hirveä ongelma koskien työtä. Jos olen johtavassa asemassa,
miten selvitä konfliktitilanteista jossa tuntuu että jotkut vahvat tyypit vetävät yhtä köyttä ja hyökkäävät kokouksessa kimppuun. Ettei ala pillittämään? Minulla on nolo taipumus alkaa vääntää itkua, jos joudun jotenkin ahdistetuksi tai hyökkäyksen kohteeksi. Siinä menettää kasvonsa lopullisesti eikä kukaan enää ota tosissaan ikinä :(
Miten selviätte tällaisista tilanteista? tuleeko teille ikinä sellainen olo, että tekisi mieli luovuttaa ja alkaa parkua?
T. Nolo
Kommentit (41)
Huonon esimiehen alaiset voivat huonosti, hyvän esimiehen alaisuudessa hommat sujuvat ja työ on mielekästä.
Sinulla on selvästi luontaisia taitoja olla hyvä pomo.
Tunteelliset, empaattiset harvemmin.
Ja syynä on juuri se, ettei halua ottaa paskaa niskaan, joka "kuuluu" aina esimiehen osaan, jos tulee konfliktitilanteita tms.
Minusta ei ikinä olisi esimieheksi, koska haluan tulla kaikkien kanssa hyvin toimeen, enkä edes osaa olla tunteettoman kylmä.
Tosin sanotaan niinkin, että hyvä esimies ei nosta itseään muiden yläpuolelle...tiiä häntä sitten?
miksi todella moni nainen ei halua esimieheksi. Tässä on juuri yksi suurimpia syitä miksi naiset eivät etene uralla. He haluavat olla kavereita. He haluavat että on mukavaa ja heistä pidetään.
Hyvä yrityksen toimitusjohtaja ei mieti hetkeäkään siirtää vaikka koko tuotantoa Kiinann jos siitä tulee firmalle enemmän voittoa. Vaikka menisi 1000 ihmistä työttömäksi. Koska se on johtajan velvollisuus. Laittaa yksikkö tai koko yritys tuottamaan voittoa. Oma elämä on sitten täysin erillään. Siellä on kavereita, siellä välitetään jne. Mutta työssä tehdään rahaa
Niin "jouduinkin". En siis halunnut. Edeltäjäni lopetti yllättäen ja suostuin painostuksen alla.
Ajattelin, että ihan sama, koska etsin tuolloin asiantuntijatehtäviä muualta. Ajattelin, että ainoa tapa mulle edetä urallani, olisi asiantuntijatehtävät, koska olisin kykenemätön pomoksi. Eli tyypillistä naisten ajattelua...Edeltäjäni oli enemmän "armeijahenkinen" mies ja hänellä oli kokemusta alalta muualtakin kuin toimistohommista. Joten ajattelin, etten koskaan olisi yhtä hyvä kuin hän. Mutta olenkin tuloksen perusteella ollut parempi. Enkä ole palanut loppuun, toisin kuin hän.
Esimiehetkin on ihmisiä ja on monta tyyliä olla pomo. Jos on neuvotteleva, ei voi pysyä selväpäisenä kauan, jos pakottaa itsensä esittämään hitleriä.
Olen näiden parin vuoden aikana toki kehittynyt paljon. Olen itsevarmempi nyt, koska tunnen alaiseni, ammatillinen osaaminen on kaksinkertaistunut ja nahkani paksuuntunut.
Mielestäni on väärin ajatella, että naisen pitäisi ollakova/miesmäinen/yksi pojista edetäkseen urallaan.
t. Nr. 9
Oletko yksityisellä vai julkisella?
Huonon esimiehen alaiset voivat huonosti, hyvän esimiehen alaisuudessa hommat sujuvat ja työ on mielekästä.
Sinulla on selvästi luontaisia taitoja olla hyvä pomo.
on sellainen joka tuottaa rahaa firmalle eniten.
ei ole tunteeton kusipää.
Nämä suomalaiset management by perkele -johtajat kummastuttavat kansainvälisissä ympyröissä. Suomi on jälkeenjäänyt kummajainen kun täällä ajatellaan, että armeijatyyli sopii alaisten johtamiseen kaikkialla.
eivät tuota rahaa hyvin. Eiköhän jokainen työelämässä havaitse ennemmin tai myöhemmin, että kusipään alaisuudessa ei synny hyvää tulosta. Sen sijaan sairauslomia, irtisanoutumisia, kyräilyä ja toisarvoisiin asioihin keskittymistä kyllä.
