Synnytyksestä jäi mieleen pelkkää pelkoa

Itsellä unohtui kahdessa vuodessa ja puhuin jo et ei se ollut kauheeta ollenkaan. sit kun aloin odottaa tooista niin kaikki tuli bumerangina takaisin. muistuikin mieleen kaikki synnytyksestä. ja täsät pelosta en pääse yli. minulle luvattiin sektio. saas nähdä millainen se nyt sitten on-että tuleeko kolmatta ollenkaan.

Kauhee " kipuallergia" jatkui ainakin pari vuotta, kolmeen vuoteen en voinut edes teoriassa ajatella uutta raskautta ja loppujen lopuksi lapsille tuli ikäeroksi kuusi pitkää vuotta. Toinen synnytys meni muuten sata kertaa helpommin kuin eka, liiottelematta. Toivoa on kun annat ajan kulua!

ja tosi hyvät muistot jäi. Lopputulos oli onnistunut, eli minä itse ja vauva selvisimme kokemuksesta terveinä ja hyvinvoivina. Kai siihen millaiset muistot jää synnytyskokemuksesta vaikuttaa kovasti se, jos vaikka itse pahasti repeää, menettää verta tms. Mitä sinulle, ap, kävi, että aloit pelätä synnytystä noin kovasti?

mieheni kanssa, joka oli synnytyksessä mukana. mutta jostain syystä mies ei halua puhua aiheesta ollenkaan. olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi mutta ei taida ymmärtää että tarvitsisin puhua asiasta sellaisen kanssa, joka näki sen kaiken ja oli paikalla. kätilöitä voisi kuulemma mennä tapaamaan ja purkamaan sinne sydäntään mutta en halua nähdä niitä ihmisiä enää ikinä. olivat toki ihania ja ammattilaisina loistavia, mutta en halua että heidän naamansa saavat minut taas muistamaan kaiken paremmin.



luulen ettei tähänkään perheeseen enää lisää lapsia tule..



ap

Ja olen terveydenhuollon ammattilainen, jonka pitäisi osata suhtautua asiallisesti tällaisiin juttuihin. Eipä minullakaan synnytyksessä muuta ihmeellistä ollut, kuin että kivunlievitys ei onnistunut, synnytys kesti yli vuorokauden ja 2 tunnin ponnistamisen jälkeen imukuppiin päädyttiin. Silti 5 kk synnytyksestä olin jotenkin ihan sekaisin koko jutusta, ja nyt jälkikäteen tuntuu että olisi todella auttanut, jos olisin käynyt synnärillä kätilön kanssa juttelemassa synnytyksestä ja käymässä asiat läpi. Sellaista mahdollisuutta meillä ainakin tarjottiinkin, kuvittelin vain selviäväni ilman.



Aika kuitenkin parantaa. Vuoden päästä synnytyksestä suunnittelin jo seuraavaa, kyllähän sen synnytyksen muistaa aina, mutta pelko lievenee. Jonkinlainen piikkikammo on vieläkin nyt 2,5 vuoden jälkeen, vaikka opiskeluaikoina olin aina vapaaehtoinen neulatyyny, jota ei piikit haitanneet. Odotan nyt seuraavaa, ja aion ennen synnytystä käydä pelkopolilla käymässä sen edellisen koettelemuksen läpi. Ja EHDOTTOMASTI haluan synnyttää alakautta uudelleenkin, ellei sitten ihan hätäsektioon jostain syystä jouduta. Nyt vain toivon, että olisin aikanaan käsitellyt asian heti, niin olisin voinut säästyä pahemmilta traumoilta.

Itselläni esikoisen syntymä meni kaikkien oppikirjojen vierestä, avautumisvaihe pitkittyi, sain oksitosiini tipan vauhdittamaan, sitten eppari puudutti turhan tehokkaasti ja meni jalat tiedottomiksi. Kätilö oli sitä mieltä et tarjonta oli huonontunut alatiesynnytystä ajatellen, lääkäri piti päänsä ja vänkäsi et kyllä se sieltä syntyy. Vuorokausi meni eikä kohdunsuulla päästy viiteen senttiin. Sektio. Oksitosiinia oli mennyt jo pitkään joten supistusheikkous aiheutti hyytymän kohtuun, joka sitten sektiosta kahdeksan tunnin päästä lähti vuotamaan... seurauksella et päädyin uudestaan leikkuriin. Vuodeosastolle päästessä hb62 ja 6yks. verta tankattiin.

Nyt odotamme perheseen toista lasta, esikoinen on reilut kaksi vuotta. Itse raskausaika ei pelota, mutta tulevaa ei pysty vielä ajattelemaankaan... Pelkopolista juttelin jo ensimmäistä neuvolaa varatessa. Joten keskusteltavaa riittää ja pitkään, siitäkin huolimatta että puhuin synnytyksestä lähes kaikkien tuttujeni kanssa. Sitä vaan purki sitä tuskaa ulos, ilmeisesti käsittelemättä sitä alkuun piiiitkään aikaan.

Synnytymään lähdin iloisella mielellä ja pois tuli kauhuissani ja huonossa kunnossa. KIPUA EN PELKÄÄ, se minun on sanottava, vaan kaikkea muuta, sitä miten ponnitusvaihe venyy ja venyy eikä synnytys edisty, miten voi revetä pahasti ja menettää paljon verta (niin että on ihan kanttu vei pari kuukautta verensiirrosta huolimatta) - ja vielä on sanottava, että välinpitämätön tai ikävästi käyttäytyvä hoitohenkilökunta voi saada paljon pahaa aikaa sekin.

Itsekin olen hoitoalalla, mutta ei se pelkojani lievennä, päin vastoin. Yritän tässä juuri päästä jotenkin tasoihin pelkojeni kanssa jotta tästä seuraavasta synnytyksestä voisi tullakin jotain...