Petin miestäni raskausaikana, haluatko kysyä jotain?
Kommentit (110)
Kysyn, koska olen itse aika ihastunut kollegaan, mutta meillä on sellaista kaksimielistä huulenheittoa ja viestittelyä, ei mitään syvällisiä keskusteluja. Kiinnostaa tietää, voiko tältä pohjalta tulla jotain oikeaa ihastumista ja suhdetta, vai vaatiiko se enemmän.
Juteltiin, soiteltiin, meilailtiin. Huomattiin, että viihdytään yhdessä. Puhuttiin toisillemme kaikesta. Tunnustettiin tunteemme ennen kuin edes suudeltiin... järkättiineka "salainen" tapaaminen vasta kun oltiin puhuttu yhdessä, että ollaan rakastuneita ja nyt ei haluta enää jarrutella... Ap
... hyytyi ja hän ei ainoastaan alkanut jarrutella vaan teki uukkarin ;) Anteeksi mutta minua aina vähän naurattaa nämä "meillä oli niin hienoa yhdessä ja rakkauskin oli aitoa, mutta sitten se palasi vaimonsa luo" -jutut. Ei sillä, voihan se noinkin tapahtua. Luulen kyllä, että useimmissa tapauksissa se "rakkaus" olikin ihan jotain muuta. No, jokainen tallaa tavallaan ja kantaa vastuun teoistaan - toisinaan jopa vasta sitten kun luulee jo päässeensä pettämisestään tms. kuin koira veräjästä. Joten ei mulla ole tähän tämän kummenpaa kommentoitavaa.
Minusta on tärkeää, ettei ihmisiä tuomita. Kaikki ei mene kuin vuorisaarnassa, aika harvalla meistä menee. Enemmän ihmisille on hyötyä positiivisuudesta, koska elämä jatkuu. Kaiken maailman pelotteluista ei kukaan kostu mitään.
Tämä kirjoittaja ei pelotellut, totesi vaan, miten rakkaus joskus osoittautuu uukkariksi. Sen sijaan se itsekin pettänyt paasaaja yrittää myrkyttää AP:n elämän ja mielen. Paasaa kuin uskontoa.
Ei millään pahalla, mutta minusta sinä nyt kovaa vauhtia olet itse tuomitsemassa tuon kritisoimasi kirjoittajan. Tarkkailet asiaa niin omasta vinkkelistäsi, että itsekin silmissäni sorrut jo vähän paasaamiseen ;)
t. tuon uukkari-viestin kirjoittaja
p.s. Mielenkiinnolla näkisin vaikkapa linkkejä tutkimuksiin, joissa on todettu lapselle olevan parempi elää jopa vanhempien huonossa (vai kylmäkö se oli? no, tiedät mitä tarkoitan) suhteessa kuin ns. erolapsena.
Tilanne on vielä niin tuore, ei ole mahdollista ennustaa, tuleeko perheestä eroperhe. Jos kaikki, jotka kerran pettäisivät, suunnittelisivat eroa, ei täällä juuri muita perheitä olisisikaan kuin eroperheitä.
Jos olet juossut tuolla tukka putkella muissa sängyissä, on hyvä, että olet tehnyt omat ratkaisusi. Älä kuitenkaan tuputa niitä muille suurena totuutena, sillä asiat eivät ole niin yksioikoisia. Ajatukseni mölyt mahassa pitämisestä, eivät ole pelkästään minun typeriä ideoitani, vaan ihan psykologienkin ohjeita. Puhdas omatunto ja puhdas pöytä, ei tarkoita sitä, että siirtää oman syyllisyytensä toiselle taakaksi.
Hienoa, jos olet saanut oman elämäsi uskottomuuden jälkeen hallintaan, mutta keinosi eivät ole yleispäteviä. Ap tuntee miehensä ja tekee ratkaisunsa omista lähtökohdistaan. Tässä ei ole mitään ainutta oikeaa tapaa toimia. Asioita pitää miettiä monilta eri kannoilta. Viittaus perhesurmiin oli kärjistetty esimerkki. Niinkin voi käydä, rehellisyys ei ole mikään oikotie onneen.
