Miten kasvatetaan 12-vuotiasta, joka ei tottele?

Meillä on esimerkiksi koko kesä tehty tuota, että olen ollut pojan kanssa ihan 24/7. Välit on hyvät ja läheiset. Ollaan nimenomaan käyty pitkillä kävelyillä, pyöräretkillä jne. Nyt kun olen töissä, niin en ehdi hänen kanssaan olemaan tietty 24/7 enkä pysty olemaan vastassa, kun hän pääsee kahdelta koulusta. Niinpä hän ehtii livahtamaan kaverille. Viimeiksi eilen kuitenkin vietin kaiken vapaa-aikani pojan kanssa ja tänään tässä on sitten seuraus.



En tiedä, että onko kyse kunnioituksen puutteesta vanhempia kohtaan vaan hänellä on mielestäni ihan oma maailmansa, jossa hänen mielestään hän saa tehdä mitä lystää. Koska hänen mielestään kottari on huono juttu, niin hänellä on oikeus mennä sitten kaverin luo ilman lupaa.



Tätä taistelua ollaan käyty jo nyt noin 6 vuotta eli siitä lähtien kun poika on kulkenut yksikseen. Minun seurassani hän on usein tosi hyvin käyttäytyvä, mutta heti kun aikuisen valvova silmä ei ole paikalla tuntuu kuin hänellä ei olisi lainkaan omaatuntoa ja tekee juuri sitä mitä häntä sillä hetkellä huvittaa vaikka tietää säännöt ja rangaistuskäytännöt / palkinnot. Kukaan, joka näkee lapseni minun seurassani, ei uskoisi, että mitä sama poika puuhaa selän takanani.

Onko hän kuitenkin älykäs ja empaattinen? Pyri kehittämään moraalia keskusteluin, elokuvin ja kirjoin. Vie lapsi ja itsesi perheneuvolaan, jos lapsen teot ovat omenavarkautta vakavampia.

joten 2 viikkoa ilman kavereita voi tosiaan olla mahdottomuus, ja jopa tiputtaa ulos jostain tärkeästä? Eli näin jälkikäteen mietittynä mahdoton rangaistus toteutettavaksi. Minä olen päätynyt siihen, ettei tuon ikäistä kannata edes uhata sellaisella rangaistuksella jota ei voi valvoa, koska et voi tietää noudattaako lapsi sitä. Olen yrittänyt keksiä konkreettisempaa ja silti tuntuvaa. Esim. pyörä lukkoon ja avaimet pois, joutuu kävelemään ja se on tosi noloa pojalle. Tai tietokoneeseen vaihdetaan salasana niin ettei sinne pääse. Psykopaatti ei varmaan ole tulossa, päinvastoin. Ainakin meillä vaan kaverien seurasta on melko mahdoton kieltäytyä, poika on niin seurallinen. Ja sehän on nykymaailmassa kuitenkin hyvä asia.

vuonna miekka ja kypärä ja se vei vain asioita huonompaan suuntaan. Sinne ei siis kukaan meistä halua enää astua jalallaan.



Keskusteluyhteys on mielestäni hyvä poikaan. Tunnen lukuisia samanikäisiä ammattini puolesta ja sanoisin, että suurinta osaa tämän ikäisistä rangaistuksen pelko tai palkkio estää tekemästä tyhmyyksiä. Näin ei ole kuitenkaan oman poikani kohdalla. Hän ei välitä siitä, että saako jonkun rangaistuksen eikä siitä, että menettääkö jonkun palkinnon. Hän on erittäin fiksu, mutta tuntuu, että hän haluaa huomioa tavalla tai toisella. Käyttäytyy siis jossain määrin kuin psykopaatti eli ei välitä siitä, että saako huomion joltain hyvällä vai pahalla.



Masentuneisuudesta en osaa sanoa. Miten sen pitäisi näkyä 12-vuotiaalla?



Kasvatus on ollut aina hyvin samanlaista. Paljon rakkautta ja vähän rajoja, mutta kun on rajat ollut, niin niistä on pidetty kiinni.

