Häpykarvat OVAT alapään hyväksi
http://www.decibel.fi/tietoa/keho/tyttojen-alapaa-ja-rinnat/tyttojen-alapaa/alapaan-anatomia
"
Häpykarvat ovat valkovuodon ohella naisen alapään tärkein puolustusmekanismi. Luonto on muotoillut häpykarvat juuri sillä tavalla, että ne parhaiten estäisivät likaa ja bakteereita pääsemästä emättimeen, juuri tästä syystä häpykarvat ovat hieman karkeampia kuin hiukset ja litteämpiä ja liukkaampia ja usein hieman kiharia niin, että ne taipuvat poispäin ulompien häpyhuulten välisestä vaosta.
Häpykarvat toimivat myös suojaavana ilmakerroksena ja estävät alapään liikaa kuumenemista ja tukahtumista. Häpykarvat estävät myös housujen hiertämistä ja jalkojen välissä olevien herkkien ihopoimujen hiertämistä toisiinsa. Häpykarvat alkavat kasvaa alapään ulkoisissa osissa murrosiässä. Joillakin tytöillä karvoitusta on vain häpykummulla ja muutama karva häpyhuulten ulkoreunoilla, kun taas toisilla karvoitus jatkuu jopa reisiä pitkin, peräaukon ympärillä ja ehkä jopa viivana napaa kohti. Häpykarvoitus on yleensä saman väristä kuin kainalokarvat ja yleensä hieman luonnollista hiusväriä tummempaa.
Se, minkälaisen "kampauksen" haluaa pitää alapäässään, on jokaisen oma asia. Alushousujen sivuilta pilkottavien karvojen poistamista, eli bikinirajaa, on jo kauan pidetty lähes pakollisena. Nykyään kaikkien karvojen poistamista pidetään muodikkaana ja sen sanotaan olevan ”siistiä”. Kyseinen villitys on perua pornoteollisuudesta ja on levinnyt entisestään suuseksin yleistyttyä. Kaikkien häpykarvojen poisto sheivaamalla, vahaamalla tai karvanpoistoainetta käyttämällä on kuitenkin useimmiten hyvin rasittavaa iholle. Kun karvat katkeavat, kun ne vedetään pois tai kun ne syövytetään pois ihoon tulee pienen pieniä haavoja, jotka voivat tulehtua. Tulehtuminen voi näkyä punaisina, kutiavina näppyinä tai finnien tapaisina patteina. Karvat voivat myös alkaa kasvamaan sisäänpäin, jolloin karvatupet tulehtuvat. Uusien tutkimusten mukaan tietyt sukupuolitaudit tarttuvat helpommin juuri näiden haavojen kautta. Ilman suojaavaa häpykarvoitusta alapää kärsii helpommin kuumasta ja kosteasta, mikä aiheuttaa punoitusta ja kirvelyä ja lisää hiivatulehduksen ja muiden tulehdusten vaaraa. Karvojen kasvaessa takaisin, voivat ne tuntua melkein samalta kuin hiekkapaperi ja usein ne myös kutiavat ja aiheuttavat hiertymiä."
Tuossa tietoa. Ajatus on se, että häpykarvojen poistosta ei ole YHTÄÄN MITÄÄN hyötyä. Jos niin väittää, vain valehtelee.
