Lue keskustelun säännöt.
Kolmas lapsikin poika - tunnen surua ja pettymystä!
08.09.2012 |
Olen aina toivonut edes yhtä tytärtä. Nyt lapsilukumme on täynnä eikä meillä tule olemaan kuin poikia. Rakastan poikiani ja tiedän että tulen rakastamaan tätä kolmattakin, mutten voi pettymyksen tunteille mitään. Kuin pala minusta olisi kuollut.
Ystäväpiirissämme kaikilla on molempia ja kadehdin kuinka äidit lähtevät tytärten kanssa shoppailemaan tms ja isät poikien kanssa vaikka pelaamaan futista. Ja tiedän että tulevaisuudessa nämä tilanteet jatkuvat: äitien ja tytärten viikonloppureissut, tyttären häät, tyttären raskaus ja lapset...
Ryven nyt itsesäälissä ja haluaisin vain nousta tästä ja nauttia viimeisestä odotuksesta. Mikä tähän auttaa???
Kommentit (102)
mulla on tyttäriä ja itse tykkään shoppailla mutta koskaan en ole ajatellu sillälailla että tytöistä sais shoppailuseuraa. Se kun yleensä tietää hurjaa rahanmenoa äidille:D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tänee paasaamaan miten on ylpeä pojistaan ja harmittaa kun yksi onkin tyttö :D
NIIN LÄPINÄKYVÄÄ TEKSTIÄ HARMISTUNEELTA PELKKIEN POIKALASTEN ÄIDILTÄ!
Itselläni kun on molempia niin tiedän että jostain kokemuksesta jää vaille jos saa vain toista sukupuolta. Rakkaita ne lapset varmasti ja toivottavasti silti on...
t. 2*tyttö ja 1*poika
ja tietty vähän kirpaisi kun kuulin että kolmaskin lapsi on poika, mutten antanut periksi! Nyt on ihanaa kun saan olla perheen "prinsessa" !!!! Pojat osaa huomioida mua "tyttönä" ja kohtelee mua "prinsessana". En edes tiedä tai haluaisi olla tyttölapsen äiti. Tytöt kun ovat aika laila hankalampia kuin pojat, vai onko meille sitten siunaantunut ne suloisimmat pojan kappaleet? Ehkä sitten mummona saan kokea olla tyttölapsen mummi?
voihan poikasi osoittautua transsukupuoliseksi, niitä on kuule paljon tässäkin maassa!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Transsukupuolisuus
Jos poikasi onkin loppujen lopuksi tyttö, niin hänen kanssaan pääset shoppailemaan mekkoja ja kenkiä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä on kaksi poikaa ja kaksi tyttöä ja mun sekä tuttavieni kokemuksella kyllä pojat ovat hankalampia tapauksia :D ihan selkeästi!
tyttöjen hankaluudesta. Itsellä kaksi tyttöä sekä poika. Tuttavien kanssa usein tästä keskustellaan miten poikien kanssa saa vääntää tuhannen ja sata kertaa samoista asioista kun taas meilläkin tytöt ovat aina olleet sopeutuvaisempia ja suoraan sanoen kiltimpiä. Samoin sivusta seuranneena väitän että useimmat tuttavat ovat pulassa poikiensa käytöksen kanssa kun taas tytöt hoitavat kiltisti osansa ja ovat rauhallisempia.
Olisiko tämä tyttölasten väitetty hankaluus jokin poikalasten mammojen keksimä urbaani legenda?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yhteydessä päiväkotiin tai kouluun tyttölasteni huonon käytöksen vuoksi kun taas useimmat tuttavat tekevät sitä enemmän tai vähemmän poikiensa kanssa...että se siitä poikalasten helppoudesta!
ja tietty vähän kirpaisi kun kuulin että kolmaskin lapsi on poika, mutten antanut periksi! Nyt on ihanaa kun saan olla perheen "prinsessa" !!!! Pojat osaa huomioida mua "tyttönä" ja kohtelee mua "prinsessana". En edes tiedä tai haluaisi olla tyttölapsen äiti. Tytöt kun ovat aika laila hankalampia kuin pojat, vai onko meille sitten siunaantunut ne suloisimmat pojan kappaleet? Ehkä sitten mummona saan kokea olla tyttölapsen mummi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä kadulla asuu yli 20 lasta enkä muista että olisin ikinä käynyt komentamassa tyttölapsia pois pahanteosta kun taas poikia saa olla vahtimassa ja komentamassa koko ajan.
Tänä kesänä olemme joutuneet ihan tosissaan naapurin kanssa miettimään tapaa jolla saisivat poikansa kuriin ettei meillä olisi aina pensaat tuhottuna tai postit leviteltynä pitkin katuja. Pojat myös koko ajan tuntuvat kiusaavan tyttöjä ja häiritsevän.