Tässä juuri menet vikaan. Koulutus ei tee kenestäkään kykenevää pomoksi. Johtaminen on hyvin pitkälle synnynnäistä. Ammattitaito taas tulee sen työn tekemisestä ei koulusta. En tiedä mikä firma on missä olet töissä mutta päin persettä menee(huom. julkinen työ ei kuulu koko ketjuun).Kokemus ja tieto ovat niitä asioita mitkä tekevät johtajan. Jos johdat vaikka sähköasennusyksikköä niin sinun pitää olla se kaikista osaavin henkilö siinä porukassa. Jopa siinä sähköasennuksessa kuin tekniikassa yleensä. Sen lisäksi vielä osaamista taloudesta, organisoinnista jne... Juuri tuolla tavalla tulee tuhoa että pomo tietää vähemmän kuin alaiset. Sitten jos tarkoitetaan toimitusjohtajaa jonka alaisena on useita yksiköitä, joiden alla on yksiköitä on tilanne eri. Hänen pitää vain osata johtaa omaa yksikköään. Eli toisia johtajia. Mutta työntekijöiden lähiesimies pitää aina olla ammattitaitosempi kuin kukaan alaisista.
Vaikeuksia erottaa? Helppo löytää töitä? Mikä ala? Kun lama tästä syvenee niin kyllä sinäkin niitä potkuja joudut antamaan. Joudutko päättämään palkoista?
Tehokkuus ja raha on ainoat asiat millä on merkitystä? Kaikki muu on merkityksetöntä.
Ala on yksityinen. En halua kertoa tarkemmin, ettei minua tunnistettaisi, koska ala on vähän erikoinen ja työllistää vain vähän naisia.
En halua edes kuvitella potkujen antamista, mietin sitä sitten jos ja kun sellainen päivä koittaa, että ne on annettava.
Voin vaikuttaa palkkaukseen, mutta erittäin tiukkojen rajojen puitteissa.
En ole mielestäni aiheuttanut minkäänlaista tuhoa, vaikka niin väitätkin. Tunnen useita esimiehiä, jotka eivät tiedä käytännön asioita yhtä hyvin kuin alaisensa, mutta opin koko ajan. Mistä olet päätellyt, että ammatillinen osaamiseni olisi huonoa? Olen ollut useamman vuoden tämän työnantajan palveluksessa.
En pidä itseäni synnynnäisenä johtajana ja olen vasta nyt suorittamassa jonkinlaista johtajakurssia, eli en ole lukenut oppejani mistään kirjasta.
Tehokkuus ja rahavirta on FIRMALLE tärkeintä, mutta pitkällä tähtäimellä niitä ei saavuteta tai pidetä yllä, jos kukaan ei ota opikseen, kuuntele työkavereitaan ja jos työssä ei viihdytä. MINULLE on tärkeintä, että kaikilla on kivaa niin usein kuin mahdollista ja että saamme pitää työmme. Ja emme saa pitää työtämme, jos tehokkuus ja tuottavuus ovat surkeita!
Varmaan riippuu alasta ja työpaikasta, minkälainen johtamiskäytäntö on paras. Mutta ei se voi niin mennä, että vain miesmäinen tyyli olisi se oikea.
t. Nr. 9
Jos sinulla on tähän asiaan ehdotus, voisit tehdä asiasta 5 min alustuksen ensi kokoukseen, tämä ei ole relevanttia tässä vaiheessa, kiitos että kerroit mielipiteesi ja siirrytään siiten seuraavaan asiaan, on tärkeää että kaikki tulevat kuulluiksi kiitos mielipiteestäsi ja sitten seuraava asia
Meillä pomo vastaa juuri noin. Siksi meillä on nykyisin viralliset palaverit ja sitten varjokokokukset ilman pomoa. Tämä ei kuuntele meitä, ei kestä yhtäkään vastakkaista argumenttia eikä missään nimessä kestä sitä, että joku kyseenalaistaa tekemisensä. Olemme virallisissa palavereissa hiljaa, emme sano mitään. Esimies on tyytyväinen, koska kaikki sujuu hienosti. Tietysti varmistamme, että kaikki esimiehen typerät päähänpistot toteutetaan ja muistioista näkyy, että esimies niitä esitti. Tällä tavalla saatu pomolle jo yksi varoitus ja yksi erittäin vakava puhuttelu. Ehkä kannattaisi kuunnella niitä, jotka sen työn tekevät. Meillä esimiehen päätöksellä rikottiin lakia sen verran vahvasti, että tilitarkastajakin meni sanattomaksi.