Kommentit (131)
[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 17:41"]
Nimenomaan. Jokainen saa tietysti tehdä karvoilleen, mitä lystää ja varmasti on monia, joilla on luonnontilassakin niin vähän karvoja, ettei niiden poistaminen mitään haittaa aiheuta. Tämä ei kuitenkaan ole yleistä. Jos on yhtään runsaampi karvankasvu, niiden poistaminen on vaikeaa, tuskallista ja ihan satavarmasti epäterveellistä. Sen vuoksi näistä aloituksessa mainituista faktoista täytyy puhua. Minä en ainakaan halua, että nuoret tytöt ja naiset elää siinä uskossa, että karvojen poistaminen on pakollista tai edes suositeltavaa. Naisilla on ulkonäköpaineita ihan tarpeeksi muutenkin, ilman että häpykarvoille yökitään ja niitä väitetään epähygieenisiksi, mikä on täysi myytti. Jos sinä tykkäät paljaasta toosastasi, niin kiva sulle, mutta aikuisena voisit katsoa sitä omaa toosaasi pitemmälle ja ajatella vähän, millaisessa todellisuudessa haluat nuorten elävän. Minulle jo bikinirajojen ajelu aiheuttaa joka ikinen kerta tulehtuneita karvatuppeja ja sisäänkasvaneita karvoja, vaikka suorittaisin kaikki mahdolliset rituaalit. Voin vaan kuvitella, miltä tuntuisi olla 15-vuotias nykypäivänä, kun kaikkien oletetaan olevan karvattomia ja karvat nähdään likaisina ja rumina. Ajatelkaa siis vähän nuoria ja pitäkää se suunne supussa, teette omille karvoillenne sitten mitä tahansa.
[/quote]
Fair point. Muistakaa myös varoitella ylipainosta, sillä se on suurempi terveys- ja ulkonäköriski kuin karvat tai karvattomuus.
Karvat on jo tulossa takaisin pornoonkin, tää on ohimenevä muoti. Kohta yhtä junttia kuin polyesteriset, lahkeista levenevät matalalantiohousut.
Näin lääkärinä on pakko vaan nauraa tälle keskustelulle. Saippualla saa todellakin alapäässä pestä ja kovin suotavaa se olisi, että niin teette ennen kuin tulette alapäätänne lääkärille näyttämään. Ja olisihan se meidän ammatin kannalta kohteliasta edes hieman siistiä sitä pehkoa, jotta tutkiminen olisi helpompaa. Lääkärinä ajan alapääni ja saunailtojen perusteella suurin osa n. 30-vuotiaista kollegoistani.
Pitkäkää naiset juuri sellaiset karvat kuin teille ovat itselle rakkaat. Kovin huolissani olen ihmisistä, jossa ei elämässä ole mitään muuta pätemisen tarvetta kuin pilkukarvan pituus. Mitä tämä aloitus kertoo ap:sta? Kuinka sivistymätön, tyhmä ihminen oikeasti käyttää aikansa tällaisen aloituksen tekemiseen ja sitten jaksaa lainata siihen jonkun diibadaabatekstin? Arvaan aloittajan koulutuksen- ja tulotason kyllä helposti. Myötähäpeä.
Mutta jatkakaa. Suomen naisten suurimman ongelmat ovatkin tällä hetkellä pilkukarvan oikea pituus ja työssäkäyvien pikkulasten demonisointi.
En ihmettele yhtään, että Suomi on siinä kunnossa kun on. Suomi ei todellakaan ole sivistysvaltio. Missään mielessä.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 12:16"]
Karvat on jo tulossa takaisin pornoonkin, tää on ohimenevä muoti. Kohta yhtä junttia kuin polyesteriset, lahkeista levenevät matalalantiohousut.
[/quote]
Muoti seilaa ees taas. Jo muinaiset egyptiläiset poistivat karvoja. Välillä muoti on ollut muuta, mutta varmaa on että jossain vaiheessa tulevaisuudessa karvat ovat jälleen muodissa ja poissa muodista.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 12:30"]
Näin lääkärinä on pakko vaan nauraa tälle keskustelulle. Saippualla saa todellakin alapäässä pestä ja kovin suotavaa se olisi, että niin teette ennen kuin tulette alapäätänne lääkärille näyttämään. Ja olisihan se meidän ammatin kannalta kohteliasta edes hieman siistiä sitä pehkoa, jotta tutkiminen olisi helpompaa. Lääkärinä ajan alapääni ja saunailtojen perusteella suurin osa n. 30-vuotiaista kollegoistani.
