Jär-kyt-tä-vää. Kaveri (39v) saa lapsen 48v miehensä kanssa.
Esikoinen kyseessä. Ymmärtäisin, että 39v vielä juuri ja juuri saa lapsen. Esikoinen kuitenkin vasta, aikamoinen ponnistus tuossa iässä.
Mutta härreguud, mies on jo 48v ja pykää ensimmäistään! Onpa kiva lapsuus, kun mies ei jaksa tehdä mitään, tuollainen vanhus. Ja on jo seitsemänkymppinen, kun lapsi kirjoittaa ylioppilaaksi. Eipä siinä paljoa isovanhemmat auttele enää lastenhoidossa.
Miksi, miksi, miksi pitää venyttää lastentekoa noin pitkään!?!?
Luulin, etteivät hanki koskaan lapsia. Ovat kuitenkin olleet jo 20v yhdessä!!
Kommentit (47)
Mä olen 47, ja jaksan tehdä lasteni kanssa vaikka mitä.
Kai ap ymmärrät, että itsekin vanhenet, joten jos meinaat olla aina "nuori" niin lastenteko pitää aloittaa alaikäisenä.
Eli toivotin kaikille vähän iäkkäämmille äideille onnea! Eikait se ole nuoremmilta pois!
Kun itse kuulun siihen ikähaarukkaan, niin halusin vain tsempata näitä monien haukkumia "mummoäitejä"
Ei ollut tarkoitus onnen toivotuksilla aiheuttaa pahaa verta, turha siitä pillastua.
että minähän vielä toivotin onnea KAIKILLE äideille lopuksi.
Mutta aina näitä miehensäpahoittajia on, keksivät milloin mistäkin tikusta asiaa, jotta voi ne herneet vetää sinne nenukkaan.
Mitä se sinulle kuuluu, minkä ikäisenä kukin lapsia saa? Sitä paitsi, ei 48-vuotias todellakaan ole mikään ikäloppu vanhus. Taidat olla itse alle parikymppinen kun tuollaista kuvittelet.
Eli toivotin kaikille vähän iäkkäämmille äideille onnea! Eikait se ole nuoremmilta pois!
Kun itse kuulun siihen ikähaarukkaan, niin halusin vain tsempata näitä monien haukkumia "mummoäitejä"Ei ollut tarkoitus onnen toivotuksilla aiheuttaa pahaa verta, turha siitä pillastua.
Itse en ole koskaan haukkunut ketään teiniäidiksi tai mummoäidiksi koska minun mielestäni pelkästään ikä ei kerro äitiydestä kovinkaan paljoa. Toisekseen, kyselinkin mitä huonoa on äideissä jotka tulevat äidiksi vaikka 24, 29 tai vaikka 32-vuotiaina? Miksi se ikä on niin iso asia tälläisessä tilanteessa?
Alle 25-vuotiaat tekevät mukeloita???? Kouluttamattomia, työttömiä isiä ja äitejä! Ja tulevat mun rahapusille ja minä elätän heitä! 40-vuotiaat elättävät yleensä jo itsensä ja tekeleensä.
..vaikka en (enää) ole kohderyhmää. Sain ainokaisemme 38-vuotiaana. Toisaskeväänä hän kirjoitti ylioppilaaksi laudaturin paperein ja aloitti samana syksynä opinnot yliopistossa. Ei ainakaan älyyn näytä vaikuttaneet vanhojen vanhempien geenit. Muistan ala-asteelta alkaen, kun opettajat kilvan kehuivat häntä. Sosiaalinen, ikäistään kypsempi, miellyttäväkäytöksinen. Tehkää vaan lapsia te vanhemmat naiset ja miehet. Elämä on yleensä silloin reilassa ja lapsi saa turvallisen ja hyvän lapsuuden.
Odotan ensimmäistäni ja täytin elokuussa 40. Mieheni on minua 8 vuotta vanhempi.