PS:ässi oli todellakin outo. Ap ei ole vielä menettänyt perhettään, hänellä on kaikki mahdollisuus viettää onnellinen elämä perheensä kanssa. Tosin kuin ilmeisesti sinulla, katkeruutesi näkyy räikeästi läpi.
Toivottavasti AP:n mies saa tietää totuuden. SE olisi aivan oikein
Minusta Ap toimii kypsästi. Hän ottaa teosta vastuun itselleen, eikä pahoita ja myrkytä tunnustuksellaan miehensä mieltä. Mies ei sille asialle mitään voi, tehty mikä tehty. Ap kantaa teostaan itse vastuun ja mahdollisen syyllisyyden.
Lisäksi Ap on vastuullinen myös lapsiaan kohtaan. Hänellä ei ole uutta suhdetta, olisi siksi järjetöntä riistää lapset isältään ja päinvastoin. Hän toimii nyt tilanteeseen nähden erittäin järkevästi. Veikkaan, että Ap on itsekin hyvin koulutettu ja hyvässä asemassa.
Täällä on hyvä työstää asiaa nimettömänä, sillä Ap on fiksu nainen, hän ei levittele asiaa ympäriinsä, luulen, että vain paras ystävätär, jos hänkään tietää tästä. Hän pitää mölyt mahassaan. Näinpä hänellä on mahdollisuus halutessaan vielä syventään suhdetta omaan mieheen.
Rakkauden hinta on lopulta aina suru, joko kuoleman kautta tai muuten. Muutaman vuoden kuluttua tuntuu paremmalta, se ei nyt lohduta, mutta niin se vaan on.
Totuus on aina paras. AINA. Se että AP valehtelee (kertomatta jättäminen on valehtelua) tekee hänestä vain entistä alhaisemman ihmisen. Selkärangan omaavalla ihmisellä on kanttia kohdata tekonsa. Vaikka koko maailma saisi tietää totuuden.
Ap on pettänyt miehen ja lapsensa. Sen lisäksi että hän on pettänyt miestään niin hän on nainut naimisissa olevaa miestä. Eli hän ei kunnioita oman liittonsa lisäksi muitakaan liittoja.
Jos olisin AP:n lapsi niin halveksisin häntä.
AP:lla ei ole uutta suhdetta koska mies ei häntä halunnut. AP ei olisi paskaakaan välittänyt mieshestään ja perheestään vaan olisi heti lähtenyt. Niin hän itsekkin sanoi.
Vastuullinen nainen ei myöskään jätä lapsiaan miehelle ja mene nussimaan toista miestä. Eli pettäminen on tärkeämpää kuin omat lapset

mäkin oon lukenut tosta tutkimuksesta Hesarista noin vuosi sitten. yritin googlata, mutten löytänyt. ydin oli se, ettei lapset kärsi siitä, ettei perheessä vanhemmilla on ruusuiset suhteet. heille riittää, että kaikki perheessä toimii eikä vanhemmat riitele koko ajan. sellainen taitaa olla muutenkin perus perhe.ei ole lapsille haitaksi vaikkei rakkaus leiskukaan vanhempien välillä.sen takia ei tartte erota että muka lapset siitä kärisis.
Minusta Ap toimii kypsästi. Hän ottaa teosta vastuun itselleen, eikä pahoita ja myrkytä tunnustuksellaan miehensä mieltä. Mies ei sille asialle mitään voi, tehty mikä tehty. Ap kantaa teostaan itse vastuun ja mahdollisen syyllisyyden. Lisäksi Ap on vastuullinen myös lapsiaan kohtaan. Hänellä ei ole uutta suhdetta, olisi siksi järjetöntä riistää lapset isältään ja päinvastoin. Hän toimii nyt tilanteeseen nähden erittäin järkevästi. Veikkaan, että Ap on itsekin hyvin koulutettu ja hyvässä asemassa.
