Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa...

Vierailija kirjoitti:

Mun äitini harrasti niitä... Vieläkin ahdistaa, kun oli joskus päiviä puhumatta. Ihan hirveää lapselle/nuorelle.

Olen myös kasvanut äidin mykkäkoulussa. Lapset olivat kuin ilmaa äidille, ei näe, ei kuule, ei tunne. Hirveätä kotiväkivaltaahan se oli, sanallinen uhkailu vielä päälle kun mykkäkoulultaan ehti. Ei sovellu lapsen kasvuympäristöksi, Lasun paikka.

Mököttäjään tepsii juurikin tuo, että ei reagoi mitenkään. Jutustu häviää juju, kun toinen ei ryömikään. Mutta ei kannata myöskään suostua siihen, että mököttäjä voi vain palata arkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

http://www.etlehti.fi/artikkeli/terveys/ihmissuhteet/pariterapeutti_myk…

– Se on tilanne, jossa toinen saadaan voimakkaaseen tunnetilaan uhkaamalla hylkäämisellä. Mykkäkoulu on kovimpia aseita väkivallan jälkeen. Se on kuin henkinen isku päähän, Markova toteaa.

Mykkäkoululaisen kumppani menee helposti paniikkiin hylätyksi tulemisen pelossaan. Hän saattaa myöntyä tekemään asioita niin kuin mykkäkoulussa oleva haluaa. Siten mykkäkoulu on hyvin vahva keino hallita toista.

Mistä tulee hylätyksitulemisen pelko? Kun on vahva itseluottamus ja muutakin elämää kuin se parisuhde, ei mykkäkoululla ole tuollaista vaikutusta. Sellaista ihmistä ei pysty hallitsemaan mykkäkoululla, joka elää ensisijaisesti OMAA elämäänsä eikä ole riippuvainen toisesta ja hänen puheistaan.

Ja mistäkö tiedän? Kukaan ei ole koskaan edes yrittänyt alistaa minua mykkäkoululla. Tai no, olihan se yksi, joka kokeili sitä huonolla menestyksellä.

No kaikilla ei tietenkään ole vahva itseluottamus, ei ole yllätys suomalaisissa. Parisuhteissa, joissa mykkäkoulua harrastetaan, on mitä ilmeisimmin muitakin ongelmia. Eikä mykkäkoulusta ole tietoa, eikä näkemystä mitä se todellisuudessa on ja mitä siinä tapahtuu. Vanhemmilta opittu väkivaltainen tapa.

Kuinka moni on harrastanut mykkäkoulua? Minä tein sitä varhaisessa parisuhteessani, kun muuta esimerkkiä en kotona ollut oppinut vanhemmiltani. Myöhemmin opin toisessa parisuhteessa, kun kumppani opetti tavoille.

Joo kyllä mykkäkoulu on kriminalisoitava.

Viikon mykkäkoulusta sakkoa puhumattomuudesta.

Kuukauden mykkäkoulusta puoli vuotta ehdollista törkeästä puhumattomuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äitini harrasti niitä... Vieläkin ahdistaa, kun oli joskus päiviä puhumatta. Ihan hirveää lapselle/nuorelle.

Olen myös kasvanut äidin mykkäkoulussa. Lapset olivat kuin ilmaa äidille, ei näe, ei kuule, ei tunne. Hirveätä kotiväkivaltaahan se oli, sanallinen uhkailu vielä päälle kun mykkäkoulultaan ehti. Ei sovellu lapsen kasvuympäristöksi, Lasun paikka.

Ihana kuulla, että meitä on muitakin. Oma vanhempi tosin taisi vaan mennä mykäksi, koska ei puhunut yhtään mitään. Mutta ihan äärimmäisen ahdistavaa olla sellaisessa ympäristössä vuosia. Nyt aikuisena en siedä yhtään mykkäkouluilua kumppaniltani. Olen saanut jo oman osuuteni.

Olen se joka ketjua nosti, kirjoitin edellisellä sivulla mököttävästä miehestä.

Tämän kertainen hiljaisuus sai alkunsa siis siitä, kun kerroin miehelle tekstiviestitse, että muutama viikko sitten sattunut tilanne sai minut vähän miettimään. Olin miehen luona kylässä, hän oli ollut baarissa ja seuraavana aamuna hänen krapulaansa nukuessaan siivosin hänen asuntoaan, tein aamupalaa ja päivällistä ja touhusin. Iltapäivän puolella heräillessään hänen ensimmäinen keskustelunaiheensa oli kiitoksen sijaan se, että kuinka en ole meikannut, meikkaappas niin hän tykkää.. olin muutama päivä aiemmin ostanut uusia meikkejä ja pari päivää siksi laittautunut normaalia enemmän. Miehelle kerroin tilanteesta ja siitä että en välittäisi tuollaisia sovinistisia vitsejä kuulla tekstiviestissä jossa korostin että en suuttunut ja asia ei ole iso, pikkujuttu.