En ymmärrä miten se niin valtava ponnistus olisi "tässä iässä". En minä ainakaan jaksamisessani ja voinnissani huomaa mitään eroa siihen verrattuna kuin olin 20. Itse asiassa olen energisempi ja aikaansaavampi kyllä kuin silloin, olin aika laiska ja vetelä nuorena.
Isovanhemmat meillä ei tule tosiaan auttamaan lastenhoidossa, asuvatkin hyvin kaukana, mutta kyllähän me nyt oma lapsemme itse toki hoidetaan ilman sukulaisapua. Sitä paitsi saapa lapsi perinnön todennäköisesti silloin kun sitä eniten tarvii eikä vasta kun itsekin on eläkeiän kynnyksellä ;-)
Me muuten ollaan ajateltu että jos tämän ensimmäisen odotus, synnytys ja lastenhoito menee hyvin että tehdään vielä parin vuoden päästä toinen lapsi jos vielä onnistuu. OMG melkein rikollinen mummoäiti joka saattaa lapsiparan kärsimään väsyneestä kiikkustuolimummo-äidistään!
Onnea sulle syndroomalapsesi hoitoon.
Voitit juuri vuoden suurin k***pää -palkinnon! Kuinka kukaan voi olla noin inhottava? Ja ilmeisesti mysö aikamoinen moukka, sillä mitään "syndroomalapsia" ei ole olemassa.
p.s. en ole se henkilö, jolle tuo typerys viestinsä osoitti
on downin syndrooma. Äitini oli 19v saadessaan hänet. Minä synnyin, kun äitini oli 36v, pikkuveljeni äitini ollessa 40v ja 44v. Isosiskoni on perheemme ainoa vammainen.
syndroomalapsesi hoitoon.Ja sekö, että sun perheessäsi asiat on noin muuttaa kaikki tilastolliset ja biologiset tosiasiat, ääliö?
Kukahan se tässä on ääliö? Kyllä, se olet juuri sinä! Yli nelikymppinenkin kun useimmiten saa terveen lapsen ja lapsia, joilla on esim. juuri jokin kromosomivirhe syntyy myös nuorille äideille. Ikä toki lisää riskiä, mutta tietämätön typerys olet, jos kuvittelet +/- nelikymppisten äitien synnyttävän säännöstään "syndroomalapsia".
vai vituttaako sua ap, että itse ette moiseen pysty? vaikka olette vielä alle 30 v?
vitsi vitsi
Sä et ole kovin mukava ihminen.
Mun isäni oli 46v kun synnyin, ja hyvä isä olikin.
Jaksoi aivan mainiosti mun lapsuuden, ja hoitipa vielä paljon esikoistani kunnes sairastui 79v syöpään ja kuoli pois. Siihen asti loistokunnossa, toimeliaampi kuin moni 50v.
Ehkä tuon iköiset vanhemmat kykenevät itse hoitamaan lapsen, eivätkä laske sen varaan, että isovanhemmat hoitavat. Kuinka ihmeessä 50-v ihmiset voi vielä käydä töissä, jos ei kerran leikkiäkään jaksa? Silloinhan varmaan kaikki 50v pitäisi päästää eläkkeelle?
Odotan ensimmäistäni ja täytin elokuussa 40. Mieheni on minua 8 vuotta vanhempi.
En ymmärrä miten se niin valtava ponnistus olisi "tässä iässä". En minä ainakaan jaksamisessani ja voinnissani huomaa mitään eroa siihen verrattuna kuin olin 20. Itse asiassa olen energisempi ja aikaansaavampi kyllä kuin silloin, olin aika laiska ja vetelä nuorena.
Isovanhemmat meillä ei tule tosiaan auttamaan lastenhoidossa, asuvatkin hyvin kaukana, mutta kyllähän me nyt oma lapsemme itse toki hoidetaan ilman sukulaisapua. Sitä paitsi saapa lapsi perinnön todennäköisesti silloin kun sitä eniten tarvii eikä vasta kun itsekin on eläkeiän kynnyksellä ;-)
Me muuten ollaan ajateltu että jos tämän ensimmäisen odotus, synnytys ja lastenhoito menee hyvin että tehdään vielä parin vuoden päästä toinen lapsi jos vielä onnistuu. OMG melkein rikollinen mummoäiti joka saattaa lapsiparan kärsimään väsyneestä kiikkustuolimummo-äidistään!