Rakastuminen itsessään on asia jolle ei voi mitään ja mikä on inhimillistä. Jos kuitenkin ottaa vapauden itselleen pettää kumppaniaan rakastumisen kohteen kanssa, tekee tietoisen valinnan. Asian salailu kertoo sen, ettei ap ole valmis antamaan kumppanilleen samaa valinnanmahdollisuutta, vaan haluaa hyväksikäyttää häntä sen aikaa että "lapset ovat isompia" ts. hänestä ei ole enää hyötyä. Eron ei tarvitse riistää lapsilta isää kuin äitiäkään, se on pelkkä tekosyy. Todelliset motiivit tuollaiseen käytökseen liittyy puhtaaseen itsekkyyteen, vastuun ja syyllisyyden välttämiseen eikä niiden kohtaamiseen. Jos ap on hyvässä asemassa ja hyvin koulutettu, se vain todistaa ettei nuo asiat ihmistä sen paremmaksi tee.
Ihan turha pilata liittoa ja tehdä perheestä eroperhe. Tutkimusten mukaan lapsille on perhe aina parempi, vaikkei siellä onni suorastaan kukkisikaan. Ap:lla ja miehellään menee ok, miksi rikkoa perhe asian takia, joka on nyt loppu. Raivorehellisyydestä ei ole kenellekään hyötyä. Korkeasti koulutettu ihminen pystyy usein käsittelemään asioita analyytisesti, kaikilta se onnistu. Kärjistetysti, miksi kertoa miehelle asiaa, jos lopputulema olisikin vaikka se, että hän tappaisi koko perheen. Näitäkin on nähty. Raivorehellisyys ei tee asiaa tekemättömäksi ja saattaa pahimmillaan laukaista ikävän tapahtumaketjun.
Kaltaisesi ihminen luultavasti sanoo, että siitäpä Ap sai, mitä hänelle kuului. Ap ei tee tuollaisia ratkaisuja, koska hän suoljelee perhettään.
AP:llä ja miehellä ei mene hyvin. AP petti miestään ja tunnustaa täällä rakkauttaan. Joten hän ei välitä miehestään pätkääkään. Miten voi mennä hyvin kun AP valehtelee miehelleen. Mies ei tiedä totuutta. Kertoisi miehelleen että on käynyt useasti nussimassa toista ja rakastaa tätä. Saman voi kertoa lapsillekkin. Sitten näkee miten hyvin menee
Kun noita kysymyksiä pyysit niin tässä olisi yksi:
Jos mies, jonka kanssa aviomiestäsi petit, olisi jättänyt vaimonsa, olisitko sinä jättänyt aviomiehesi?
Minusta Ap toimii kypsästi. Hän ottaa teosta vastuun itselleen, eikä pahoita ja myrkytä tunnustuksellaan miehensä mieltä. Mies ei sille asialle mitään voi, tehty mikä tehty. Ap kantaa teostaan itse vastuun ja mahdollisen syyllisyyden.
Lisäksi Ap on vastuullinen myös lapsiaan kohtaan. Hänellä ei ole uutta suhdetta, olisi siksi järjetöntä riistää lapset isältään ja päinvastoin. Hän toimii nyt tilanteeseen nähden erittäin järkevästi. Veikkaan, että Ap on itsekin hyvin koulutettu ja hyvässä asemassa.
Rakastuminen itsessään on asia jolle ei voi mitään ja mikä on inhimillistä. Jos kuitenkin ottaa vapauden itselleen pettää kumppaniaan rakastumisen kohteen kanssa, tekee tietoisen valinnan. Asian salailu kertoo sen, ettei ap ole valmis antamaan kumppanilleen samaa valinnanmahdollisuutta, vaan haluaa hyväksikäyttää häntä sen aikaa että "lapset ovat isompia" ts. hänestä ei ole enää hyötyä. Eron ei tarvitse riistää lapsilta isää kuin äitiäkään, se on pelkkä tekosyy. Todelliset motiivit tuollaiseen käytökseen liittyy puhtaaseen itsekkyyteen, vastuun ja syyllisyyden välttämiseen eikä niiden kohtaamiseen.
Jos ap on hyvässä asemassa ja hyvin koulutettu, se vain todistaa ettei nuo asiat ihmistä sen paremmaksi tee.
