoitajatkin haluavat välillä ulos ja saamaan vaihtelua. Lapsetkin riehuvat ja sotkevat vähemmän. Mutta kamala työ puettaa kaikki lapset!

Ilman muuta sinun pitää asiasta sanoa, se on ainut tapa saada jotain aikaan! Ja tarkoitan, että riittävän napakasti. Muutenkin vanhemmat puuttukaa enemmän lapsenne asioihin hänen hoitopaikassaan, älkää ujostelko! Itse en saanut suutani auki ja johti paljon pahempiin asioihin, kyseesä kuitenkin pph.



Kuitenkaan ei pidä unohtaa, että päiväkodit ovat ylikansoitettuja, ja hoitajat yleensä tosi ahkeria ja hyviä tyyppejä. Hekään eivät voi mitään sille, että kaikkea ei saa aina sujumaan. Molemmat osapuolet huomioonottavaa kanssakäymistä ja sillä hyvä!

Toisissa on huono työilmapiiri, toisissa ei. Syitä voi olla monia.

Eivät pk-alan työntekijät mitään superihmisiä ole, samat ongelmat kuin kellä tahansa.

Älä ole liian nöyrä, vaan ota mieltä vaivaavat asiat rohkeasti esille! Et ole liian nipo!

Vierailija:

Ymmärrän ja olen huomannutkin että hoitajien mahdollisuudet ulkona ovat rajalliset. Mutta yleensä omasta ryhmästä on aina hoitaja ulkona ja näin pienten puolella (jotka eivät muuten osaa vielä leikkiä keskenään) olisi helpointa jos pitäisivät lauman kasassa ja vaikka leikkisivät piirileikkejä tms. Näin kaikki olisi näköetäisyydellä eikä olisi niitä nurkan takana kivien syöjiä. Niitä kuitenkin haetaan kotiin tipottain ja lapsiluku näin pienenee. Välillä oikeesti se on kiinni hoitajien viitseliäisyydestä, ei millään pahalla.

Ymmärrän ettei isojen puolella ole tähän mahkuja mutta he nyt leikkivätkin kimpassa muutenkin.

t.12

Ainakin meidän päiväkodissamme hoitajat seisoivat usein yhdessä ryhmässä juoruamassa keskenään niitä näitä ja ne 1-3-vuotiaat saivat touhuta kuka mitäkin itsekseen. Joskus joku antoi keinussa vauhtia, mutta sitten taas lapset saivat keinua itsekseen (vauvakeinut) ja huudella, että joku tulisi antamaan lisää vauhtia. Ei tosiaankaan ollut koko ajan valvova silmä päällä, vaan lapset hortoilivat kuka missäkin. Tarkkailin asiaa, kun olimme lasten kanssa tutustumassa uuteen hoitopaikkaan.

Tiedän myös, että yksi lapsista pääsi karkaamaan pihasta. Sattumalta asia tuli tietooni, mutta siitä eri kerrottu muiden lasten vanhemmille lainkaan. Tätä hieman ihmettelin, koska juuri tuohon aikaan oli ollut näkyvästi esillä pari traagisesti päättynyttä karkureissua ja ihmiset pelkäsivät. ILmeisesti ei haluttu kertoa, että joku oli karannut?

Kyllä ne hoitajat mukavia ja mahtavia olivat, mutta silti välillä tuntui pahalta viedä lapsi hoitoon. Eivät he kuitenkaan vastaa heti tai edes nopeasti, jos lapsella on joku hätä, ja itkuunkaan ei aina reagoida kovin lämpimästi.