Olen itkenyt kuin vesiputous :´( PARISUHDEASIAA

varmasti on paljon asioita jotka teitä myös yhdistää.



Siinäkin voisi olla opettelemista, että oppisitte kuuntelemaan mitä toinen oikeasti sanoo. Ette tulkitse, oleta tai arvaa.



Äitini ja isäni elivät 20 vuotta niinkuin te, molemmat hakkasivat päätään seinään kun toinen ei ollut sellainen kuin toinen olisi halunnut.



Jos rakkautta ei ole, erotkaa hyvät ihmiset, ei ole pakko olla yhdessä, jos se ei tunnu oikealta.

miten jotakuta voi olla kiinnostamatta niin upea kaupunki kuin Pariisi! Siis oikeasti! Minä ainakin pidän sinua vähän outona. Ja niin pitäisin omaakin miestäni, jos hän jättäisi tilaisuuden tuollaisen tilaisuuden käyttämättä.

asioista sinä ap olet kiinnostunut, mitä harrastuksia tms ajanvietteitä sinulla on, ja mikä muutenkin elämässä kiinnostaa? Entä miehellä?

miten jotakuta voi olla kiinnostamatta niin upea kaupunki kuin Pariisi! Siis oikeasti! Minä ainakin pidän sinua vähän outona. Ja niin pitäisin omaakin miestäni, jos hän jättäisi tilaisuuden tuollaisen tilaisuuden käyttämättä.

Mutta ei minua ainakaan hirveästi kiinnosta Pariisin nähtävyydet. Ainoat, jossa haluaisin käydä on Louvre (luultavasti jättäisin välistä liian väenpaljouden takia) ja Versaillesin linna. Enemmän pidän vain kahviloissa istumisesta ja ihmisten katselusta. Haluan imeä itseeni jokaisen kaupungin ilmapiirin ja hengen eikä se onnistu nähtävyyksiä kiertelemällä.

Meillä mies haluaa kierrellä nähtävyyksiä ja valokuvata niitä. Itse inhoan sitä, mutta lomalla tehdään välillä niin kuin toinen haluaa ja joustetaan. Meistä se on vain lähinnä huvittavaa miten eri tavalla ihmiset haluavat matkustaa.

Mutta kyllä minä ainakin kuuntelen mieheni harrastukseen liittyviä juttuja, kyselen ja kommentoin, vaikka ei minua oikeasti kiinnosta, ainakaan niin suuressa mittakaavassa. Samaten mieheni kuuntelee minun tarinoitani, vaikkei varmaankaan ole mitenkään superkiinnostunut niistä. Molemmat saavat tuntea, että toinen välittää ja antaa huomiota.

Se on normaalia välittämistä ja huomioonottamista parisuhteessa.

Mutta on raja silläkin, kuinka jaksaa syventyä, jos ei kiinnosta. On eri asia kertoa, että tänään sujui golf-peli hyvin ja selittää vähän siihen päälle kuin olettaa, että toinen jaksaisi kuunnella pitkällisiä selityksiä kuinka joku yksityiskohta plaaplaa ja vielä lähteä mukaan jos kertakaikkiaan ei ko. laji kiinnosta.

Mutta ehkä kyse on viime kädessä keskinäisestä kunnioituksesta myös?

Ihmissuhde punnitaan siinä vaiheessa, kun vaikka tuntee toisen, jaksaa vielä kunnioittaakin tätä.

Suurin osa miehistä (ja naisista) haluaa mutkattoman suhteen ja eikä halua vatvoa ja "keskustella" tunteista. Mutta 14 vuoden jälkeen miehesi on antanut sinulle ihan tarpeeksi "askelmerkkejä" hänen tuntemiseksi, siihen ei tarvita mitään syvällisiä psykologisia keskusteluja. Peräämäsi "henkinen alastomuus" tulee esille hetkissä: sillloin kuin katsoitte ensikerran vastasyntynyttä lastanne, silloin kuin lohdutitte koululaista huonostimenneestä päivästä tai silloin kun hän tuli töistä pomon haukkujen kera.



