Hoitajat - tiedättekö potilaan kuolevan? Yliluonnollista...

up

Kokenut hoitaja huomaa tajunnantasosta ja hengityksen erilaisista vaiheista missä mennään. Silloin itsekin valmistautuu tulevaan alitajuisesti kunnioittavasti.

En tiedä, mutta kammoksun sitä. Olen löytänyt kuolleita sairaalavuoteista sairaanhoitajana ja saanut siitä jonkinasteisia traumoja. Sydämeni pomppaa aina kurkkuun, kun luulen näkeväni elottoman potilaan. Se hetki, kun et saa vastausta kysymykseesi ja ymmärrät, että olet ainoa elävä huoneessa, on kauhea.

Hei apua, mitä sanot aloittaja tästä: Olen laillasi hyvin skeptikko ihminen mutta sitten noin 1,5 vuotta sitten minullekin alkoi tulla sellaisia kokemuksia, joita voisi sanoa henkimaailmanhommiksi ja siis samoin kuin sinulle ne vaan tulivat, enpä todellakaan hörhöillyt, että jes, nyt pitää saada vähän yliluonnollisia kokemuksia kehiin! 

Ne liittyivät aika lailla yhteen minulle hyvin tärkeään ihmiseen, mutta kun "pää oli auki", niin huomaan niiden leviävän hiukan muuallekin, siis tunnen samanlaisia "tietoja" muidenkin ihmisten asioista, kuin tämän yhden. 

Nyt taannoin sattui niin, että näin yhtenä yönä hyvin todentuntuisen unen isästäni, että hän kuoli ja hänen äitinsä soitti ja ilmoitti minulle asiasta. Kerroin aamulla herättyäni miehellenikin, että mulla oli yöllä niin todentuntuinen uni isästäni, että hän kuoli, etten melkein meinaa hereillä ollessa uskoa, että se nyt oli vain uni. Päivittelin siis lähinnä unen todellisuudentuntuisuutta. 

Mieleeni ei tullut soittaa isälle kuitenkaan, sillä vaikka olemme läheisiä emme soittele kovinkaan usein. 

Meni pari päivää, kunnes mummini eli isäni äiti soittaa minulle. Kukaan ei ole kertonut minulle, että isäni on sairaalassa. Hän oli kaatunut kotonaan ja murtanut niskansa. Tila ei ole enää hengenvaarallinen, vaan vakaa, mutta ymmärsin, että se oli ollut sitä. Kerroin mummilleni unesta ja ajattelin, että se oli jonkinlainen enne. Sitten soitan isälle ja siinä jutellessa käy ilmi, että isä kaatui edellisenä päivänä kun näin unen. Hän ei suostunut lähtemään sairaalaan, vaan makasi yön kivuissaan kotona. Sen saman yön, jolloin minä näin unta, että hän kuoli.  Ja vasta aamulla hän oli suostunut lähtemään sairaalaan, jossa oli todettu kaularangan murtuma ja halvaantumisvaara oli suuri. Ymmärsin hänen puheistaan, että hänelle oli sanottu hänen olleen jopa hengen vaarassa. En tiedä, oliko se niinkin, mutta kerroin hänellekin unen ja sanoin, että pidän sitä merkkinä, että enkelit tms sanansaattajat tiesivät tästä ja he viestittivät mitä oli meneillään myös minulle keskellä yötä. Eli en enää pitänyt sitä vain enneunena, vaan tiedottamisena. En vain ymmärtänyt asian luonnetta silloin aamulla herätessäni, koska isälleni ei ole oikeastaan aiemmin käynyt mitään ja kuten sanoin, en ole herkkä kuvittelemaan, että tällaiset olisivat jotain ennemerkkejä. Mutta nyt en enää tiedä, mitä oikein ajatella...

Olisikin kivaa kuulla myös osaako aloittaja tai joku arvioida, onko kaularankamurtumapotilas todella hengenvaarassa, jos ei hakeudu sairaalaan heti.

[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 22:02"]En tiedä, mutta kammoksun sitä. Olen löytänyt kuolleita sairaalavuoteista sairaanhoitajana ja saanut siitä jonkinasteisia traumoja. Sydämeni pomppaa aina kurkkuun, kun luulen näkeväni elottoman potilaan. Se hetki, kun et saa vastausta kysymykseesi ja ymmärrät, että olet ainoa elävä huoneessa, on kauhea.
[/quote] ehkä olet väärällä alalla.

