Hoitajat käskivät ostaa kuravaatteet.
Tein tuon aloituksen eilen.
Ja uhkailusta huolimatta lapseni olivat päässeet ulos ilaman kuravaatteita. Että jää tosiaan minulla ostamatta kuravaatteet. Muiden lapsien kuravaatteet olivat kuivumassa että olivat vissiin laittaneet kuravaatteet päälle vaikka eilen hoitajat väitti ettei muut suostu laittamaan kuravaatteita koska minu lapsillani ei niitä ole. Että näin.
Kommentit (87)
Kun ne kuravaatteet on muualla kuivumassa meidän haalarít on ihan naulakossa ja hyvin ovat kuivuneet! -ei ap
Eli en muista kantaa kuriksia mukana tarhassa tai en löydä niitä aamulla ennen lähtöä. Ei tuo ole ollut tarhan tädeille ongelma lainkaan. Eikä ole ollut muille lapsillekaan ongelma, jos meidän lapsilla ei ole kuriksia. Kun lapset olivat kotona, emme käyttäneet kuriksia lainkaan, vaikka kävimme säällä kuin säällä ulkona. Jotenkin se ei ole tuntunut tärkeältä, enkä ole ajatellut, että se kenenkään maailmaa kaataa, jos niitä ei käytä.
Eihän sillä olekaan mitään väliä, mitä siellä puhuvat, mutta oletko ajatellut sitä ollenkaan, että aiheuttamalla pahaa mieltä hoitajissa, vaikutat siihen, miten he jaksavat lasten kanssa. Omiesi ja meidän muiden. Minusta asia on niin, että jos lapsi laitetaan kunnalliseen, todella edulliseen, hoitoon, niin päivähoitosopimuksessa pitäisi olla sellainen kohta, että vanhempi sitoutuu noudattamaan päiväkodin sääntöjä ja hoitajien ohjeita mm. varustusten suhteen.
Käsittämätöntä, miten jotkut itsekeskeiset vanhemmat voivat terrorisoida päiväkotia ihan vain kiusallaan, kun periaatteesta haluavat pitää tyhmän päänsä.
Ja minä en ole päiväkodin työntekijä, vaan yhden päiväkodissa vain eskarissa olevan lapsen äiti ja minua ärsyttää suunnattomasti se, että vanhemmat suhtautuvat näin lapsellisesti tähän hoitoasiaan. Hoitakaa itse lapsenne tai pistäkää yksityiseen hoitoon jos haluatte jotain erikoiskohtelua, mutta älkää tulko pilaamaan tavallisten ihmisten hyvää päiväkotia typerine päähänpinttyminenne.
Vierailija:
Ja sinulle päiväkodin työntekijä. On se nyt kumma, että tässä vanhempana pitäisi alkaa miellyttämään teitä työntekijöitä, jotta ette vaan puhuisi minusta pahaa. Mulle on kuule ihan sama, mitä mieltä te olette, lapseni hoidan hyvin ja heidät on kasvatettu hyvin. Jos olen paskamainen ihmisenä, niin senkun puhutte. Hyvä, että teillä on jutun aihetta, jos ei todella ole muuta kuin arvostella lasten vanhempia =(
Mutta mielelläni laitan kurikset hoitoon mukaan, kun hoitaja niitä toivoo. Jos välttämättä haluaa ne laittaa kosteussuojapuvun päälle. Säästäähän ne kallista pukua kulumiselta ja kuriksia saa 4¿:lla kirpputorilta lisää.
joku hoitaja vaatisi ostamaan vaikka tällaisen kalliin kosteussuojapuvun tai Nokian saappaat tai jotain muuta vastaavaa. Mutta kun on kyse yksistä kurahousuista, niin en kyllä jaksa ymmärtää, mikä ongelma on joustaa vähän ja hankkia lapselle ne kurahousut, jos siitä jonkun päivä kirkastuu....
Kuten täälläkin on moni todennut, kurahousuja saa älyhalvalla kirppareilta, eikä ne uutenakaan kalliit ole.
Mikä tekee ihmisestä näin fanaattisen?
hoitajat eivät muutoin saa muita lapsia pukemaan kuriksia päälleen.
Ilmeiseti nämä muut lapset pitää opettaa siihen että kaikilla on asiat samalla tavalla kuin heillä,saavat kaiken läpi mitä haluavat ja tietenkään ei ole pakko pukea kuriksia kun jollain muulla niitä ei ole.-ap
Törmään tuollaisiin raivostuttaviin vanhempiin jatkuvasti koulussa. Eivät ymmärrä, että hoitajat ja opettajat tekevät töitä heidän lapsensa edun mukaisesti eivätkä tee asioita kiusallaan.
toimittamaan jonkun jutun, joka helpottaisi omaa työtäsi tai olisi sinulle tärkeä. Ja vastapuoli sanoisi, että et ole perustellut tarpeeksi. En tee.
Jos päiväkoti henkilökunta on sinua ' uhkaillut' , niin varmasti tämä ei ole ensimmäinen asia, missä olet ollut napit vastakkain päiväkodin henkilökunnan kanssa. Vai mitä?
Suhteutetaan tätä kurahaalari juttua esim. omalle työpaikallesi. Miltä sinusta tuntuisi, jos kaikille työkavereillesi annettaisiin ilmainen työsuhdekännykkä, mutta sinulle ei. Kaikki muut saisivat ilmaiset työvaatteet, mutta sinun pitäisi olla omissasi. Protestoisitko? Mutta sinähän olet aikuisia! Kyllähän sinä ymmärrät, etkös vaan!!