Hän ei välitä lapsistaan ja suorastaan halveksii miestään. Se toinen mies on hänelle pelkkä lelu. Tuollaiset ihmiset eivät edes kykene välittämään toisista
Minusta Ap toimii kypsästi. Hän ottaa teosta vastuun itselleen, eikä pahoita ja myrkytä tunnustuksellaan miehensä mieltä. Mies ei sille asialle mitään voi, tehty mikä tehty. Ap kantaa teostaan itse vastuun ja mahdollisen syyllisyyden. Lisäksi Ap on vastuullinen myös lapsiaan kohtaan. Hänellä ei ole uutta suhdetta, olisi siksi järjetöntä riistää lapset isältään ja päinvastoin. Hän toimii nyt tilanteeseen nähden erittäin järkevästi. Veikkaan, että Ap on itsekin hyvin koulutettu ja hyvässä asemassa. Täällä on hyvä työstää asiaa nimettömänä, sillä Ap on fiksu nainen, hän ei levittele asiaa ympäriinsä, luulen, että vain paras ystävätär, jos hänkään tietää tästä. Hän pitää mölyt mahassaan. Näinpä hänellä on mahdollisuus halutessaan vielä syventään suhdetta omaan mieheen. Rakkauden hinta on lopulta aina suru, joko kuoleman kautta tai muuten. Muutaman vuoden kuluttua tuntuu paremmalta, se ei nyt lohduta, mutta niin se vaan on.
Totuus on aina paras. AINA. Se että AP valehtelee (kertomatta jättäminen on valehtelua) tekee hänestä vain entistä alhaisemman ihmisen. Selkärangan omaavalla ihmisellä on kanttia kohdata tekonsa. Vaikka koko maailma saisi tietää totuuden. Ap on pettänyt miehen ja lapsensa. Sen lisäksi että hän on pettänyt miestään niin hän on nainut naimisissa olevaa miestä. Eli hän ei kunnioita oman liittonsa lisäksi muitakaan liittoja. Jos olisin AP:n lapsi niin halveksisin häntä. AP:lla ei ole uutta suhdetta koska mies ei häntä halunnut. AP ei olisi paskaakaan välittänyt mieshestään ja perheestään vaan olisi heti lähtenyt. Niin hän itsekkin sanoi. Vastuullinen nainen ei myöskään jätä lapsiaan miehelle ja mene nussimaan toista miestä. Eli pettäminen on tärkeämpää kuin omat lapset
Naisen ja miehen suhde on heidän välisensä. Suhde vanhempien ja lasten välillä on erilainen. Ihan vaan tiedoksesi, mutta tuskin uppoo ja osuu tolla äo:lla.
Se mitä Ap miehensä kanssa tekee tai jättää tekemättä, ei ole yhteisön asia, sen ei tarvitse tulla julki. Kuka siitä olisi edes kiinnostunut. Jokainen meistä virheitä, asioissa on monta puolta, tuominta ei kuulu lähimmäisille.
Minusta Ap toimii kypsästi. Hän ottaa teosta vastuun itselleen, eikä pahoita ja myrkytä tunnustuksellaan miehensä mieltä. Mies ei sille asialle mitään voi, tehty mikä tehty. Ap kantaa teostaan itse vastuun ja mahdollisen syyllisyyden. Lisäksi Ap on vastuullinen myös lapsiaan kohtaan. Hänellä ei ole uutta suhdetta, olisi siksi järjetöntä riistää lapset isältään ja päinvastoin. Hän toimii nyt tilanteeseen nähden erittäin järkevästi. Veikkaan, että Ap on itsekin hyvin koulutettu ja hyvässä asemassa.