Voi olla että miehesi on todella kyllästynyt haluusi vellota tunteissa tai sitten selitys voi olla vielä yksinkertaisempi viitaten esimerkkiisi pariisin matkasta - oman mieheni eka liitto kariutui juuri mielenkiinnonkohteiden erilaisuuteen, kärjistetysti sanottuna eduskuntavierailulla mieheni innostuneena mietti suomen poliiittista rakennetta ja ex kyseli että olisiko nuo verhot meillä kivat... Onneksi ei ollu lapsia.

Niin, olen sanonut minäkin matkan varrella yhtä ja toista sopimatonta. Mutta nyt olen alkanut ymmärtää, että mieheni ihan totta ei rakasta minua TÄLLAISENA. Sen kuuleminen suoraan on todella rankkaa, varsinkin kun on tilanne, ettei ole kuin huonoja vaihtoehtoja eron ja yhdessäolon välillä.

Seksiä ei ole nimeksikään. Mies kykenee "suorittamaan" sitä ilman syvää tunnettakin, itse taas koen niin voimakasta erillään oloa, että en kykene antautumaan seksin ja halujen vietäväksi. Eli todella harvoin harrastamme seksiä, mieskään ei alotteita ole yrittänyt aikoihin.

Miehet eivät ole niin tunteellisia kuin naiset. Eivätkä miehet halua puhua tunteistaan. Eivätkä edes ajattele tunteitaan. He saavat ilonsa tekemisestä. Miksi et ole kiinnostunut mistään? Kyllä suurin osa miehistä ja naisistakin haluaa että toinen on kiinnostunut asioista. Muustakin kuin tunteiden ja parisuhteen puhumisesta. Jos menette vaikka lomalle. Niin mitä sinä haluat siellä tehdä?

miten jotakuta voi olla kiinnostamatta niin upea kaupunki kuin Pariisi! Siis oikeasti! Minä ainakin pidän sinua vähän outona. Ja niin pitäisin omaakin miestäni, jos hän jättäisi tilaisuuden tuollaisen tilaisuuden käyttämättä.

Mutta ei minua ainakaan hirveästi kiinnosta Pariisin nähtävyydet. Ainoat, jossa haluaisin käydä on Louvre (luultavasti jättäisin välistä liian väenpaljouden takia) ja Versaillesin linna. Enemmän pidän vain kahviloissa istumisesta ja ihmisten katselusta. Haluan imeä itseeni jokaisen kaupungin ilmapiirin ja hengen eikä se onnistu nähtävyyksiä kiertelemällä.

Meillä mies haluaa kierrellä nähtävyyksiä ja valokuvata niitä. Itse inhoan sitä, mutta lomalla tehdään välillä niin kuin toinen haluaa ja joustetaan. Meistä se on vain lähinnä huvittavaa miten eri tavalla ihmiset haluavat matkustaa.

kahvilaan? Eihän siinä ole sen enempää järkeä kuin mennä ryyppäämään sinne. Ulkomaille mennään just katsomaan nähtävyyksiä ja tutustumaan maahan. Että NÄKEE asioita eikä istu kahvilassa tai ruokapaikassa.

Joo, se nyt on viimeinen vaihtoehto, etät pitää esittää jotain muuta kuin on tai esittää pitävänsä asioista, joista ei pidä!

Olen nähnyt niin monen naispuolisen ystäväni menevän mukaan tuohon mielyttämisen halusta, esimerkki: mies pitää blondeista ja formulasta - kas, nainen värjää hiukset ja on yhtäkkiä hirveän kiinnostunut autourheilusta. Seuraava poikaystävä pitää punatukkaisista ja maanläheisistä - hankitaan lenkkarit, tuulipuku ja punaiset hiukset.

Omana itsenä oleminen ja itsetuntemus on paras ratkaisu. TIETENKIN voi olla kohtelias ja kysellä asioista jotka ei niinkään kiinnosta, jos ne ovat lähellä puolison sydäntä, mutta teeskennellä jotain, EI.

Useammat miehet (varsinkin jos on neljä lasta) haluaisivat että vaimo tulee mahdollisimman nopeasti kotiin mutta sinun miehesi haluaa että kun menet pariisiin niin nauttisit sen nähtävyyksistä ja jopa yhdessä sitten juttelisitte niistä. Eikö olekin julmaa (huom. ironiaa)?