Lähinnä näillä saa ostettua aikaa tilanteessa, jossa käsitellyt asiat eivät ole sitä mitä piti käsitellä tai muuten mennään vinoon aihepiiristä. Esimerkiksi jos palaverin aiheena on vaikkapa miten voimme saavuttaa tämän vuoden myyntitavoitteen ja mikä olisi realistinen tavoite ensi vuodelle, ei keskustelua voi antaa luiskahtaa siihen, mihin asiakkaat viedään joulun alla lounaalle. Varmasti asiakkaiden käyttäminen joululounaalla on tärkeää, mutta siitä voi tehdä ehdotuksen seuraavaan palaveriin, jolloin se on asialistalla.
Onneksi alaistaitoihin kuuluu sekin, että antaa pomon tehdä virheensä ja ihmetellä itsekseen, miksi homma ei suju. Jos ei kuuntele alaisia vaan siirtää jatkuvasti kaiken seuraavaan palaveriin, saa aika äkkiä huomata olevansa ikävässä tilanteessa, koska homma ei toimi ja todellinen valta on siirtynyt muille.
Alaisesi eivät ole kavereitasi. He ovat alaisiasi. Sinun pitäisi MÄÄRÄTÄ ei neuvotella.
Koulutus ei tee kenestäkään kykenevää pomoksi. Johtaminen on hyvin pitkälle synnynnäistä. Ammattitaito taas tulee sen työn tekemisestä ei koulusta. En tiedä mikä firma on missä olet töissä mutta päin persettä menee(huom. julkinen työ ei kuulu koko ketjuun).Kokemus ja tieto ovat niitä asioita mitkä tekevät johtajan. Jos johdat vaikka sähköasennusyksikköä niin sinun pitää olla se kaikista osaavin henkilö siinä porukassa. Jopa siinä sähköasennuksessa kuin tekniikassa yleensä. Sen lisäksi vielä osaamista taloudesta, organisoinnista jne... Juuri tuolla tavalla tulee tuhoa että pomo tietää vähemmän kuin alaiset. Sitten jos tarkoitetaan toimitusjohtajaa jonka alaisena on useita yksiköitä, joiden alla on yksiköitä on tilanne eri. Hänen pitää vain osata johtaa omaa yksikköään. Eli toisia johtajia. Mutta työntekijöiden lähiesimies pitää aina olla ammattitaitosempi kuin kukaan alaisista.
Luuletko aikuisten oikeasti että esim. ohjelmistotalossa jokaisen esimiehen pitää pystyä koodaamaan kaikki, mitä alaiset osaavat? Että esimiehen tulee globaalissa firmassa matriisiorganisaatiossa osata kaikki a:sta ö:hön jokaisessa toimintamaassa ja tiimissä?
Ei toimi noin muualla kuin pienissä yhden hengen firmoissa.
Annas kun arvaat että olet yksi niistä valittajista, joka omasta mielestään olisi 10 kertaa parempi pomo kuin oma pomo.
Naiset on yleensä hyviä ihmisjohtajia jos suinkin luottavat omiin kykyihinsä
Miksi olet esimies on alaisesi ovat kokeneempia? Esimiehen pitää olla vahva. Arvostelu ei saa vaikuttaa mitenkään. Jos minun yrityksessäni esimies rupeaisi itkemään olisi hän entinen esimies. Esimieheksi pääsee ne jotka ovat henkisesti vahvoja ja osaavat johtaa. Et ole näköjään kumpaakaan. Esimiehen pitäisi pystyä pitämään kuri ja järjestys. Mitä sitten jos sinun esimiehesi antaa sinulle määräykset: potki pari ulos. Organisoi tiimisi ja laitat heidät tekemään jotain mistä ei pidä. Eroatko? Rupeatko itkemään? Alaisesi eivät ole kavereitasi. He ovat alaisiasi. Sinun pitäisi MÄÄRÄTÄ ei neuvotella.
Onneksi en ole töissä samassa firmassa kuin sinä. Jos arvostelu ei saa vaikuttaa esimiehen toimintaan, miten ikinä voi kehittyä ja muuttaa mitään? Itse ainakin mielelläni neuvottelen (sinua taitaa ärsyttää tämä sanakin) tiimin kanssa asioista ja kuuntelen heitä. En voi sivuuttaa kenenkään kolmekymmenvuotista kokemusta kun itselläni kokemusta on noin neljä vuotta! Jos en olisi sopiva esimies, minut olisi jo potkittu pihalle tai muihin tehtäviin. Onneksi työpaikallani kuitenkin merkitsee raha/tulos, ei se, alkaako esimies itkemään vai ei. Näin olemme pärjänneet kaksi vuotta ja myös organisaationmuutoksen yli! Minulle olisi kamala paikka antaa potkut. Onneksi sellaista tarvetta ei ole ollut ja tiedän, että alallamme ei kukaan joudu olemaan kuukausia ilman työtä. Tunnen useamman esimiehen, jolle työntekijöiden irtisanominen on ollut vaikea paikka, joten en taida olla edes ainoa herkkis pomo maailmassa. Olen useamman kerran joutunut tilanteeseen, jossa ainoa vaihtoehto on ollut käskeä alainen tekemään jotain epämiellyttävää. Ja kaikki on mennyt hyvin, älä huolehdi! Ehkäpä juuri siksi, että meidän tiimissä kaikki ovat ihmisiä, emmekä harrasta samaa armeijamaista meininkiä kuin sinä, vaan pyrimme kompromisseihin, joustavuuteen ja siihen, että jokainen joutuu vuorollaan paskahommiin, eikä vain yksi. Joku kirjoitti tässä ketjussa kenraalista ja joukoista! Pitääkö työpaikankin olla kuin armeija? En ymmärrä. Olen muuten esimies, koska minulla on korkeakoulutus, jota alaisillani ei ole. Teen toimistotyötä, he (yleensä) eivät. t. Nr 9.
