mikä on nolointa mitä teille on käynyt ?
Kommentit (49)
Farkkujen vetskari ihan alas asti auki niin, että pinkit alushousut näkyivät lähes haaroväliin asti auki. Pahinta oli, että poljin seisaallaan. Ihmettelinkin miksi ihmiset tuijottelivat.
On minulle nolompaakin käynyt, mutta niistä en halua edes puhua...
päivää olkkarissa ja naapurinisäntä oli nähnyt.(siis omalta pihalta näköyhteys meidän olohuoneeseen) Nolointahan tässä oli se, että eräissä juhlissa vuosia myöhemmin asiasta mainitsi. Tosin itseä maininta kyllä mietitytti(kateellinen kenties?).
Uudessa parisuhteessa otin ensimmäistä kertaa poikakaverilta poskeen ja oksensin hänen päälleen. Selvin päin ja vahingossa.
Minulla on tosi runsaat kuukautiset, ja nuorena ennen kuin opin käyttämään tamponeja, joutui kuukautisten aikaan pysyttelemään aina vessan lähellä, koska tuli niin nopeasti siteistä läpi.
18-vuotiaana olin ulkomailla kesän, ja kerran olin treffeillä mukavan miehen kanssa. Kuukautiset sattui olemaan, ja istuttiin ravintolan terassilla pehmustetuilla tuoleilla. Tunsin yhtäkkiä, että siteestä tuli veri läpi, enkä uskaltanut nousta, koska pelkäsin, että se näkyy takapuolessa (mekko päällä). No pakkohan se lopulta oli nousta tuolilta, kun alettiin tehdä lähtöä. Tuolin pehmusteessa oli valtava veriläikkä, jota sekä minä, treffikaveri että paikalle sattunut miestarjoilija tuijotettiin.
Kävelin sitten majapaikkaani vilkkaan kaupunkin halki verinen läikkä mekossani. Häpeä oli niin valtava, etten sitä sillä hetkellä oikein tajunnutkaan. Menin kait jonkinasteiseen sokkitilaan koko jutusta. Treffikaveria en sen koommin nähnyt.
olin töissä todella rikkailla ihmisillä lapsenvahtina. istuin illalla heidän valkoisella sohvallaan, ja kuten arvaatte, menkkani alkoivat huomaamattani ja jätin sohvalle ison, punaisen läntin. sohva näytti todella kalliilta, enkä tiennyt, mitä tekisin. Käänsin sohvatyynyn ympäri, ja toivoin, että he luulisivat tahraa lapsen tekemäksi kaakaoläntiksi...
avauduin sukujuhlissa humalassa mieheni tädille ja kahdelle sedälle. selitin, miten mieheni isä (heidän veljensä) ei ymmärtänyt eikä arvostanut minua. kerroin itsestäni kaikkea noloa... lopulta mieheni joutui taluttamaan minut autollemme. myöhemmin kusin housuuni, koska olin niin kännissä, ja mieheni urheasti yhä tänä päivänä väittää, ettei niin tapahtunut, vaikka hämärästi muistan hänen vaihtaneen minulle vaatteet. en ole kehdannut tavata hänen sukulaisiaan sen koommin.
tämä klassikko... uikkarini yläosa tippui julkisella rannalla.
aamulla muistin ajan ja olin laittanut pelkän takin rintsikoiden päälle. Naulakolla riisuin takin ja olin rintsikkasillani siinä kymmene ihmisen edessä.
Olisi pitänyt maksaa, kun kerran sottasitte!
Työharjoittelussa sairaalassa ihmettelin, kun laitoshuoltajat katsoivat minua tosi oudosti ja virnuillen. Myöhemmin WC:ssä huomasin, että valkoisen hoitopukuni perseessä oli iso verinen läntti.
Minä mokaan paljon ja noloja tilanteita on riittänyt. Minulta on esim. päässyt pieru pomon kuullen (hävetti ihan sikana), libresse on pettänyt niin että farkkujen persauksessa on ollut verinen läntti (sekin hävetti tosi paljon) ja joskus olen puhunut pahaa ihmisestä, joka seisookin selän takana. Noloa.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 23:41"]
Olin suunnitellut masturboivani kurkun palalla.. Joo-o. Siitä ei muistaakseni tullut mitään joten myöhään illalla viskasin sen kurkun vaan sellaseen pieneen lipastoon jota en pahemmin käyttänyt.
Oli varmaan kulunut muutama kuukausi kun ukrainalainen kämppikseni oli huoneessani, yritti selittää minulle jotain jääkaapin oveen liittyvää ja demonstroidakseen avasi sitten sen lipaston oven..
...Kuivunut, elähtänyt, käppyräinen kurkku kelmussa, vierellä vain pari kortsua ja pullo liukkaria. <3
[/quote]
:DDD Nauroin ääneen, voi apua mikä tilanne
Nolointa oli se, kun kirjoitin "käynyt", vaikka tarkoitin "tapahtunut" tai "sattunut".