Että mitä tyttölasten vaikeuteen tulee niin veikkaisin kyllä että ovat keskimäärin poikiin verrattuina enkeleitä...
Ei se että saa tytön tarkoita automaattisesti yhteisiä shoppailu- ja kampaamoreissuja, ym. naistenhömppää. Oletkos koskaan ottanut huomioon, että lapset, tytötkin, ovat YKSILÖITÄ omine haaveineen ja kiinnostuksenkohteineen?
Minulla on esikoistytär, joka VIHAA shoppailua, kaikkea vaaleanpunaista, on pienestä asti kieltäytynyt käyttämästä mekkoja jne.
Hän ei oikeastaan kiinnostuksen kohteiltaan eroa poikalapsesta lainkaan.
Millainen pettymys tällainen tytär sitten sinulle olisi?
Jospa annat olla ja olet kiitollinen kolmesta ihanasta pojasta? Pojastakin voi saada sitä shoppailuseuraa...
En voi mitään sille, että pidän tuollaista kategorista ajattelua hieman lapsellisena...
"Tahdon tytön joka leikkii nukeilla ja prinsessaa ja haluaa shoppailla"....
Entäs kun se tyttö ei halua tehdä tuollaista? Onko hän sitten "huono tyttö"?
kuten minä, joka pitkään toivoin jostain kumman syystä tyttöä, sain kolme poikaa. Jossain vaiheessa tajusin, että toivoin kovasti nimenomaan itseni kaltaista tyttöä... ja sellaisa on melkoisen vähän, ainakin kun katselee noita ystävien ja sukulaisten tyttölapsia.
En siedä prinsessahörhellyksiä ja aivottomia Bratz- ja barbie-hörinöitä, saati mitään ällöttäviä kimittäen dubattuja Keiju-leffoja sun muita.
Eli ei olisi ollut kovin reilua syntyä perinteiseksi tytöksi meidän perheeseen... POikien kanssa on ihanaa katsella toiminta- ja scifi-leffoja, joita rakastan, ja joita onneksi poikanikin rakastavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sille ikuiselle "tyttö pitää saada" ja "pojat on kamalia" on se, että tyttöjen äidit eivät pysty ymmärtämään sitä asiaa, että äidin ja pojan välit voivat oll avähintääkin yhtä läheiset ja lämpimät elleivät vielä paljon syvällisemmätkin kuin äidin ja tyttären.
Itselläni on kolme poikaa ja kävin tuon saman tuskan läpi kolmatta odottaessani. Tuska keski kolmisen vuotta mutta sitten vähitellen se laimeni. Nyt pojat ovat kaikki koululaisia ja olen heistä vain ja ainoastaan suunnattoman ylpeä! Meillä on upeat välit, teemme ja puhumme paljon yhdessä -tytöt tuntuvat tosi typeriltä, pinnallisilta ja rasittavilta etenkin tässä teini-iän kotkotuksessa.
Ainoa asia, mikä harmittaa ihan pikkuisen, on se, että mieheni ei saa kokea tyttären saamista ja ylipäätään tyttöelämää, jonka itse kuitenkin lapsena koin siskoni kanssa. Itse olen myös harrastuksissa ja koulumaailmassa sekä töissä niin paljon tekemisissä tyttöjen kanssa, että kotiin en heitä enää kaipaa -pojat ovat poikia, mutta paljon välittömämpiä ja ihanampia (siis keskimäärin ;).
Tsemppiä ap! Tunteesi on sallittu ja olemassa ja se menee ohi! Opit rakastamaan poikiasi ja olemaan heistä suunnattoman ylpeä. Kolmen tytön äitinä et tulisi p ääsemään lähellekään tätä olotilaa. Ja jos haluat nopeasti helpotusta tuskaan, pokkaa poikakolmikko reissuun ja lähtekää vaikka jonnekin Aasiaan tai muualle pois Euroopasta -taatusti ihaillaan kolmen pojan äitiä!
pojan kanssa. Voit viettää äiti-poika viikonloppuja. Pojat voivat myös haluta harrastaa "tyttöjen" juttuja. Mikään ei takaa, että tyttäresi täyttäisi sinun unelmat. Tytär ei ehkä halua kuulua kirkkoon ja ei halua kirkkohäitä tai haluaa vain pienet häät tai ei pidä koko häitä. Voi olla, että jos tyttärellä olisi häät, niin ne menisi pieleen.