Tässä juuri menet vikaan. Koulutus ei tee kenestäkään kykenevää pomoksi. Johtaminen on hyvin pitkälle synnynnäistä. Ammattitaito taas tulee sen työn tekemisestä ei koulusta. En tiedä mikä firma on missä olet töissä mutta päin persettä menee(huom. julkinen työ ei kuulu koko ketjuun). Kokemus ja tieto ovat niitä asioita mitkä tekevät johtajan. Jos johdat vaikka sähköasennusyksikköä niin sinun pitää olla se kaikista osaavin henkilö siinä porukassa. Jopa siinä sähköasennuksessa kuin tekniikassa yleensä. Sen lisäksi vielä osaamista taloudesta, organisoinnista jne... Juuri tuolla tavalla tulee tuhoa että pomo tietää vähemmän kuin alaiset. Sitten jos tarkoitetaan toimitusjohtajaa jonka alaisena on useita yksiköitä, joiden alla on yksiköitä on tilanne eri. Hänen pitää vain osata johtaa omaa yksikköään. Eli toisia johtajia. Mutta työntekijöiden lähiesimies pitää aina olla ammattitaitosempi kuin kukaan alaisista. Vaikeuksia erottaa? Helppo löytää töitä? Mikä ala? Kun lama tästä syvenee niin kyllä sinäkin niitä potkuja joudut antamaan. Joudutko päättämään palkoista? Tehokkuus ja raha on ainoat asiat millä on merkitystä? Kaikki muu on merkityksetöntä.
Jos esimies johtaa asiantuntijatason ihmisiä niin ei voida mitenkään odottaa että hän osaa tehdä jokaisen hommia paremmin kuin siihen palkattu asiantuntija! Esimiehen tehtävä on hoitaa kokonaisuutta niin että ko yksikkö saa tehtävänsä hoidettua mahdollisimman hyvin, ei perehtyä jokaisen alaisensa tehtäviin niin hyvin että hän voi ne tehdä itse.
Tiedän että olen itse ollut tästä aiemmin eri mieltä mutta silloin teinkin ns rutiinihommia. Nyt teen suht vaativaa asiantuntijatyötä enkä todellakaan odota että esimieheni osaa minua sijaistaa!
Alaisesi eivät ole kavereitasi. He ovat alaisiasi. Sinun pitäisi MÄÄRÄTÄ ei neuvotella.
Koulutus ei tee kenestäkään kykenevää pomoksi. Johtaminen on hyvin pitkälle synnynnäistä. Ammattitaito taas tulee sen työn tekemisestä ei koulusta. En tiedä mikä firma on missä olet töissä mutta päin persettä menee(huom. julkinen työ ei kuulu koko ketjuun).Kokemus ja tieto ovat niitä asioita mitkä tekevät johtajan. Jos johdat vaikka sähköasennusyksikköä niin sinun pitää olla se kaikista osaavin henkilö siinä porukassa. Jopa siinä sähköasennuksessa kuin tekniikassa yleensä. Sen lisäksi vielä osaamista taloudesta, organisoinnista jne... Juuri tuolla tavalla tulee tuhoa että pomo tietää vähemmän kuin alaiset. Sitten jos tarkoitetaan toimitusjohtajaa jonka alaisena on useita yksiköitä, joiden alla on yksiköitä on tilanne eri. Hänen pitää vain osata johtaa omaa yksikköään. Eli toisia johtajia. Mutta työntekijöiden lähiesimies pitää aina olla ammattitaitosempi kuin kukaan alaisista.
Luuletko aikuisten oikeasti että esim. ohjelmistotalossa jokaisen esimiehen pitää pystyä koodaamaan kaikki, mitä alaiset osaavat? Että esimiehen tulee globaalissa firmassa matriisiorganisaatiossa osata kaikki a:sta ö:hön jokaisessa toimintamaassa ja tiimissä?
