Lue keskustelun säännöt.
Onko kukaan koskaan tuntenut vihaa lastaan kohtaan?
09.09.2012 |
Minä tunnen.Poikani on jo isompi lapsi eli ei mikään taapero tai tarhaikäinen.
Jaksaa käydä hermoille. Teen oikeasti ihan kaikkeni häntä kohtaan, jopa niin paljon, että muut lapset joutuvat olemaan vähemmällä kaikessa ja se sapettaa, aukoo päätään kaikille eikä osallistu mihinkään kotityöhön, vaikka aloittaakseen edes omasta sängystään.
Kiristää asioilla, uhkailee soittaa sossuun ja valehdella sinne jotakin jos ei saa sitä tai tätä.
En todellakaan anna periksi, vaan olen nyt soittanut itse soskuun ja pyydän apua lastensuojelun kautta. Tää vaan tuntuu kestävän enenkö mitään tapahtuu tai kukaan edes antaa jonkin ajan jonnekin.
Poika on aiemmin huutanut vihaavansa mua. Reagoi tosi vahvasti ihan mielestäni tavallisiin rajoihin.
Pelaaminen arkena loppuu niin,että kympiltä ollaan sängyssä iltapala syöneenä. Viikonloppuisin on saanut valvoa. Jakaa huoneen veljensä kanssa, joten unirauha on hänellekin annettava. Omaa huonetta en enään pojalle tee sillä silloin hän eristyy tyystin, kokeiltu on. Hän ei pyöri kaduilla, pelaa paljon ja kavereita hänellä on paljon. Kavereiden kanssa on yhteyksissä joka päivä ainakin netin kautta, puhuvat samaan aikaan kun pelaavat. Kaveritkin on fiksuja poikia. Eli mitään sellaista "tyypillistä" ongelmanuorta meillä ei asu, koulukin sujuu.
En vaan jaksa sitä kiristystä, väheksymistä, vertailua (vertailee mua joihinkin varakkaisiin kavereiden vanhempiin, itse en ole varakas vaan pienet tulot sairauden vuoksi). Olen silti ostanut hänelle kalleinta mitä markkinoilta löytyy, mitä tulee tietotekniikkaan ja vaatteisiin. Silti haukkuu niitä parin euron jutuiksi ja ostelu saa nyt loppua ellei itse ala ns. tienaamaan niitä.
Olen muutamien kuukausien aikana laittaanut hänen asioihin rahaa arviolta 7000e. Kallista hän on vaatinut siksi kun muillakin on, että muuten irvaillaan. Tiedän, että näillä hänen kavreillaan todellaki on, mutta en usko heidän ilkeästi irvailevan jos omalla pojalla ei ole samaa, ovat sen verran aitoja ystäviä.
Olen tuntenut poikani vuoksi itseni ihan mitättömäksi, ääliöksi, hulluksi... kaikkea mahdollista. Hän ei pyydä anteeksi ellei samassa lauseessa pyydä lisää jotain, kuten uudet kuulokkeet. Ei mun muut lapset ole tuollaisia, tyttökin, joka on lähes yhtä vanha on ihan erilainen. Rakkautta on vanhin poika saanut ja huomiota paljon, mutta enään en vaan jaksa eikä oikeastaan kiinnosta aina vaan halata ja kanustaa
haukkumisien jälkeen. Nyt alan jo tuntemaan vihaa kun pilaa kaikkien perheessä olijoiden tunnelman.
Tiedän, että poika varmaan pohjimmiltaan kaipaa läheisyyttä, mutta nyt on tultu tilanteeseen missä en enään pysty ja siksi avunpyyntö. Muille lapsille mulla kyllä riittää halua ja voimia olla lähellä oleva edelleen.
Olen sitä paitsi yrittänyt suhtautua rauhallisesti huutojen ja haukkujen jälkeen ja mennyt viereen ja kysynyt mistä oikeasti kenkä puristaa, tarjonnut aikaani ja silitellyt. Ei auta.
Kai pojalla vaan teini-ikä ja on erittäin ehdoton/mustavalkoinen vielä ajatusmaailmaltaan, mutta jotain konsteja ja keinoja hänen kanssaan tarvitsen , jotta tilanne paranisi.