Huoltaa niitä pukuja niin miksi he eivät sano sitä vaan vetoavat siihen että muut eivät suostu pukemaan?????? Outoa hoitajilta minusta.
Ja kyllä tämä on ensi kerta kun ollaan napit vastakkain. Lapset ovat olleet 2kk hoidossa nyt ja tähän asti on ollut kaikki hyvin. maksan työstä hyvin ja ovat sanonneet jos jotain ongelmia on ollut. siksi tälläinen syy nyt ihmetyttää.-ap
Koittaisit ymmärtää, että päiväkodin päivät ovat täynnä opettavaisia tilanteita, mutta ihan joka paikassa ei ole aikaa, resursseja tai jaksamista ryhtyä opettavaiseen keskusteluun lasten kanssa.
Vaikka en koskaan ole ollut pukemassa pikkuapinoita päiväkodissa, voin kuvitella, että se ei ole mitään ihan ruusuilla tanssimista. Miksi et voi antaa periksi ja helpottaa päiväkodin henkilökunnan työtä.
Kun koulussa vaaditaan ekaluokkalaisilta tossuja jalkaan, niin meinaatko sittenkin periaatteesta vängätä vastaa. Teillä kun on hyvä pesukone, joka kyllä pesee likaantuvia sukkia. Viis siitä mikä on luokan käytäntö.
Toivon todella, ettei sinun kaltaisia rasittavia vanhempia ole paljoa vaikeuttamassa päiväkoti-ihmisten työtä. Mä ainakin toivon, että mun lasten hoitajien ei tarvii kärsiä tuollaisesta.
Pitäähän tossut olla päiväkodissakin.
En minä kyllä ostaisi kuriksia jos vaatteet kestää veden. Hiostaakin paljon kun puku ei pääse hengittämään. ihan hyvin ap voisi sanoa että muiden ostettava kosteussuoja haalarit.
Ainakin meidän kersa on usein ihan kaulaan asti kurassa. Eli kuravaatteet ovat välttämättömät, vaikka olisi vedenpitävä haalari, sillä eihän se p-a ihan pyyhkimällä pois lähde. Kurahaalarit sen sijaan voi pestä vaikka koneessa ja on rättipatterin päällä kuivunut seuraavaksi päiväksi, toisin kuin haalarit.
Toivoisin, että ap ajatteli asiaa henkilökunnankin kannalta. Miksi aiheuttaa turhaa vastakkainasettelua, eivät ne kuravaatteet niin paljon maksa. Minusta hoitajien homma vaikuttaa muutenkin raskaalta, vaikka onkin tärkeää. Eikä palkoissakaan ole kehumista. Kaikki sympatiani näille naisille.
Mulle on itselle käynyt esikoisen kanssa päiväkodissa niin että aina jaksoivat valittaa vaatteista vaikka kaikki tarvittava oli mukana. Monta kertaa sanoivat mulle kun menin hakemaan että lapsi oli kylmissään kun ei ollut vaatteita! Olin ihan äimänä koska mielestäni lapsella oli tarpeeksi vaatetta mukana. Hänellä oli syksyllä siis ohut vedenpitävä syyspuku ja sen lisäksi villapuku mutta eivät villapukua olleet laittaneet! Minä olin tyhmä ja yritin pitää hyvää ilmapiiriä yllä olemalla välittämättä ja aina vaan ystävällisesti huomauttamalla että villavaatteita kyll löytyy repusta. Kerran kysyin että tarvitseeko ne aamulla ripustaa siihen naulaan vai ottavatko repusta ja kuulemma kyllä repustä löytävät ei tarvitse esille ottaa. Kuitenkin näitä päiviä tuli useampi kun valittivat samasta asiasta. Tietenkin se hankaloitti varmaan hoitajien työtä että joutuivat kerrospukemaan lastani, mutta mielestäni on kans tyhmää vaatia vanhempia ostamaan jotain (meidän tapauksessa ehkä kuukaudeksi paksumman syyspuvun) vain sen takia että se voi olla päiväkodissa. Eli pointtini on se että ei se vika aina vanhemmissakaan ole ja vaikka et olisi hankala niin hoitajat saattavat silti sitä olla. ;)
kuriksia eivätkä välitä kurasta niin pärjäävät kyllä jatkossakin.laiskuus vaan tainnut iskeä hoitajille.
Siitä voi koitua ylimääräistä hommaa. Lapsiryhmän pukeminen ja riisuminen pari kertaa päivässä on muutenkin melkoinen ruljanssi.
kurikset huuhataistaan ja niin voi tehdä haalareillekkin tai pyyhkäisee kurat enimmät pois.kestää saman verran.
Olen sopinut että haalarit voi pesaista vedellä tai pyyhkiä ja laittaa naulaan kuivumaan.Ei vie aikaa sen enempää kuin kuravaatteiden huolto.-ap
Etkö voisi ajatella asiaa myös hoitotätien kannalta. Heillä säästyisi enemmän aikaa olla lapsesi kanssa, jos ei tarvitsisi aina erikseen kuivata sinun lapsesi vaatteita. Kyllä se tec-haalarikin kastuu aina vähän, tiedän kokemuksesta tai sitten lapsesi ei liiku. En voi ymmärtää kaltaistasi narsistia. Voi lapsi parkaa:(