Kannattiko ero? Kokemuksia

Kannatti. 10v erosta ja ikinä ei ole kaduttanut. Ainut mikä kaduttaa on se, että mietin eroa liian pitkään.

[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 20:23"]Ap. Oletko tullut koskaan ajatelleeksi, että ihminen ei halua edes itselleen myöntää tehneensä virhevalintoja silloin, kun on kyse isoista elämänvalinnoista. Esimerkiksi aniharva myöntää katuvansa vaikkapa lasten hankkimista tai juuri avioeroa. 

Ja nyt tarkoitan siis valintoja, jotka ovat käytännössä peruuttamattomia. Alanvalinta, työpaikan tai asuinpaikan valinta ovat sellaisia, että niitä voi katua ja vaihtaakin, mutta lapsista on paha päästä eroon ja avioeroakaan voi olla vaikea perua, jos se siippa on jo toisella kierroksella.

On siten aika varmaa, että tällaiseen ketjuun ei tule kamalasti avioeroa katuvien kommentteja. Varsinkaan, kun kysymyksen muotoilusi on sellainen, että kysyt siltä, joka itse on halunnut erota.

Jos taas kysytään vaikkapa jätetyltä osapuolelta, kommentit voisivat olla tyystin toisenlaisia.

Ja voi olla, että osa myös alitajuisesti kieltäytyy myöntämästä edes itselleen mitenkään kaipaavansa entiseen. 

Itselläni on sisar, joka on minua vaik pari vuotta vanhempi. Olemme hyvin läheisiä. Sisar erosi miehestään 20 vuoden liiton jälkeen. Lapset olivat varhaisteinejä ja teinejä. Kyllä se oli rankka prosessi, jota sisko aina vieläkin herkkänä hetkenä itkee. Toisaalta ajoittain taas saattaa sanoa, että olipa hyvä, että pääsi siitä paskiaisesta eroon. Ei, miehessä ei ollut isompaa vikaa, vaan ero oli klassinen "ollaan kasvettu erilleen". Hän voisi siten yhtenä päivänä kirjoitta tähän ketjuun katuvansa avioeroa, toisena taas uhota, että oli paras mahdollinen ratkaisu. 

Mitään ehdotonta varmuutta tai pelkäsrään hyvää tai pahaa ratkaisua harvoin on olemassakaan. Eroat, jos sen hyödyt painavat vaakakupissa enemmän kuin haitat. Silti voi olla, että jos rehellisesti osaat myöhemmin puntaroida asiaa, haittojen määrä VOI olla kasvanut hyötyjä isommaksi. Tai sitten ei. Semmoista se on elämässä, että varma et voi mistään olla loppuelon ajaksi.

Rohkeutta tehdä valintoja siitä huolimatta - tai ehkä juuri sen ansiosta. Kun tajuat, että saatat joka tapauksessa mhöhemmin katu, päätätä niin tai näin, ehkä et edes kuvittelemaan löytäväsi täydellistä ratkaisua, kunhan "riittävästi harkitset".
[/quote]

Kiitos, eikai elämässään voi edetä mihinkään jos ei luota itseensä ja pelkää jokaisen asian kohdalla myöhemmin katumista. Viisaasti kirjoitit. -Ap

Kaduin ja niin katui mieskin. Palasimme yhteen muutaman kuukauden päästä. En kuitenkaan kadu eroa, sillä se teki todella todella hyvää. Erosimme vain siksi, että kyllästyttiin, ei oikein tiedetty mitä tehdään yhdessä. No ero sen näytti kun aloimme molemmat kaipaamaan toisiamme, rakastuimme uudelleen. Nyt tiedämme, että vaikka on vaikeaa ei kannata "heti" luovuttaa :) Sinulle kyllä neuvoisin eroa koska nuo tunteet eivät kuulosta normaalilta.

[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 20:23"]

Ap. Oletko tullut koskaan ajatelleeksi, että ihminen ei halua edes itselleen myöntää tehneensä virhevalintoja silloin, kun on kyse isoista elämänvalinnoista. Esimerkiksi aniharva myöntää katuvansa vaikkapa lasten hankkimista tai juuri avioeroa.