Ei toimi noin muualla kuin pienissä yhden hengen firmoissa.
Annas kun arvaat että olet yksi niistä valittajista, joka omasta mielestään olisi 10 kertaa parempi pomo kuin oma pomo.
Naiset on yleensä hyviä ihmisjohtajia jos suinkin luottavat omiin kykyihinsä
Johtajan pitää osata enemmän kuin omat alaisensa. Jos minä johdan sähköasennusporukkaa niin minun pitää osata hommat paremmin kuin alaisteni. Jos taas johdan koko huolto porukkaa niin minun pitää osata tekniikkaa hyvin paljon, mutta missään en niin paljon kuin eri yksiköiden pomot. SEn lisäksi tietenkin paljon muuta vielä. Kun johdan koko puljua niin ei välttämättä tarvitse osata tekniikkaa juuri ollenkaan (riippuu miten iso pulju). Koska minun alapuolellani olevat osaavat. Minun taas pitää osata johtaa heitä. Osata katsoa mikä tai kuka on tarpeellinen. Mitä mitää tehdä..?
Mutta kyllä eri osastojen johtajien pitää osata osastojensa asiat kaikista parhaiten.
Tässä juuri menet vikaan. Koulutus ei tee kenestäkään kykenevää pomoksi. Johtaminen on hyvin pitkälle synnynnäistä. Ammattitaito taas tulee sen työn tekemisestä ei koulusta. En tiedä mikä firma on missä olet töissä mutta päin persettä menee(huom. julkinen työ ei kuulu koko ketjuun).Kokemus ja tieto ovat niitä asioita mitkä tekevät johtajan. Jos johdat vaikka sähköasennusyksikköä niin sinun pitää olla se kaikista osaavin henkilö siinä porukassa. Jopa siinä sähköasennuksessa kuin tekniikassa yleensä. Sen lisäksi vielä osaamista taloudesta, organisoinnista jne... Juuri tuolla tavalla tulee tuhoa että pomo tietää vähemmän kuin alaiset. Sitten jos tarkoitetaan toimitusjohtajaa jonka alaisena on useita yksiköitä, joiden alla on yksiköitä on tilanne eri. Hänen pitää vain osata johtaa omaa yksikköään. Eli toisia johtajia. Mutta työntekijöiden lähiesimies pitää aina olla ammattitaitosempi kuin kukaan alaisista.
Vaikeuksia erottaa? Helppo löytää töitä? Mikä ala? Kun lama tästä syvenee niin kyllä sinäkin niitä potkuja joudut antamaan. Joudutko päättämään palkoista?
Tehokkuus ja raha on ainoat asiat millä on merkitystä? Kaikki muu on merkityksetöntä.
Ala on yksityinen. En halua kertoa tarkemmin, ettei minua tunnistettaisi, koska ala on vähän erikoinen ja työllistää vain vähän naisia.
En halua edes kuvitella potkujen antamista, mietin sitä sitten jos ja kun sellainen päivä koittaa, että ne on annettava.
Voin vaikuttaa palkkaukseen, mutta erittäin tiukkojen rajojen puitteissa.
En ole mielestäni aiheuttanut minkäänlaista tuhoa, vaikka niin väitätkin. Tunnen useita esimiehiä, jotka eivät tiedä käytännön asioita yhtä hyvin kuin alaisensa, mutta opin koko ajan. Mistä olet päätellyt, että ammatillinen osaamiseni olisi huonoa? Olen ollut useamman vuoden tämän työnantajan palveluksessa.
En pidä itseäni synnynnäisenä johtajana ja olen vasta nyt suorittamassa jonkinlaista johtajakurssia, eli en ole lukenut oppejani mistään kirjasta.
Tehokkuus ja rahavirta on FIRMALLE tärkeintä, mutta pitkällä tähtäimellä niitä ei saavuteta tai pidetä yllä, jos kukaan ei ota opikseen, kuuntele työkavereitaan ja jos työssä ei viihdytä. MINULLE on tärkeintä, että kaikilla on kivaa niin usein kuin mahdollista ja että saamme pitää työmme. Ja emme saa pitää työtämme, jos tehokkuus ja tuottavuus ovat surkeita!
Varmaan riippuu alasta ja työpaikasta, minkälainen johtamiskäytäntö on paras. Mutta ei se voi niin mennä, että vain miesmäinen tyyli olisi se oikea.
t. Nr. 9
Kasvaako yrityksenne? Jos ei kasva niin miksi?