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 15:54"][quote author="Vierailija" time="07.09.2012 klo 23:02"]
avauduin sukujuhlissa humalassa mieheni tädille ja kahdelle sedälle. selitin, miten mieheni isä (heidän veljensä) ei ymmärtänyt eikä arvostanut minua. kerroin itsestäni kaikkea noloa... lopulta mieheni joutui taluttamaan minut autollemme. myöhemmin kusin housuuni, koska olin niin kännissä, ja mieheni urheasti yhä tänä päivänä väittää, ettei niin tapahtunut, vaikka hämärästi muistan hänen vaihtaneen minulle vaatteet. en ole kehdannut tavata hänen sukulaisiaan sen koommin.
[/quote]
Voi ei :D itelläni on vähän samanlainen kokemus, tämä tapahtu monta vuotta sitten. Olimme silloisen miesystäväni kanssa lähteneet viettämään iltaa hänen tuttujensa kanssa eräälle mökille. Söimme ja joimme, tarjolla oli kirkastakin ja sehän ei minulle sovi yhtään... Vedin ensiluokkaiset itsesääliteinikännit itkuraivareineen ja loppuillasta en muista mitään, olin vielä koheltanut jotain, onneksi en muista mitä.... Ja osa vieraista oli lähes selvinpäin joten he muistavat toilailuni aivan varmasti! Oli muuten vielä ensiesiintymiseni siinä poppoossa. Voi juma että hävettää vieläkin. Onneksi en sentään kussut housuuni, se olisi enää puuttunut :D
[/quote] Haha:D voiei! Tiedän tunteen, mulle kävi noin poikaystäväni sedän häissä;D
Oltiin miehen kanssa häissä ja käytiin hakemassa buffetista ruokaa ja ehdin ennen miestäni takaisin pöytään. Maistoin ruokaa ja tajusin ottaneeni jotain josta en pitänytkään mutta mieheni pitäisi joten kun mieheni tuli paikalleen viereeni kippasin omalta lautaseltani puolisyötyä ruokaa mieheni lautaselle sanoen syö sä tää, mä en pidäkään tästä. Hyvä muuten mutta vieressäni ei ollut mieheni vaan aivan täysin vieras mies. Mieheni paikka oli minua vastapäätä johon hän saapuikin juuri kun meinasin vajota maan alle.
Tuli lähtö niistä häistä aika nopeasti. Nyt naurattaa mutta silloin ei.
Kyllä niitä noloja juttuja on paljonkin, mutra tämä nyt ekana tuli mieleen.
Tapahtui parikymppisenä silloisessa työpaikassani. Mulla oli menkat ja kävin tauolla vessssa. Vessasta menun pykuhuoneeseen jossa oli runsaasti muitakin. Hetken päästä firman suorapuheinen alfanaaras tuli kovaan ääneen tieduatelemaan kuka on pyyhkinyt verisen perseensä ja jättänyt vetämättä. Olisin voinut vajota maan alle, kun tajusin etten tosiaan ollut vetänyt pyttyä. En kehdannut tunnustaa, kun hävetti niin hirvittävästi. Punainen naamani ei kyllä varmaan jäänyt huomaamatta..
33: Hirveä ämmä tuo "alfanaaras"! Sinun onnesi tosin, kukaan tuskin ehti hänen vulgaarin käytöksensä ihmettelyltä tajuta, että sinähän siellä vessassa olit viimeksi käynyt.
Itselläni on antipatiat tuollaisia ihmisiä kohtaan, jotka tekevät julmaa ja julkista pilkkaa toisen kehontoiminnoista. Näin ketjun aiheeseen sopien, minun erään lapsuudenaikaisen kaverini äiti oli nimittäin samasta puusta veistetty. Kun olin tämän perheen luona kylässä ja käynyt isolla hädällä, tämä nainen saattoi toimituksen jälkeen rynnätä vessaan, josta sitten kaikui iso nuuhkaus ja kimeä "hyyyyi". Sen jälkeen tämä nainen tulee vessasta ulos ja julistaa, että minun pikkutytön paskani haisee kuin ison miehen paska.
Vieraanvaraista!
se varmaan kun uudessa suhteessa läksin mökkeilemään miehen ja tämän tuttavapariskuntien kanssa. Ulkohuussissa, pienessä tuiterissa sitten aloin säätämään kuukupin kanssa ja HUPSISTA.... o__O
hölskytin sitä sitten pisin valkoista muovimattoa! Paperilla sitten hinkkasin sitä aikani, ja käänsin nurin.. Yön pimeinä tunteina kävin kaikessa hiljaisuudessa huuhtelemassa sitä rannalla kun muut sammuivat :DDDD sen jälkeen siirryinkin mökkireissuilla ihan perinteisiin menkkavarusteisiin.. True story!