Kuinka pitkällä raskautesi oli ennen kuin huomasit olevasi raskaana?
Entä onko teillä kenelläkään ollut "kuukautisia" raskauden aikana?
Kommentit (17)
muistaakseni.
Ei ole ollut kuukautisia raskaana. Ja eka raskausoire on aina ollut järettömän kipeät tissit!
Hormoninikierukankin ollessa paikoilaan aavistin silti heti silloin rv4+
Kolmessa raskaudessa viidestä olen vuotanut.
raskausviikolla 4+0. Pahoinvointi alkoi tuosta parin päivän päästä, tuota ennen oli kamalia vatsakipuja mutta luulin niitä menkkakivuiksi.
ja tehnyt plussatestit pari päivää ennen tai pari päivää jälkeen.
Viisi lasta, kolmen kohdalla "kuukautiskierto" jatkui vielä kahden kierron verran sen verran runsaana, että pelkäsin keskenmenoa.
kun ne ei alkaneetkaan silloin kun piti, tein testin ja raskaana olin. Vuotoa tuli vähän n. vkolla 6 aina seksin jälkeen, mutta tässä se lapsi nyt sylissä istuu.. :)
Tosin olen aavistellut samaa joskus negatiivikierroissakin. Joka raskaudessa on alussa ollut vuotoa, mutta ei sitä ole menkkoihin voinut verrata. Nyt odotan kolmatta, neljäs raskaus.
mulla oli ensimmäisessä tuhrua toista viikkoa, eikä testikään näyttänyt plussaa, kuin noin viikko tuhrun alkamisesta. Vuoto alkoi siis kun menkkojen olisi pitänyt alkaa.
Muita oireita ei siis ollut, kuin tuo outo hyvin vähäinen vuoto, joka siis sai epäilemään, ja testaamaan useaan otteeseen.
Toisella kerralla en tajunnut mitään, kuukautiset tulivat ajallaan, mutta kun seuraavat jäivät pois, aloin epäillä, että onkohan mulla ollut vähän outo olo jo aiemmin, ja näinpä se sitten ultrassa varmistui.
viikon 6 tietämillä. Aavistin ennen testausta olevani raskaana, mutta oli se plussa silti aikamoinen yllätys.
Rv 8.
Rinnat oli kipuilleet paljon pari päivää ja yhtenä duuniaamuna laatta lens töissä. Työkaverit heitti läppää "no nyt se on raskaana" ja tein työpäivän jälkeen testin! Eipä tuota osannut aavistaa kun pillereitä olin yli 4 vuotta napsinut..
Kuukautisia ei tullut, mutta en osannut niitä säännöllisesti kaipaillakaan, koska keskimmäisen lapsen imetys oli loppunut hiljakkoin.
Olen tiennyt jo silloin kun kuukautisten pitäisi alkaa, eka meni samantien kesken, sen jälkeen kolme lasta saanut. Kuopuksen kanssa tein testinkin vasta 6+ viikolla kun olin varma, mutta ajattelin, että neuvolantäti kuitenkin kysyy testistä kun menen sinne ja ensimmäinen käynti oli rv7+0. Kuopuksen kanssa oli välillä vähän vuotoa ( silloin kun kuukautiset olisi olleet ja yhdyntöjen jälkeen), muttei varsinaisia kuukautisiin verrattavia yhdessäkään raskaudessa.
Jos olisin kuunnellut kehoani, olisin tajunnut kyllä jo aikasempaa. Ehkä sit seuraavan kohdalla ymmärtää oireista et mistä on kyse :)
osasin aavistella jo hyvissä ajoin ennen kuin menkat oli myöhässä ja tein testin.
Mulla ei ole ollut mitään veristä vuotoa kummassakaan raskaudessa.
Kahdet kuukautiset ois pitäny tulla. Sitt mies pakotti raskaustestin tekemään. 8+5 rv
jo n rv3 ja testannutkin ennen kuukautisten poisjäämistä. Mulla on vuotanut verta vain yhdessä raskaudessa ja se meni kesken.