Suomessa on paljon yrittäjiä. Mutta suurin osa yrittäjistä ei tienaa juuri mitään. Työtä tehdään aamusta iltaan mutta rahaa ei tule. Jotkut kasvavat vähän, mutta jäävät sille tien. Hyvä yrittäjä jatkaa firman kasvua. Jos omalla alalla ei pysty enää kasvaa niin hän yrittää pienentää kuluja että rahaa jää itselle enemmän. Sitten hän sijoittaa ne uudelleen vaikka toiseen yritykseen.
Minä olen näin tehnyt. Montakin kertaa. Minä en inhoa alaisilleni. Enkä heille vittuile. Itseasiassa pidän monesta heistä.
Minäkin haluaisin olla työntekijänä työpaikassa missä on hyvä henki, rento pomo ja ei tehdä liikaa töitä jne. Mutta se ei tuota rahaa.
Minä kuuntelen alaisiani. Mutta en neuvottele. Jos jonkun ehdotukset ovat hyvät ja ne parantavat asioita niin hän näkee sen tiliotteessaan. Jos usein tekee hyviä ehdotuksia ja tuo lisäarvoa yritykselle niin olen jopa antanut uuden työn sille henkilölle, lisäpalkan lisäksi.
Hyvä että kouluttaudut johtajaksi. Minun kirjoitukseni tarkoituksena ei ole loukata sinua millään lailla. Mutta asia on vaan niin että yritystoiminta on todella raakaa. Varsinkin jos haluaa menestyä ja/tai tulee vaikeat ajat. Niin kuin nyt on. Niihin kuuluu myös erottaminen.
Mutta kyllä eri osastojen johtajien pitää osata osastojensa asiat kaikista parhaiten.
Asia on varmasti kuten kuvailit, jos työ on esim. mainitsemasi sähköasennus. Mutta kaikki työpaikat eivät ole sähköfirmoja.
Omassa työssäni riittää, että tiedän teoriassa kaikki alaisten tehtävät. Osan niistä osaan hoitaa myös käytännössä ja se riittää.
t. Nr. 9
tuhannelle, sillä hyvä tj keksii paremmat keinot. Kuka tahansa keskiverto ja sitä huonompi pystyy tuohon, hyvät pystyy parempaan.
Hyvä yrityksen toimitusjohtaja ei mieti hetkeäkään siirtää vaikka koko tuotantoa Kiinann jos siitä tulee firmalle enemmän voittoa. Vaikka menisi 1000 ihmistä työttömäksi. Koska se on johtajan velvollisuus. Laittaa yksikkö tai koko yritys tuottamaan voittoa. Oma elämä on sitten täysin erillään. Siellä on kavereita, siellä välitetään jne. Mutta työssä tehdään rahaa
[/quote]
Kasvaako yrityksenne? Jos ei kasva niin miksi?Suomessa on paljon yrittäjiä. Mutta suurin osa yrittäjistä ei tienaa juuri mitään. Työtä tehdään aamusta iltaan mutta rahaa ei tule. Jotkut kasvavat vähän, mutta jäävät sille tien. Hyvä yrittäjä jatkaa firman kasvua. Jos omalla alalla ei pysty enää kasvaa niin hän yrittää pienentää kuluja että rahaa jää itselle enemmän. Sitten hän sijoittaa ne uudelleen vaikka toiseen yritykseen.
Minä olen näin tehnyt. Montakin kertaa. Minä en inhoa alaisilleni. Enkä heille vittuile. Itseasiassa pidän monesta heistä.
Minäkin haluaisin olla työntekijänä työpaikassa missä on hyvä henki, rento pomo ja ei tehdä liikaa töitä jne. Mutta se ei tuota rahaa.
Minä kuuntelen alaisiani. Mutta en neuvottele. Jos jonkun ehdotukset ovat hyvät ja ne parantavat asioita niin hän näkee sen tiliotteessaan. Jos usein tekee hyviä ehdotuksia ja tuo lisäarvoa yritykselle niin olen jopa antanut uuden työn sille henkilölle, lisäpalkan lisäksi.
Hyvä että kouluttaudut johtajaksi. Minun kirjoitukseni tarkoituksena ei ole loukata sinua millään lailla. Mutta asia on vaan niin että yritystoiminta on todella raakaa. Varsinkin jos haluaa menestyä ja/tai tulee vaikeat ajat. Niin kuin nyt on. Niihin kuuluu myös erottaminen.
Ikävä, että yritykselläsi on vaikeat ajat. Minun työnantajayritykselläni ei ole, joten en aio edelleenkään vaivata päätäni kenenkään erottamisella.
Ikävä, että sinun työpaikassasi hyvä henki ei ole tuottanut hyvää tulosta. Minun työpaikassani kai on. Olen siis onnistunut edes jossain, vaikka en osaakaan kaikkien tehtäviä! Tietenkään hyvä ilmapiiri ei pelkästään riitä, mutta onneksi meillä on suurimmalta osaltaan muut tekijätkin kunnossa.