Kuulostaa siltä, ettei poika halua ilmaista tunteitaan sinulle. Se on varmasti masentavaa lapselle, ja varmaankin sinullekin.

Onko hän kuitenkin älykäs ja empaattinen? Pyri kehittämään moraalia keskusteluin, elokuvin ja kirjoin. Vie lapsi ja itsesi perheneuvolaan, jos lapsen teot ovat omenavarkautta vakavampia.

Tämä on varmaan paras neuvo tähän mennessä! On jotain sellaista, mitä emme ole kokeilleet. Kaikki muut keinot on jo kokeiltu. Kirjahyllystä löytyy ART-kirja, jossa on nuorille soveltuvia moraalinkehitysharjoituksiakin. Poika saa ruveta tekemään siitä harjoituksia kerran viikossa ja kirjat ja leffat pitää lisätä kans ohjelmaan.

ap

syyttää, olet kyllä yrittänyt parhaasi! Ehkä tosiaan sitä moraalia voisi yrittää kasvattaa, vaikka vaikeaahan se on kun ympärillä näkyy pelkkää oman aseman väärinkäyttöä, omaan pussiin pelaamista yms. En puhu teidän perheestä vaan ajan hengestä. Tänä päivänä vaatii todella kanttia kasvattaa lapsensa kunnolla, kun aikuisetkin on monesti täysiä paskahousuja. Yhteiskunnan arvoista puhumattakaan.

Onko hän kuitenkin älykäs ja empaattinen? Pyri kehittämään moraalia keskusteluin, elokuvin ja kirjoin. Vie lapsi ja itsesi perheneuvolaan, jos lapsen teot ovat omenavarkautta vakavampia.

Tämä on varmaan paras neuvo tähän mennessä! On jotain sellaista, mitä emme ole kokeilleet. Kaikki muut keinot on jo kokeiltu. Kirjahyllystä löytyy ART-kirja, jossa on nuorille soveltuvia moraalinkehitysharjoituksiakin. Poika saa ruveta tekemään siitä harjoituksia kerran viikossa ja kirjat ja leffat pitää lisätä kans ohjelmaan.

ap

Ryhdy kotiäidiksi. Ole läsnä aina. Parempaa lahjaa et voisi lapsellesi ja hänen tulevaisuudelleen antaa. Kokemuksen syvällä rintaäänellä uskallan suositella. Tämä on hyvin uhrautuvaa, mutta lapset ovat pääasia.

Ymmärränhän oikein, että kottari on kotiaresti? Minä en ole oikein koskaan ymmärtänyt kotiarestia rangaistuskäytäntönä ellei nyt sitten ihan karmeasta rikkeestä ole kyse. Onko kyse siitä, että lapsi toistuvasti tekee jotain ihan kauheaa, josta pitää sitten kovasti rangaista vai mitä?



Eikös se kotona olemisen pitäisi olla mukavaa? Miksi siis nimetä se rangaistukseksi ja saada lapsi uhmaamaan ja ajattelemaan, että se kotona oleminen on ihan kauheaa. Tuon ikäisen tosiaan voi olla todella vaikea olla ilman kavereita viikkokin.



Eikö löytyisi mitään muuta rangaistusta? Jos nyt rangaista täytyy. Itse suosin jotain kertaluonteisia, nopeita "rangaistuksia", vaikkei meillä kyllä koskaan ketään rangaista. Joistain asioista vaan tulee seuraamuksia ja ne seuraamukset koetetaan miettiä sellaisiksi, että ne korjaa/korvaa sen aiheutetun vahingon. Eli seuraamus mahdollisimman looginen juttu suhteessa siihen rikkeeseen? Ja lapset ja nuoret on impulsiivisia ihan aivorakenteidensa vuoksi, eli rangaistus kertarykäys ei mitään viikkojen junkutuksia.



Meillä on kolme teiniä ja mitä tässä omia ja muiden teinejä olen seurannut, niin kotiaresti on yksi huonoimmista rangaistuksista. Siinä just siitä kotona olemisesta tulee se uhmattava juttu ja se on huono homma.