[/quote]

Samaa ajattelin. Ap saa kysymykseen toivomiaan positiivisia vastauksia. Kukkaan naimisiin mennyt ei kadu naimisiian menoaa, eikä kukaan eronnut kadu eroaan. Jos katuisi tilaa jossa on nyt, myöntäisi että on mokannut.

En muista kenenkään sanoneen katuvansa eroa.

Hyvää: oma olo on helpottunut, riitely on vähentynyt 1x/h --> 1x/vk (lasten asioita hoidettaessa), stressiperäiset selkäkivut helpottivat, energiaa on enemmän, lasten kanssa olemiseen pystyy keskittymään, lasten ei tarvitse kuunnella riitelyä ja oppia huonoa parisuhdemallia, kukaan ei hauku minua, lasten isä saa nukkua öisin eikä raivoa lapsille ainakaan niin paljoa, saan järjestää kotona asiat parhainpäin, kukaan ei valita jos jää vaatteita lattialle tai ruokaa vanhenemaan jääkaappiin, minulla on jonkin verran vapaa-aikaa kun lapset ovat isällään, negatiivinen tunnelma kotoa on poissa, tulevaisuus näyttää valoisalta kun ei ole pahan olon kahleessa kiinni, mukava mennä töistä kotiin lasten kanssa, vastuu ja vapaus vain itsestä ja lapsista - ei toisen aikuisen hoitamisesta tai kasvattamisesta.

Huonoa: rahasta voi tulla välillä tiukkaa. Juhlapyhien viettäminen on vielä kysymysmerkki. Appivanhemmat raivoissaan mutta siitähän minun ei tarvitse välittää. 

Suositus: käykää muutama käynti TUNNEKESKEISESSÄ PARITERAPIASSA. Selvittäkää, ovatko ongelmat ratkaistavissa niillä keinoin. Jos eivät ole, tai puoliso ei lähde kokeilemaan, vastaus on ilmeinen.

Olen itse myös miettinyt eroa. Kaikki pitäisi aloittaa alusta. Asunnon hankinta yms. Mietin eroa koko ajan. Rakastan kyllä miestäni, mutta vastarakkautta en saa. / en huomaa. Miehelle on tärkeää sukulaiset ja ystävät ja hän viettääkin paljon aikaa puhelimessa heidän kanssaan. Olen vähän turhautunut siihen, olenko liian vaativa? Onko syy minussa? Kaipaisin enemmän läheisyyttä ja yhdessä oloa, mutta keskustelukin katkeaa usein puhelimessa oloon. Olisi varmaan hyvä ottaa ainakin aikalisä. Ollaan oltu naimisissa 28 vuotta ja ajat ovat olleet melko onnellisia, mutta nyt kun on enemmän aikaa toisillemme, se aika kuluukin aivan johonkin muuhun. En kaipaa mitään lahjoja tai muuta sellaista, mutta sain ruusun yhtenä päivänä häneltä,  jälkeenpäin kuulin, että se olikin lohdutuspalkinto. Hän oli ostanut ruusun myös ystävälleen. Olin niin pettynyt. Olen alkanut usein olla pahantuulinen ja äkäinen hänelle. Haluan sivullisen ja puolueettoman kommentin olenko ihan hakoteillä. Kannattaako minun enää uhrata hänelle aikaa?

Tuossa olikin yksi viisas mietintä elämänvalinnoista. Luin itse Kiaanmaan erokirjaa ennen eropäätöstä. Yksi tärkeä juttu selvittää on oman pahan olon syy. Se kun voi johtua myös itsestä: on eniten tyytymätön omaan elämään, itseen, ja kääntää tuon siihen lähimpään. Tuollaisessa tapauksessa elämähän ei helpotu kun toinen viereltä häviää kun ongelma on itsessä. Jos ongelma on oikeasti siinä parisuhteessa: halutaan ihan eri asioita, ei osata olla toisillensa rakastavia ja arvostavia vaan enemmänkin molemmat halveksivat toisiaan ei varmaan yhdessäolo ole kummallekaan hyvästä. Kun on analysoinut plussat ja miinukset rehellisesti, miettinyt itsensä, ja miettinyt realistisesti myös sitä selviämistä eron aikana ja jälkeen kannattaa tehdä ratkaisu: jään tai lähden, puolivälissä on turha kauaa roikkua. Itse lähdin tuon pohdinnan jälkeen enkä ole katunut. Henkisesti on vieläkin joutunut käymään surutyötä erosta, onhan se iso muutos ja suuri henkinen pettymys kun on toisin elämänsä ajatellut. Mutta siitä selviää ja oppii kun ei kaikkea yritäkään laittaa sen toisen syyksi vaan näkee oman osuuden liiton kariutumisessa.