Työnantajani on kansainvälinen firma ja Suomessa sen kasvumahdollisuudet ovat rajalliset. Olen vastuussa vain yhdestä osa-alueesta monien joukossa.
Ikävä, että pidät vain monesta alaisestasi. Minä pidän heistä kaikista. Toki heitä onkin vain viisi. Kaikista en pitänyt aluksi, haastavan alkuasetelman takia. En pitänyt halventavista kommenteista, tyttökalentereista enkä negatiivisista asenteista. Mutta olen nähnyt vaivaa ja nyt pakottamalla pakottanut itseni näkemään kaikkien hyvät puolet niin, että voin pitää heistä kaikista noin yhdeksän tuntia päivässä ja kestän tyttökalenteritkin. Jokainen on ammattilainen ja se on tärkeintä.
t. Nr 9.
Tulosta ei synny siten, että alaisia kohdellaan kuin robotteja tai sitten johdetaan uhittelemalla ja omaa (mahdollisesti huonosti ansaittua) valta-asemaa korostamalla. Varsinkaan, jos firman tuote/palvelu on vähänkään kiinni ihmisten luovasta panoksesta.
Ap, suosittelen että kuuntelet mitä alaisillasi on sanottavana asioista. Alaisillasi ei pitäisi olla tarvetta hyökätä kimppuusi, jos he tietävät saavansa kantansa julki myös ilman hyökkäystä.
Jos sinusta tuntuu, että alaiset manipuloivat sinua tekemään yhteisen edun vastaisia päätöksiä, kerro tarvitsevasi harkinta-aikaa ko. asian suhteen. Kokouksen jälkeen selvitä, ovatko alaisesi oikeassa ja onko heiltä jäänyt jotakin tärkeää huomioimatta. Voit kutsua muita alaisia tapaamaan sinua yksittäin, jotta saat asiasta lisää tietoa eivätkä nämä "vahvat" tyypit ole häiritsemässä. Voit myös keskustella kunkin liittoutujan kanssa yksitellen, jolloin tilanteen valta-asetelma on tasapainoisempi ja ryhmässä muodostuvat jännitteet eivät häiritse asian käsittelyä.
Kaikessa mieti asiat asioina, ja toteuta asia josta on eniten hyötyä tavoitteiden saavuttamisessa. Mieti tarkkaan perustelut toiminnallesi ja ole niistä avoin alaisillesi. Jos joku hyökkää, kysy häneltä suoraan mielipidettä asiaan. Kerro, että otat mielipiteen huomioon ja myös tee niin oikeasti. Jos et muuta kantaasi, kerro hyvät perustelut, miksi et ja anna myös kiitosta aina, kun huomaat alaisen olevan aidosti kiinnostunut yksikkösi toiminnan parantamisesta.
Ole tyytyväinen, jos sinulla on alaisia jotka uskaltavat haastaa sinua! Sellaisista voi olla pomolle todella paljon hyötyä.
ei ole tunteeton kusipää.
Nämä suomalaiset management by perkele -johtajat kummastuttavat kansainvälisissä ympyröissä. Suomi on jälkeenjäänyt kummajainen kun täällä ajatellaan, että armeijatyyli sopii alaisten johtamiseen kaikkialla.
Mutta kansainväliset yritykset pelaa kyllä erittäin kovaa peliä. Tuotanto siirretään Aasiaan. Jopa asiakaspalvelu siirretään Aasiaan monessa firmassa. Iso osa töistä ulkoistetaan. Työntekijät otetaan vuokrafirmoista. Jopa Euroopassa yritykset siirtää toimistoja halvempiin maihin (esim. Viro). Tulot kierrätetään veroparatiisien kautta jotta ei tarvitse maksaa veroja. Lista jatkuu. Kun kuitenkin se raha on ainoa millä on merkitystä.
Kasvaako yrityksenne? Jos ei kasva niin miksi?Suomessa on paljon yrittäjiä. Mutta suurin osa yrittäjistä ei tienaa juuri mitään. Työtä tehdään aamusta iltaan mutta rahaa ei tule. Jotkut kasvavat vähän, mutta jäävät sille tien. Hyvä yrittäjä jatkaa firman kasvua. Jos omalla alalla ei pysty enää kasvaa niin hän yrittää pienentää kuluja että rahaa jää itselle enemmän. Sitten hän sijoittaa ne uudelleen vaikka toiseen yritykseen.
Minä olen näin tehnyt. Montakin kertaa. Minä en inhoa alaisilleni. Enkä heille vittuile. Itseasiassa pidän monesta heistä.