Rakastuminen itsessään on asia jolle ei voi mitään ja mikä on inhimillistä. Jos kuitenkin ottaa vapauden itselleen pettää kumppaniaan rakastumisen kohteen kanssa, tekee tietoisen valinnan. Asian salailu kertoo sen, ettei ap ole valmis antamaan kumppanilleen samaa valinnanmahdollisuutta, vaan haluaa hyväksikäyttää häntä sen aikaa että "lapset ovat isompia" ts. hänestä ei ole enää hyötyä. Eron ei tarvitse riistää lapsilta isää kuin äitiäkään, se on pelkkä tekosyy. Todelliset motiivit tuollaiseen käytökseen liittyy puhtaaseen itsekkyyteen, vastuun ja syyllisyyden välttämiseen eikä niiden kohtaamiseen. Jos ap on hyvässä asemassa ja hyvin koulutettu, se vain todistaa ettei nuo asiat ihmistä sen paremmaksi tee.
Ihan turha pilata liittoa ja tehdä perheestä eroperhe. Tutkimusten mukaan lapsille on perhe aina parempi, vaikkei siellä onni suorastaan kukkisikaan. Ap:lla ja miehellään menee ok, miksi rikkoa perhe asian takia, joka on nyt loppu. Raivorehellisyydestä ei ole kenellekään hyötyä. Korkeasti koulutettu ihminen pystyy usein käsittelemään asioita analyytisesti, kaikilta se onnistu. Kärjistetysti, miksi kertoa miehelle asiaa, jos lopputulema olisikin vaikka se, että hän tappaisi koko perheen. Näitäkin on nähty. Raivorehellisyys ei tee asiaa tekemättömäksi ja saattaa pahimmillaan laukaista ikävän tapahtumaketjun.
Kaltaisesi ihminen luultavasti sanoo, että siitäpä Ap sai, mitä hänelle kuului. Ap ei tee tuollaisia ratkaisuja, koska hän suoljelee perhettään.
AP:llä ja miehellä ei mene hyvin. AP petti miestään ja tunnustaa täällä rakkauttaan. Joten hän ei välitä miehestään pätkääkään. Miten voi mennä hyvin kun AP valehtelee miehelleen. Mies ei tiedä totuutta. Kertoisi miehelleen että on käynyt useasti nussimassa toista ja rakastaa tätä. Saman voi kertoa lapsillekkin. Sitten näkee miten hyvin menee
Niin tosiaan. Miten hyvin menee suhteella, jossa vaimo on kuukausien ajan, raskaana ollessaan, pettänyt miestään niin henkisellä kuin fyysisellä tasolla? Plus tämä vaimo, eli ap, ei viestiensä perusteella tunnu edes katuvan tekoaan. Pikemminkin hänen viesteistään saa sen kuvan, että hän varmaan vieläkin jatkaisi pettämistä, jos tuo toinen mies ei olisi suhdetta lopettanut.
Niin että, kaikelta muulta kuin hyvältä ja toimivalta suhteelta tuo ap:n avioliitto näillä tiedoilla vaikuttaa.
Minusta Ap toimii kypsästi. Hän ottaa teosta vastuun itselleen, eikä pahoita ja myrkytä tunnustuksellaan miehensä mieltä. Mies ei sille asialle mitään voi, tehty mikä tehty. Ap kantaa teostaan itse vastuun ja mahdollisen syyllisyyden. Lisäksi Ap on vastuullinen myös lapsiaan kohtaan. Hänellä ei ole uutta suhdetta, olisi siksi järjetöntä riistää lapset isältään ja päinvastoin. Hän toimii nyt tilanteeseen nähden erittäin järkevästi. Veikkaan, että Ap on itsekin hyvin koulutettu ja hyvässä asemassa. Täällä on hyvä työstää asiaa nimettömänä, sillä Ap on fiksu nainen, hän ei levittele asiaa ympäriinsä, luulen, että vain paras ystävätär, jos hänkään tietää tästä. Hän pitää mölyt mahassaan. Näinpä hänellä on mahdollisuus halutessaan vielä syventään suhdetta omaan mieheen. Rakkauden hinta on lopulta aina suru, joko kuoleman kautta tai muuten. Muutaman vuoden kuluttua tuntuu paremmalta, se ei nyt lohduta, mutta niin se vaan on.
