Lue keskustelun säännöt.
Olen menossa naimisiin enkä tiedä, rakastanko miestäni
28.09.2012 |
Häämme ovat ensi kesänä, mutta koko ajan tuntuu enemmän siltä, etten halua tätä. Hetkittäin tuntuu, että rakastan miestäni, mutta enimmäkseen kaikki hänessä ärsyttää minua. Siltikin minusta jotenkin tuntuu, että hänen kanssaan minun tulee mennä naimisiin ja jos nyt perun häät, tulen katumaan sitä kovasti. Mitä ihmettä teen...?
Kommentit (33)
miettiä tuollaista häiden alla. Se merkitsee minusta sitä, että ihminen on tosissaan ja miettii vastuullisesti tätä suurta askelta.
Minusta tunne on luonnollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miettiä tuollaista häiden alla. Se merkitsee minusta sitä, että ihminen on tosissaan ja miettii vastuullisesti tätä suurta askelta.
Minusta tunne on luonnollinen.
T. se, joka paasasi siitä tahtomisesta
Minusta nykyaikana hehkutetaan romanttista rakkautta ja suuria tunteita liikaa. Ei elämä ole elokuvaa, sori nyt vaan. Riittää, että tykkää toisesta tarpeeksi. Jos nyt ihan inhottaa, ei sitten kannata mennä naimisiin.
miettiä tuollaista häiden alla. Se merkitsee minusta sitä, että ihminen on tosissaan ja miettii vastuullisesti tätä suurta askelta.
Minusta tunne on luonnollinen.
T. se, joka paasasi siitä tahtomisesta
Minusta nykyaikana hehkutetaan romanttista rakkautta ja suuria tunteita liikaa. Ei elämä ole elokuvaa, sori nyt vaan. Riittää, että tykkää toisesta tarpeeksi. Jos nyt ihan inhottaa, ei sitten kannata mennä naimisiin.
kun en tunne sinua, mutta oman kokemukseni perusteella kehottaisin miettimään aika vakavasti avioitumista. Itselläni oli samanlainen tunne ja näin jälkeen päin ajateltuna olisi pitänyt kuunnella sitä.
Minä siis menin naimisiin epäilyistä huolimatta ja nyt kaduttaa. Ja omalla kohdallani ratkaisuiden tekemistä vaikeuttaa nyt vielä ikä; olen 33, ja jos haluan saada lapsia ja ydinperheen niin ne olisi järkevintä tehdä tämän miehen kanssa... On aika iso kysymysmerkki, ehdinkö, jos nyt eroan, löytää enää sellaista miestä, jonka kanssa voisin perheen perustaa. Ellen sitten ota riskiä siitä, että lapsen saamisessa on jotain ongelmia. Hedelmöityshoitojen teho on käsittääkseni reippaasti heikompi liki nelikymppisenä, kuin nuorempana. Ilman tätä dilemmaa varmasti eroaisin.
Pointtini on siis se, että mitä pidempään suhde on kestänyt ja mitä enemmän olette tehneet juridisia, taloudellisia ja "julkisia" sitoumuksia, sen vaikeampaa on perääntyä. Jos oikeasti mietityttää niin älä mene naimisiin. Jos epäilykset häivenevät niin häät voi aina järjestää, avioeron järjestäminen on paljon ikävämpää!
harmaaseen ankeuteen ikuisiksi ajoiksi. IKUISIKSI AJOIKSI!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minkä ikäisiä olette ? Onko teillä lapsia ?
mietin ihan samaa aikanani ja valitettavasti ongelmia se tiesi. Naimisissa ollaan oltu 8 vuotta, yhdessä 10 ja nyt 3 lasta, yhteinen asuntolaina ja minä löysin miehen jokabvei jalat alta. Ja pääni puhki mietin eroa. Mulle riitti näin pitkään ihan ok ja sitten ei enää tunnu riittävän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mietin ihan samaa aikanani ja valitettavasti ongelmia se tiesi. Naimisissa ollaan oltu 8 vuotta, yhdessä 10 ja nyt 3 lasta, yhteinen asuntolaina ja minä löysin miehen jokabvei jalat alta. Ja pääni puhki mietin eroa. Mulle riitti näin pitkään ihan ok ja sitten ei enää tunnu riittävän.
liittonne onnisttuu!. Oletko yhtä onnellinen vuoden, kymmenen vuoden, kahdenkymmenen ehkä jopa kolmen- tai neljänkymmenen vuoden jälkeen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä menin naimisiin silloisen pitkäaikaisen poikaystäväni kanssa, vaikka epäröin. Olihan hän hyvä mies ja minulle rakas, mutta aika oli jo ajanut sen suhteen ohitse. Sanoin tahdon, vaikka tiesin jo siinä tilanteessa niin sanoessani, että tein virheen.
