Sain oudon viestin kaksi viikkoa sitten. Poliisiasia?
Facebookin inboxiini tuli kaksi viikkoa sitten englannin kielinen viesti mieheltä, joka kertoi olevansa kotoisin Venäjältä. Hän halusi olla kaverini ja puhui, kuin tuntisimme toisemme. En vastannut viestiin mitään, onhan näitä kaveriksi kalastelijoita ennenkin nähty.
Kahden päivän kuluttua viestin lähettämisestä mies laittoi uuden viestin, jossa kysyi, olenko saanut viestä ollenkaan, kun en vastaa. En edelleenkään vastannut.
Tästä viikon kuluttua mieheltä tuli viesti, jossa sanoi, että olen kaunis ja että näytän hyvältä. Viesti nosti karvani pystyyn. Profiilikuvanani on maisema, ei kasvokuvaa. Tuli epämiellyttävä olo viestistä. Profiiliini ei pääse kuin kaverini, ei edes kaverin kaverit.
Hyi helvetti, että mulla nousee kyyneleet silmiin pelosta, kun kirjoitan tämän nyt, mutta tänään kaupassa näin tämän miehen. Hän oli ainakin täysin saman näköinen, kuin viestejä lähettänyt mies. olin kalatiskillä, kun kuulin takanani kahden miehen puhuvan venäjää. Käännähdin ja näin miehen kasvot. Käännyin äkkiä takaisin, enkä kääntynyt enää uudestaan mieheen päin.
Menin ihan paniikkiin, kädet tärisi ja sydän hakkasi. Kävelin nopeasti kassalle päin. Kun pakkasin ostoksiani pussiin nämä miehet kävelivät mitään ostamatta juuri sen kassan ohi jolla pakkasin ostoksiani. Pidin katseen ostoksissa, ettei mies huomaisi minua. Tuntui kuitenkin, että hän tuijotti minua. Kävellessään ohi käveli niin läheltä, että osui käsivarteeni.
Kävelin kaupasta autoon ja istuin paikallani ihan pannarissa. En uskaltanut ajaa kotiin, kun pelkäsin, että minua seurataan. Tiedän kuulostavani ihan vainoharhaiselta, mutta olen ihan varma, että mies oli sama. Ajelin "maisemareittiä", jotta olin ihan varma, ettei kukaan aja perässäni ja ajoin sitten vasta kotiin. Ajoin autonkin talliin, ettei seiso tuntomerkkinä pihassa. Onneksi se on työpaikan kautta leasing auto, joten sen tiedot ei johda kotiimme, jos tarkistaa omistajaa rekisterin peruisteella.
Mitä ihmettä mun pitäis tehdä? Tiedän työni puolesta, että mua pidetään ihan hulluna, jos menen poliisille tätä juttua selittämään.
Kommentit (51)
Eikä ole sellaisia virheitä, mitä venäjänkielisen tekisi.
voit ihan hyvin ottaa yhteyttä poliisiin. Todennäköisesti ne eivät heti tee mitään, mutta kun sulla on keskusteluyhteys sinne päin avattu, niin jos miehen touhu alkaa muuttua yhtään oudommaksi voit heti raportoida lisää.
riittää, että laitat asetuksiksi niin, että sua ei kukaan löydä haulla sieltä.
voit ihan hyvin ottaa yhteyttä poliisiin. Todennäköisesti ne eivät heti tee mitään, mutta kun sulla on keskusteluyhteys sinne päin avattu, niin jos miehen touhu alkaa muuttua yhtään oudommaksi voit heti raportoida lisää.
mutta pieleen meni tämäkin provo. Liian hurjaksi kehittyi juttu ihan sekunnissa. Vähän malttia tarvitaan jos provoilla haluaa.
Mäkin meen poliisin puheille
Yks mies puhui mulle bussissa ja jäi samalla pysäkillä pois. Oli maahanmuuttaja.
Tää venäläinen sitten kai kaappasi APn ja pitää häntä kellarissa kun ei ole enää kirjoitellut. Olisi vain pitänyt mennä sinne poliisin puheille hyvissä ajoin :( Emme unohda sinua AP, troolisi oli melkein keskinkertainen... Olisit vain jatkanut inttämistä...
Osaaks sä käyttää suomennosta. Opettele ennen kuin tulet tänne provoamaan ja turhaa paniikkia lietsomaan. Kukaan tyhmä ei osoite tai puh.numeroa stupidbookkiin. Ja opettele käyttämään facebookkia tai olisit ennen kuin teit tunnuksen sinne.. ai Miten, No ne FAQIT. Ai mitä ne on, kokeile Googlea edelleen. Kannattaa myös vähentää venäläisten kanssa jutustelua facebookissa tai yleensä jotain yhteydenpitoa, tai oikeastaan kannattaa rajoittaa niitä muutamaan.
On aina mukavaa tarkistella mistä IP-osoitteesta mikäkin viesti on lähetetty. Hassusti muutama APn tukija (tälläkin kertaa) käyttää samaa nettiliittymää APn kanssa.
Mäkin meen poliisin puheille
Yks mies puhui mulle bussissa ja jäi samalla pysäkillä pois. Oli maahanmuuttaja.
Tarkistin itse asian ja lause todellakin kääntyy google translatella noin. En tosin osaa venäjää, joten en tiedä todistaako se kääntäjän käytön.
Jos täällä joku ihan oikeasti osaa venäjää, kertokaa onko lause todella suomalaisen translatella kääntämä. Jos näin on, viestit häiritsevät minua vielä enemmän.
Kiitos järkevistä ja mieltä rauhoittavista viesteistä, nyt aamulla kaikki tuntuu paremmalta :) Törmään työni kautta vaan välillä niin ihmeellisiin ihmiskohtaloihin, että kaikki alkaa tuntua mahdolliselta.
Terveisin, Ap