Lue keskustelun säännöt.
Miten tähän elämään oikein pitäisi suhtautua?
04.10.2012 |
Mulla on semmonen ongelma, etten saa elämääni mallilleen ollenkaan. Siis sellaiselle mallille mitä itse haluaisin ja millainen elämän mielestäni pitäisi olla. Kärsin ja olen rasittunut ja tyytymätön. Mulla ons elkeä mielikuva miten asioiden pitäisi olla mutta ei se vaan toteudu. Aina tulee joku häiritsevä tekijä, sinänsä pikkuasia mutta mulle sen verran iso, että alkaa rassata.
Olen niin väsynyt tähän!
Kommentit (6)
Elämä on sellasta. Voi opetella kestämään epätäydellisyyttä, jolloin tuo ei enää tunnu niin ongelmalliselta. Toki aina voit pyrkiä olemaan hyvä ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pääseekö perfektionistisuudesta eroon?
Elämä on sellasta. Voi opetella kestämään epätäydellisyyttä, jolloin tuo ei enää tunnu niin ongelmalliselta. Toki aina voit pyrkiä olemaan hyvä ihminen.
Mulla on ongelmana epäonnistumisen pelko ja siten perfektionistisuus. Masennun ja alisuoritan helposti.
Järjellä osaan ajatella nämäkin ongelmat "järkevästi", mutta sitten kun pitäisi käytännössä toteuttaa järkevämpää toimintamallia, niin huh...
Ehkä tätäkin pitäisi ruveta suorittamaan; esim. alkuun vähintään viisi pientä epäonnistumista päivässä kunnes se ei tunnu missään ja sitten laajentaa sitä muuhunkin elämään.
En tiedä. Vittumaista tää on ja estää tehokkaasti mistään nauttimisen, kun tulee syyllinen olo ja huono omatunto eikä itsetuntoa oikein ole.
Elämä on sellasta. Voi opetella kestämään epätäydellisyyttä, jolloin tuo ei enää tunnu niin ongelmalliselta. Toki aina voit pyrkiä olemaan hyvä ihminen.
perfektionismista pääsee eroon pysähtymällä miettimään, mitkä asiat on oikeasti tärkeitä. Esimerkiksi että riittävä yöuni on tärkeämpää kuin se, että unista tinkimällä koti olisi täydellisen siisti. Tai että aamuista lapsen kanssa sylittelyä ei tarvitse keskeyttää työpuhelun takia, vaan sen puhelun voi soittaa puolen tunnin päästä toimistoltakin. Ylipäätään mietit vain, ovatko ne asiat oikeasti tärkeitä, joiden epätäydellisyys nyt häiritsee.
Tiedättehän: Nysvätä voi oikeasti vain pikkuasioiden parissa. Kun kuviot kasvavat, pikkuasioihin ei lopulta enä ehdi kiinnittää huomiota. Sit on pakko palkata joku kontoroollifriikki opiskelijatyttö, joka ei vielä ole selvinnyt murrosiästään, hoitamaan niitä detaljeja omasta puolesta. Sellainen kuin sinä olit ennen. Itse on siirryttävä tärkeämpiin asioihin. Siinä vaiheessa perhektionismi karisee käytännön pakosta - tai mieli prakaa, tulee burnout ja sairaala ja sekä täydellisyydelle että kaikelle todelliselle menestyksellekin saa sitä kaiutta heittää hyvästi.
Mä tiedän, koska olen ollut se nuori perfektionistityttö, jonka joku silloin palkkasi hoitamaan detaljejaan, olen saanut siitä sen menestyksen, joka siitä oli saatavissa ja sitten olosuhteiden pakosta joutunut siirtymään seuraaville tasoille.
AP:lle sanoisin, että jos ne epätäydellisyydet kerran on pikkuasioita, niin lakkaa nussimasta pilkkua. Ryhdy johtajaksi. Mieti suuria linjoja. Jos tämäkään ei auta, kyse on siitä, ettei ne suuretkaan asiat ole sulla kunnossa. Ehkä olet väärällä alalla? Ehkä haluaisitkin asua toisin? Ehkä kuvittelet, että kumppanisi pitäisi tehdä sinut onnelliseksi ja yrität pakottaa tämä siihen, vaikka oikeasti se on ihan sun oma asia?
Mieti, miksi sun elämä on suorittamista ja pistelaskua. Oikeasti nimittäin siitä täytyy nauttia nyt, niillä pisteillä ei saa myöhemmin mitään.
Opettele hyväksymään. Rauhoitu.
Elämä on juuri nyt, tässä. Ei eilisessä, ei huomisessa. Tämä hetki on ainoa mitä sulla oikeasti on. Katsele ja kuuntele sitä, hyväksy se. Ole rauhallinen, tyytyväinen. Muuta se minkä voit mutta älä tee muutosta itsetarkoitukseksi. Opettele löytämään tästä hetkestä se rauha.
Zen.
Elämä on sellasta. Voi opetella kestämään epätäydellisyyttä, jolloin tuo ei enää tunnu niin ongelmalliselta. Toki aina voit pyrkiä olemaan hyvä ihminen.