Kittyn marraspojan synnärikertomus =)

Kitty teki tavoilleen uskollisesti kaiken viimeisen päälle piiiiitkään ja hartaasti =)



Viikko sitten maanantaina lorahteli lapsivettä rv 40+4, sen vuoksi menin osastolle sitten tiistaina oottelemaan suppareita. Eihän niitä koskaan tietystikään tullut, oisikin ollut liian helppoa muuten. Keskiviikkona viimein alettiin käynnistellä ettei infektio iske. Lähtötilanne oli kovin epäkypsä, kanavaa edelleen 3cm ja vain niukasti sormelle auki. Kahella Cytotecin puolikkaalla homma kuitenkin napsahti päälle keskiviikkona klo 17.45. Supparit hyökkäsi heti 3-4 min välein kipeinä kuin mitkä, huohotin ja läähätin ja kiemurtelin. Täytyy sanoa, että vaikkei olekaan toista omaa synnytystä mihin verrata, mutta kyllä käynnistetty synnytys on raju heti ekasta sekunnista! Kävi päälle kuin yleinen syyttäjä...



Soittelin miehen sairaalaan, kaheksalta olin jo niin kipeä että osastolla laittoivat aquarakkulat kokeiltavaksi. Ne veivät terävintä kipua pois. Sen lisäksi pyysin ja sain peräruiskeen, ja voi sitä autuutta kun kuukausien tauon jälkeen tavaraa tuli ilman että tarvi päkistää otsasuonet ratkeillen =D Mies tuli puoli yheksän maissa ja yheksältä lähettiin saliin.



Alkuun vaan kävelin, istuin keinutuolissa ja mies hieroi, yheltätoista olin mielestäni tarpeeksi kipeä ammeeseen ja siellä kelluin tunnin. Käyrille välillä ja taas takaisin ammeeseen toiseksi tunniksi. Yhdeltä kipu kävi sietämättömän rajoille, eikä vesi, hieronta eikä liikkuminen tuonut enää apua. Soittelin kätilölle ekan kerran yheltä, että nyt tarvii jotain apua tähän hommaan ja halusin kokeilla ilokaasua. Takana tässä vaiheessa siis seittemän tuntia raastavaa poltetta. Ilokaasu oli tosi mahtava juttu, ei tarvinnu paljoakaan ottaa kun apu tuli eikä se ees oksettanu, niin ku olin pelänny. Taas jaksoin eteenpäin vaikka kuinka. Kätilö halus antaa mahollisuuden nukkumiseen puoli kolmelta, ja tuikkas petidiiniä kankkuun. Sen avulla torkuin tunnin verran, kunnes neljältä alkoi vointi olla todella huono. Olin aivan sairaan kipeä, suppareiden raastaessa kiskoin ilokaasua minkä jaksoin, huusin ja uikutin ja oksensin polttojen tahtiin. Kuitenkaan tilanne ei ollu hirveästi edenny, kanava oli poissa mutta auki vain kolme senttiä!! Kätilö tuumi, että koska takana on jo 11 tuntia kärsimystä ja lopputulos on noin mitätön, taitaapi olla epiduraalin paikka. Sen sain viiden maissa, ja saavuin maallisen paratiisin rantaan. Venäläinen anestesiologi oli sen hetkisessä maailmassa suoraan Jumalasta seuraava, kun supparit tuntuivat mutteivät enää sattuneet.



Taas mentiin pari tuntia, kunnes seittemän jälkeen alkoi tulla taas kipua ja ilokaasu piti kaivaa esille uudestaan. Kun aloin jälleen oksentaa polttojen tahtiin, kätilö antoi puudutetta lisäannoksen epiduraaliin vaikka kipupumppukin meni jo täysillä. Lääkkeistä ei ollut kuitenkaan mitään apua, ja syykin oli selvä: kanava oli täysin auki kahdeksalta ja sain alkaa vapaasti ponnistella. Vauva oli vielä liian ylhäällä, joten kätilö poistui paikalta ja minä ponnistelin omaan tahtiini. Puoli yheksältä kätilö tuli takas, vauva oli laskeutunut tarpeeksi ja aloimme tosisssaan ponnistaa. Siinä vaiheessa kuulin riemu-uutisen: vauva on tulossa avosuisessa kasvotarjonnassa, joten kätilö toivoi ekstra-voimakkaita ponnistuksia. Voi ihanaa.



Ponnistelua, karjuntaa, huutoa, itkua ja epätoivon hetkiä kesti 57 minuuttia, epparikin tehtiin jossain vaiheessa, kunnes lopulta maailmaan putkahti esikoispoikamme klo 09.27. Mittaa synnytykselle tuli siis 15h 42min kokonaisuudessaan. Pitkittyneen ponnistusvaiheen jälkeen poika oli väsynyt ja veltto, en saanut häntä rinnalleni vaan kätilö imi ja hieroi ja virvoitteli. Isä sai kuitenkin leikata napanuoran, ja vauvakin virkosi suht nopeasti. Pienen hennon itkun kuuleminen sai omat itkupadot kaatumaan, sitä hetkeä ei voi koskaan unohtaa. Itkin vuolaasti saadessani nyyttini viimein rinnalleni, tartuin tiukasti pieneen poikaani kuin peläten että se katoaisi jonnekin. Sitten poika piti viedä lämpökaappiin toipumaan ja isi lähti sinne, kätilö jäi paikkailemaan minua. En revennyt yhtään hitaan ulostulon takia, vain epparihaava piti paikata.



" Pienellä ja sirolla" pojallamme olikin sitten yllättäen kokoa 3995g, 53cm ja pipoa 36cm. Tämän paketin puskeminen avosuisena kasvotarjontana selittää synnytyksen pitkän kulun ja sen, miksi voimani eivät meinanneet riittää ponnistukseen. Pojasta tuli aamuihminen kuten vanhemmistaankin, ja rv oli tuolloin tasan 41+0.

Perhehuonetta emme saaneet, mutta sain yhden hengen huoneen ja mies oli paikalla koko viikonlopun aamusta iltaan, joten lähes perhehuoneesta se kävi. Eilen pääsimme kotiin aloittelemaan uutta elämää ja eka yö meni kolmen tunnin pätkissä tissitellen, vaipatellen ja muuten vain seurustellen.



On tämä ihanaa, vauva on tietysti maailman suloisin ja ihanin. Kiltti on oikeasti, itkee vain vaatteiden ja vaipan vaihdolle, muuten tyytyy tuumimaan " äh äh äh" kun haluaa jotain. Nukkuu tuntikausia ihan hiljaa ja saattaa myös valvoa tunnin pari sylissä ihan hiljaa ja tyytyväisenä. Ei tätä onnea voinut etukäteen kuvitella!!! =)



Tsemppiä lopuille yhden kappaleen marrasmammoille!! Valtava palkinto oottaa kunhan maaliin pääsette =)



Kitty ja Ähinä-Tuhina 4vrk