Erosta selviämisen suhteen olen varmaan etuoikeutettu, koska olen hyvätuloinen ja luonteeltani positiivinen. Aika nopeasti arki sujui mukavasti, työnjako ex-miehen kanssa lasten suhteen saatiin sovitettua myös lapsia hyvin vähän stressaavaksi. En missään vaiheessa luhistunut vaikka surinkin iltaisin kun lapset nukkuivat, olin paljon jo surrut etukäteen eroa pohtiessani. Nyt kolme vuotta erosta elämää soljuu hyvin uusilla urilla.

Vasta eron jälkeen tajusin, että jatkuva lapsille karjumiseni johtui huonosta olosta. Ero oli helpotus, ja lapsetkin huomauttivat, että olen paljon kivampi nyt. Lapset kyllä kärsivät erosta todella paljon, itkivät isän perään usein. Sitä olen katunut, etten minä eikä silloinen puolisoni tehneet mitään suhteemme eteen tai pelastaaksemme sen. Lopulta oli liian myöhäistä, siinä vaiheessa kun on jäljellä vain inho, on mahdotonta pelastaa liittoa.

Tässä ketjussa tosiaan jättäjät kuvailevat eroa, niin kuin joku kirjoitti. Ja suurin osa naisia. Itsellä kaksi pitkää suhdetta. Molemmat suhteet päättyivät naisen ratkaisuun. Avioliitto, jossa olin 35 vuotta, päätyi siis eroon. Toinen pitkä suhde 11v. päätyi eroon maaliskuussa 2025. Ero tapahtui yllättäen, kun sain aivoverenvuodon. Ehkä nainen katsoi, että sairas vanha mies ei anna hänelle mitään muuta kuin vastuuta. En tiedä, kun ei ole kertonut. Tämä ensimmäinen ero on nyt 10v. jälkeen keskusteltu ja eron ottanut sanoo katuvansa sitä. On katunut jo heti eron jälkeen. Selittää eroaan vaihdevuosilla, jotka saavat hänen mukaansa naiset tekemään "päättömiä" asioita. Siis kaikkea kivaa ja uutta jännittävää ja vapautta. Tiedä sitten, jos 10v. jälkeen tämä toinenkin puoliso kertoo syynsä lähtöön. Nyt ei informaatiota saa. Ensimmäinen ero meni kivuttomasti ja nopeasti. Kaksi viikkoa ja asunto myyty, uusi nainen löydetty ja elämä jatkui. Tämä toinen ero ottaa koville. En saa oikein mitään aikaiseksi. Ikä tekee tehtävänsä. Taistelen mielessäni sen kanssa, että taivunko muiden vanhusten kanssa terveyskeskuksen jonoihin, vai yritänkö kolmannen kerran. Mutta ehkä tämäkin helpottaa kun saan päätöksiä tehtyä. Yksi on jo tehty. Suunnittelen asuntoa alueelle, jossa ovat lapseni ja lapsenlapset. Joku vaisto kuitenkin kertoo, että istuminen jossakin asunnossa odottaen lapsenlasta käymään ei vielä riitä minulle. Aika näyttää, miten käy.

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa tosiaan jättäjät kuvailevat eroa, niin kuin joku kirjoitti. Ja suurin osa naisia. Itsellä kaksi pitkää suhdetta. Molemmat suhteet päättyivät naisen ratkaisuun. Avioliitto, jossa olin 35 vuotta, päätyi siis eroon. Toinen pitkä suhde 11v. päätyi eroon maaliskuussa 2025. Ero tapahtui yllättäen, kun sain aivoverenvuodon. Ehkä nainen katsoi, että sairas vanha mies ei anna hänelle mitään muuta kuin vastuuta. En tiedä, kun ei ole kertonut. Tämä ensimmäinen ero on nyt 10v. jälkeen keskusteltu ja eron ottanut sanoo katuvansa sitä. On katunut jo heti eron jälkeen. Selittää eroaan vaihdevuosilla, jotka saavat hänen mukaansa naiset tekemään "päättömiä" asioita. Siis kaikkea kivaa ja uutta jännittävää ja vapautta. Tiedä sitten, jos 10v. jälkeen tämä toinenkin puoliso kertoo syynsä lähtöön. Nyt ei informaatiota saa. Ensimmäinen ero meni kivuttomasti ja nopeasti. Kaksi viikkoa ja asunto myyty, uusi nainen löydetty ja elämä jatku