KUten sanoin, hänessä on paljon hyvää. Todella hyvää ja paljon. Mutta nyt on pointtina se, että hän haluaisi minun olevan kiinnostunut myös niistä asioista, joista itse on (nähtävyydet esimerkiksi). Ja jos minua ei ne kiinnosta, hän ahdistuu ja kokee olevansa todella huono-onninen, että on päätynyt juuri minulle kaikkien maailman mahdollisuuksien joukosta. Sen kuuleminen tekee kipeää.

Kyllä hän on kiinnostunut MINUN asioistani. Niistä puhun hänelle ja kuuntelee, ihan ymmärtääkin paljon. Mutta itsestään ei anna _mitään_, ei siis mitään tunnetason juttuja. En tiedä hänen menneisydestään (lapsuudenkokemukset tms.), ajatuksistaan, peloistaan mitään. Hän elää kuulemma vain tätä hetkeä ja pragmaattisesti, muun ajatteleminen ei kiinnosta.

Ei miehiä kiinnosta lässyttää tunteista. SE on ihan normaalia.

Jos kerran mies on selkeästi sanonut että hän saa läheisyyden tunteen yhteisen tekemisen kautta niin miksette kehitä sitä yhteistä tekemistä?



Ei todellakaan kannata luovuttaa, vaan alatte etsiä sitä läheisyyden tunnetta. Yhteinen tekeminen on hyvä keino ihan kenelle vaan.

Jos suurin ongelma on tämä mikä sinulla on?

Miksi ei vain voi olla ja elää yhdessä, miksi odottaa että kokoajan elämä olisi yhtä suurta tunnetta?

Parisuhde voi olla hyvä vaikka toinen ei olisikaan sielunveli vai miksi niitä sanotaan, niitä joita on vain yksi miljoonassa?

Turhan suuret odotukset vain synnyttävät katkeruuden kierteen.

[i



Eilen illalla puhuimme viimeksi: Kerroin miehelleni, että viileys, etäisyys ja se, etten tunne häntä läheiseksi itselleni johtuu siitä, että en koe meidän kohtaavan TUNNETASOLLA toisiamme. Että mieheni avautuisi itsestään, puhuisi miltä tuntuu. MInä kyllä puhun (onneksi voin puhua hänelle), mutta tarvitsen myös tunteen, että toinen jakaa itsestään minulle jotain: Historiaansa, menneisyyttään, pelkojaan, ikäviä tunteitaan. En ole kertaakaan nähnyt mieheni itkevän (yhdessä 14 vuotta).



Mies sanoi, että hän on pragmaattinen ihminen: Läheisyyden tunne tulee yhteisestä TEKEMISESTÄ, ei puhumisesta. Ja sanoi kärsivänsä siitä, että meidän mielenkiinnon kohteemme ovat niin erilaisia, ettei voi tuntea minua kohtaan sielujen sympatiaa.



***



Tänään tuli tilanne, jossa miehelle tuli tunne, että olen aivan liian erilainen hänelle. (Olen lähdössä to työmatkalle Pariisiin. mies kehotti minua menemään Pariisissa katsomaan sitäjasitä nähtävyyttä. Sanoin, että suhtaudun reissuun vain työmatkana ja haluan sieltä kotiin heti kun mahdollista. NÄhtävyydet eivät kiinnosta enkä halua jäädä sinne viikonlopuksi.)



Mies alkoi huokailla ahdistuneena: "Tätä just mä tarkoitin! SIis ihan järkyttävää ajatella, että mulla on vaimona TUOLLAINEN nainen! 99% ihmisistä on kiinnostunut Pariisista ja haluaisi jäädä sinne ja kertoa kotona matkastaan ja esitellä kuvia. Tulis niin läheinen tunne jakaa niitä yhdessä kotona. Miten mulla VOI OLLA NIIN HUONO TUURI, että just sä olet mun vaimona?! Tästä ei tule oikeesti yhtään mitään, mä ahdistun kun mä tajuan, miten kaukana toisistamme me ollaan.."