Takaisin sain viestejä joissa hän kertoi olevansa järkyttynyt, puhelun jossa hän huusi minulle että miten voin tälläistä puhua. Kehotin soittaa huutamatta, illalla koitin soittaa, hän ei ole vastannut eikä mitään ole kuulunut kahteen päivään...

Lähinnä olo on että wtf, mitä täällä tapahtuu? Ensin kuunteleb tuollaisia juttuja ja asiallisesti asiasta mainittuani saan osakseni huutoa ja sitten mykkäkoulua.

Kertokaa mitä tässä nyt voi tehdä? Ei kai mitään, en tasan rupea häntä pehmittämään, kyllä saa mennä toisin päin...

Edellinen jatkaa...

Nyt antakaa henkistä tukea ja tsemppiä. Tämä on niiin älytön juttu että en edes kehtaa kenellekkään kaverille kertoa.

Tällä hetkelllä tekisi vain mieli jättää koko mies, tämä on ihan älytöntä. Viimeksi hän sai paisuteltua kauppariidasta kuukauden, siis oikeasti, KUUKAUDEN riidan. Tämä on ihan sairasta.

Viisi päivää hiljaisuutta...

Saisikohan tässä alkaa itseään sinkuksi kutsumaan jo?

T. Edellinen

Itse pidän mykkäkoulua vain sellaisille ihmisille joiden kanssa ei voi asiallisesti keskustella.

Sellaiset ihmiset ansaitsevat mykkäkoulun, jotka eivät halua yhtään kuunnella mitä toinen yrittää selittää, vaan jyräävät, korottavat ääntään ärsyttäväksi kälättämiseksi, keskeyttävät, puhuvat päälle, argumentoivat tyyliin: koska minä sanon niin, se nyt vaan on niin, niin mutta se onkin eri asia, sä olet kyllä tyhmä, järkevä ajattelee näin kuin minä.

Tai sitten kaivelevat jotain vanhoja juttuja ja vetoavat johonkin asiaan liittymättömään tyyppiin, naapurin perttikään ei koskaan, Pirkkokin aina.

En halua huutaa ja paiskoa tavaroita. Sellaiseksi se homma kusipään kanssa menisi, jos jatkuvasti tulisi vaijennetuksi, lytätyksi ja päälle huudetuksi.

Siksi mykkäkoulu.

Huomio! En harrasta mykkäkouluja kuin äärimmäisen harvojen henkilöiden kanssa.

Näyetään toiselle ja tarpeeksi pitkälle kun menee niin jopa vuosikaudet jatkuu ja jatkuu kun narsku porskuttaa! Henkisestä ja fyysisestä väkivallasta paenneena kierrän mykkäkouluttajat kaukaa.

juu. on kokemusta.

asuin sellaisen kanssa yhdessä. Vieläpä hyvin herkästä loukkaantuva. Saattoi loukkaantua jos esimerkiksi nauroin jollekin häntä koskettavalle asialla, ilmeisesti ei olisi saanut mutta ei myöskään vaivaudu sanomaan sitä ääneen. Sit mököttää päiväkaupalla. Pahinta oli, et mökötysaikana saattoi laittaa viestiä exälleen tai sopia tapaamisia joidenkin ihan minulle tuntemattomien naisten kanssa. Tuo siis selvisi vasta myöhemmin. Alussa yritin toki viritellä keskustelua, ei tuottanut tulosta, nii pikkuhiljaa opin itekin siihen että ei sitten puhuta. En lopuksi enää aloittanut keskustelua itse koskaan, hän sitten aloitti kun siltä hänestä tuntui. Ärsyttävintä oli, ettei koskaan pyytänyt anteeksi käytöstään ja vieläpä oletti että kun hän alkoikin taas puhua ym, että kaikki asiat ja mahdollisen riita (joka johtanut mykkään) olisi nyt täysin käsitelty ja unohdettu ja onni voisi taas jatkua. Harmi vain, että itse olen vatvoja ja haluan käsitellä kaikki riidat perinpohjaisesti ja tuollainen "väsytystaktiikka" että kyl se varmaan on jo unohtanut, ei mun kohdalla toimi :D Lopulta en kokenut tuota ihmistä enää yhtää läheiseksi itselleni ja löysin sympaattisempaa seuraa itselleni. Edelleen itse ihmettelee miksi siinä kävi niin ja kuittaa esim ihmettelyni miksei koskaan pyytänyt anteeksi tai mitään vain sillä "kylhän sä tiedät miten vaikea mun on ottaa asioita puheeks". No kyllä huomasin, mutta se ei nyt sitten riittänyt mulle.