Se liitto kesti sitten pari vuotta ja päättyi erittäin riitaisaan eroon. Nyt melkein 15 vuotta myöhemmin riitelemme käytännössä edelleen. Hän oli joskus paras ystäväni, nyt emme ole puheväleissä.
Olen nykyään naimisissa miehen kanssa, johon rakastuin päätäpahkaa. Olemme olleet 10 vuotta naimisissa, enkä missään vaiheessa ole hänen suhteensa epäröinyt.
Muista se, että et ole etsimässä vain "hyvää miestä ja ihanaa isää lapsille". Olet etsimässä itsellesi kenties loppuiän elämänkumppania. Onko nykyinen kumppanisi se henkilö? Mieti tarkkaan!
Minä myös ymmärrän rakkauden hyvin pitkälti noin. Siis parisuhderakkauden. Tuo yhteenkuuluvuuden tunne ja henkinen yhteys sekä seksuaalinen halu, kaikki yhdessä, erottavat minusta parisuhteen muista läheissä ihmissuhteista.
Mutta itse epäileväisenä ja pohtivana ihmisenä pohdin myös sitä, voiko tällä luonteella ikinä vakuuttua mistään tai kenestäkään... mistä sen varmuuden voisi saada, kun todellisuudessahan sitä ei ole olemassakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinuna suunnittelisin iloisena häitä. Ja kävelisin ensi kesänä alttarille - ja vastaisin sitten sen mukaan tuohon kysymykseen, kuin miltä sinusta silloin tuntuu. Voit tietää sen vasta sitten. Jos vastauksesi onkin ei - niin ei se maailma siihen kaadu. Pidätte sitten hiukeat erojaisbileet.
Itse tein näin tänä kesänä. Mies ei ole aina ollut ihan luotettava, meillä on ollut kaikenlaista kränää. Mutta sitten erinäisten vaiheiden jälkeen päätimme mennä naimisiin. Päätimme tahtoa.
Olin ennen häitä välillä hyvin epävarma. Lopulta päätin, että teen niinkuin minusta alttarilla tuntuu. Juhlia oli ihana järjestää, päätin, että pidän sitten kuitenkin juhlat sukulaisille, jos en sitten haluakaan naimisiin.
Vielä hääpäivän aamuna meillä oli riitaa. Itkin taksissa matkalla kampaajalle ja soitin äidillekin ja sanoin, että en mä voi mennä naimisiin. Äiti sanoi, että teet ihan niinkuin susta tuntuu sitten alttarilla.
Näimme sulhasen kanssa valokuvaamossa ennen vihkimistä. Hänestä paistoi ilo ja onni, kun hän näki minut puvussani ja kaikessa tällingissä. Kun sitten kävelin alttarille, minä vain tiesin, että TAHDON. Vaikkei ehkä olekaan enää suurinta rakkautta, minä kuitenkin tahdon. Kuitenkin rakastan.
Nyt häiden jälkeen olemme kuin rakastuneet toisiimme uudelleen. Molemmat yrittävät rakentaa arkea parhaalla osaamallaan tavalla. Uskon, että jos tahdomme tarpeeksi, liittomme onnistuu. Ellei se onnistu, noh, se on vain elämää.
Mutta et voi olla vain tunteiden vietävänä. Tunteet tulevat ja menevät. Ei ole olellista, millainen tunnemyrsky rakkauden tunteesi on. Olellisempaa on, välitätkö, oletko kiintynyt. Tahdotko. Tahdotko hyvinä ja pahoina päivinä - silloinkin, kun ei tuntuisi siltä, että rakastat, tahdotko silti.
Sitä sinulta kysytään. Ei rakkautesi määrää. Älä siis niinkään mieti rakastatko, mieti vain tahdotko.
niin eihän semmoista kannata tehdä ! Sehän on kuin ostais lipun Titanicille - tietää lopputuloksen !
Vihille kannattaa ja pitää mennä ainoastaan jos on ehdottoman sata varma kummankin rakkaudesta; pysyvyydestä; keskinäisestä kunnioituksesta; viihtymisestä yhdessä loppuiän...ei avis ole mikään vitsi, missä käydään muutama kuukausi, ja sit erotaan, kun ei vaan nappaa! Sen on TARKOITUS olla elinikäinen sopimus eikä mikään pätkätyöpaikka !
Olen ollut yli 30 vuotta onnellisesti naimisissa rakastamani miehen kanssa, joten tiedän mistä puhun. En olis kuuna valkeana mennyt naimisiin jonkun hepun kaa, jos olisin vähääkään epäröinyt sitä asiaa, tai jos toinen olis. Eihän semmosesta mitään tule ! Lasta eikä paskaakaan !