En mitään kaipaisi niin paljon kuin rakkautta. Että joku rakastaisi minua TÄLLAISENA kuin olen, antaisi olla minun sellainen kuin olen ja pystyisi rakastamaan silti. Olen itkenyt tänään(kin) kuin pikkulapsi. Olen itkenyt rakkauden puutetta

[/quote]

Kokoajan vellot siinä kun SINUA ei rakasteta sellaisena kuin olet, mutta etpä sinäkään tunnu kovinkaan paljon antavan rakkautta miehellesi :(

BYÄÄÄH!

Minulla on alkaholisoitunut mies, enkä voi sanoa että meidän parisuhde olisi mitään tunteita ja tuoksuja, joskus voi olla jopa pelkkää ärsytystä ja viinanhajua.

Mutta mä haen elämääni positiivisuuden jostain muusta.

En voi olla, enkä ymmärrä sitä miksi joku haluaa elämänsä onnellisuuden olevan riippuvainen parisuhteesta?

Teillä on lapsia, joten olisi hyvä jos sinä nyt vähän aikuistuisit ja alkaisit elää omaa elämääsi, olisit vaikka iloinen että lapsillasi on isä, ja sinulla mies, kaikilla ei sitä ole (kuollut) tai jos on niin täysin kelvoton, sellainen jota täytyy pelätä, on väkivaltaisia juoppoja, on joko fyysisesti tai psyykkisesti sairastuneita ja täysin omahoitajan varassa olevia perheenisiä.

Joten tuo mitä sinä ruikutat, on oikeasti TODELLA turhaa, toivon että ymmärrät alkaa nauttia perheestäsi sellaisena kuin se on niin kauan kuin sinulla vielä on sellainen!

4 lasta (yhteistä?) ja sinä haluat, että mies avautuu sinulle puhumalla, puhumalla ja puhumalla.



Miksi sinulle ei kelpaa mies, joka rakastaa teoilla? Miksi mies ei kelpaa omana itsenään vaan itket, että sinä et kelpaa miehelle?



Aloita siitä, että hyväksyt miehesi sellaisena kuin hän on. Vasta sitten voit vaatia mieheltä samaa.

On olemassa myös miehiä, jotka puhuvat tunteistaan, haluavat pitkiä ja "syvällisiä" keskusteluja.



Minulla takana 15 vuotinen suhde, josta kaksi alle kouluikäistä lasta. Olemme molemmat yli kolmekymppisiä. Aikoinaan meitä yhdisti samanlainen musiikkimaku, huumorintaju, ja meillä vaan oli hauskaa yhdessä. Keskustelujakin oli paljon, tosin ei nyt ehkä yhtä syvällisiä kuin joidenkin läheisimpien ystävieni (naisten) kanssa, mutta tunsin saavani yhteyden mieheen ja koin hänet läheiseksi.



Nykyään asiat ovat aika huonosti. Emme juurikaan keskustele, tai siis keskustelunaiheet liikkuvat kovin arkisella tasolla tyyliin mitä syödään huomenna, kuka täyttää astianpesukoneen yms. Välillä katsomme esimerkiksi televisiota yhdessä, mutta usein miehellä on siinäkin mukana esimerkiksi kannettava tietokone tai älypuhelin, jota räpläilee. Koen, että hän ei ole kiinnostunut ajatuksistani, enkä minä hänen. Hän ei juuri koskaan kerro spontaanisti siitä, miltä hänestä tuntuu, vaan keskustelut alkavat lähes aina niin, että minulla on joku "ongelma" (Esim. että emme keskustele tarpeeksi), josta alan puhua. Keskustelut ovat lähinnä minun monologejani, joihin mies sanoo välillä jotain (ehkä en osaa antaa hänelle tarpeeksi tilaa, en tiedä). Koen rasittavana sen, että hänestä joutuu puristamaan irti kaiken, mitään ei tule ilmaiseksi. Ainut asia, mistä hän puhuu joskus, on seksin vähyys. Meillä on seksiä ehkä n. kerran viikossa, joskus enemmänkin, mutta on ollut esimerkiksi lasten syntymien yhteydessä aikoja, jolloin on ollut muutamankin kuukauden tauko. Eli mies haluaa seksiä, on hyvin hellä ja huomaavainen rakastaja, mutta tunnetasolla hyvin etäinen.



