Mulle on aina järkytys, kuinka pienestä lasten kiukuttelut on kiinni

Tarkoitan sitä, että kun itse olen normaalilla, reippaalla tuulella, menee koko päivä hyvin. Kun siis jaksan koko ajan huolehtia että on tekemistä ja ulkoilua samoihin aikoihin joka päivä, ja muistuttaa sata kertaa pikkuasioista. Silloin voi sanoa, että mulla on jopa erittäin helpot ja "kiltit" lapset.

Sitten, kun olen vähänkään kipeä tai muuten huonovointinen, niin pienikin päivärytmin muutos saa koko pakan sekaisin. Lapset alkavat kiukutella ja oikutella, kokeilla rajojaan jne.



Tänään olen kipeä ja haluaisin vaan olla rauhassa, kun kaikki pakolliset on tehty. Kun en jaksa olla henkisesti läsnä, lapset alkaa olla heti levottomia; ei haluta pukea päälle, ei haluta kerätä leluja, ruoka on pahaa jne. Kaikesta saa vääntää ja koko ajan joku tappelee.



Jotenkin on aika pysäyttävää, että jos esimerkiksi sairastuisin, tai masentuisin, tai murehtisin jotain asiaa koko ajan, niin kotona vois helposti olla täysi kaaos joka veisi sekin voimia. Mietin että tällaisestako tilanteesta lähtee monen perheenäidin tietty väsymys, kun ei saa sitä arkea aivan täysin raiteilleen, ja arki on enemmän lasten tekemisiin reagoimista kuin lasten tekemisten ennakoimista ja ohjaamista.