Jos kotiaresti ei tunnu rangaistukselta (ei kai, kun siitä voi noin vaan itsekseen livahtaa), niin mitä jos rangaistus olisi jotain "heti kärsittävää" ja oikeasti tylsää tai rankkaa?



Vaikka (lisää) kotitöitä: pyykinpesua, tiskaamista tai autotallin siivoamista tai pihan haravointia tms. Tai sitten kännykkä- ja nettikieltoa yksi ilta, eikä myöskään tv:ta, ei pelejä, vaan pelkästään kotitöitä tai läksyjen lukua jne.



Kai tuonikäisen kanssa voi keskustellakin, jos välit ovat kertomasi mukaan hyvät: mikä olisi hänen mielestään "reilu" rangaistus, jos rikkoo sääntöjä? Tuon ikäisen kanssa voisi kai neuvotella niistä säännöistäkin. Millaisiin sääntöihin poika pystyisi sitoutumaan? Kai poika tajuaa, että säännöt on olemassa esimerkiksi koulussa jaksamisen takia tai perheen arjen sujuvuuden takia?



Ja toisaalta, mitä hän arvostaisi niin paljon, että jaksaisi noudattaa perheen sääntöjä jos sen saisi palkinnoksi? Kai sitä jotain löytyy, mistä poika tykkää? Kaverin kanssa leffaan ja pizzalle? Uusin pleikkapeli ja lupa pelata koko lauantai tms? Saa valvoa perjantaina niin pitkään kun haluaa kaverin kanssa?



Lasketaankos 12-vuotias jo teini-ikäiseksi? Kapinointi ja rajojen haku kuuluu ikään. Samoin kai tuokin, että mikään ei kiinnosta eikä mikään tunnu miltään.



Jos ette nyt saa hommaa sujumaan, niin miten luulet että teillä menee kun poika on 16?

ei pitemmän päälle saavuteta. Vaadit liikoja ja annat ihme rangaistuksia mielivaltaisesti. Olisi helpompi ottaa objektiivisesti kantaa, jos kertoisit mitä poika teki. En ole koskaan antanut kenellekään lapsistani mitään aresteja tai jäähypenkkejä. Huomion puutteesta lapset tekee mitä älyttöminpiä juttuja. Silloin on syytä katsoa peiliin, ja miettiä miten voisit antaa enemmän positiivista aikaa pojalle. Parinvuoden kuluttua teillä on muuten sukset ihan ristissä, ja pilaat molempien elämän tollasella ihmeellisellä rangaistusmentaliteetillä.

samanikäinen tyttö. Jos meillä kävisi noin, alkaisin viettää lapsen kanssa aikaa esim, iltakävellen. Että hänen on lähdettävä halusi tai ei kanssani pitkille kävelyille. Jonkinlaista keskustelua siellä viriää ja lapsi saisi ehkä jostakin kiinni ja alkaisi puhua. Siis rauhallinen kävelylenkki 100% lapseen keskittyen, kuunnellen ja kunnioittaen. Jättäen pois kaiken oman tuomitsemisen, arvottamisen, säännöt. Tutustuisin 12-vuotiaaseeni ihmisenä ja olisin itsekin ihminen, en pelkästään äiti. ja näihin kyllä pakottaisin lapsen. Silloin alkaisi ehkä aueta mikä pojalla on ja sulle tulla mieleen mitä voisit tehdä. Kun tuo luottamus ja läheisyys on syntynyt, voi ruveta pojan kanssa miettimään miten yhteisestä arjesta saisi sellaisen et säännöt ja velvollisuudet pitää. Mun mielestä kuullostaa siltä et poika ei kunnioita teitä. Kunnioitusta ei saa rangaistuksia lisäämällä vaan kuuntelemalla ja kunnioittamalla lasta- kuitenkin pitäen ehdottomista rajoista kiinni. Ja kannattaa kyllä miettiä mitkä ne rajat on. kasvatuksella on kiire, muutaman vuoden päästä on jo tosi hankalaa jos yhteyttä ei nyt löydy. Tunteista sen verran et luulen luottamuksen parantavat niitäkin. Mitä enemmän poika tulee nähdyksi, sen enemmän hän alkaa välittää.

