Olen itkenyt kuin vesiputous :´( PARISUHDEASIAA

Miksi miehen pitäisi muuttua ap:n haluamaksi ja puhua tunteistaan, mutta ap:tä pitäisi rakastaa juuri 'TÄLLAISENA' ja kiinnostuminen miehen asioista on keinotekoista? Naiset on.

varmasti on paljon asioita jotka teitä myös yhdistää.

Siinäkin voisi olla opettelemista, että oppisitte kuuntelemaan mitä toinen oikeasti sanoo. Ette tulkitse, oleta tai arvaa.

Miehelläsi on varmaan mielessään joku täydellinen kuva ihannevaimosta. Ja sinä et täytä hänen odotuksiaan. Teidän pitäisi nyt palata siihen miksi ylipäätään aloitte olla yhdessä. Yhdistävät asiat löytyvät sieltä. Ja myös yhteisestä menneisyydestänne.

Kuunteletteko ja tuetteko toisianne? Sekin yhdistää? Mies ei kerro sisäisestä maalimastaan, joten häntä lähelle ei voi päästä.. Ongelma on ehkä hänessä itsessään. Ei sinussa.

Pariterapiassa pari kertaa ei kerro vielä mitään. Me olemme käyneet nyt viisi kertaa ja tie on vasta alussa. Välillä mennään eteenpäin, välillä ei. Annoitte liian pian periksi.

Mies alkoi huokailla ahdistuneena: "Tätä just mä tarkoitin! SIis ihan järkyttävää ajatella, että mulla on vaimona TUOLLAINEN nainen! 99% ihmisistä on kiinnostunut Pariisista ja haluaisi jäädä sinne ja kertoa kotona matkastaan ja esitellä kuvia. Tulis niin läheinen tunne jakaa niitä yhdessä kotona. Miten mulla VOI OLLA NIIN HUONO TUURI, että just sä olet mun vaimona?! Tästä ei tule oikeesti yhtään mitään, mä ahdistun kun mä tajuan, miten kaukana toisistamme me ollaan.."

Miten mulla on vaikea uskoa, että MIES on sanonut tämän? Sanoiko siis ihan noilla sanoilla? "Tulis niin läheinen tunne jakaa niitä (kuvia Pariisista) yhdessä"?!! Kuulostaa enemmänkin siltä, että SÄ olet nyt tulkinnut asian noin!

Voi olla että sä tosiaan ylianalysoit ja kehität sitä kautta ongelmia siinä missä niitä ei välttämättä ole. Kuitenkin mielestäni suurin asia on tuossa sinun tunteesi siitä, että mies ei arvosta sinua juuri sellaisena kuin olet, omana itsenäsi, vaan sinun pitäisi olla jotain muuta kelvataksesi miehelle. Tää tunne ei kai tyhjästä synny. Voitko ap kertoa muita esimerkkejä tästä?

Minun exäni oli nimittäin sellainen, joka ei todellakaan hyväksynyt minua omana itsenäni ja sen tunteen kanssa on todella hankala elää onnellisena. Tämä näkyi mm. siinä, että exä oli toiminnan ihminen ja halusi täyttää vapaa-aikansa kaikenlaisena tekemisenä. Tämä ihan ok, mutta kun häntä inhotti minun "laiskottelu ja vetelehtiminen" (jos esim. halusin maata sohvalla ja lukea kirjaa, ottaa päiväunet ja aloittaa vapaapäiväni kaikessa rauhassa hitaasti kahvia litkien), ja hän vaati minun osallistumista kaikkeen. Höystettynä urputuksella siitä, miten laiska ja saamaton minä olen. Musiikkimakuni oli luonnollisesti ihan perseestä ja sen merkki miten pinnallinen ihminen minä olen, punaviinin juominen tarkoitti sitä, että haluan antaa itsestäni muille sivistyneemmän kuvan kuin mitä olenkaan, enkä oikeasti voi pitää punaviinin mausta sellaisenaan. Kotitöitä en tehnyt tarpeeksi ja kuulemma kukaan muu ei niin laiskaa akkaa viitsisi katellakaan ja kaikkien muiden vaimot kyllä tekivät enemmän kotitöitä jne. Ei liene yllättävää että eroonhan me päädyttiin...