Ei minulle mitään tuollaisia yliluonnollisia tuntemuksia tule. Tottahan sen yleensä tietää, kun lähtö on käsillä. Pari kertaa potilaan kuoleman jälkeen on sattunut erikoisia juttuja, mutta ovat minusta olleet vain huvittavia yhteensattumia.

Olen vasta opiskelija, en usko yliluonnolliseen, ja siksi minua ihmetyttää nämä saattohoidossa ja vanhustenhoidossa tapahtuvat asiat.  Se on ollut oikeastaan yksi iso minua vaivannut osa-alue koko opiskeluaikana. Ja koska osa näistä asioista tapahtuu juuri öisin, olen todennut että en todellakaan tule tekemään yövuoroja jos ei ole pakko.  Aluksi suhtauduin naureskellen siihenkin, että monessa hoitopaikassa tuppaa olemaan joku herkempi mummeli, joka ensimmäisenä aamulla sanoo, että olipa taas niin levoton yö (eli käytävällä kuuluu askelia, koputuksia ja ääniä vaikka kukaan ei kulje siinä) että kukahan kohta kuolee. Enää ei naurata. 

Kyllä aistin ja toki se on itsestään selväkin, kun potilas on jo heikko. Mutta tietty varjo joka tulee kasvoille ja silmiin niin kuin katsoisi jo "toiselle puolelle".

Sellaset ihmiset joilla ei ole yliluonnollisia kykyjä eivät voi aistia tai kokea mitään yliluonnollista ja siksi eivät usko näihin asioihin,mutta ne joilla on kykyjä ymmärtävät ja kokevat.

[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 02:09"]

Ei minulle mitään tuollaisia yliluonnollisia tuntemuksia tule. Tottahan sen yleensä tietää, kun lähtö on käsillä. Pari kertaa potilaan kuoleman jälkeen on sattunut erikoisia juttuja, mutta ovat minusta olleet vain huvittavia yhteensattumia.

[/quote]

No, me kaikki tietysti haluamme tietää millaisia erikoisia juttuja!

En kaikista potilaista, en tiedä miksi sitä sanoisin, mutta muutaman kerran on ollut outo olo ja kun lähtenyt tarkastamaan potilaan vointia, niin hän on kuollut, nämä siis ei saattohoidossa olleita.

Kokeneena hoitajana näet että kalkkiviivoilla mennään kohti maalia. Olet vaan alkanut pelkäämään omaa kuolemaasi ja pönttösi alkaa sekoamaan. Ei tuossa sen kummempaa yliluonnollisuutta ole.

Oikeasti rasittavia tuollaiset näkyjä näkevät ja niistä alituiseen höpöttävät työkaverit.

Onko sellaista tapahtunut, että on outo olo ja potilas onkin hengissä?

Se miksi näitä juttuja tulee yöllä, johtuu yön erilaisesta ilmapiiristä. Päivän äänet ovat poissa ja ajatukset karkailevat.

Eikö teillä ole ketään vanhempia sukulaisia, luottokollegoita tai muita, jotka kertoisivat teille tästä ilmiöstä? Ei siinä ole mitään yliluonnollista, vaikka koulutuksessa ei ilmeisesti puhutakaan.

Onko teille tuttu käsite 'hiljainen tieto'? Ihan samalla tavalla neuvolan kätilö voi osata lähettää odottajan juuri vähän ennen kriittisiä vaiheita synnytysosastolle kuin syöpäosaston sairaanhoitaja tietää jonkun kuolevan lähituntien aikana. Sitä ei vaan osaa selittää, mutta onko se joku haju tai sellainen muutos, jota ei varsinaisesti voi aistein havaita? Jostakin se kokemus ja tieto tulee, että kohta tapahtuu jotain.

Onko se sitten yliluonnollista, että jotkut ovat vaan herkempiä. Entiseen aikaan niitä oli paljon enemmän, kun ei ollut nettiä ja meteliä, vaan etukäteen tiedettiin että vieras on tulossa. Ei sentään aina itse kuolemaa tai ei ainakaan sitä, kenet se vie. Ei kai siinä mitään pelottavaa ole?

