Opetatteko te lapsillenne toisenlaisia totuuksia kuin mitä koulussa opetetaan?
Mistä asioista teette näin?
- Keskustellaan koulupäivästä. Lapsi kertoo, että opettajan mielestä, joku juttu on tietyllä tavalla. Hän kysyy, että eikös se olekaan... Vastaat, että minun mielestäni on... mutta osan suomalaisista mielestä taas... - Vai miten?
Kommentit (56)
Tärkeintä kuitenkin on, että Raamattu kertoo Jeesuksesta aivan alusta loppuun asti eli se on johdonmukainen.
Jaa että vanha testamenttikinkö...? :)
toisenlaisia näkökulmia.
Opiskelin historiaa.
Kuka tahansa lastaan rakastava vanhempi oikaisee lapselle tämän koulukirjoissa olevia vääryyksiä. Joku maltillisempi vanhempi korkeintaan kyseenalaistaa oman käsityksensä hetkeksi ennen oikomista.
Esimerkiksi että Higgsin hiukkanen on oikeasti jo löytynyt, että valo ei kulje suoraan, että Allah on oikea Jumala ja että vääräuskoisia saa jymäyttää jne
Mutta asioista keskustellaan.
Ja jos tiedän enempi niin valaisen lapsia.
Lapseni saavat et opetusta vaikka kuulun itse kirkkoon.
Lapset saavat valita ite. Kerron kyllä uskonnosta ja luetaan lasten raamattua ja Kalevalaa ja evoluutioteoriaa yms.
Ja keskustellaan seksistä ja rakkaudesta.
Ja annan sen mitä elämänkokemus on minulle tuonut,
Opetan myös että vaikka koulu on tärkeää niin on muukin elämä. Ehkä sellaista yritän opettaa, että lapsi itse alkaa ajatella eikä usko vaan sokeasti mitä opettajat sanoo vaan osaa ite kysellä lisää ja osaa kyseenalaistaa rohkeasti.
Tosin minulla lapset muutenkin on tosi uteliaita.
Ok, ainut mistä meillä väitellään usein lasten kanssa on että lasteni mielestä pitäis syödä vaan kasvisravintoa ja luomua ja kierrättää kaikki roskat. Ikää siis lapsilla 6 ja 8.
Varsinkin 6v on kovasti vastaan lihansyöntiä ja osoittaa merkkejä kovasti luontoaktiivisuudesta muutenkin.
Tavallaan hyvä mutta menee vähän överiksi.
On kerrottu että kaikki jeesusteluhommat ja jumalapuheet on jonkun kauan kauan keksimää tarinaa.
mistäs sinä sen tiedät? Sitä paitsi Raamatussakin on monen monta kirjoittajaa pitkältä aikaväliltä.
Uskonnonopetus ei periaatteessa ole tunnustuksellista, mutta käytännössä uskonnon opettajat ovat usein uskovaisia ja tekevät tunneistaan oman näköisiään.
Niin, harvassa taitaa olla ateistit ja agnostikot, jotka lähtevät teologiaa lukemaan. On niitä toki, mutta ei montaa.
niin teologiaa olla tarvinnu lukea.
Myös uskontotietelijä voi opettaa uskontoa (lukio/yläaste)
Opetan lapsilleni uskontoa (luterilaista kristillisyyttä) kotona, kun sitä ei koulussa osata oikein opettaa. Siihen kuuluu mm. luomiskertomus, jonka opetan lapsilleni totuutena, koska niin itsekin uskon.
Et voi opettaa totuutena asiaa, joka on tieteellisesti todistettu olevan ihan toisella tavalla.
Onkohan tuo täysin totta?
Kerromme mieheni kanssa, että Jumala on luonut kaiken ja että ihminen ei ole kehittynyt satojen tuhansien vuosien aikana. Mieheni on biologi, joten hän osaa selittää myös tieteelliset perusteet luomisuskolle.