Murehtimisen sijaan keskity siihen mitä sinulla on. Ymmärrän tuskasi ja ei se ole hävettävää. Kaikki pettyvät joskus asioihin, mihin ei olisi niin sanotusti luvallistakaan pettyä. Silti on parempi ajatella asioita, jotka olet saanut ja elää sitä elämää, missä olet kuin haikailla muiden elämää. Meiltä kaikilta puuttuu jotain, mikä muilla on paremmin. Älä anna näiden asioiden tehdä itsestäsi onnetonta. Se olisi väärin itseäsi ja perhettäsi kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yhteydessä päiväkotiin tai kouluun tyttölasteni huonon käytöksen vuoksi kun taas useimmat tuttavat tekevät sitä enemmän tai vähemmän poikiensa kanssa...että se siitä poikalasten helppoudesta!
Oma poikani on saanut läpi päiväkoti- ja koulu-uransa sekä muulta tuttavapiiriltä vain ja ainoastaan kiitosta hyvästä ja empaattisesta käytöksestään ja luonteestaan.
En voisi ylpeämpi olla omasta pojastani,
enkä tosiaan kaipaa tyttölasta elämääni, varsinkin mitä olen seurannut tyttöjen touhuja lähipiirissä. Pari murkkuikäistä pikku prinsessaakin saavat aikaan inhon vilunväreitä kun vain kyseisiä tapauksia edes ajattelen. Että se siitä niistä ihanista tyttölapsista.
vaan se kasvaa ja kasvaa. Pojat ovat 8v. 11v.
Mulle tytötkin olisi yhtä rakkaita.
Omat lapset on kaikki kaikessa ja sukupuolella ei väliä.
Tunnen olevan niin paljon rikkaampi kuin ap.
molemmat sukupuolet ovat yhtä haluttuja,
toiset haluaa tytön ja toiset pojan, mutta rakastavat ja hoitavat lastaan varmasti kumpi tahansa tuleekin.
Esimerkiksi aasiassa, tyttövauvat abortoidaan jo kohtuun. Tyttövauvoja tapetaan.
Ja kun he syntyvät, niille ei anneta ruokaa eikä hoivaa samoin kuin pojille.
Sananlasku sielläpäin kuuluu " tyttären hoitaminen on kuin naapurin ruohoa kastelisi."
Yhtä hyödytöntä itselle.
Eli ihanaa meidän tasa-arvoisessa maassamme että tyttö on haluttu.
Ja apua olen vielä lto eli olen kyllä tehnyt töitäkin tyttöjen kanssa. Mutta en kuitenkaan tunne heitä niin kuin omiani. Ja väittäkää mitä vaan niin on siinä sukupuolessa eroa. Onhan tuo pikkuinen prinsessa aivan erilainen kuin veljensä, leikkii erilaisia leikkejä jne. Ja vaikka talossa on totisesti ollut tarjolla autoja ja pyssyjä valitsee tuo neiti ne nuket ja petshopit.
Feministien ensimmäinen sääntö: tytöt ja pojat ovat aivan samanlaisia. Tytöt vaan opetetaan tykkäämään eri asioista. Heidät opetetaan pitämään "naismaisista" asioista. Pojat ja tytöt ovat mieleltään ja keholtaa(???)samanlaisia. Heidät on vain sovinistisen ja naisiavihaavan mallin mukaisesti opetettu ja aivopesty.
Mä olin pitkään kolmen pojan äiti ja enpä olis ylpeämpi voinu olla. Harmitti kamalasti kun se iltatähti kuuden vuoden kuluttua olikin tyttö. No kyllä siihenkin on sopeuduttu, mutta ei se tyttö mitään lisäarvoa tuo. En ikinä käy tytön kanssa shoppailemassa. Inhoan ajatustakin. Eikä mies pelaa poikien kanssa futista. Sen sijaan iskä käy shoppailemassa tytön kanssa ja minä ampumassa jousipyssyllä poikien kanssa ;D
juuri niistä syistä kuin täällä on mainittu: kuvittelin että se olisi helpompaa, kuvittelin että ymmärtäisin tyttöä paremmin ja että meillä olisi helposti ihana luonnollinen yhteys koska olemme samaa sukupuolta.
Nyt kun on kumpikin, olen joutunut huomaamaan että olin ihan väärässä kaikesta. Tyttöys ei takaa sielunkumppanuutta minun kanssani eikä poikuus sielunkumppanuutta mieheni kanssa. Meillä on tällä hetkellä isin tyttö ja äidin poika. Kuka tietää mihin tämä tässä vielä vuosien aikana muuttuu, siihenhän vaikuttaa moni asia, mutta ainakaan tyttäreni prinsessaikä ei ollut se jossa olisimme jotain erityistä tyttöyhteyttä tunteneet. Tyttäreni on rakas monin tavoin, mutta juuri sitä "me tytöt" -juttua meillä ei ole vielä tullut, vaikka tytär on jo kouluikäinen.
Mutta siis: tiedän mitä on toivoa toista sukupuolta, mutta eihän se sukupuoli nyt sinänsä kovin paljon ihmisestä kerro,
Onko pakko lisääntyä, jos lapset ovat noi iso pettymys sinulle?