Eikö ole outoa, että ihmiset yleensä kuolevat yksin? Eli hyvästelevat ja sanovat, että mene pois vaan... He tietävät...

[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 09:41"]

Eikö ole outoa, että ihmiset yleensä kuolevat yksin? Eli hyvästelevat ja sanovat, että mene pois vaan... He tietävät...

[/quote]

Jos se on sama kuin alat nukkumaan, rauhoitut ja silmät kiinni.. mutta et enää herääkään.

Kyllähän lähestyvä kuolema on aika helppo todeta ihan ulkoisista merkeistä. Kokenut hoitaja tietää, että kun pissantulo vähenee, hengitys käy pinnalliseksi, raajat viileiksi, se on merkki elintoimintojen sammumisesta ja asteittaisesta romahtamisesta. On kummallista jos huomaat kuoleman vain jostakin "olosta". Lisäksi varsin ikävää omaisille, jos et älyä ilmoittaa heille ajoissa, että nyt ollaan kalkkiviivoilla. 

Minäkin olen tosin kuullut kissoista jotka löytävät vanhainkodissa aina ne mummot jotka kuolevat pian ja käpertyvät kerälle heidän sänkyynsä. Voi olla että sinulla on tällaista eläimellistä vaistoa. Tai sitten vain kokemustieto yhdistyy rikkaaseen mielikuvitukseen. Ehkä ei kannata kauheasti puhua siitä työyhteisössä ettei leimaudu hörhöksi. 

Itse en ole hoitaja, mutta joulukuussa menetin äitin. Ihmettelin, kun näin hänestä unen toissayönä, missä hän makasi sängyssä ja olin taas pitämässä häntä kädestä ja hänellä oli happimaski naamalla. Tällaisia unia ei ole tässä välissä ollut. Sattumaa tai ei, niin naapurin vanha rouva, jo yhden keuhkosyövän selättänyt, haettiin ambulanssin kanssa tänä aamuna sairaalaan. Samalla tavalla äitini lähti viimeiselle matkalle. Itse koen, että kyseessä oli ennakkoaavistus. Joku muu tietysti teilaa tämän.

Vähän ennen äidin kuolemaa  olin kovasti stressaantunut ja nukuin huonosti. Yksi yö oli erityisen vaikea, kun nukkumaan mennessä yölamppuni helähti. Se ei ole koskaan sitä ennen tehnyt niin eikä sen jälkeen. Aivan kuin sressini olisi aiheuttanut poltergeist-tyyppistä energiaa tai jotain. LIsäksi yhtenä yönä, kun mietin turhautuneena vähän ikäviäkin asioita äidistäni, tunsin kuinka sormi koski minua päähän (tunne tuntui selvästi päänahassa) aivan kuin se olisi halunnut tökätä minua soo soo  -tyyliin. Turha sanoakaan, että pelästyin pahanpäiväisesti.

Minä tiedän, mutta minä olen aina ollut hyvin herkkä ja intuitiivinen, ja esim. henkimaailman todellisuus on lapsesta asti ollut minulle itsestäänselvyys.

Useimmiten vaistoan asian ollessani potilaan kanssa tekemisissä, niin että minusta tuntuu että hänen sielunsa jotenkin on valmis tai haluaa jo lähteä siitä muodosta johon se on nyt sidottuna, ruumiista. Henkilö itse, hänen ajatteleva mielensä, ei aina tiedä tätä itse (aika usein kyllä tietää, varsinkin vanhukset), vaan voi jopa pelätä kuolemista, mutta silti hänestä voi vaistota että joku syvempi osa on valmis lähtemään. Noita kuoleman jälkeen hyvästelykokemuksia minulla on lähinnä henkilökohtaisesti läheisistä ihmisistä, ei niinkään potilaista. Joskin vaistoan toisinaan ilmapiiristä jos joku on kuollut osastolla, jonkinlaisesta vaikeasti kuvailtavasta ilmapiirin muutoksesta. 

[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 22:50"]

En ole huomannut mitään jänniä hajuja vaikka ollut kuolinhetkillä vieressä ja laittanut vainajan.

[/quote]

Ei kaikki sitä haistakaan.