Pitkäkää naiset juuri sellaiset karvat kuin teille ovat itselle rakkaat. Kovin huolissani olen ihmisistä, jossa ei elämässä ole mitään muuta pätemisen tarvetta kuin pilkukarvan pituus. Mitä tämä aloitus kertoo ap:sta? Kuinka sivistymätön, tyhmä ihminen oikeasti käyttää aikansa tällaisen aloituksen tekemiseen ja sitten jaksaa lainata siihen jonkun diibadaabatekstin? Arvaan aloittajan koulutuksen- ja tulotason kyllä helposti. Myötähäpeä.
Mutta jatkakaa. Suomen naisten suurimman ongelmat ovatkin tällä hetkellä pilkukarvan oikea pituus ja työssäkäyvien pikkulasten demonisointi.
En ihmettele yhtään, että Suomi on siinä kunnossa kun on. Suomi ei todellakaan ole sivistysvaltio. Missään mielessä.
[/quote]Joo ihan salettiin olet lääkäri. Ainakaan naisen alapäätä et ole tainnut koskaan läheltä nähdä.
Itse asiassa olen lääkäri. Ja liian monta alapäätä olen urani aikana joutunut näkemään, haistamaan ja tutkimaan. Se on myytti, että suomalaiset olisivat kaikki hygieniastaan huoltapitäviä. Ottaisin sinut seuraamaan vastaanottoa, jos se olisi mahdollista. Edes kainaloiden pesu ei ole "normi" saati deodorantin käyttö. Yli puolella ne kainalot haiskahtaa aika tavalla tavallisilla naisilla. Ja eikö tämän palstan mukaan ole lähes epänormaalia käydä suihkussa joka päivä, saati aamuin illoin?
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 13:03"]
Itse asiassa olen lääkäri. Ja liian monta alapäätä olen urani aikana joutunut näkemään, haistamaan ja tutkimaan. Se on myytti, että suomalaiset olisivat kaikki hygieniastaan huoltapitäviä. Ottaisin sinut seuraamaan vastaanottoa, jos se olisi mahdollista. Edes kainaloiden pesu ei ole "normi" saati deodorantin käyttö. Yli puolella ne kainalot haiskahtaa aika tavalla tavallisilla naisilla. Ja eikö tämän palstan mukaan ole lähes epänormaalia käydä suihkussa joka päivä, saati aamuin illoin?
[/quote]
Ja miten se karvattomuus lisäsi hygienian tasoa?
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 12:30"]
Näin lääkärinä on pakko vaan nauraa tälle keskustelulle. Saippualla saa todellakin alapäässä pestä ja kovin suotavaa se olisi, että niin teette ennen kuin tulette alapäätänne lääkärille näyttämään. Ja olisihan se meidän ammatin kannalta kohteliasta edes hieman siistiä sitä pehkoa, jotta tutkiminen olisi helpompaa. Lääkärinä ajan alapääni ja saunailtojen perusteella suurin osa n. 30-vuotiaista kollegoistani.
Pitkäkää naiset juuri sellaiset karvat kuin teille ovat itselle rakkaat. Kovin huolissani olen ihmisistä, jossa ei elämässä ole mitään muuta pätemisen tarvetta kuin pilkukarvan pituus. Mitä tämä aloitus kertoo ap:sta? Kuinka sivistymätön, tyhmä ihminen oikeasti käyttää aikansa tällaisen aloituksen tekemiseen ja sitten jaksaa lainata siihen jonkun diibadaabatekstin? Arvaan aloittajan koulutuksen- ja tulotason kyllä helposti. Myötähäpeä.
Mutta jatkakaa. Suomen naisten suurimman ongelmat ovatkin tällä hetkellä pilkukarvan oikea pituus ja työssäkäyvien pikkulasten demonisointi.