Hän haukkuu minua kavereilleen ja vääristelee asioita tai jopa valehtelee. Tiedän kun olen kuullut hänen puhuvan, samoin pari kertaa pikkuveljensä tullut sanomaan, että vanhin keksii juttuja puhelimessa meistä.
No, sekin lohduttaa jos joku muukin käynyt vastaavia tunteita läpi lapsensa suhteen eli vihaa. Kuka auttoi, mikä pelasti?
Mitä elämä sen jälkeen?
Kiitos etukäteen vastauksesta ja kiitos kun jaksoit lukea.
Kommentit (2)
Olen hakenut apua aiemminkin ja tuloksena oli add-diagnoosi, mutta lääkitystä ei voi pojalleni antaa sillä hänen kroppa ei niitä kestä.
Lapsia tulee kohdella tasapuolisesti, mutta silti ikätarve huomioiden. 2-vuotiaalla ei ole samoja tarpeita eikä siksi tarvitse rahan jakaantua juuri nyt tasan, vaan se, että hekin saavat sitten kun ovat vastaavassa iässä. Näin on minulle ammatti-ihmisetkin sanoneet. Silti tiedän, että pojalla tuo on nyt ylittänyt rajan ja siksi haen apua. Materiaa en ole pitänyt ratkaisuna enkä korvikkeena läheisyydelle, mutta pojalla on vaan tuota myöten vääristynyt rahan arvo. Siksi hänen tuleekin alkaa itse opettelemaan rahan käyttöä vastuullisesti. Olen miettinyt vaatteisiin kk-rahaa, jolla tulee pärjätä ja olen tehnyt selväksi ettei hän tule nyt saamaan enempää tekniikkaa ellei itse hommaa. Jos uutta haluaa niin voi myydä itse vanhan ja hommata erotuksen työllä.
Poika vaan ei tunnu sietävän auktoriteettia ollenkaan vaan vaatii jokaiseen kotityöhön perusteluja miksi hänen muka täytyis jne.
En jaksa vääntää ja siksi teen paljon puolesta, vaikka se onkin virhe. On helpotus, että tiedän saavamme apua jossain vaiheessa asioihin.
Olen jopa miettinyt, että poika menisi edes kerran kk:ssa sijaisperheeseen näkemään miten muillakin lapset osallistuu kotitöihin. Koti on kaikkien ja sen siisteyden ylläpitäminen kuuluu kaikille..
Pojan isä on kuollut jo silloin kun poika oli vauva, joten isää en voi pyytää apuun. Aviopuoliso mulla on toki, mutta muutenkin sellaiset suhteet kuten suhde isäpuoleen on herkempää riidalle niin komentamisen päävastuu kuuluu minulle. Näin on myös asiantuntijat neuvoneet.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että ostat hänelle kalleinta mitä löytyy.
Perheen lapsia pitää kohdella samanarvoisesti ja en usko että tämä toteutuu teillä. Oletko tuhlannut 7000 euroa muihin samalla aikavälillä tai vaikka puolen vuoden aikana?
Pojalle on tehtävä selväksi (olisi pitänyt jo aikapäiviä tehdä) että perheet ovat erilaisia eikä perheitä tule verrata keskenään. Onnellisuus tulee muusta kuin materiasta jne.
Sanot pojalle että opiskelee sellaisen ammatin että on varaa itsensä hankkia haluamiansa tarvikkeita. Nyt opiskeluaikana kesätöihin ja ottakoon kouluaikaan ilta- ja viikonlopputöitä rahoittaakseen kalliita toiveitaan. Sinun velvollisuus on opettaa pojalle elämän realiteetit. Itkupotkuraivareilla ei saa meillä mitään.
Yrität saada poikasi tyytyväiseksi materialla ja kait nyt ymmärrät ettei se ole ratkaisu hänen tai teidän välisiin ongelmiin.
Lapset ovat yksilöitä. Luonne ja temperamentti vaihtelee.
On hyvä että olet hakenut apua. Kerro minkä ikäinen poika on. Ehkä apua olisi pitänyt hakea jo kauan sitten.
Itsellänikin on haastava teini-ikäinen jolla on ollut todella vaikea murrosikä ja haateita riittää edelleen. Olemme avun piirissä. Nuori käy nuorisopsykiatrian klinikalla terapiassa.