Minäkin haluaisin olla työntekijänä työpaikassa missä on hyvä henki, rento pomo ja ei tehdä liikaa töitä jne. Mutta se ei tuota rahaa.
Minä kuuntelen alaisiani. Mutta en neuvottele. Jos jonkun ehdotukset ovat hyvät ja ne parantavat asioita niin hän näkee sen tiliotteessaan. Jos usein tekee hyviä ehdotuksia ja tuo lisäarvoa yritykselle niin olen jopa antanut uuden työn sille henkilölle, lisäpalkan lisäksi.
Hyvä että kouluttaudut johtajaksi. Minun kirjoitukseni tarkoituksena ei ole loukata sinua millään lailla. Mutta asia on vaan niin että yritystoiminta on todella raakaa. Varsinkin jos haluaa menestyä ja/tai tulee vaikeat ajat. Niin kuin nyt on. Niihin kuuluu myös erottaminen.
Ikävä, että yritykselläsi on vaikeat ajat. Minun työnantajayritykselläni ei ole, joten en aio edelleenkään vaivata päätäni kenenkään erottamisella.
Ikävä, että sinun työpaikassasi hyvä henki ei ole tuottanut hyvää tulosta. Minun työpaikassani kai on. Olen siis onnistunut edes jossain, vaikka en osaakaan kaikkien tehtäviä! Tietenkään hyvä ilmapiiri ei pelkästään riitä, mutta onneksi meillä on suurimmalta osaltaan muut tekijätkin kunnossa.
Työnantajani on kansainvälinen firma ja Suomessa sen kasvumahdollisuudet ovat rajalliset. Olen vastuussa vain yhdestä osa-alueesta monien joukossa.
Ikävä, että pidät vain monesta alaisestasi. Minä pidän heistä kaikista. Toki heitä onkin vain viisi. Kaikista en pitänyt aluksi, haastavan alkuasetelman takia. En pitänyt halventavista kommenteista, tyttökalentereista enkä negatiivisista asenteista. Mutta olen nähnyt vaivaa ja nyt pakottamalla pakottanut itseni näkemään kaikkien hyvät puolet niin, että voin pitää heistä kaikista noin yhdeksän tuntia päivässä ja kestän tyttökalenteritkin. Jokainen on ammattilainen ja se on tärkeintä.
t. Nr 9.
Minulla on PALJON isommat kuviot kun sinulla. Minulla ei ole taloudellisia ongelmia. Mutta monilla firmoilla on. Sinun firmasi voi sulkea koko Suomen yksikön jos se ei tuota tarpeeksi. Monet firmat sulkee yksiköitään ympäri maailmaa.
Mitä vikaa tyttökalentereissa on? Minua taas ei voisi vähempää haitata minkälaisia kalentereita tai muita kuvia työntekijöilläni on seinällä.
Halventavista hommenteista? Mitä tarjoitat näillä? Haukkuivatko alaisesi sinua? Jos haukkui niin miksi et erottanut heitä. Sellaista yhdenkään esimiehen ei tarvitse kuunnella.
Negatiivinen asenne? Perustele? Valittiko he vain? Sitä tekee moni ihminen usein ja jotkut tekevät koko ajan. Oli asia mikä hyvänsä. Ei niistä kannata välittää.
Kuullostat todella mukavalta ihmiseltä, mutta tunnut olevan hukassa johtamisesta ja rahan tekemisestä. Mutta uskon että opit ajan kanssa. Hyvä jos lama ei ole iskenyt sinun alaasi.
Tässä juuri menet vikaan. Koulutus ei tee kenestäkään kykenevää pomoksi. Johtaminen on hyvin pitkälle synnynnäistä. Ammattitaito taas tulee sen työn tekemisestä ei koulusta. En tiedä mikä firma on missä olet töissä mutta päin persettä menee(huom. julkinen työ ei kuulu koko ketjuun).
Kokemus ja tieto ovat niitä asioita mitkä tekevät johtajan. Jos johdat vaikka sähköasennusyksikköä niin sinun pitää olla se kaikista osaavin henkilö siinä porukassa. Jopa siinä sähköasennuksessa kuin tekniikassa yleensä. Sen lisäksi vielä osaamista taloudesta, organisoinnista jne... Juuri tuolla tavalla tulee tuhoa että pomo tietää vähemmän kuin alaiset. Sitten jos tarkoitetaan toimitusjohtajaa jonka alaisena on useita yksiköitä, joiden alla on yksiköitä on tilanne eri. Hänen pitää vain osata johtaa omaa yksikköään. Eli toisia johtajia. Mutta työntekijöiden lähiesimies pitää aina olla ammattitaitosempi kuin kukaan alaisista.