En ihmettele yhtään, että Suomi on siinä kunnossa kun on. Suomi ei todellakaan ole sivistysvaltio. Missään mielessä.
[/quote]Mielenkiintoista. Itse kun olen alapäitä tutkinut, niin sellaista pehkoa en ole nähnyt, että näkyvyyttä merkittävästi haittaisi. Jos on kovin mittava karvankasvusto, niin poistaminenkin voi olla hankalaa kotona. Kohteliaisuudesta lääkäriä kohtaan ei todellakaan tarvitse sheivata, vaan lääkäri tekee sen jos tarvetta on. Ihmeellinen asenne lääkäriltä, että ei saisi vastaanotolle tulla karvoineen päivineen.
t. "en ole gynekologi, mutta voin kyllä vilkaista"
Ovat ne hyväksi jos peseytyy harvemmmin kuin kerran viikossa. Muuten ne on epähygeeniset.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 13:45"]
Ovat ne hyväksi jos peseytyy harvemmmin kuin kerran viikossa. Muuten ne on epähygeeniset.
[/quote]Täyttä legendaa, eikä pidä paikkaansa.
Haluaisin kysyä yhtä asiaa; mikä ihmisiä kismittää, jos jollakulla on posliini? Vastaukseksi en kelpuuta aivopieruja kuten "karvaton pillu on pedofiileille/en minä ainakaan haluaisi näyttää lapselle/se on epähygieenistä". Mikä siinä oikeasti niin kaivertaa, että varsinkin tällä palstalla on tarve haukkua ja lytätä, jos joku sheivaa/vahaa/sokeroi kaiken pois?
-
Itse olen posliini, koska elän parisuhteessa ja sekä mieheni että minä pidämme karvattomasta tyylistä. En kuitenkaan koskaan ajattele pahalla niitä, jotka antavat karvojensa kasvaa luonnollisesti. En ymmärrä, miksi mammat raivostuvat, jos toiset haluavat olla posliineja? Ette te nyt kuitenkaan toisen terveydestä ole noin huolissaan. En vaan voi käsittää, miten ihmiset oikeasti välittävät ja kehtaavat haukkua toisten alapääkarvoja :D
-
Toivon oikeita, asiallisia vastauksia, ne alapeukut, joita minun kommenttini tulee saamaan ei kerro vastausta kysymykseeni, ainoastaan vahvistaa ennakkoluulojani "karvallisia" kohtaan :D
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:19"]
Haluaisin kysyä yhtä asiaa; mikä ihmisiä kismittää, jos jollakulla on posliini? Vastaukseksi en kelpuuta aivopieruja kuten "karvaton pillu on pedofiileille/en minä ainakaan haluaisi näyttää lapselle/se on epähygieenistä". Mikä siinä oikeasti niin kaivertaa, että varsinkin tällä palstalla on tarve haukkua ja lytätä, jos joku sheivaa/vahaa/sokeroi kaiken pois? - Itse olen posliini, koska elän parisuhteessa ja sekä mieheni että minä pidämme karvattomasta tyylistä. En kuitenkaan koskaan ajattele pahalla niitä, jotka antavat karvojensa kasvaa luonnollisesti. En ymmärrä, miksi mammat raivostuvat, jos toiset haluavat olla posliineja? Ette te nyt kuitenkaan toisen terveydestä ole noin huolissaan. En vaan voi käsittää, miten ihmiset oikeasti välittävät ja kehtaavat haukkua toisten alapääkarvoja :D - Toivon oikeita, asiallisia vastauksia, ne alapeukut, joita minun kommenttini tulee saamaan ei kerro vastausta kysymykseeni, ainoastaan vahvistaa ennakkoluulojani "karvallisia" kohtaan :D
[/quote]
No kun se on fakta, että alapäässä karvat ovat syystä. Onko sitä vaikea tajuta?
