Lue keskustelun säännöt.
Jär-kyt-tä-vää. Kaveri (39v) saa lapsen 48v miehensä kanssa.
01.10.2012 |
Esikoinen kyseessä. Ymmärtäisin, että 39v vielä juuri ja juuri saa lapsen. Esikoinen kuitenkin vasta, aikamoinen ponnistus tuossa iässä.
Mutta härreguud, mies on jo 48v ja pykää ensimmäistään! Onpa kiva lapsuus, kun mies ei jaksa tehdä mitään, tuollainen vanhus. Ja on jo seitsemänkymppinen, kun lapsi kirjoittaa ylioppilaaksi. Eipä siinä paljoa isovanhemmat auttele enää lastenhoidossa.
Miksi, miksi, miksi pitää venyttää lastentekoa noin pitkään!?!?
Luulin, etteivät hanki koskaan lapsia. Ovat kuitenkin olleet jo 20v yhdessä!!
Kommentit (47)
Sain esikoiseni 30-vuotiaana ja lapsen isä lähti sitten nelikymppisenä ikäkriisissään nuoremman naisen mukaan. Lapsi kärsii avioerosta.
Minusta tuo ensimmäinen vaihtoehto kuulostaa paljon paremmalta lapsen kannalta (vanhemmat yhdessä vielä 20 vuoden jälkeen).
Onnea heille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata tehdä lapsia, jos ei niitä jaksa itse hoitaa.
Isovanhemmat auttaa, jos haluaa tai jaksaa.
Voi kuule kertoa, että moni nuorempi ei edes halua auttaa lastenhoidossa, vaikka jaksaisikin.
Mun lapsen kaverilla ihanat fiksut vanhemmat ja iskä ei ole mikään nuori.
Heidän poikakin on tosi fiksu.
Luuletko, että 48-vuotias on jotenkin jo toinen jalka haudassa? Mies parhaassa iässään! Tässä maassahan on kaavailtu eläkeiäksikin 70 vuotta, ihmiset kun elävät pitempään ja pysyvät hyväkuntoisina kauemmin kuin puoli vuosisataa sitten.
Ihmisten täytyy jaksaa töissäkin, ja niistä töistä läheskään kaikki ei ole äärikeveitä istumatöitä, yli kuusikymppiseksi, mutta lasten hoito olisi jotenkin sitten niin vaativaa että sitä ei nelikymppinenkään millään jaksa?
on downin syndrooma. Äitini oli 19v saadessaan hänet. Minä synnyin, kun äitini oli 36v, pikkuveljeni äitini ollessa 40v ja 44v. Isosiskoni on perheemme ainoa vammainen.
syndroomalapsesi hoitoon.
Me ei luultavasti ikinä tulla saamaan lasta ja ollaan 26v ja 28v. Lapsi olisi meille unelmien täyttymys ja on ollut kova paikka hyväksyä, ettei meille sellaista koskaan tulekaan. Jos meille kuitenkin tulisi lapsi esim. Ap:n ystävän ikäisenä olisi lapsi silti edelleen rakastettu ja toivottu.
Ei sillä vanhempien iällä ole mitään väliä, kunhan lapsella on rakastavat ja huolehtivat vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vai harmittaako, että jotkut uskaltaa elää omaa elämäänsä kysymättä teiltä siihen lupaa? Harmittaako, ettei kaikki ajattele samalla tavalla kuin te?
Harmittaako, että esim. meillä on talous kunnossa, varaa hankkia apua siihen missä tarvitaan, ei tarvi tehdä ylitöitä lasten menoja kustantaakseen, on varaa käydä lomilla - ja on järkeä keskittyä lasten hyvinvointiin, kun elämän perusasiat on hoidettu kuntoon aiempina vuosikymmeninä. On suhteellisuudentajua, ei tarvi täydellistä suoritusta kaikessa, osaa luopua turhasta hössötyksestä, olla rento ja läsnäoleva äiti. On hyvät urat, nautinnollinen työ, kiva koti, onnellinen parisuhde, hyvää seksiä - ja fantastiset lapset.
T. Äiti 44 v. elämänsä kunnossa, lapset 1 v. ja 3 v.
nyt kaverisi ihmeessä aborttiin, ei noin voi olla tai toimia! Herranjumala, palokunta ja pappi apuun!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on downin syndrooma. Äitini oli 19v saadessaan hänet. Minä synnyin, kun äitini oli 36v, pikkuveljeni äitini ollessa 40v ja 44v. Isosiskoni on perheemme ainoa vammainen.
syndroomalapsesi hoitoon.
Ja sekö, että sun perheessäsi asiat on noin muuttaa kaikki tilastolliset ja biologiset tosiasiat, ääliö?
Ja riskitöntähän se ei ole koskaan. Aivan yhtä hyvin sairas tai vammainen lapsi voi tulla nuorena, siihen on aina hyvä henkisesti varautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin todennäköisesti sait infarktin järkytyksestä myös silloin, kuin Geena Davis pyöräytti 48-vuotiaana kaksoset Kian ja Kaiisin. Aatella, että kehtaskin niin vanha ikäloppu ihminen semmosta touhuta, ja toinen jalka jo haudassakin !
