Oletko katkera äidillesi liian varhaisesta päivähoidosta?

Hoitoon menin kun ikää oli 2kk. Muistan kyllä että lapsena ei aina huvittanut tarhaan mennä, mutta kukapa niisät aamuherätyksistä innoissaan olisikaan.

kun teki paljon töitä, mutta silloiset hoitokaverini ovat edelleenkin parhaita ystäviäni, joten sain myös paljon. Enemmäm iloa ystävistä on ollut, kun vanhemmista, vaikkei heissäkään mitään vikaa ole.



Hoidossa oli myös kivaa kaikinpuolin, sen muistan. Jossain vaiheessa olin mummolla, siellä oli tylsää.

Minulla on ollut ongelmia perusturvallisuuden tunteen kanssa koko ikäni. En usko, että aikainen hoitoon vieminen ainakaan on auttanut asiaa.

Minulla on ollut ongelmia perusturvallisuuden tunteen kanssa koko ikäni. En usko, että aikainen hoitoon vieminen ainakaan on auttanut asiaa.

Ja olen erittäin tyytyväinen siitä. Jos minut oltaisiin sysätty vuoden iässä hoitoon jonnekkin päiväkotiin, niin katkera on ehkä väärä sana, mut ois se jotain sellasta mitä en omille lapsilleni olisi koskaan tehnyt ja tietty saattaisin vähän miettiä silleen että noinko vähän minusta tykättiin kun ei minun kanssa kotona viihdytty tai annettu minun olla kotona kun siihen oli vielä mahdollisuus..



Tietysti mä ymmärrän myös ne täpakkotilanteet. Et joskus on lapsi vuodenkin iässä vaikka pakko pistää hoitoon, koska muuten loppuisi rahat kesken. Ja on se nyt esimerkiksi järkevämpi ratkaisu siinä tapauksessa kun köyhänä kitua ja voida pahoin kun elintaso olisi aivan toisenlainen.



Meillä lapsilla on 2v ikäeroa ja olen toiminut niin että esikoinen sai olla 5-vuotiaaksi asti kotona ja kuopus 3-vuotiaaksi. Sitten vasta lapset päiväkotiin molemmat.

en ole katkera, en äidille enkä isälle. Ja jos varhaisesta hoitoonviennistä on jotain jälkiä jäänyt tunne-elämään, en niitä ole huomannut. Terapiaa en ole toistaiseksi tarvinnut, joten pää on kyllä syväluotaamatta.



Veljeni on hiukan vanhempi, hän aloitti hoidon 3 kk:n iässä ja normaalilta hänkin vaikuttaa.

Et voi olettaa tuollaista,koska et ole sitä kokenut. Et ota huomioon 1970-luvun kontekstia, vaan mutuilet 2010-luvun näkökulmasta. Aivan turhaa vastata, kun sinulta ei kysytä.

Ja olen erittäin tyytyväinen siitä. Jos minut oltaisiin sysätty vuoden iässä hoitoon jonnekkin päiväkotiin, niin katkera on ehkä väärä sana,

vuokraemännälle alakertaan. Minulla on ko. paikasta vain hyviä kokemuksi. Tosin hän ei koskaan kokannut vaan yleensä syötiin leipää. Se että tämä ruokailu on "ongelma" nykymittapuulla on selvinnyt minulle vasta aikuisena, lapsena en kaivannut osannut kaivat 2 lämmintä ateriaa.



Muistan että äitiä oli joskus ikävä, mutta perusturvallisuudessani yms. ei ole kyllä mitään puutteita joita olisin havainnut. Koen olevani onnellinen ja tasapainoinen ja olen menestynyt työelämässä. Kestän esim. epävarmuutta todella hyvin, mottoni elämään on tyyliä "tärkeintä on että ei ole tylsää".



Minustakin tämä päivähoitokeskustelu on ihan naurettavaa, enkä siihen kyllä osallistukaan. Omat lapset ovat jo koulussa, tosin minusta oli kiva olla kotona heidän kanssaan kunnes olivat 2v.

Minä menin puolivuotiaana mummolle hoitoon. Kotiin palauduin 3v:na. Ei ollut helppoa tuo palaaminen "hoidosta".



Koskaan en ole luonut äitiini läheisiä välejä, mutta ei tuo äitikään mitään hirveästi yrittänyt niiden eteen tehdä. Mutta en ole vihainen, enkä pettynyt, enkä katkera äidilleni. En vain yksinkertaisesti ymmärrä häntä, enkä halua toimia samoin kuin hän.



Tämän lisäksi lapsuudessani oli paljon muutakin (perheessä väkivaltaa, alkolisimia, läheisriippuvuutta, pysyvää sairautta, avioero). Siitä huolimatta en ole aikuisena ongelmallinen.



Eli vaikka vanhemmat tekevätkin hallaa lapsilleen, niin ei se tarkoita automaattisesti että lapsen elämä myöhemmin aikuisena on pilalla.