Toiseksi, karvattomuutta en kannata siksi kun nykymaailmassa esiteinien, teinien ja nuorten naisten suhtautuminen omaan kehoon on sairaalloisen tuunaavaa ja huonoitsetuntoista. Lähes kaikki modaukset mitä on mahdollista tehdä, tehdään jotta ollaan IN ja pojat tykkkää ja ollaan sexyä jne. Geelikynnet, lävistykset, posliinipillu, tekoripset. Seuraavaksi kai anuksen valkaisu, häpyhuulten leikkely ja perseimplantti + rasvaimu? Nuoriin ihmisiin on vahvasti luotu mielikuva, että karvat naisella ovat likaisia ja miesmäisiä. Sen sijaan isot rinnat ovat naiselliset eivätkä esim. lehmämäiset. Miksi siis naiseuden merkki eli karvakolmio häpyalueella EI OLE naisellista ja kaunista? Minusta se on. Lisäksi kainalokarvat ovat myös naisellisia, ei minulla tule mieleen miesmäisyys jos naisella on kainalokarvoitusta.
Ylipäätään, minusta on fiksumpaa olla luomu kuin tuunattu.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:52"][quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:19"]

Onko sinun vaikea tajuta kysymystäni? Miksi SINUA häiritsee jos naapurin nainen ajelee karvansa? Tai kuntosalilla suihkussa huomaat posliinin? Miksi se henkilökohtaisesti satuttaa/suututtaa sinua, ja koet oikeudeksesi arvostella toisen valintaa? Tämä valinta ei nimittäin satuta ketään, tai vaikuta ulkopuolisten elämään.
-
Mitä "luomuuteen" tulee, yleistät juurikin niin typerästi, kuin voi vain odottaa. Minä olen posliini kumppanini ja itseni vuoksi, en mainosta sitä muille. Minulla ei ole värjättyjä hiuksia/pidennyksiä/rakennekynsiä/silikoneja/ripsienpidennyksiä, täysin "luomu" olen. En edes käytä meikkiä. Ainoa keino, millä vartaloani muokkaan on treenaaminen sekä tämä sokerointi tietyissä kohdissa vartaloa. Annanko näinollen sairaanloisen epäterveellisen kuvan nuorisolle? Argumenttisi ei ole toimiva, kuten huomamme.
-
Edelleen vastausta odottelen, kuinka jonkun posliininaolo voi ärsyttää sinua noin paljon, vaikkei se vaikuta elämääsi?
+ ulkonevat sisemmät häpyhuulet. Eipä paljon huvita sheivailla.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 15:25"]
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:52"][quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:19"] Haluaisin kysyä yhtä asiaa; mikä ihmisiä kismittää, jos jollakulla on posliini? Vastaukseksi en kelpuuta aivopieruja kuten "karvaton pillu on pedofiileille/en minä ainakaan haluaisi näyttää lapselle/se on epähygieenistä". Mikä siinä oikeasti niin kaivertaa, että varsinkin tällä palstalla on tarve haukkua ja lytätä, jos joku sheivaa/vahaa/sokeroi kaiken pois? - Itse olen posliini, koska elän parisuhteessa ja sekä mieheni että minä pidämme karvattomasta tyylistä. En kuitenkaan koskaan ajattele pahalla niitä, jotka antavat karvojensa kasvaa luonnollisesti. En ymmärrä, miksi mammat raivostuvat, jos toiset haluavat olla posliineja? Ette te nyt kuitenkaan toisen terveydestä ole noin huolissaan. En vaan voi käsittää, miten ihmiset oikeasti välittävät ja kehtaavat haukkua