Lapsenvahdin tuntipalkka?
Tyytyväisä ovat hoitajat olleet tähän palkkaan.
Kommentit (11)
Kysehän on koululaisista ja heille tuo 5 euroa on varmasti mieluinen. Ei teiniaikojen palkkoja määritellä sen mukaan, millä hinnalla itse lähtisin (tai koulutettu ihminen lähtisi) työtä tekemään.
25 euroa on nuorelle todella kiva lisä!
onko lastenvahtina oleminen aktiivista (siis päiväaikaan, kun joutuu ruokkimaan, vahtimaan ja leikkimään ja siivoamaan sotkuja) vai passiivista (iltavahtiminen, kun lapset on pantu nukkumaan ennenkuin vahtivastuu siirtyy)? Meidän lapset ei ikinä heräile iltayöstä, mutta tietysti tulipalojen tms. varalta on pakko olla joku kotona.
tuntuu hölmöltä maksaa tuntitaksaa siitä, että lapsenvahti saa istua katselemassa telkkaria. Vaivaahan siitä tulemisesta on, vaikka saisikin kyydin kotiin illalla, ja tietysti menetetystä vapaa-ajasta pitää korvata, mutta ei tuo työnä kummoinen ole.
Olen ollut vanhustentalossa (hyväkuntoisia eläkeläisiä) yökkönä ja eipä siellä yleensä ihmeitä öisin tapahtunut, mutta varalla piti jonkun olla... Eipä se lukiolainenkaan varmasti kenenkään huushollissa iltaansa huvikseen istu, vaikka kuinka voi telkkaa katsoa, kun lapset on nukkumassa.
Ja minun mielestäni 5 e/tunti on naurettavaa lastenhoitotyön aliarvioimista. Ihmisellä on vastuu teidän lapsistanne ja kodistanne!!! Siivoojalle olette valmis maksamaan moninkertaisesti, eikö vaan?
koulutytöille, joten 5-7e/tunti on hyvä summa. Lisäksi sit tarvittaessa matkakuluja. Passiivinen hoitoaika aktiivisen päälle on vähän niin ja näin - toisaalta se on hoitajalta omasta ajasta pois kuitenkin, toisaalta hoidon kannalta 'kevyttä hommaa'. Mutta se aktiiviaika saattaa sit olla tosi vilkasta. Jos hoitaja on lasten kanssa pidempään (yli 4-5 tuntia) kannattaa sopia könttäsumma ko.ajalta eikä tuntipalkkaa, jos hommaan sisältyy kuitenkin tuota iltayön hoitoa, jolloin voi katsoa telkakria, seikkailla netissä jne..
Itse maksan yli 18v. lastenhoitoalan opiskelijalle 7e/tunti - verokortilla, sama hinta riippumatta siitä onko passsiivista vai aktiivist hoitoa. Tutulle sukulaistytölle (19v.) sit maksan pimeästi könttäsummaa noista pidemmistä keikoista jos olemme iltayön pois myös.
Mielenkiintoista muuten, että talon siivouksesta täällä ollaan valmiita maksamaan 30e/tunti, mutta useamman lapsen hoidosta 8euroa kuulostaa monelle kovalta summalta! Maksoi verot tai ei, ei se loppujen lopuksi ole paljoa - ja kun vertaa homman tärkeyttä, ei voi kuin itseäänkin tässä ihmetellä!
8-9e/h + matkat.
Ruuat on valmiina aina jne.
Minusta on ihan sama nukkuuko lapset vai valvovatko, minä pidän lastenhoitajan työtä todella tärkeänä oli tilanne mikä hyvänsä. Mieti jos yöllä sattuu jotain, hoitajan vastuu on valtava!
Ja minun mielestäni 5 e/tunti on naurettavaa lastenhoitotyön aliarvioimista. Ihmisellä on vastuu teidän lapsistanne ja kodistanne!!! Siivoojalle olette valmis maksamaan moninkertaisesti, eikö vaan?
Eli mitä enemmän hoitajalle maksaa, sitä paremmin hän hoitaa lapsia? Kannattaisi sitten varmaan maksaa 50 e/h, niin lapsille ei varmasti tapahdu mitään!
Naapurustosta tule viikonloppuna lukiolainen tyttö meille lapsenvahdiksi (3v. ja 6v. lapset) n. 5h, jotta pääsemme hautajaisiin mieheni kanssa kahden. Mikäköhän olisi sopiva tuntitaksa maksaa hänelle? Teen ruoat ym.valmiiksi. Muistan, että itse sain lukioikäisenä 20mk tunnilta, mutta ajat on muuttuneet... :)