Luonnontieteilijöissä on maailmanlaajuisesti paljon uskovia kristittyjä, jotka tunnustavat luomisuskoa. Lukekaapa vaikkapa Tapio Puolimatkan tai Matti Leisolan kirjoituksia. Englanniksi löytyy sitten valtava määrä lisää kirjallisuutta. Suomessa ilmapiiri toki on osittain neuvostohenkisen ateismin läpitunkema, mutta onneksi on toisinajattelijoita.
t. kristitty luonnontietelijä
Ennen luultiin, että Pluto on planeetta, että kolesteroli aiheuttaa sydän sairauksia, että lestadiolaiset ovat rehellisiä, että rokotukset ovat turvallisia, että korvat pitää puhkaista, että mustarouskua voi syödä. Oppikirjassa voi olla siis väärää tietoa, samoin netissä.
Esimerkiksi historian suhteen olen lapselle sanonut että senkin mikä on kirjoitettu historian kirjoihin, voi kyseenalaistaa. Historia on usein kirjoitettu "voittajien" puolelta joten moni asia jää sen "voittajatarinan" varjoon.
Etenkin sodat, vallankaappaukset jne. ovat asioita joita saa ja pitää pohtia mahdollisimman monelta näkökantilta. Suomenkin historiassa on vaiettuja asioita, mutta vielä parempi esimerkki on amerikan historia.
Lisäksi on niitä juttuja mitkä poikkeavat normeista. Joku mainitsi tuon biologian, jossa sanottiin että murrosiässä on normaalia ihastua vastakkaiseen sukupuoleen, niin olen sanonut että myös samaan sukupuoleen voi ihastua ja että on ihmisiä jotka saattavat ihastua kumpaanki sukupuoleen. Seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ollaan puhuttu enemänkin lasten kanssa, ihan jo siksi että veljeni käy tällä hetkellä läpi sukupuolen vaihdosta ja koska itse olen bi (tosin nykyään miehen kanssa suhteessa) ja monet lähimmistä ystävistäni ovat homoja ja lesboja. =)
Tietenkin sanon, että sitä pitää noudattaa.
Sen sijaan esimerkiksi uskonnossa on kyse uskomuksista, joita on erilaisia. Niistä sanon, että osa uskoo näin, osa ei ja että esimerkiksi me vanhemmat ajattelemme asiasta näin ja näin.
Raamattu on säilynyt alkuperäisenä. Voit tutustua eri käsikirjoituksiin eri ajoilta ja todeta asian. Hallitsijoiden tarpeisiin kirjoitetussa tekstissä tuskin kritisoitaisiin hallitsijoita ja kerrottaisiin heidän järkyttävistä epäonnistumisistaan. Tärkeintä kuitenkin on, että Raamattu kertoo Jeesuksesta aivan alusta loppuun asti eli se on johdonmukainen.
Ei. Raamattu ei ole pysynyt alkuperäisenä, kaikkihan sen tietävät. Raamatusta on poistettu ja muutettu paljon asioita ja kaikkia alkuperäisiä kirjoituksia eivät muut kuin vatikaanin tärkeimmät ihmiset saa nähdä. On asioita joita tavallisilta kadun tallaajilta salataan ja hyvin tiukasti.
BTW: Biologi joka uskoo luomiskertomukseen on mahdollinen tapaus. On muitakin ihmisiä jotka täydentävät luomiskertomuksen aukkoja tieteellä ja tieteen aukkoja jumalalla. Outoa etteivät ihmiset ole tietoisia tästä.
lapselleni on sattunut niin onnettomat kieltenopettajat, että tekevät virheitä koko ajan ja ovat sitten vielä niin kiintyneitä virheisiinsä, että odottavat lastenkin toistavan niitä.
Onneksi lapseni on vasta 4. luokalla, joten mistään kovin monimutkaisista asioista ei koulussa vielä edes puhuta. Mutta keskustelemme kyllä joka päivä monista asioista ja itse kerron asiat niin kuin ne minun mielestäni ovat (ja sanon usein voivani olla myös väärässä). Tänä aamuna autossa puhuttiin uskonpuhdistuksesta ja Martti Lutherista, ja vaikka uskonnottomia ollaankin, poika tajusi oikein hyvin mm. anekaupan älyttömyyden.
esim evoluutioteoriaa kohtaan olen esittänyt kritiikkiä.
....vaaran koulu?:)