Hän on nyt 4v ja nyt jo välillä aivan mahdoton. Saa hirveitä raivareita ja on ihan pitelettömissä. Todella kova oma tahto, ei millään meinaa talttua ja "alistua" aikuisen määräyksiin.



Esim. jos kilahtaa ruokapöydässä jostain näennäisesti olemattomasta ja alkaa huutaa ja raivota... Eikä sitä hullukaan katso, niin käsketään pois pöydästä. Vastustelee aivan silmittömästi, huutaa ja yrittää tarttua pöytään, tuoliin, mihin tahansa ettei saataisi poistettua pöydästä. Jos viedään toiseen huoneeseen rauhoittumaan, ei pysy siellä vaan aina juoksee takaisin keittiöön raivoamaan. "Tyhmä äiti, idiootti isä" jne kauniit sanat kimpoilevat ja huutaa kuin hyeena.



Tänään illalla monta kertaa käskettiin hammaspesulle, vastusti tätä. Olisi halunnut että äiti pesee hampaat, kun isä oli nyt iltahommien suhteen vuorossa. Ei annettu periksi, ja lopputulemana taas kamalasti huutoa ja "en varmaan mene nukkumaan" karjumista varmasti vartin.



Tuntuu oikeasti että järki menee tuon pennun kanssa. Ärsyttää ihan kamalasti, kun pikkuveli on vauvasta saakka ollut aivan erilainen - kiltti ja rauhallinen. Ja esikoinen on aivan raivostuttavan omapäinen ja tempperamenttinen. Meidän luonteet on vain niin erilaiset. Aina uhmaikään liittynyt tämmöiset raivoamiskaudet, muistan miten joskus 2-3 vuotiaanakin pidin väkisin sylissä puistossa kun kilahti jostain ja huusi ja kirkui varmaan vartin. Lepyttyään on sitten aivan ihana poika taas. Ja jumalan kiitos näitä uhmakausia tulee ja menee, välillä on kiltti ja tottelevainen, hyväkäytöksinen poika. Ja välillä taas tuntuu ettei kunnioita meitä vanhempia YHTÄÄN, eikä tottele mitään mitä sanotaan.



Pelkään että kun tämä on 4-vuotiaan uhmassa tämmöistä, mihin nuorisovankilaan poika vielä murrosiässä päätyykään :( Olen ihan oikeasti peloissani ja onneton tämän asian suhteen.

Meillä 12-vuotias on rikkonut yhteisiä sovittuja sääntöjä. Ensin tuli kottaria viikko, mutta rikkoi silloinkin sääntöjä ja pidennettiin kottaria siitä hetkestä viikko eteenpäin. Tänään poika olikin sitten mennyt suoraan koulusta kaverilleen.

Mitkään rangaistukset eivät häneen tehoa, koska mikään ei tunnu miltään. Mitkään palkinnot eivät tunnu miltään, koska mikään ei tunnu miltään. Kaikki on siis vuosien varrella kokeiltu, lahjominen, palkitseminen, kiristys.

Pitääkö minun jo jäädä pois töistä poikaa vahtimaan?

Ideoita?

Kasvatanko jo psykopaattia, koska poika kertoo ettei hän edes koe mitään huonoa omaatuntoa siitä, että meni kaverilleen. Ei voi kuulema olla ilman kavereitaan.

Tilanteesta on vaikea saada kuvaa pelkästään sinun kertomasi mukaan. Perheneuvolaa suosittelen ja keskusteluyhteyden säilyttämistä lapseen. Onko lapsi masentunut ehkä, jos mikään ei tunnu miltään? Tai ehkä ei ole oppinut puhumaan tunteistaan ei luota sinuun?

Pidätkö lapsesta? Tietääkö hän sen?

Hän on nyt 4v ja nyt jo välillä aivan mahdoton. Saa hirveitä raivareita ja on ihan pitelettömissä. Todella kova oma tahto, ei millään meinaa talttua ja "alistua" aikuisen määräyksiin.

