Olisitko iloinen vai vainaatunut jos vanha koulukaverisi ala-asteajoilta

vainaantunut sentäs :D



t.ap

jos olisi ollut joku kiusaaja tms.

iloinen tietysti.

Ala-asteaika on kaukana, samoin myös ala-astepaikka mitattuna täältä missä nyt elän. Mulla ei olisi varmaan paljonkaan yhteistä yhdenkään taannoisen koulukaverin kanssa, en mä niitä edes muistakaan kuin muutaman harvan.



Summa summarum, olisin tosi vaivaantunut ja kiusaantunut yhteydenotosta; en haluaisi alkaa tyhjänpäiväistä smalltalkkia lätisemään ja kaveriksi ottamaan.

tässä vuosien varrella on tullut niin paljon ystäviä ja tuttuja eri piireistä, että energia ei riitä millään yhteydenpitoon kaikkien kanssa. Etenkään perheellisellä, työssäkäyvällä ja vielä samaan aikaan opiskelevalla ihmisellä, jollainen itsekin olen.

Vaivaantunut Ala-asteaika on kaukana, samoin myös ala-astepaikka mitattuna täältä missä nyt elän. Mulla ei olisi varmaan paljonkaan yhteistä yhdenkään taannoisen koulukaverin kanssa, en mä niitä edes muistakaan kuin muutaman harvan. Summa summarum, olisin tosi vaivaantunut ja kiusaantunut yhteydenotosta; en haluaisi alkaa tyhjänpäiväistä smalltalkkia lätisemään ja kaveriksi ottamaan.

Ts. olin jo silloin vaivaantunut, jos törmäsin jossain heihin. Ei vaan ollut enää mitään yhteistä. Sen jälkeen olen muuttunut todella paljon ihmisenä alavalintani johdosta, joten nyt olisin ja olen supervaivaantunut. Olen hyväksynyt nuo pyynnöt toistaiseksi, mutta tekisi kyllä mieli unfriendata kaikki niiltä ajoilta peräisin olevat. Olen nykyisin jonkin verran julkinen hahmo, ja kaikki mahdolliset kumminkaimatkin lapsuusajoilta ovat alkaneet pyrkiä kaveriksi. Rasittavaa, meillä ei oikeasti ole mitään yhteistä!

En välttämättä kokisi mitään yhteyttä kyseiseen ihmiseen enää, mutta silti on aina kiva kuulla ja vaihtaa vähän kuulumisia.

muutin kyseisestä paikasta pois silloin aikanaa ja jäi kyllä iso ikävä silloin kavereita. Tuli sellainen "kiva kun olet edelleen olemassa"-fiilis ja terveisiä menneisyydestä-viesti. En mä nyt kaveriksi ole pyrkimässä, oli vaan hauska löytää noinkin vanha frendi tuolta facesta :)

ilahtunut, jos olisimme olleet läheisiä.

Tai no, edes kavereita.



Itse otin yhteyttä kouluaikaiseen ystävääni, ja pyysin kaveriksi, kun ei vastannut pelkkään viestiin, ja luin, että ei-kavereiden viestit menevät usein muut-kansioon, ja jäävät huomaamatta.



Halusin todella tietää miten hänellä menee, mutta hän ei ole juuri halunnut vastailla viesteihin.



Ehkäpä se sitten niin on, että vanhoja ei haluta muistella, mutta tuo ihminen nyt vain oli mun ainoa läheiseksi ystäväksi luokittelemani, ja myöskin viimeinen kaveri, ja siksi kai niin tärkeä.

ilahtunut, jos olisimme olleet läheisiä.

Mulle kävi lukiossa ensimmäistä kertaa se, että tapasin uudelleen ala-asteen ekan luokan parhaan kaverini (hän muutti ekan luokan lopussa pois paikkakunnalta, ja yhteydenpitomme hiipui). Olin silloin asiasta todella iloinen, kunnes huomasin millainen kuilu välillämme oli! Nopeasti tilanne muuttui todella kiusalliseksi. Sitten sama kävi autokoulussa, jossa sattui olemaan samaan aikaan muutama yläasteen luokkakaveri. Aivan järkyttävän kauas olin heistäkin ehtinyt jo etääntyä. Keskustelustamme ei varmaan ollut kummallekaan osapuolelle mitään iloa.

Noiden kokemusten jälkeen olen mahdollisuuksien mukaan väistellyt ja torjunut lapsuudenkavereiden yhteydenottoja. Ajatuksenahan se on todella mukava, mutta käytännössä ne fiilikset joita silloin joskus on yhdessä jaettu, eivät enää toistu, jos toinen tai molemmat ovat muuttuneet aikuistuessaan, kuten useimmiten käy.