Tuo suhtautuminen matkailuun on teillä samanlaista. Minun vaimoani täytyy pakottaa lähtemään jollekin matkalle, oli sitten kyse lomamatkasta minun ja muun perhen ksnssa, tai sitten työhön liittyvästä tai kaveriporukan kanssa. Mihinkään illanistujaisiin on vaimoa myös vaikea saada. Mä joudun menemmään yksin ja siitä vaimo närkästyy. Vanhempiensa luokse kylään vaimo taas pakottaa minua. Itse en haluaisi lähteä sinne ollenkaan koska ne pasaa politiikkaa mulle ja niiden juttuja mä en haluaisi kuulla.



Meillä yin-yan kuvio on ylösalaisin. Minä rakastan matkustamista ja tykkään puuahata montaa asiaa yhtaikaa, kun taas vaimo haluaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.

Minulla avovaimo valittaa välillä myös sitä, että tuntee etäisyyttä. Hän loukkaantuu, jos en innostu kovasti sellaisista pienistä asioista mistä hän innostuu. Jos hän vaikka pitää jostain vaatekappaleesta ja minä sanon sen olevan "ihan kiva", niin hän usein valittaa siitä miten latistan tunnelman. En voi käskeä itseäni innostumaan ja ärsyttää kuunnella syyllistämistä siitä. Samoin käy, jos hän haluaa ostaa jotain mitä en kiellä, koska hän saa käyttää rahansa niin kuin haluaa.



Pelkästään se, että sanon jonkin olevan mielestäni turha tai liian kallis saa aikaan sen, että hän jättää kyseisen tavaran ostamatta mielenosoituksena (tökeröydestäni?) ja mököttää pari tuntia. Samaan aikaan valittaa sitä, että omistaa liikaa kaikkea turhaa ja antaa ostamiaan käyttämättömiä vaatteita/tavaroita ilmaiseksi pois.



Olen yleensä hänen seuranaan kiertämässä kaupoissa, kun hän shoppailee. Se ei kuitenkaan näytä kelpaavan, pitäisi myös olla samalla tasolla innostunut siitä.



Ikää meillä on noin 30 vuotta.

...Samoin käy, jos hän haluaa ostaa jotain mitä en kiellä, koska hän saa käyttää rahansa niin kuin haluaa.

Tuli ajatuskatkos. Tarkoitin sanoa, että häntä ärsyttää pelkkä neuvo jättää jotain ostamatta, vaikka mitään en ole tiukasti kieltänyt.

Rakastelukin on yhteistä tekemistä!!! Se lähentää pariskuntaa, ja mitä useammin sitä harrastaa, niin enemmän tekee mieli.

Ei tietenkään pidä teeskennellä mitään, mutta aina voi yrittää olla kohtelias ja kysellä miten päivä on mennyt, kysellä harrastuksesta tai työstä, niinkuin ystävältäkin kysellään kun tavataan.

Syvälliset keskustelut on monille väkinäisiä, eikä niitä harrasteta jos ne tuntuu teennäisiltä.

Itse rakastin ennen lasten saantia sitä, että pääsimme miehen kanssa lenkille tai muihin liikuntaharrastuksiin. Nyt pikkulapsiaikaan pääsemme harvemmin yhdessä, mutta sekin sika tulee vielä.... Nykyään yhteisiä "harrastuksia" on lähinnä elokuvien katselu, ruoanlaitto ja seksi. Joskus harvoin saamme lapset hoitoon ja menemme ulos vaikka syömään yhdessä.

Tiedän, että negatiivisuudesta tulee helposti noidankehä, toista syytellään ja vaaditaan, arvostellaan.... Omia toiveita voi aina toiselle kertoa, mutta ilman vaatimuksia. Tuo miehesi kommentti Pariisista oli outo, mutta ehkä hän yritti vaan saada sua nauttimaan työmatkasta vähän enemmän.

Teidän kannattaisi miettiä, mihin ihastuitte toisissanne, mitkä asiat yhdisti alkuaikoina? Oletteko muuttuneet noin paljon ihmisinä, vai mistä kiikastaa? Yrittäkää jutella ilman syyttelyä tai vaatimuksia. Käyttäkää ammattiapua, jos yksin ei onnistu. Voihan se erokin olla hyvä ratkaisu, mutta vasta sitten kunnei tosiaankaan enää toivoa ole.