Kadutko, että otit puolisoksesi nuoremman naisen, jota ei kiinnosta toimia papparaisen omaishoitajana? Kadutko, ettet ollut ensimmäisessä liitossa vaimollesi parempi kumppani  jottei hän olisi lähtenyt?

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa tosiaan jättäjät kuvailevat eroa, niin kuin joku kirjoitti. Ja suurin osa naisia. Itsellä kaksi pitkää suhdetta. Molemmat suhteet päättyivät naisen ratkaisuun. Avioliitto, jossa olin 35 vuotta, päätyi siis eroon. Toinen pitkä suhde 11v. päätyi eroon maaliskuussa 2025. Ero tapahtui yllättäen, kun sain aivoverenvuodon. Ehkä nainen katsoi, että sairas vanha mies ei anna hänelle mitään muuta kuin vastuuta. En tiedä, kun ei ole kertonut. Tämä ensimmäinen ero on nyt 10v. jälkeen keskusteltu ja eron ottanut sanoo katuvansa sitä. On katunut jo heti eron jälkeen. Selittää eroaan vaihdevuosilla, jotka saavat hänen mukaansa naiset tekemään "päättömiä" asioita. Siis kaikkea kivaa ja uutta jännittävää ja vapautta. Tiedä sitten, jos 10v. jälkeen tämä toinenkin puoliso kertoo syynsä lähtöön. Nyt ei informaatiota saa. Ensimmäinen ero meni kivuttomasti ja nopeasti. Kaksi viikkoa ja asunto myyty, uusi nainen löydetty ja elämä jatku

Siis haet itsellesi omaishoitajavaimoa ja maksajaa, ettei sinun tarvitse jonottaa terveyskeskuksen käytävällä?

Miksi kukaan tällaista diiliä haluaisi?

Kyllä. Oli kriittiset syyt päättää avioliitto, mm. patologinen valehtelu, väkivalta, kyvyttömyys kantaa vastuuta. Ei ole ero kaduttanut hetkeäkään.

Kyllä. En enää itke (paitsi joillekin muistoille), ja muutenkin asiat hyvin. 

Miehistä ei ole koskaan ollut minulle ihan hirveästi taloudellista hyötyä, joten sillä saralla ei muutoksia.

Tykkään, kun ei tarvitse käyttää ehkäisyä ja saan olla kehoni kanssa juuri niin kuin se on, ilman että sitä esineellistetään tai välineellistetään mihinkään.

Oma rauha ja koti ovat myös hienoja asioita.

Jonkun verran somessa joudun altistumaan eroisien postauksille, mutta todellisuuteni on muuten melko mies-vapaa. Se on kyllä todella hyvä juttu monessakin mielessä. 

Kyllä ero kannatti. Molemmat pääsivät toteuttamaan omaa elämäänsä siten, kuin olivat sen itselleen halunneet. Naiselle se tosin tarkoitti rakastamastaan miehestä irtautumista, jotta sai oman lapsiperheen. Mies sai jatkaa vapaata ja aika vauhdikasta elämäänsä yritysmaailmassa, ilman perheen tuomia velvollisuuksia. Sydänsurujen jälkeen, molempien elämä jatkuu.

Kaksi kertaa ollaan erottu miehen kanssa ja kumpikaan ero ei todellakaan kannattanut 😄 Yhdessä ollaan ja pysytään.

