hei, uskikset! Juttelisitteko agnostikon kanssa?

Vierailija:

usko) , olen rukoillut ja lukenut raamattuakin. Mutta en tunne kutsua. Miksi minä en tunne kutsua, vaikka tiedän jumalasta ja olen pyrkinytkin hänet löytämään?

tulisikin sellainen tunne. Mutta, en usko, että se tunne tulisi jumalasta, vaan siitä, että haluaisin uskoa niin kovasti, että " aivopesisin" itseni uskomaan. Ymmärrätkö?

ap

Mielestäni jo tämä asioiden pohtiminen on se kutsu. Kyllä sinua siis koko ajan kutsutaan Jumalan luokse. Mikäli et oikeasti tällä hetkellä edes viitsisi pohtia koko asiaa, niin silloin Jumalan kutsu olisi kaukana.

Toinen vaihtoehto kutsulle on se, että joka kulman takana törmää uskovaisiin ja aina ilman omaa tahtoa juttelut kääntyvät uskon asioihin.

Sinulla kuitenkin on menossa tämä kutsu, mitä jo mainitsin ensimmäisessä kappaleessa. Tervetuloa vain seurakuntaan kuuntelemaan vieläkin enemmän, jotta saisit näihin kysymyksiin vastauksiasi. Olet juuri nyt kutsuttujen listalla:)

Mutta kun....kuinkas tämän mahdollisimman selkeästi selvittäisinkään...?



Minä EN koe pohtimistani kutsuna. Olen aina ollut pohtivainen ihminen ja mietin kaikenlaisia asioita eri vinkkeleistä ihan vaan miettimisen hauskuudesta. Ajattelen pohtimiseni olevan eräänlainen lahja, on verratonta ajanviihdettä kurkata erilaisten ihmisten aivoituksiin :)



Pohdin myös, minkälaista olisi todella elää lesbona tai miltä tuntuisi olla syntynyt johonkin toiseen kulttuuriin...jne. Mutta, olen vahvasti siltikin hetero ja syntynyt suomalaiseen elämänmenoon.



Ymmärsitkö?





ap

Minä voisin kysyä näin aluksi, että mihin seurakuntaan kuulutte ja milloin olete tullet uskoon?

Minä olen luterilainen, mutta käytännössä harjoitan katolista uskoa - mieheni on katolilainen, käymme katolilaisessa kirkossa. Tulin itse alunperin uskoon kai rippikoulussa, mutta sen jälkeen etsintää jatkui kyllä vielä pitkään. Vaikea on sanoa mitään yhtä uskoontulon hetkeä.

Asteikolla 1-10 kuinka " hihhuleita" olette (ei ryppyotsaisesti otettava kysymys) :D ?

Olen ehkä nelosen hihhuli, eli en kovinkaan...

eivät todellakaan loukkaa! sinulla on oikeus ajatella ja tuntea niinkuin haluat ja Jumala tuntee ja hyväksyy juuri tuollaisena. tosi moni on sanonut tuosta samasta että miksi ei tunne jumalan kutsua vaikka joku muu tuntee, rehellisesti sanottuna en tiedä, ihmeelliset ovat herran tiet :o)

mutta tuli mieleen tarina miehestä joka tulvan aikana kiipesi katolle turvaan, mies oli uskovainen ja rukoili Jumalaa pelastamaan hänet. paikalle tuli vene josta ihmiset halusivat auttaa miehen turvaan, mies kieltäytyi ja sanoi että Jumala pelastaa minut, vesi nousi ja paikalle tuli helikopteri josta miestä yritettin pelastaa mutta mies kieltäytyi taas ja sanoi että kyllä Jumala pelastaa, vesi nousi ja mies hukkui. taivaassa mies kysyi Jumalalta mikset auttanut, vaikka uskon sinuus ja rukoilin apua. Jumala sanoi lähetin, veneen ja helikopterin mutta ne eivät kelvanneet....