Esim. jos kilahtaa ruokapöydässä jostain näennäisesti olemattomasta ja alkaa huutaa ja raivota... Eikä sitä hullukaan katso, niin käsketään pois pöydästä. Vastustelee aivan silmittömästi, huutaa ja yrittää tarttua pöytään, tuoliin, mihin tahansa ettei saataisi poistettua pöydästä. Jos viedään toiseen huoneeseen rauhoittumaan, ei pysy siellä vaan aina juoksee takaisin keittiöön raivoamaan. "Tyhmä äiti, idiootti isä" jne kauniit sanat kimpoilevat ja huutaa kuin hyeena.

Tänään illalla monta kertaa käskettiin hammaspesulle, vastusti tätä. Olisi halunnut että äiti pesee hampaat, kun isä oli nyt iltahommien suhteen vuorossa. Ei annettu periksi, ja lopputulemana taas kamalasti huutoa ja "en varmaan mene nukkumaan" karjumista varmasti vartin.

Tuntuu oikeasti että järki menee tuon pennun kanssa. Ärsyttää ihan kamalasti, kun pikkuveli on vauvasta saakka ollut aivan erilainen - kiltti ja rauhallinen. Ja esikoinen on aivan raivostuttavan omapäinen ja tempperamenttinen. Meidän luonteet on vain niin erilaiset. Aina uhmaikään liittynyt tämmöiset raivoamiskaudet, muistan miten joskus 2-3 vuotiaanakin pidin väkisin sylissä puistossa kun kilahti jostain ja huusi ja kirkui varmaan vartin. Lepyttyään on sitten aivan ihana poika taas. Ja jumalan kiitos näitä uhmakausia tulee ja menee, välillä on kiltti ja tottelevainen, hyväkäytöksinen poika. Ja välillä taas tuntuu ettei kunnioita meitä vanhempia YHTÄÄN, eikä tottele mitään mitä sanotaan.

Pelkään että kun tämä on 4-vuotiaan uhmassa tämmöistä, mihin nuorisovankilaan poika vielä murrosiässä päätyykään :( Olen ihan oikeasti peloissani ja onneton tämän asian suhteen.

menee uhman piikkiin...älä ole peloissasi ja onneton, sehän se lapsen hätäännyttää, vaan ole iloinen temperamenttisesta pojastasi ja pysy aikuisena:) 4v;n kanssa keskustelu on erilaista kuin 12v, mut panostaisin hänen tasollaan siihenkin

Meillä 12-vuotias on rikkonut yhteisiä sovittuja sääntöjä. Ensin tuli kottaria viikko, mutta rikkoi silloinkin sääntöjä ja pidennettiin kottaria siitä hetkestä viikko eteenpäin. Tänään poika olikin sitten mennyt suoraan koulusta kaverilleen.

Mitkään rangaistukset eivät häneen tehoa, koska mikään ei tunnu miltään. Mitkään palkinnot eivät tunnu miltään, koska mikään ei tunnu miltään. Kaikki on siis vuosien varrella kokeiltu, lahjominen, palkitseminen, kiristys.

Pitääkö minun jo jäädä pois töistä poikaa vahtimaan?

Ideoita?

Kasvatanko jo psykopaattia, koska poika kertoo ettei hän edes koe mitään huonoa omaatuntoa siitä, että meni kaverilleen. Ei voi kuulema olla ilman kavereitaan.

Tilanteesta on vaikea saada kuvaa pelkästään sinun kertomasi mukaan. Perheneuvolaa suosittelen ja keskusteluyhteyden säilyttämistä lapseen. Onko lapsi masentunut ehkä, jos mikään ei tunnu miltään? Tai ehkä ei ole oppinut puhumaan tunteistaan ei luota sinuun?

tule virheitä kasvatuksessa. ja sen ihmisen aikuinen lapsi-onko hän kovastikin samaa mieltä. ei kasvatuksen tarvitse olla virheetöntä.

Minun mielestäni Suomessa lapset joutuvat liian nuorina kantamaan vastuuta itsestään. Äidit kiirehtivät liian aikaisin töihin.

Yksi lapsi kestää 100000 virhettä, toinen vain 100. Virheet ovat myös eriasteisia.