Menin päiväkotiin 7kk iässä.



Traumatisoitunut olen, mutten päivähoidon vuoksi, uskon, että päivähoito oli minulle se parempi vaihtoehto. Äitini oli yh, vihasi isääni ja varmaan vähän minuakin sen vuoksi.



En saanut äidiltäni ihan hirveästi lempeyttä ja rakkautta mutta päivähoidossa minua kehuttiin ja tsempattiin ja monet taitoni huomattiin, jo ihan pienenä.

Ja ei, en ole katkera enkä traumatisoitunut. Äitisuhdekin on tosi hyvä!

Menin 1,5 kk hoitoon, muistan mukavan tädin.

Mulla olisi ollut varmaan tosi tylsää kotona. Äiti ei ole mikään kerhotäti-tyyppi. Tykkäsin olla perhepäivähoitajalla ja hän vei minua seurakunnan kerhoon ym. Sain ikäistäni seuraa.



Ekaa perhepäivähoitajaani kävin tapaamassa juuri - siis 34-vuotiaana vielä hän on minulle erittäin rakas ihminen. Toisesta pph:sta en tykännyt, hieman pelkäsinkin. Mutta hoidossa oli kavereita!

olin kotona kodinhoitajan kanssa, sen jälkeen koko kotiapulaissysteemi taisikin loppua, emme todellakaan olleet varakkaita. 2 vuotiaana menin pph:lle joka oli iäkäs nainen, meitä oli siellä monta lasta, käytiin hoitajan ja hänen miehensä mökilläkin kerran. 5 vuotiaana menin läheiseen leikkikouluun. Ei ole katkeria muistoja mistään, päinvastoin.

t. vm 69

niin ja ennen 2kk ikääkin äiti hoidatti mut jo mummoilla kun isäni ei jaksanut lapsen parkunaa kuunnella. Jo 2 viikon iässä heittivät minut viikoksi mummolaan, viikoksi tätilään jne jne aina hoidattivat muilla.



Mutta en ole katkerta hoidon aloittamisesta. SIITÄ olen katkera että olivat paskimmat, piittaamattomimmat, tylyimmät ja tunnevammaisimmat vanhemmat maailmassa. VÄkivaltaiset ja tylyt. Ja tylyys jatkuu tänäkin päivänä, edes ainoat lapsenlapset ei heitä kiinnosta tipan vertaa ja eivät halua pitää mitään yhteyttä minuun tai perheeseeni.



Sanoisinpa jopa että hoidossa sain syliä ja hoivaa. Kotona äidiltä en saanut.

Olin pieni keskonen ja jouduin tosiaan jo 3 kk:n iässä jonnekin vieraalle hoitoon. Pidän nykyistä hermostuneisuuttani ja turvattomuuden tunnettani tästä johtuvana. Minulta siis puuttuu sellainen perusturvallisuuden tunne mikä vauvoille kehittyy jos saavat olla äitinsä hoidossa riittävän pitkään.

Hoitoon menin 3kk ikäisenä. Muistan välähdyksiä, että olin hädissäni ja katsoin aikuisia ikkunan läpi ja minulla oli äitiä ikävä. Kamalan paha olo ja itku ja kukaan ei kuullut.

Ja ei, en ikinä veisi omaa vauvaani kokopäivähoitoon.

...jotka eivät ole olleet päivähoidossa ja arvioivat, että varmasti olisivat traumatisoituneet, aivan varmasti?

Ja minulla ei ole muuta kuin positiivisia muistoja päiväkodista. Siellä oli kivat tädit ja kaverit. Äitini oli ja on mielestäni maailman paras äiti. Jos äidillä oli vapaapäivä, olimme mekin kotona ja puuhattiin kaikkea kivaa yhdessä (kävimme metsäretkillä, hiihtämässä, kaupungilla, uimassa jne.). Lapsuuteni oli kaikinpuolin onnellinen ja olen onnellinen jos pystyn olemaan edes puoliksi niin hyvä äiti lapselleni kuin oma äitini oli minulle.

Ainoa negatiivinen muisto on se, etten päässyt koiravaljakkoajelulle, kun olin kipeä. Nyyh.

Päivähoidossa 3 kk:n iästä.

Ja minulla ei ole muuta kuin positiivisia muistoja päiväkodista. Siellä oli kivat tädit ja kaverit. Äitini oli ja on mielestäni maailman paras äiti.

Olin pieni keskonen ja jouduin tosiaan jo 3 kk:n iässä jonnekin vieraalle hoitoon. Pidän nykyistä hermostuneisuuttani ja turvattomuuden tunnettani tästä johtuvana. Minulta siis puuttuu sellainen perusturvallisuuden tunne mikä vauvoille kehittyy jos saavat olla äitinsä hoidossa riittävän pitkään.