Esikoinen kyseessä. Ymmärtäisin, että 39v vielä juuri ja juuri saa lapsen. Esikoinen kuitenkin vasta, aikamoinen ponnistus tuossa iässä.
Mutta härreguud, mies on jo 48v ja pykää ensimmäistään! Onpa kiva lapsuus, kun mies ei jaksa tehdä mitään, tuollainen vanhus. Ja on jo seitsemänkymppinen, kun lapsi kirjoittaa ylioppilaaksi. Eipä siinä paljoa isovanhemmat auttele enää lastenhoidossa.
Miksi, miksi, miksi pitää venyttää lastentekoa noin pitkään!?!?
Luulin, etteivät hanki koskaan lapsia. Ovat kuitenkin olleet jo 20v yhdessä!!
Mun 60-vuotias isäni kipaisi juuri pari viikkoa sitten maratonin:)
olen syvästi järkyttynyt. Voi kau-hee-ta. En voi järkytykseltäni sanoa enää mitään
tosin onneksi mieheni on minua nuorempi 35v en tekisi enää lasta jos hän olisi kohta 50v.
Odotan ensimmäistäni ja täytin elokuussa 40. Mieheni on minua 8 vuotta vanhempi.
En ymmärrä miten se niin valtava ponnistus olisi "tässä iässä". En minä ainakaan jaksamisessani ja voinnissani huomaa mitään eroa siihen verrattuna kuin olin 20. Itse asiassa olen energisempi ja aikaansaavampi kyllä kuin silloin, olin aika laiska ja vetelä nuorena.
Isovanhemmat meillä ei tule tosiaan auttamaan lastenhoidossa, asuvatkin hyvin kaukana, mutta kyllähän me nyt oma lapsemme itse toki hoidetaan ilman sukulaisapua. Sitä paitsi saapa lapsi perinnön todennäköisesti silloin kun sitä eniten tarvii eikä vasta kun itsekin on eläkeiän kynnyksellä ;-)
Me muuten ollaan ajateltu että jos tämän ensimmäisen odotus, synnytys ja lastenhoito menee hyvin että tehdään vielä parin vuoden päästä toinen lapsi jos vielä onnistuu. OMG melkein rikollinen mummoäiti joka saattaa lapsiparan kärsimään väsyneestä kiikkustuolimummo-äidistään!
syndroomalapsesi hoitoon.
Luuletko, että 48-vuotias on jotenkin jo toinen jalka haudassa? Mies parhaassa iässään! Tässä maassahan on kaavailtu eläkeiäksikin 70 vuotta, ihmiset kun elävät pitempään ja pysyvät hyväkuntoisina kauemmin kuin puoli vuosisataa sitten. Taidat itse olla jotain 20-vuotias, kun et osaa ajatella, että elämää on vielä yli 25-vuotiaanakin.
En ole koskaan kuullut jotain noin törkeää, kuin tämä aloitus on. (En jaksa lukea ketjua, en tiedä, mitä muut kommentoineet välissä.)
a) asia ei kuulu sinulle mitenkään. MITENKÄÄN.
b) Oletko siinä uskossa, että teini-saanaparviaiset tai sitten mitkä hyvänsä peruskakskymppiset ovat automaattisesti hyviä vanhempia? Jos näin on, miten selität kaiken paskan, mitä maailmassa tapahtuu. Useimpien ikävien ihmisten vanhemmat ovat olleet parikymppisiä.
c) Ehkäpä he ovat yrittäneet tätä lasta aika kauan, ehkäpä juuri siksi ei ole aiemmin tullut.
d) koska olet ilmiselvästi täysin empatiavapaa ja sydämetön, ole hyvä ja ota yhteyttä kotikaupunkisi sosiaaliviranomaisiin, että voivat pelastaa sinun lapsesi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa täysin tärähtäneeltä kasvatukselta.