toisten alapääkarvoja :D - Toivon oikeita, asiallisia vastauksia, ne alapeukut, joita minun kommenttini tulee saamaan ei kerro vastausta kysymykseeni, ainoastaan vahvistaa ennakkoluulojani "karvallisia" kohtaan :D [/quote] No kun se on fakta, että alapäässä karvat ovat syystä. Onko sitä vaikea tajuta? Toiseksi, karvattomuutta en kannata siksi kun nykymaailmassa esiteinien, teinien ja nuorten naisten suhtautuminen omaan kehoon on sairaalloisen tuunaavaa ja huonoitsetuntoista. Lähes kaikki modaukset mitä on mahdollista tehdä, tehdään jotta ollaan IN ja pojat tykkkää ja ollaan sexyä jne. Geelikynnet, lävistykset, posliinipillu, tekoripset. Seuraavaksi kai anuksen valkaisu, häpyhuulten leikkely ja perseimplantti + rasvaimu? Nuoriin ihmisiin on vahvasti luotu mielikuva, että karvat naisella ovat likaisia ja miesmäisiä. Sen sijaan isot rinnat ovat naiselliset eivätkä esim. lehmämäiset. Miksi siis naiseuden merkki eli karvakolmio häpyalueella EI OLE naisellista ja kaunista? Minusta se on. Lisäksi kainalokarvat ovat myös naisellisia, ei minulla tule mieleen miesmäisyys jos naisella on kainalokarvoitusta. Ylipäätään, minusta on fiksumpaa olla luomu kuin tuunattu. [/quote] Onko sinun vaikea tajuta kysymystäni? Miksi SINUA häiritsee jos naapurin nainen ajelee karvansa? Tai kuntosalilla suihkussa huomaat posliinin? Miksi se henkilökohtaisesti satuttaa/suututtaa sinua, ja koet oikeudeksesi arvostella toisen valintaa? Tämä valinta ei nimittäin satuta ketään, tai vaikuta ulkopuolisten elämään. - Mitä "luomuuteen" tulee, yleistät juurikin niin typerästi, kuin voi vain odottaa. Minä olen posliini kumppanini ja itseni vuoksi, en mainosta sitä muille. Minulla ei ole värjättyjä hiuksia/pidennyksiä/rakennekynsiä/silikoneja/ripsienpidennyksiä, täysin "luomu" olen. En edes käytä meikkiä. Ainoa keino, millä vartaloani muokkaan on treenaaminen sekä tämä sokerointi tietyissä kohdissa vartaloa. Annanko näinollen sairaanloisen epäterveellisen kuvan nuorisolle? Argumenttisi ei ole toimiva, kuten huomamme. - Edelleen vastausta odottelen, kuinka jonkun posliininaolo voi ärsyttää sinua noin paljon, vaikkei se vaikuta elämääsi?
[/quote]
Et sitten ymmärrä kokonaisuutta? Mitä enemmän on posliineja ja varsinkin niitä yököttelijöitä joiden mielestä karvaton on puhdas, karvainen likainen niin sitä enemmän nuoret menevät sekaisin ja epävarmemmiksi. En minä yhtä yksilöä tyrmää vaan kokonaisuutta.
Ja todellakin, on se kumma kun samaan aikaa kun jenkkipornossa yleistyi posliini niin alkoi se yleistä myös muiden piireissä ja lisääntyneenä itsensä tuunaamisen ja sokeroinnin kaupallisuutena. Lopputulos on se, että 12 vuotias lapsi nyhrää itkuisena pilluaa keittiöFiskarsseilla kun se on niin yököttäväksi muuttumassa. "eihä kukaa poika tykkää jos o jotai karvoi!!!"
Ja miehilläkin on osansa, mutta itse te naiset itsenne nyrkin ja hellan väliin ajatte kun tuunaatte kroppaanne milloin mistäkin kohdasta miellyttääksenne miehiä. Hipit oli sentään rautaa!