Totuus on aina paras. AINA. Se että AP valehtelee (kertomatta jättäminen on valehtelua) tekee hänestä vain entistä alhaisemman ihmisen. Selkärangan omaavalla ihmisellä on kanttia kohdata tekonsa. Vaikka koko maailma saisi tietää totuuden. Ap on pettänyt miehen ja lapsensa. Sen lisäksi että hän on pettänyt miestään niin hän on nainut naimisissa olevaa miestä. Eli hän ei kunnioita oman liittonsa lisäksi muitakaan liittoja. Jos olisin AP:n lapsi niin halveksisin häntä. AP:lla ei ole uutta suhdetta koska mies ei häntä halunnut. AP ei olisi paskaakaan välittänyt mieshestään ja perheestään vaan olisi heti lähtenyt. Niin hän itsekkin sanoi. Vastuullinen nainen ei myöskään jätä lapsiaan miehelle ja mene nussimaan toista miestä. Eli pettäminen on tärkeämpää kuin omat lapset
Naisen ja miehen suhde on heidän välisensä. Suhde vanhempien ja lasten välillä on erilainen. Ihan vaan tiedoksesi, mutta tuskin uppoo ja osuu tolla äo:lla.Se mitä Ap miehensä kanssa tekee tai jättää tekemättä, ei ole yhteisön asia, sen ei tarvitse tulla julki. Kuka siitä olisi edes kiinnostunut. Jokainen meistä virheitä, asioissa on monta puolta, tuominta ei kuulu lähimmäisille.
... niin varmasti ymmärrät, että se millainen suhde vanhempien välillä on, vaikuttaa myös perheen yleiseen hyvinvointiin ja kodin ilmapiiriin ja sitä kautta vanhempien ja lasten välisiin suhteesiin? Vai ymmärrätkö..?
"niin varmasti ymmärrät, että se millainen suhde vanhempien välillä on, vaikuttaa myös perheen yleiseen hyvinvointiin ja kodin ilmapiiriin ja sitä kautta vanhempien ja lasten välisiin suhteesiin? Vai ymmärrätkö..?"
Keittiöpsykologina voit tietysti antaaa tuolaisia lausuntoja, mutta asia saattaa olla aivan toisin. Ap:lla ja miehellään voi olla hyvin ystävälliset välit, Ap ei halua koskaan loukata miestään kertomalla asiasta. Hän kunnioittaa miestään siinä suhtessa, vaikka onkin erehtynyt ulkopuoliseen suhteeseen. Totuus on kuitenkin se, että Ap valitsi miehensä eikä eron. Joten näillä mennään, halusit sitä tai et. Lapset eivät tästä kärsi mitenkään. Hoidahan nyt omat asiasi ja anna AP:een elää omaa elämäänsä valitsemallaan tavalla.
Kertoo paljon omasta pahasta olostasi, jos toivot toisen lapsille pahaa. Heidän pitäisi muka saada tietää, minkälainen petturi heidän äitinsä on! Pientä rajaa!
että miten tämä toinen mies suhtautui raskauteesi? Tuliko siitä millään lailla puhetta, onhan tuo nyt aika erikoinen tilanne!
Minäkin sitä mieltä, että ehdottomasti älä koskaan kerro miehellesi! Vaikka eroaisitte, älä kerro!
Kun noita kysymyksiä pyysit niin tässä olisi yksi: Jos mies, jonka kanssa aviomiestäsi petit, olisi jättänyt vaimonsa, olisitko sinä jättänyt aviomiehesi?
Ei voi tietää omia, eikä toisen reaktioita sellaisessa tilanteessa, joka ei todella tullut kohdalle. Ihminen saattaa tiukan paikan tullen toimia täysin erilailla.
Kun on pieniä lapsia, koko elämä on sitä hoitotyötä. On ihanaa kun tapaa jonkun muissa merkeissä ja voi puhua muustakin, kun lasten asioista ja arjesta. Siinä tilanteessa voi tosiasiat sumentua - raskauden hormonit vaikuttavat. Mutta turha spekuloida, nyt eletätään tätä päivää. Hienoa kun Ap käsittelee asiaa. Kirjoittaminen järjestää asioita päähän uudella tavalla. Tosin näitä vastauksia ei kannata lukea. Täällä ei tunnu liikkuvan monta täyspäistä. Lähinnä jotain uskonlahkolaisia, jotka halajavat jonkinlaista kostoa.