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa tosiaan jättäjät kuvailevat eroa, niin kuin joku kirjoitti. Ja suurin osa naisia. Itsellä kaksi pitkää suhdetta. Molemmat suhteet päättyivät naisen ratkaisuun. Avioliitto, jossa olin 35 vuotta, päätyi siis eroon. Toinen pitkä suhde 11v. päätyi eroon maaliskuussa 2025. Ero tapahtui yllättäen, kun sain aivoverenvuodon. Ehkä nainen katsoi, että sairas vanha mies ei anna hänelle mitään muuta kuin vastuuta. En tiedä, kun ei ole kertonut. Tämä ensimmäinen ero on nyt 10v. jälkeen keskusteltu ja eron ottanut sanoo katuvansa sitä. On katunut jo heti eron jälkeen. Selittää eroaan vaihdevuosilla, jotka saavat hänen mukaansa naiset tekemään "päättömiä" asioita. Siis kaikkea kivaa ja uutta jännittävää ja vapautta. Tiedä sitten, jos 10v. jälkeen tämä toinenkin puoliso kertoo syynsä lähtöön. Nyt ei informaatiota saa. Ensimmäinen ero meni kivuttomasti ja nopeasti. Kaksi viikkoa ja asunto myyty, uusi nainen löydetty ja elämä jatku

Siis omaishoitajaako etsit?

Se ettei sinulle kerrota eron syitä paljastaa, että sinua pelätään.

Kannatti, luottamuksen voi menettää vain yhden kerran parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva kuulla enemmän kokemuksia, olen voinut huonosti tässä suhteessa jo pitkään, mutta jännittää miten jatkossa pärjää. Ap

Voit paremmin yksin, vaikka olisit 100x köyhempi. Huono parisuhde vie tosi paljon energiaa ja itselle esimerkiksi tuli pahoja vatsavaivoja, jotka hävisivät eron jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Ap. Oletko tullut koskaan ajatelleeksi, että ihminen ei halua edes itselleen myöntää tehneensä virhevalintoja silloin, kun on kyse isoista elämänvalinnoista. Esimerkiksi aniharva myöntää katuvansa vaikkapa lasten hankkimista tai juuri avioeroa. 

Ja nyt tarkoitan siis valintoja, jotka ovat käytännössä peruuttamattomia. Alanvalinta, työpaikan tai asuinpaikan valinta ovat sellaisia, että niitä voi katua ja vaihtaakin, mutta lapsista on paha päästä eroon ja avioeroakaan voi olla vaikea perua, jos se siippa on jo toisella kierroksella.

On siten aika varmaa, että tällaiseen ketjuun ei tule kamalasti avioeroa katuvien kommentteja. Varsinkaan, kun kysymyksen muotoilusi on sellainen, että kysyt siltä, joka itse on halunnut erota.

Jos taas kysytään vaikkapa jätetyltä osapuolelta, kommentit voisivat olla tyystin toisenlaisia.

Ja voi olla, että osa myös alitajuisesti kieltäytyy myöntämästä edes itselleen mitenkään kaipaavansa ent

Siis ylipäätään miehen kanssa yhteen meneminen on virhe, jos tulee toimeen omillaan. 

On äärimmäisen epätodennäköistä, että nainen olisi onnellinen tai edes tasapainoinen suhteessa mieheen.

Ainoa syy tälle on se, ettei tiedä elämästä yksin tai tiedä elämästä miehen kanssa, sekä se että kuvittelee ydinperheen olevan lapsille ideaali kasvuympäristö.

Mutta kun se ei todellakaan aina ole. Moni eronnut on sitä mieltä, että lastenkin kanssa pärjäsi paremmin yksin. 

Miehen energia on hyvin erilainen kuin naisen. Katsokaa naisten sisustamia koteja, miesten sisustamia koteja. Naisten tekemää taidetta, miesten tekemää taidetta. Naisten tuotoksia (mm. lapset), miesten tuotoksia (rakennukset, mekaniikka, elektroniikka). 

Heidän seksuaalinen käytöksensä ja halunsa ovat erilaiset. Miehet ovat siittäjiä, naiset hoivaajia. Äitiys on naisen seksuaalisuutta.

On hyvä rakentaa elämänsä perusta itsenäiseksi ja vakauttaa se. Sieltä käsin tapailla miehiä siinä määrin ja niissä merkeissä, missä se tuntuu hyvältä.

Omalla kohdallani nuo tapahtumat ovat olemattomat. Kahvilassa joskus käydessäni on samanaikaisesti miehiä omissa porukoissaan. Ei heidän olemassaolonsa minua häiritse, mutta en jaksaisi kuunnella heidän juttujaan. Joskus jotain ohimennen kuulee ja se "riittää".