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 15:37"][quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 15:25"]

Edelleen, sokeroin itseni omaksi nautinnokseni sekä mieheni. En myöskään ole puhunut, että karvattomuus olisi puhtaampaa. Ainoa syy on oma mieltymykseni, ja ei, en ole fiskarsseilla kyninyt itseäni 12 -vuotiaana. Sokeroin ensimmäisen kerran 17 -vuotiaana vanhojentansseihin, ja niin teen edelleen 22 -vuotiaana. Ehkä se on sitä mammojen katkeruutta sitten, kommenttisi vahvistavat mielikuvaani.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 16:00"][quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 15:37"][quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 15:25"]

Enkä elä nyrkin ja hellan välissä, täysin tasa-arvoisessa ja rakastavassa suhteessa mieheni kanssa.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 16:02"]
Enkä elä nyrkin ja hellan välissä, täysin tasa-arvoisessa ja rakastavassa suhteessa mieheni kanssa.
[/quote]
Ja yläpeukutat itseäsi :)
Huomaa kyllä iästä, että posliini on pop kun olette sitä ikää että mediat ovat KOKOAJAN syöttäneet tuota mielikuvaa naisesta.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 12:30"]
Näin lääkärinä on pakko vaan nauraa tälle keskustelulle. [b]Saippualla saa todellakin alapäässä pestä ja kovin suotavaa se olisi, että niin teette ennen kuin tulette alapäätänne lääkärille näyttämään.[/b] Ja olisihan se meidän ammatin kannalta kohteliasta edes hieman siistiä sitä pehkoa, jotta tutkiminen olisi helpompaa. Lääkärinä ajan alapääni ja saunailtojen perusteella suurin osa n. 30-vuotiaista kollegoistani.
Pitkäkää naiset juuri sellaiset karvat kuin teille ovat itselle rakkaat. Kovin huolissani olen ihmisistä, jossa ei elämässä ole mitään muuta pätemisen tarvetta kuin pilkukarvan pituus. Mitä tämä aloitus kertoo ap:sta? Kuinka sivistymätön, tyhmä ihminen oikeasti käyttää aikansa tällaisen aloituksen tekemiseen ja sitten jaksaa lainata siihen jonkun diibadaabatekstin? Arvaan aloittajan koulutuksen- ja tulotason kyllä helposti. Myötähäpeä.
Mutta jatkakaa. Suomen naisten suurimman ongelmat ovatkin tällä hetkellä pilkukarvan oikea pituus ja työssäkäyvien pikkulasten demonisointi.
En ihmettele yhtään, että Suomi on siinä kunnossa kun on. Suomi ei todellakaan ole sivistysvaltio. Missään mielessä.
[/quote]
Olis kyllä mukava tietää että missä Suomen lääkiksistä opetetaan että pimppiin kannattaa laittaa saippuaa :D Porvoon yliopiston lääkiksessäkö?
Hyvä yritys oli kyllä. Internet on mukava paikka siitä että täällä saat hetken olla mikä vain mistä haaveilet. Mä varmaan aion huomenna olla kirurgi tai astronautti.
[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 21:05"]
[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 09:04"]
[quote author="Vierailija" time="21.08.2015 klo 08:12"]Karvat on ällöttäviä ja sille ei voi mitään. Ne myös tuntuvat epämukavilta, kutittavat ja pistelevät. Sekä näyttävät rumilta. Siksi tykkään pitää posliinia. Paljon mukavamman tuntuinen. [/quote] Mutta tiedätkö, että se broilerisi, joka on täynnä karvatupentulehduksia ei ole mikään kaunis näky.
[/quote]MInä ainakin mielelläni katson näitä majavia, kuin niitä karvatupentulehduksia täynnä olevia alapäitä. Ne karvat kuuluu alapäähän ihan samoin kuin korvat olisi valmiiksi rei´itetty, jos Luoja olisi näin tarkoittanut.
tk-lääkäri
[/quote]
Ja ihminen syntyisi vaatetettuna, jos Luoja olisi näin tarkoittanut. Silmälasit on myös luonnottomat. Enkä ole yhtään luonnollista taloa Suomessa nähnyt, joitakin luonnon valtaamia kylläkin.