No eihän tossa nyt ole mistään ikälopuista ihmisistä kyse. Ja miten se nyt sulle kuuluu muutenkaan missä iässä kukakin pykää niitä lapsia. Mun isä oli melkein 46 kun synnyin. Äiti oli 35. Edelleen mennä porskuttavat, 70- ja 80-vuotiaat. Ehkä heitä 70-luvulla pidettiin vähän vanhoina lastensaantiin (olin siis perheen toinen lapsi) mutta ajat muuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katsopa ympärillesi tarkemmin ja mieti, onko 100 prosenttia nelikymppisenä synnyttäneiden äitien lapsista downeja? Tuskin?
on downin syndrooma. Äitini oli 19v saadessaan hänet. Minä synnyin, kun äitini oli 36v, pikkuveljeni äitini ollessa 40v ja 44v. Isosiskoni on perheemme ainoa vammainen.
syndroomalapsesi hoitoon.Ja sekö, että sun perheessäsi asiat on noin muuttaa kaikki tilastolliset ja biologiset tosiasiat, ääliö?
Yli nelikymppiset ensisynnyttäjät ovat jo vuosia olleet yleisempiä esim. täällä pk-seudulla kuin alle 20-vuotiaat!
Joten ystäväsi ei ole millään tavalla poikkeava tapaus. Jos tulee raskaaksi ja vointi on hyvä, ystäväsi äitiys ja miehensä isyys voi toimia oikein mukavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
esimerkiksi ei-korkeastikoulutettujen ja pienituloisten pitäisi jättää lapset tekemättä. Heidän lapsillaan kun selvästi suurempi syrjäytymisriski.
Täytyy ymmärtää, että tekijöitä on MONIA, ja vanhempien ikä on niistä vain yksi. Kautta vuosisatojen ovat nelikymppiset synnyttäneet lapsia, siinä ei ole mitään uutta.
Itse olen syntynyt nelikymppisellä äidille, ja SILTI oma äitini vielä nyt 78-vuotiaana auttelee mielellään meitä satunnaisesti lastenhoidossa. On terve ja pirteä, kuten yhä useammat vanhukset ovat. Odotettavissa oleva elinikä kun kasvaa koko ajan, ja ihmiset ovat terveempiä pidempään. Omilla elintavoillakin on merkitystä.
on downin syndrooma. Äitini oli 19v saadessaan hänet. Minä synnyin, kun äitini oli 36v, pikkuveljeni äitini ollessa 40v ja 44v. Isosiskoni on perheemme ainoa vammainen.
syndroomalapsesi hoitoon.
Ja sekö, että sun perheessäsi asiat on noin muuttaa kaikki tilastolliset ja biologiset tosiasiat, ääliö?
Mun puolestani lapsia saavat tehdä ne, jotka huolehtivat lapsistaan kunnolla ja rakastavat heitä.
Äitiys ja isyys on elämän herkimpiä ja tärkeimpiä asioita.
Ap kannattaa miettä omaa elämäänsä.
Pääset sitten siskopuoleksi, se kai tässä nyt jannaa.
Kylläpä tuli hyvä olo ystäväpariskuntasi onnellisesta tilanteesta.
Paljon onnea heille!!
vai harmittaako, että jotkut uskaltaa elää omaa elämäänsä kysymättä teiltä siihen lupaa? Harmittaako, ettei kaikki ajattele samalla tavalla kuin te?
Harmittaako, että esim. meillä on talous kunnossa, varaa hankkia apua siihen missä tarvitaan, ei tarvi tehdä ylitöitä lasten menoja kustantaakseen, on varaa käydä lomilla - ja on järkeä keskittyä lasten hyvinvointiin, kun elämän perusasiat on hoidettu kuntoon aiempina vuosikymmeninä. On suhteellisuudentajua, ei tarvi täydellistä suoritusta kaikessa, osaa luopua turhasta hössötyksestä, olla rento ja läsnäoleva äiti. On hyvät urat, nautinnollinen työ, kiva koti, onnellinen parisuhde, hyvää seksiä - ja fantastiset lapset.
T. Äiti 44 v. elämänsä kunnossa, lapset 1 v. ja 3 v.
Mikä ihmeen kilpailu se lasten hankkiminen on? Pitää haukkua toisia ja toisten lastenhankkimisikää kun tekevät liian vanhoina tai liian nuorina. Taidan itse olla todellinen harvinaisuus kun en tuomitse minkäänikäistä äitiä tai isää pelkän iän perusteella. En usko olevani huono äiti vain siksi että olen ollut alle 40-vuotias lapsia saadessa (ja yli 20)
Olen huomannut muutamista ystävistäni, että 40 tai 50v pienten lasten vanhemmat ovat jotenkin nuorekkaampia kuin saman ikäiset lapsettomat tai teinien vanhemmat. Ilmeisesti pikkulapset muutavat hormonitoimintaa tms ja kykenevät jotenkin nuorentamaan ihmistä silloin kun sille on tarve. Kuulostaa omituiselta, mutta tällaisen olen huomannut.
Elämä menee myös eri tahtiin. Olen henk. koht viime aikoina työstäneeni eräitä lapsuuden traumoja koko "parhaan ikäni" ja nykyään ajatusmaailma alkaa tuntua sillä tavalla vakaalta, että lapsentekoakin voisi harkita. Onhan täsä jo ikää, mutta ehkä vielä ei ole myöhäistä.
M38
esikoiseni 41-vuotiaana, nyt lapseni ovat 13, 12 ja 10. Hyvin on selvitty ja jaksettu- vaikka mieheni on minua jopa 9v vanhempi! Hänellä tosin oli ennestään jo lapsi, joka on nyt 22v.
Mummolta (äitini) olemme saaneet apua ja saamme edelleen. Hän on terve ja reipas. Oma äitini sai minut 18-vuotiaana mutta ei päivääkään saanut apua kummiltakaan isovanhemmilta sillä toiset kuolivat alle viisikymppisinä ja toinen mummo kuoli 56-vuotiaana ja toinen vaari ei ollut kiinnostunut.
Ei se ikä vaan se suhtautuminen.