Kun noita kysymyksiä pyysit niin tässä olisi yksi: Jos mies, jonka kanssa aviomiestäsi petit, olisi jättänyt vaimonsa, olisitko sinä jättänyt aviomiehesi?
Ei voi tietää omia, eikä toisen reaktioita sellaisessa tilanteessa, joka ei todella tullut kohdalle. Ihminen saattaa tiukan paikan tullen toimia täysin erilailla.Kun on pieniä lapsia, koko elämä on sitä hoitotyötä. On ihanaa kun tapaa jonkun muissa merkeissä ja voi puhua muustakin, kun lasten asioista ja arjesta. Siinä tilanteessa voi tosiasiat sumentua - raskauden hormonit vaikuttavat. Mutta turha spekuloida, nyt eletätään tätä päivää. Hienoa kun Ap käsittelee asiaa. Kirjoittaminen järjestää asioita päähän uudella tavalla. Tosin näitä vastauksia ei kannata lukea. Täällä ei tunnu liikkuvan monta täyspäistä. Lähinnä jotain uskonlahkolaisia, jotka halajavat jonkinlaista kostoa.
Tilanne on vielä niin tuore, ei ole mahdollista ennustaa, tuleeko perheestä eroperhe. Jos kaikki, jotka kerran pettäisivät, suunnittelisivat eroa, ei täällä juuri muita perheitä olisisikaan kuin eroperheitä.
Jos olet juossut tuolla tukka putkella muissa sängyissä, on hyvä, että olet tehnyt omat ratkaisusi. Älä kuitenkaan tuputa niitä muille suurena totuutena, sillä asiat eivät ole niin yksioikoisia. Ajatukseni mölyt mahassa pitämisestä, eivät ole pelkästään minun typeriä ideoitani, vaan ihan psykologienkin ohjeita. Puhdas omatunto ja puhdas pöytä, ei tarkoita sitä, että siirtää oman syyllisyytensä toiselle taakaksi.
Hienoa, jos olet saanut oman elämäsi uskottomuuden jälkeen hallintaan, mutta keinosi eivät ole yleispäteviä. Ap tuntee miehensä ja tekee ratkaisunsa omista lähtökohdistaan. Tässä ei ole mitään ainutta oikeaa tapaa toimia. Asioita pitää miettiä monilta eri kannoilta. Viittaus perhesurmiin oli kärjistetty esimerkki. Niinkin voi käydä, rehellisyys ei ole mikään oikotie onneen.
PS:ässi oli todellakin outo. Ap ei ole vielä menettänyt perhettään, hänellä on kaikki mahdollisuus viettää onnellinen elämä perheensä kanssa. Tosin kuin ilmeisesti sinulla, katkeruutesi näkyy räikeästi läpi.
Minulla on asiat hyvin ja perhe-elämäni on oikein onnellista, kiitos kysymästä. Teini-ikäisenä seurustelusuhteessa kyllä petin, ja kuulostin varmaan herttaisine selityksineni juuri sinulta. Pikemminkin voisi olettaa, että aihe on sinulle jollain tapaa ajankohtainen...
Perustan näkemykseni sille, mitä ap on tilanteestaan kertonut, en spekulaatiolle siitä, miten asioiden kulku voi vielä muuttaa suuntaa. On inhimillistä rakastua parisuhteessa ollessankin ja mokata, ja tosi on että yhteen kertaan lopetetun mokan takia ei kannata perhettä hajottaa. Sen sijaan yksikään psykologi ei suosittele molempien suhteiden jatkamista niin kauan kunnes salarakas jättää, ja sen jälkeen parisuhteen jatkamista niin, että taustalla suunnittelee kuitenkin eroa sellaiseen saumaan mikä sopisi itselle paremmin (ja selittää sen lasten syyksi). Kaiken kukkuraksi tunnustaa ei aio sen jälkeenkään.