Ongelmamme on tällä hetkellä se, että minä en jaksa enää yrittää. Olen niin monia kertoja pyytänyt ja vaatinut enemmän keskustelua, parisuhdeiltoja yms, että en vaan enää jaksa. Mies on näihin (esim siihen, että tänä iltana ei katsota televisiota) lähtenyt mukaan, mutta en koe, että olisi ollut niistä kovin innoissaan. Ei juuri itse niitä ehdottele. Eli elelemme saman katon alla suht hyvässä sovussa ja hoidamme lapset, välillä meillä on ihan hauskaakin yhdessä.



Viime aikoina olen alkanut miettiä, riittääkö tämä minulle. En haluaisi erota, ja koen, että rakastan miestäni. En vain tiedä, mistä saisin lisää henkistä yhteyttä, pitääkö minun hakea sitä jostain muualta?!

Lopeta itsesäälissä rypeminen ja tunnekuohuissa vellominen. KAIKILLA meillä on tunteet. Ei se sinun elämäsi oikeasti ole mitenkään erityistä tai dramaattista. Haluat vain huomiota tuollaisella tyhjänpäiväisellä poraamisella. Väität että haluaisit että miehesi avautuu tunteistaan, mutta oikeasti haluat että keskustelisitte SINUN tunteistasi. Miehesi tunteet eivät merkitse sinulle yhtään mitään, paitsi jos ne tunteet liittyvät SINUUN.



Miehesi tietää jo kokemuksesta ettei se puhe sinun poruusi auta, keksit vaan kuitenkin uutta draamaa esim. naistenlehdistä tai lempibloggareittesi sivuilta. Minäminäminäminä ja mun itkut. Tosi rasittavaa sille suhteen aikuiselle osapuolelle, jonka pitää paitsi selvitä elämästä, myös yrittää vähän nauttiakin siitä. Sinunhan, AP, ei tarvitse nauttia elämästä, koska sinun elämäsi on NIIN VAIKEATA.

teidän kummankin osalta. En ymmärrä miksi mies vetää tuollaiset pultit jos et halua kierrellä Pariisin nähtävyyksiä? Ja miksi sulle on niin tärkeää että miehen pitäisi puhua lapsuudestaan ja siihen liittyvistä tunteista tms.?

Ihminen on siitä jännä olento että sillä on tapana hakeutua tilaan jossa kurjuuden määrä on vakio. Siis voisin vetää johtopäätöksen että te ootte kumpikin terveitä, raha-asiat suht ok, lasten kanssa ei isompia ongelmia, joten teidän on kehitettävä se elämää suurempi ongelma teidän parisuhteesta.



Ei meistä kukaan elä TÄYDELLISESSÄ liitossa jonkun TÄYDELLISEN ihmisen kanssa jonka kanssa jutut natsaa 24/7 yhteen.

Musta tuntuu että te kehitätte kumpikin ihan utopistisia ongelmia jostain missä ei alunperin ollut mitään ongelmaa ylianalysoimalla teidän suhdetta.

"Tänä iltana ei katsota televisiota" niin voi helevetti...! Kuulostaa HIEMAN toisen kontrolloinnilta.

Ompas erikoistaettä miehesi jäkättää siitä, ettei sinua satu jotkut nähtävydet kiinnostamaan. Todella erikoista, sillä eihän se ole mieheltäsi pois!! Ja menkää yhdessä joskus sinne pariisiin ja kiertäkää ne nähtävyydet. olen sitä mieltä että sellaisia asioita voi vuoron perään yhdessä tehdä mikä ei itseä niin kiinnostaisikaan, jos se se toista kiinnostaa. Siis joustamista puolin ja toisin.



Mutta en nyt oikein saa kiinni nuista teidän ongelmista kuitenkaan, onko niitä todella vaiko ei.

Juttuja ja tekosyitä voi ämmä aina keksiä. Totuus on kuitenkin se, että ap on itsekäs kusipää huora, ja etsii hyväksyntää sille että käy pettämässä jatkuvasti. Toivottavasti miehesi lopettaa tuon pelailun kanssasi eikä kuuntele valheitasi...