Jumala siis ilmestyy niin monessa muodossa usein lähimmäisten muodosssa.



usein Jumala saattaa olla myös huomaamaton. kerrotaan myös miehestä joka luolan suulla odotti näkevänsä Jumalan, ohi kulki valtavia myrskyjä, ukkosia, salamoita ja tulimyrskyjä ja viimeiseksi hiljainen tuulenvire, ja Jumala oli juuri se tuuli, joka puhaltaa missä se tahtoo. hiljainen ja huomaamaton. ihmiset odottavat usein jotain suurtä ja järisyttävää ja se pieni hiljainen tuuli jää huomaamatta :)

No hyvä ettet loukkaantunut. Aika usein on uskontoa sivuavissa keskusteluissa joku loukkaantunut sanomisistani, vaikka en missään nimessä tarkoita loukata tai julistaa omaa kantaani aínoana oikeana. Kirjoittaessa moni teksti tuntuu töykeältä, vaikka ei niin tarkoitakaan. Siksi korostin tuota asiaa :)



Olen kuullut tuon tarinan tulvaan joutuneesta miehestä ja niinhän se kyllä on, että ei sentään ihmettä voi odottaa. Kuitenkin, olen elämäni varella kokenut kamaliakin asioita ja todella tarvinnut jumalaa silloin. Ihan varmasti hain herkeämättä sitä hiljaisintakin tuulevirettä ympäriltäni, mutta en sitä löytänyt.



Silloin (ja vieläkin) tuntui uskomattomalta, että jumala ei olisi vastannut rukouksiini, kun häntä todella tarvitsin. Olin lapsi ja yksin. Suureksi osaksi tämän vuoksi en pysty uskomaan. Miksi jumala hylkäisi suuressa hädässä olevan?





ap

menetimme ensimmäisen lapsemme hänen ollessaan vauva ja silloin kyllä oli välit poikki Jumalaan pitkään, kun miten Jumala nyt meidät uskovaiset niinhylkäsi ja välillä tuntuu tosi sadistilta koko Jumala. en tiedä miksi näin on, Ja niinhä se Jeesuskin sanoi ristillä isälleen Jumalani Jumalni miksi minut hylkäsit? vaikeita asioita ja hyviä pohdittaviksi, mutta ei liikaa pää siinä muuten sekoa.



9

Lapsen menettäminen on takuulla raskasta...





En voi uksoa, että on olemassa jumala. Arvelisin olleeni sen asteisessa kriisissä, että olisin todella apua jumalaltakin kaivannut. Ja todella, todella rukoilin. Vuosia yritin löytää uskon.



Mutta nyt nukkumaan. Kauniita unia sinulle 9, ja muille myös!



ap

Sanoit, että olit rukoillut paljon, mutta et saanut vastausta. Mistä sen tiedät? Minkälaista vastausta odotit?



Jumala vastaa AINA jos Häntä USKOSSA rukoilee. Jos todella sillä hetkellä huusit vilpittömästi Jumalan puoleen, uskoen Häneen ihan täysin, niin jonkun vastauksen sait. Mutta kysymys kuuluukin, että pystyitkö uskomaan? Vai rukoilitko " Jumala, _jos_ olet niin kuule minua...?"



t.eräs uskis

Itse olen uskovaisen ystäväni kanssa käynyt jopa seurakunnassa ja joudun (en aina jaksais) kuuntelemaan näitä jumala ja jeesus- juttuja ystävältäni lähes päivittäin. Yhdessä vaiheessa halusin tulla uskoon ja mietin näitä asioita lähes päivittäin. Vaan minkäänlaista kutsua tai tunnetta korkeamman läsnäolosta en saanut. Silti eräällä tavalla uskon jumalan olemassaoloon mutta en millään muotoa tunne sen läsnäoloa. Jeesukseen en oikein tahtoisi uskoa ja mun mielestä ne syntijutut on ihan höpö höpöä. Mä en ainakaan ala pyytelemään mitään " syntejäni" anteeksi esim. jotain valetta. Mun mielestä tappaminen ym. on synti mutta kun kaikki on kuulemma syntiä ja pieni vauvakin on jo syntinen. Ystäväni aina hokee kuinka on antanut anteeksi koulukiusaajilleen (jotka pahoinpitelivät häntä ja tekivät kouluelämästä helvettiä vuosiksi) ja vanhemmillensa (jotka olivat vielä paljon kamalampia) koska jeesus sanoo, että käännä toinenkin poski jne. Sitten se kiittelee jeesusta joka käänteessä. Itse uskon, että jeesus ei ollut jumalan poika. Mutta uskon, että jokin korkeampi voima on, sitä en tiedä onko se jumala. Tai ehkä uskon, että meidän elämämme asiat on tavallaan ennalta määrättyjä?