Tuolla reseptillä avioero on taattu ja taakka todellakin jää sen petetyn osapuolen kannettavaksi. Vai kuvitteletko, että on mahdollista pettää pidempiaikaisesti ilman mitään epäilyksen jälkiä?
"niin varmasti ymmärrät, että se millainen suhde vanhempien välillä on, vaikuttaa myös perheen yleiseen hyvinvointiin ja kodin ilmapiiriin ja sitä kautta vanhempien ja lasten välisiin suhteesiin? Vai ymmärrätkö..?"
Keittiöpsykologina voit tietysti antaaa tuolaisia lausuntoja, mutta asia saattaa olla aivan toisin. Ap:lla ja miehellään voi olla hyvin ystävälliset välit, Ap ei halua koskaan loukata miestään kertomalla asiasta. Hän kunnioittaa miestään siinä suhtessa, vaikka onkin erehtynyt ulkopuoliseen suhteeseen. Totuus on kuitenkin se, että Ap valitsi miehensä eikä eron. Joten näillä mennään, halusit sitä tai et. Lapset eivät tästä kärsi mitenkään. Hoidahan nyt omat asiasi ja anna AP:een elää omaa elämäänsä valitsemallaan tavalla.
Kertoo paljon omasta pahasta olostasi, jos toivot toisen lapsille pahaa. Heidän pitäisi muka saada tietää, minkälainen petturi heidän äitinsä on! Pientä rajaa!
Kylläpä siellä päässä nyt mielikuvitus lentää! Kauhealla tohinalla puolustelet ap:ta, mutta mikäs siinä. Tosiasia kuitenkin lienee se, että meistä kumpikaan (jollet sinä sitten ole ap itse) ei tiedä, meneekö ap:lla miehensä kanssa hyvin vaiko huonosti. Itse veikkasin, että ei mene kovin ruusuisesti koska ap on itse kertonut A. pettäneensä miestään kuukausien ajan ja B. aikoavansa todennäköisesti erota miehestään sitten kun heidän lapsensa on hiukan isompi.
En muuten missään vaiheessa ole kirjoittanut, että ap:n pitäisi kertoa pettämisestään miehelleen, saati lapsilleen. Omapahan on elämänsä. Itse olen sitä mieltä, että rehellisyys on yksi parisuhteen tärkeimmistä kivijaloista. Ap olkoon eri mieltä, jos niin haluaa. Joten tosiaan, pientä rajaa noihin olkiukkoiluihisi, jookos!
Kun noita kysymyksiä pyysit niin tässä olisi yksi: Jos mies, jonka kanssa aviomiestäsi petit, olisi jättänyt vaimonsa, olisitko sinä jättänyt aviomiehesi?
Huono kysymys! Koska se on hypoteettinen. Ei voi tietää omia, eikä toisen reaktioita sellaisessa tilanteessa, joka ei todella tullut kohdalle. Ihminen saattaa tiukan paikan tullen toimia täysin erilailla.Kun on pieniä lapsia, koko elämä on sitä hoitotyötä. On ihanaa kun tapaa jonkun muissa merkeissä ja voi puhua muustakin, kun lasten asioista ja arjesta. Siinä tilanteessa voi tosiasiat sumentua - raskauden hormonit vaikuttavat. Mutta turha spekuloida, nyt eletätään tätä päivää. Hienoa kun Ap käsittelee asiaa. Kirjoittaminen järjestää asioita päähän uudella tavalla. Tosin näitä vastauksia ei kannata lukea. Täällä ei tunnu liikkuvan monta täyspäistä. Lähinnä jotain uskonlahkolaisia, jotka halajavat jonkinlaista kostoa.
Kysymys oli esitetty ap:lle. Se, että se oli hypoteettinen, ei tee kysymyksestä huonoa. Huono oli siis tuossa mielessä lähinnä sinun vastauksesi.
Oletko muuten itse tehnyt "ap:t" vai miksi suhtaudut aiheeseen noin suurella kiihkolla? Vaikutat vähän niin kuin joltain ap-uskonlahkolaiselta :D