Kun näet vauvamahan

kateutta ja vihaa :( omaa odoteltu tässä reilut kaksi vuotta, nyt saattaa olla tärpännyt meilläkin..

kun on vähän ikävä omaa vauvamasua, pikkusen vois olla jo vauvakuumekin mutta kun tuo esikoinen täyttää vasta kohta vuoden niin ei ihan vielä haluta tehdä toista.

Vauvamahat on ihania!

Joo, kyllä tuppaa säälittämään. Silloin enemmän ärsyttää, jos mamma on kääriytynyt johonkin kaks numeroa liian pieneen trikootoppiin, että se maha oikein korostuisi. Ikään kuin paksuksi tulo olis suurikin saavutus, hah. Ja sitten vikaksi tulee helpotus: onneksi mulla ei oo tullaista, ei ole ollut eikä tule...

Joskus poikkeustapauksissa (esim. ihan viimeisillään oleva selvästi selkäkipuinen nainen yrittää juosta taaperon perässä) sääliä.

Haikea olo tulee, ja jossain mielessä hieman kateellinen myös. Tottakai olen onnellinen raskaanaolevien puolesta, en siis oikeesti kateellinen. Itsellä kaksi pientä lasta eikä näillä näkymin olla kolmatta hankkimassa. Vauvakin alkaa olla ko taapero.

jotenkin se raskausaika on ihanaa, oli täydellisen naisellinen olo ja tykkäsin siitä ajatuksesta että odotamme uutta perheenjäsentä, oli ihana suunnitella vauvan tuloa, hankkia vauvakamaa, laittaa kaikki kuntoon, sellaista positiivista ja jännittävää aikaa kokonaisuudessaan. Oli minulla raskastakin loppuraskaudesta, muttei kuitenkaan mitään vakavaa sen onnen rinnalla.

koska olen itsekin tällä hetkellä raskaana. Aikaisemmin kadehdin isomahaisia, koska omani pysyi minimaalisena jonnekin rv 30 asti.

HAHHAHAHAAAAAAA! Onnea vaan! Onneksi ei meille enää koskaan.







Meillä on kolme rakasta, oikein haluttua ja tekemällä tehtyä lasta, pienin kaksivuotias. Ja kyllä niissä on jo niin paljon tekemistä, että yhtään enempää en halua. Joten en tippaakaan tunne kateutta.

aina kun raskaudesta on haaveillut niin kateutta ja silloin, kun oma lapsi oli pieni niin tietynlaista haikettua ja iloa kun muistaa sen ekan vuoden vauvapumpulin, jossa sai elää.



Myöhemmin ei oo herännyt tuntemuksia suuntaan tai toiseen. Sääliä en kyllä muista koskaan tunteneeni, onnelliset mielikuvat mulla liittyy raskauteen.

mietin,että kiva kupla. Sitten mietin,että voi kamalaa mitä noitten pitää vielä jaksaa :)

että ette tiedäkkään kuinka raskasta tulee olemaan eka vauva vuosi.

olen synnärissä töissä ja töitähän näkyy joka puolella.

kolmas työn alla meillä. Samassa kun joku säälii miten raskas vauvavuosi tulee olemaan, itse ajattelen miten ihana vauvavuosi oli, ei tippaakaan raskas vauvanhoidon suhteen vaan lähinnä sosiaalisten kontaktien vähennyttyä työelämään verrattuna.

vaan päinvastoin,onneksi ei tarvitse enää kokea tuota.

Joskus poikkeustapauksissa (esim. ihan viimeisillään oleva selvästi selkäkipuinen nainen yrittää juosta taaperon perässä) sääliä.

Laskettu aika meni jo ja esikoinen on vilkas 1v9kk.

Älä turhaan sääli, ihan hyvin tää raskaus on sujunut, selkäkivutkin alkoivat vasta pari viikkoa sitten.

Jos jossain ihan puliakan näköisessä niin tunnen sääliä ja kauhua.



Yleensä ottaen tunnen kyllä iloa ja vertaisuuttakin, koska oma vauva on vasta muutaman kuukauden ikäinen.

Joo, kyllä tuppaa säälittämään. Silloin enemmän ärsyttää, jos mamma on kääriytynyt johonkin kaks numeroa liian pieneen trikootoppiin, että se maha oikein korostuisi. Ikään kuin paksuksi tulo olis suurikin saavutus, hah. Ja sitten vikaksi tulee helpotus: onneksi mulla ei oo tullaista, ei ole ollut eikä tule...

sinä VAUVA-lehden keskustelupalstalla sitten teet? :-O

Taidat vaan kuulua niihin kateellisiin lapsettomiin, jolle jokainen toisen lapsi ja raskaus on itseltä pois.

Odotan toista lastamme rv 19 ja ylipainon takia (ennen raskautta BMI 29) ruoat ovat tiukassa kurissa syön kuitenkin tarpeeksi, liikun paljon jne. ja pelkään kuollakseni että paisun taas se 25kg, kuten esikoista odottaessa. Niistä kiloista kun en sitten edes päässyt eroon mitenkään nopeasti... Nyt onneksi kiloja on tullut vain yksi joten voiton puolella ollaan.



No kuitenkin. Kauhulla ajattelen sitä loppuraskauden aikaa jolloin kävellään kuin ankka, vauva potkii potkimasta päästyään, kohtu supistelee kaikesta, kenkiä tai sukkia ei meinaa saada itse jalkaan, yöllä ei voi nukkua jne..

Lisäksi mahdollinen raskausmyrkytys hirvittää, kun sekin minulla oli esikoista odottaessa.



Lisäksi sekin vähän ärsytää siinä loppuraskautta ajatellessa että synnytys on edessä, itse en siitä hommasta pitänyt yhtään, enkä jälkivuodosta ja jälkisupistuksista..

-Vähänkö kuulostan valittajalta- =D

Sama kuin näkisi sinitakkisen tai ruskeatukkaisen tai lihavan tai vänkyräselkäisen tai vaikka parrakkaan ihmisen.

vaan kun en ole tuota miestä saanut suostumaan vielä(kään) toiseen lapseen..

En tiedä nolompaa ja nöyryyttävämpää tilaa kuin raskaana oleminen.

Onneksi ei tartte itse enää siihen ryhtyä. JOs tulee vahinko niin muutan vuorille asumaan raskauden ajaksi.